Kokemukseni FitFarmin Superdieetti Simplestä – viikot 1-2

Kokemukseni FitFarmin Superdieetti Simplestä – viikot 1-2

Ryhdyin reilu pari viikkoa sitten ystäväni innoittamana FitFarmin Superdieetti Simplelle. Kyseessä on maksullinen kuusi viikkoa kestävä ravintovalmennus, jossa painonpudotus perustuu kokonaan ruokavalioon liikunnan ollessa vain toissijaisena ja vapaaehtoisena lisänä. Valmennus tapahtuu FitFarmin foorumilla ja suljetussa Facebook-ryhmässä, joihin saa tunnukset ostamalla valmennuksen. Valmennuksia on monia erilaisia, ja itselleni parhaaksi valikoitui Superdieetti Simple, koska arvelin etten kerkeäisi pienen lapsen äitinä liikkumaan säännöllisesti. Halusinkin dieetin, joka tehoaisi pelkällä ravintovalmennuksella, mutta jossa liikunta olisi mukavana vapaaehtoisena lisänä.

Dieetille ryhtymistä suunnitellessani löysin varsin vähän kokemustietoa FitFarmin erilaisista valmennuksista, joten halusin jakaa oman valmennuskokemukseni teidän kanssanne. Minulle saa esittää kysymyksiä, ja vastaan niihin sen mukaan kuin voin. Yksityiskohtia esimerkiksi päivittäin syömistäni ruoka-aineista ja määristä en voi kertoa, koska olen sitoutunut vaikenemaan FitFarmille kuuluvasta tiedosta. Varsin ymmärrettävää, koska kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys, joka myy valmennuksia.

Kuuden viikon valmennus maksoi vajaa 50 euroa, eli rahallisesti panostus ei ollut valtava, mutta minun piti lisäksi ostaa monenlaisia ruoka-aineita ja lisäravinteita, jotta sain noudatettua ruokavaliota. Esimerkiksi herajauheet ja soijalesitiinirakeet eivät olleet mitenkään pakollisia, mutta minun epäsäännölliseen elämäntapaani ne sopivat parhaiten helppoutensa vuoksi. Olen myös ehdottomasti välineurheilija tällaisissa asioissa ja tavoitteeseen pääsyä edistämään tehdyt hankinnat motivoivat minua entisestään.

Ennen kuin mennään itse dieettiin, voisin kertoa lyhyesti mikä minut sai ryhtymään tähän projektiin. Olen aina ollut ja olen edelleen normaalipainoinen, mutta saatuani esikoiseni ja jäätyäni hoitovapaalle huomasin alkaneeni kerryttää painoa tavallista nopeammin. En ole varma liikunko kotona ollessa huomattavasti vähemmän vai onko syy pelkästään ruokavaliossa, mutta arvelisin jälkimmäisen vaikuttavan enemmän. Olen aina ollut napostelija, mutta viimeisen vuoden aikana se on ollut aivan erityisen tavallista ja jatkuvaa.

Varmasti myös ikä on tehnyt tehtävänsä. En 33-vuotiaana enää voi syödä kaikkea lihomatta samoin kuin kymmenen vuotta sitten. Suurimman painoa nostattavan sysäyksen minulle antoi kuitenkin uusi raskaus, joka murheellista kyllä päättyi loppukesästä keskenmenoon. Painoni alkoi edellisessäkin raskaudessa nousta lähes heti positiivisen raskaustestin tehtyäni ja niin kävi nytkin. Tällä kertaa paino jatkoi nousuaan useita viikkoja vielä sen jälkeenkin, kun raskaus oli jo mennyt kesken. Tämä ei ollut varsinaisesti mieltä ylentävää muutenkin surullisen ajanjakson keskellä.

Liikunta ja ruokavaliomuutos tulivat elämääni vaiheessa, jolloin olin pettynyt, surullinen ja vihainen. Surtuani aikani päätin pitkästä aikaa etsiä hyvää oloa liikunnasta ja ajatukset ruokaremontista tulivat siinä sivussa mukaan. Uudet projektit ovat ennenkin auttaneet minua pääsemään elämässä eteenpäin ja niin kävi nytkin.

Katsellaan vielä hiukan tiivistetyssä muodossa muutamia huonoja ja hyviä puolia ruokavaliossani ennen dieettiä.

Pulmani ruokavaliossa ennen dieettiä:

  • liian suuret annoskoot
  • jatkuva napostelu
  • tarpeettoman suuri rasvasta ja hiilihydraateista koostuva iltapala
  • erityisesti kesän aikana kasvanut prosessoidun ruoan kulutus
  • päivittäinen herkuttelu

Hyvät asiat ruokavaliossani ennen dieettiä

  • säännölliset pääateriat 5-6 kertaa päivässä
  • monipuolisesti kasviksia, kuituja, (useimmiten) vähärasvaista lihaa ja maitotuotteita

Huonoja puolia oli näköjään huomattavasti enemmän.

Viikko 1

Ensimmäinen viikko lähti innokkaasti käyntiin. Otin varaslähdön dieettiin jo lauantaina, vaikka dieetti alkoi virallisesti maanantaina. Maanantaina olin täynnä virtaa. Olen yleensä todella aamu-uninen, mutta maanantai-aamuna heräsin jo ennen kahdeksaa ja sen sijaan, että olisin jäänyt sänkyyn makaamaan, nousin ylös, join kupin kahvia ja lähdin lenkille. Tämä on minulle täysin ennenkuulumatonta, mutta fiilis lenkin aikana ja lenkin jälkeen oli uskomattoman hyvä.

Ensimmäisinä päivinä minulla oli lähes koko ajan nälkä, sillä olin aiemmin tottunut syömään todella suuria ruoka-annoksia sekä lisäksi valtavat määrät herkkuja. Ruokavalion noudattaminen sujui moitteettomasti ja melko helposti perjantaihin asti. Vaikka minulla ei vuorotyöläisenä ja nykyisin kotiäitinä ole vuosiin varsinaisesti ollut merkitystä onko viikonloppu vai arki, huomasin viikonloppua kohden ajautuvani ikävästi perjantaimoodiin ja alkavani kaivata makeita herkkuja. Lipsuinkin ylimääräisiin proteiinipatukoihin peräti kolmena iltana putkeen. Makeanhimo vei siis lopulta voiton. Proteiinipatukat eivät ole suoranaisesti karkkia ja ne sisältävät huomattavasti vähemmän kaloreita kuin vaikkapa oikea suklaapatukka, mutta niiden ravintoarvo on muuten kelvoton ja keinotekoisuudessaan epäterveellinen. Tästä tiedosta huolimatta ne ovat osoittautuneet dieetissäni todelliseksi kompastuskiveksi, sillä karkinhimo on ollut koko dieetin ajan suuri.

Huomiot ensimmäisen viikon jälkeen:

  • Vatsani voi todella paljon paremmin. Tavanomainen vaihteleva ummetus ja se toinen ääripää eivät ole vaivanneet samoin kuin ennen.
  • Aika tuntui kuluvan nopeammin tarkan ateriarytmin vuoksi.
  • Aterioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen ei kulunut mitenkään kohtuuttomasti aikaa, mutta ruoka pyöri paljon mielessä.
  • Olen sokeriholisti ja himoitsen makeaa päivittäin, vaikka söisin kuinka hyvää ja puhdasta ravintoa.

Viikko 2

Toisen viikon maanantaina minulla oli todella pahoja käynnistymisvaikeuksia niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Vatsa voi huonosti edellisenä iltana syödyn proteiinipatukan jäljiltä ja mieli oli jostain syystä todella maassa. Palasin kuitenkin ruotuun ruokavalion kanssa, enkä lipsunut illalla mihinkään ylimääräiseen. Huomasin jättäneeni vahingossa syömättä suurimman osan rasvanlähteistä dieetin aikana, joten lisäsin ne ruokavalioon.

Tiistaina olin jo todella paljon paremmalla mielellä ja fiilis parani entisestään kun pääsin liikkumaan kunnolla. Vatsa alkoi jälleen temppuilla ja sitä kesti seuraavankin päivän. Äkkäsin syylliseksi avokadon ja lisäsin sen rivakasti minulta kiellettyjen ruoka-aineiden listalle. En keksi äkkiseltään yhtään yksittäistä ruoka-ainetta, joka olisi koskaan saanut minulle niin kertakaikkisen hirveän olon! Meinasin pyörtyä vatsassa olevasta poltteesta ja jos olisi ollut mahdollista, olisin vain maannut sängyssä.

Torstaina vatsa voi jo paremmin, koska olin eliminoinut muitakin minulle sopimattomia vihanneksia ruokalistalta. Olokin oli mitä mainioin. Huomasin alkaneeni tarvita dieetin myötä vähemmän unta, eli minua ei enää haitannut, että lapsi oli alkanut herätä aamuisin huomattavasti tavallista aikaisemmin. Perjantaina kävin aavistuksen flunssaisesta olosta huolimatta pyöräilemässä ja kuntosalilla, mikä kostautui illalla kunnon flunssan alkamisella.

Viikonlopun otin rennosti. Ruokavalio kyllästytti, joten päätin keksiä vaihtelua seuraavan viikon ruokiin. Makeanhimo jyllää edelleen vahvana.

Vaaka näyttää reilun kahden viikon jälkeen – 2,6kg.

Olen yleensä projektieni kanssa 100% kaikki tai ei mitään, mutta tällä kertaa olen dieetin kanssa hieman mietteliäällä asenteella, enkä voi sanoa olevani aivan täysin sitoutunut tähän. Haluaisin saada kuuden kilon painonpudotuksen lisäksi elämääni pysyvästi paremman ruokavalion ja terveellisemmät tavat, enkä usko nopean painonpudotuksen olevan avain siihen. Aion jatkaa dieetin loppuun, mutta etenen sen kanssa pienellä hienosäädöllä. Jo imetys tuo oman poikkeuksensa ohjeisiin ja minulle dieetin ohjeistama ruokamäärä ei tunnu muutenkaan riittävältä. Dieetissä saa syödä monien mielestä paljon ja jotkut eivät lähes kykene saamaan kaikkea ruokaa alas, mutta minun aiemmilla ruokamäärilläni nykyinen määrä tuntuu vähäiseltä. En aio elää yhtään viikkoa jatkuvasti nälkäisenä, sillä se ei olisi reilua minua itseäni, mutta ei varsinkaan lastani ja miestäni kohtaan, sillä olen nälkäisenä ihan kauhea ihminen.

Pienistä mieleni soraäänistä huolimatta olen erittäin innoissani siitä, että tutustuin dieettiin ja ryhdyin siihen. Jo se, että olen ollut kaksi viikkoa ilman jatkuvaa herkuttelua on minulle erävoitto. Toinen valtava asia on ollut liikunnan riemun löytyminen uudelleen. En malta odottaa tervehtyväni flunssasta, että pääsen lenkille ja salille! Kolmas mahtava juttu on ollut ihastuminen luontoon. Minun piti näköjään elää yli 30 vuotta, että tajusin miten upea ja rauhoittava vaikutus sillä voi olla ihmiseen.

Palaan dieetin tai ravintovalmennuksen pariin jälleen suunnilleen parin viikon kuluttua.

Millainen suhde teillä on dieetteihin? Entä liikuntaan?

Olen ostanut ravintovalmennuksen itse, eikä kyseessä ole yhteistyö FitFarmin kanssa.

Kuulumisia helpolla arkimeikillä höystettynä

Kuulumisia helpolla arkimeikillä höystettynä

Moi! Loppukesä hujahti blogihiljaisuudessa, mutta tänä aamuna huomasin kaipaavani näpyttelyä ja halusin jakaa kanssanne muutaman asian. Perin virkistävä tunne muuten näin lähes parin kuukauden jälkeen!

Parin kuukauden blogitauon aikana olen elänyt sekä hyvin tasaista ja mukavaa arkea, että käynyt läpi hiukan suurempia suruja. Noista vastoinkäymisistä en ole ainakaan vielä valmis blogissa puhumaan enempää, mutta mainittakoon nyt kuitenkin, että perheessäni kaikki voivat hyvin. Kaikenkaikkiaan ajanjakso on tuntunut hyvin pitkältä, ehkä osittain surujen vuoksi, mutta osittain myös siksi, että olen pystynyt blogitauon ja somen käytön vähentämisen vuoksi olemaan arjessa enemmän läsnä tässä hetkessä.

Olen pyöritellyt mielessäni paljon sitä, että jatkanko enää blogin pitämistä sellaisena kuin olen sitä aiemmin kirjoittanut. Jos jatkaisin, tulisi sisältö väkisinkin muuttumaan, sillä pyrin tästedes olemaan suurimman osan ajasta tiukassa kosmetiikan ostolakossa. Ilmoitin töihin olevani näillä näkymin hoitovapaalla vuoden 2021 kesään asti, joten tämä tarkoittaa kotona olemisen lisäksi sitä, että meillä ei todellakaan ole varaa ostaa tähän talouteen lisää kosmetiikkaa. Vaikka tekisin keikkatöitä hoitovapaalla, on niille palkkarahoille noin sata muutakin käyttökohdetta. Tällä hetkellä metsästänkin huulipunasävyjen sijaan lapselleni Torista Ikean leikkikeittiötä sekä kunnon talvihaalaria.

Olen nyt ollut reilun kuukauden verran ostamatta uutta kosmetiikkaa, eikä se ole tehnyt lainkaan tiukkaa. Olen itse asiassa nauttinut suuresti jemmojeni loppuun kuluttamisesta ja leikkinyt ennestään omistamillani meikeillä. Kuulumisten ohelle ymppäsin nähtäville viime viikkojen tyypillisen arkimeikkini, joka koostuu kevyestä mutta silti puolipeittävästä meikkipohjasta, neutraalista silmämeikistä sekä kosteuttavasta ja helposti ylläpidettävästä huulimeikistä.

Meikissä sattuu tällä kertaa olemaan paljon viimeisimpiä meikkiostoksiani, jotka ovat hauskaa kyllä kaikki MACilta. Olen rakastunut loistavilla alehinnoilla hankkimiini Next To Nothing-meikkivoiteeseen ja Cremesheen-laatuiseen Nippon-huulipunaan. Melba-poskipunan ostin lahjakortilla normaalihintaan, mutta se onkin ollut heinäkuun alusta lähtien lähes joka päivä käytössä. Luomilla on alkukesästä ostamani Electric Wonder-kokoelman Natural Vice-paletin sävyjä.

Kuten monet muutkin ihmiset, olen minäkin tällä hetkellä innostunut ennemmän tavaroiden ja kosmetiikkatuotteiden vähentämisestä kuin uusista kosmetiikkatuotteista. Olen lähes uupunut näkemään jatkuvasti uusia tuotteita, kun mikään ei tunnu erottuvan erityisemmin joukosta. Uutuustuotteita enemmän minua kiinnostaisivatkin tällä hetkellä kirjoitusaiheina hyvinvointi, ravitsemus, helpot likuntavinkit, lapsiperhearki ja matkustelu, mutta en vain koe lähes seitsemän kosmetiikkapitoisen blogivuoden jälkeen osaavani kirjoittaa niistä. Tämä on toisaalta mielipiteeni tänään, ja viikon päästä saatan olla jo eri mieltä.

Mitäs muuta sitten? Kirjoitin kesäkuun alussa siitä, miten pääni ei kestänyt dieettiä, mutta nyt porhallan jo uuden ruokavaliobuumin pauloissa. Yritän jälleen kerran ruokaremonttia, mutta tällä kertaa itselleni sopivammin keinoin jättämättä hiilihydraatteja pois. Saatoin myös hankkia kuntosalikortin muutama viikko sitten. Kovin tyypillinen syksyn aloitus siis minulle.

Tuntuipas yllättävän ihanalta kirjoittaa taas blogia vaikka näin vähäisenkin rivistön verran! En sano jatkosta mitään varmaa suuntaan tai toiseen, mutta päivitysennuste ei näytä ainakaan huonommalta kuin viikko sitten.

Mitä teille kuuluu? Leppoisaa elokuun loppua, ihanat!

Yhdeksän kuukautta vauvan kanssa

Yhdeksän kuukautta vauvan kanssa

Aloitin Siljan syntymän jälkeen monta postausta, joissa kirjoitin vauva-arjesta ja ihmettelin milloin mitäkin uutta asiaa ja ilmiötä. Ne jäivät kuitenkin yksi toisensa jälkeen julkaisematta, mistä olen ollut jälkeenpäin suorastaan huojentunut, sillä hormonihuuruissa kirjoittelin aika henkilökohtaisiakin juttuja. Liian henkilökohtaisia tänne blogiin, sillä ne koskivat itseni lisäksi myös toisia ihmisiä ja olivat välillä aika kipakkaankin sävyyn näpyteltyjä. Nyt haluan palata joihinkin aiheisiin hieman selväpäisempänä, kun pahimmat huurut ovat laskeneet.

Synnytyksestäni tuli vajaa pari viikkoa sitten kuluneeksi yhdeksän kuukautta, eli olen tuntenut tyttäreni nyt yhtä kauan kuin odotin häntä. Synnytyksestä minun on edelleen vaikeaa keksiä mitään miellyttävää sanottavaa, sillä en ole koskaan kokenut yhtä suurta epätoivoa ja minusta oli vain hirveää kärsiä 30 tuntia kipuja pystymättä nukkumaan tai ajattelemaan mitään muuta kuin että jotakin on varmasti vialla. En pystynyt ajattelemaan ihanaa palkintoa, kuten minua kehoitettiin tekemään, vaan olin vain hämmentynyt ja järkyttynyt kaikesta. Jälkitarkastuksen lääkäri sanoi minulle aikoinaan, että raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen kestää yhtä kauan kuin itse raskausaika, ja se jännää kyllä tuntuu pitävän ainakin omalla kohdallani paikkansa.

Huomasin yhdeksän kuukauden maagisen rajan olleen minulle etappi niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Olen ollut todella kiinni Siljassa koko vauva-ajan, ja aloin ylipäätään käydä missään pidemmällä kuin lähikaupassa vasta Siljan täytettyä kahdeksan kuukautta. Siljan täytettyä yhdeksän kuukautta huomasin, että kaipaan nyt jo selvästi enemmän omiakin juttuja vauva-arjen ohelle. Aiemmin minulle riitti se, että sain aamulla nukkua pari tuntia pidempään, että pääsin yksin saunaan tai että vietin pari tuntia itsekseni läheisessä ostoskeskuksessa. Nyt tuntuu hyvältä viettää toisinaan vaikka koko päivä poissa kotoa ja käydä välillä töissä.

Kroppa alkaa myös tuntua omalta, vaikka se ei olekaan samanlainen kuin ennen raskautta. Vaaka näyttää samaa lukemaa kuin ennen raskaaksi tulemista, mutta näen peilistä erilaisen kuvajaisen, enkä mahdu läheskään kaikkiin entisiin vaatteisiini. Hyväksyn asian täysin, mutta kaipaan liikkuvuutta ja voimaa kroppaani. Olen alkanut tuntea vetoa lenkkipoluille ja yrittänyt yli vuoden tauon jälkeen hiukan hölkätäkin.

Aika on mennyt todella nopeasti, mutta samalla tuntuu, kuin yhdeksään kuukauteen olisi mahtunut monia eri aikakausia. On ollut tunnetasolla todella iso juttu opetella äidiksi, aivan kuin olisin ollut kentällä, jossa minua kohti ammutaan erilaisia tunnenuolia silloin kun vähiten osaan niitä odottaa. Viimeisistä neljästä kuukaudesta olen nauttinut valtavasti, mutta ensimmäisten kuukausien haparointi ja epävarmuus oli rankkaa. En ollut epävarma suhteessa vauvaan, vaan lähinnä toisiin ihmisiin. Minun oli löydettävä tavallaan uudestaan paikkani ystäväpiirissä, yhteiskunnassa ja jopa perheessäni. Olin ollut koko aikuisikäni se ihminen, joka kertoi epäsuosittuna mielipiteenään, ettei halua koskaan lapsia. Nyt olinkin yht’äkkiä nainen, joka ei halua irrottaa hetkeksikään vauvastaan ja joka saattoi tuon tuosta itkeskellä sitä, miten tuo minikokoinen ihminen saattoi olla niin täydellinen.

Olisin halunnut vauvan syntymän jälkeen pysyä monta viikkoa kotona vain kolmestaan – vauva, minä ja mies. Koin ihan hirveää painetta kaikista vauvasta kiinnostuneista ihmisistä ja olisin halunnut paeta paikalta vauvan kanssa aina kun joku halusi tulla kylään. En osaa enkä edes halua kuvailla kaikkea mitä ihmisten kohtaaminen herätti mielessäni heti synnytyksen jälkeen, mutta pakokauhu on ehkä paras sana kuvailemaan sitä tunnetta. Tuohon aikaan minua pelotti kovasti sairastuminen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja tarkkailin itseäni jatkuvasti. Luulin myös sekoavani aivan totaalisesti, sillä saatoin itkeä televisio-ohjelman piirretyn ankkalapsen pudotettua jäätelöpallonsa maahan. Opin myöhemmin tuon olevan aivan tavallista. Jälkeenpäin olen pohtinut jopa erittäin yllättyneenä, että en tainnut koskaan saada baby bluesia, vaikka olin lähes varma, että minä jos joku sen saisi.

Olen ollut ja olen edelleen valtavan onnekas, sillä Siljalla ei ole ollut allergioita tai sairastelukierrettä. Minulla on myös mies, joka osallistuu tyttäremme hoitoon niin paljon kuin mahdollista. Hän on mielellään Siljan kanssa ja pärjää aivan siinä missä minäkin. Mieheni on jopa rohkeampi ja selviää paremmin joissain tilateissa, esimerkiksi silloin kun Silja on kipeä. Mies pysyy rauhallisempana kaikissa tilanteissa ja jaksaa myös aina leikkiä ja keksiä uusia virikkeitä. Meillä tiimityö on sujunut ylipäätään todella hyvin. Tähän on ehkä auttanut se, että tutustuimme aikoinaan töissä ja olemme tehneet vuosia yhdessä töitä melko kiperissäkin tilanteissa.

Yhdeksän kuukauden etappiin on kuulunut kohdallani kaipaus omiin harrastuksiin, liikunnan lisääminen ja vauvan muille hoitoon jättämisen helpottuminen. Olen myös tosiaan käynyt silloin tällöin töissä. Olemme pyöritelleet miehen kanssa välillä ajatusta unikoulusta, koska meillä heräilyt ja yösyötöt eivät todellakaan ole vähentyneet yhtään, päinvastoin. Siljalla kuuluisat nelikuisen hulinat alkoivat 3,5 kuukauden iässä ja kestivät kuukauden sijasta noin neljä kuukautta. Hetken rauhallisemman vaiheen jälkeen meillä saatettiin taas syödä kymmenenkin kertaa yössä. En kuitenkaan ole vielä valmis laittamaan Siljaa omaan huoneeseen ja lopettamaan yösyöttöjä, joten meillä varmaan heräillään öisin tunnin välein vielä pitkään.

Minua surettaa se miten nopeasti äitiysloma ja vanhempainvapaa kuluivat ja miten nopeasti vauvani kasvaa. Olen hoitovapaalla ainakin koko tämän vuoden, mutta sekin aika tuntuu silmänräpäykseltä. Kirjoitin jo aiemmin blogissa, miten työelämän oravanpyörän ulkopuolella oleminen on saanut minut tuntemaan oloni vapautuneeksi ja onnelliseksi – vapaaksi, ja tämä olo on kuukausien myötä vain vahvistunut. Tuntuu että olen ensimmäistä kertaa elämässäni havainnut vuodenaikojen vaihtelun ja kokenut miltä erilaiset säätilat tuntuvat. Olen kerinnyt nauttimaan arjen pienistä asioista ja päässyt tapaamaan perheenjäseniäni. Olen päässyt näkemään negatiivisuuden sijasta ihmisissä ja asioissa iloa. Ennenkaikkea olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, vaikka luulin tuntevani itseni jo lähes täysin aikoinaan käymäni vuosia kestäneen terapian ansiosta.

Yksi suurimpia asioita, joita olen saavuttanut itseni kanssa tänä aikana, on itseluottamuksen ja itseni arvostamisen lisääntyminen. Kun olen saanut etäisyyttä työelämän ja muiden ihmisten minulle asettamiin vaatimuksiin ja toiveisiin, olen tajunnut olevani juuri näin hyvä. En häpeä enää oikeastaan mitään kivikkoisessa menneisyydessäni. Tämä on mielestäni tärkeää, jotta pystyn välittämään tämän eteenpäin ja opettamaan tytärtäni arvostamaan ja rakastamaan itseään. Minut on kasvatettu pysymään taustalla huomaamattomana ja hieman väärällä tavalla nöyränä, enkä halua jatkaa tällaista perintöä eteenpäin.

En halua kuulostaa siltä, että edelleenkään pitäisin äitiyttä ainoana tienä onneen ja johonkin autuaaseen olotilaan, mutta minulle tämä on ollut hyvää aikaa. En voi lakata ihmettelemästä sitä, miten hyvää minulle on tehnyt pysähtyä elämän perusasioiden äärelle ja keskittyä arkeen, joka välillä melko puuduttavinekin toistoineen, jatkuvasta univajeesta hajanaisena ja välillä kaikki paikat puurosta tahmeana, soljuu eteenpäin tasaisen varmasti pienen ihmisen kanssa maailmaa ihmetellen. Olen paljosta kiitollinen.

Aurinkoista sunnuntaita ja uutta alkavaa viikkoa! ❤

Miltä meikkikokoelmani näyttää nyt

Kerroin tässä postauksessa aikomuksestani käydä meikkini jälleen kerran läpi ja karsia niitä tällä kertaa oikeasti raskaalla kädellä. Näin tapahtuikin vihdoin, sillä sain kuin sainkin lopulta puuttuneen kipinän ja ajan käydä kaikki vaiheet ajatuksella läpi. Projektin saaminen päätökseen vaati ajan lisäksi kylmäpäisyyttä, sillä ilman sitä asioista luopuminen ei olisi onnistunut, eikä projekti olisi edennyt toivomallani tavalla.

Meikit lojuivat pitkään olohuoneen lattialla kasoissa niin, että mies meinasi jo hermostua niihin. Myönnän toki itsekin, että on ehkä hieman ärsyttävää, kun vauva herää pitkällisen nukuttamisen jälkeen siihen, että jompikumpi meistä astuu huulipunakasan päälle ja ähisee kiukkuisena hylsyjen ja puteleiden vieriessä ympäri lattioita.

Eräänä yönä vauvan ollessa nukkumassa ja miehen ollessa yövuorossa, kannoin kaiken olohuoneesta kodinhoitohuoneen lattialle ja aloin karsia. Minulle tämä huoneen vaihto toimi jonkinnäköisenä kannustimena, sillä sain viikkoja jumittaneen vaiheen tehtyä loppuun muutamassa tunnissa. Tässä postauksessa näytän mitä meikkejä minulta lähti, mitä jäi jäljelle sekä miten ratkaisin säilytysongelmani.

Ennen kuin katsellaan kuvia lopputuloksesta, haluan jakaa kanssanne muutaman itselleni tärkeän oivalluksen.

Huomasin käyttäväni ennen meikkien karsimista aina niitä tuotteita, joista halusin eroon ja säästeleväni suosikkejani, mikä on tietenkin ihan nurinkurista. Jotenkin huono omatunto hutiostoksista pakotti aina tarttumaan niihin ikäviin yksilöihin siinä toivossa, että ne joskus kuluisivat loppuun ja lähtisivät häiritsemästä. Faktahan kuitenkin on, että esimerkiksi poskipunan loppuun kuluttamiseen voi mennä vuosia, joten kymmenen ikävän poskipunan tai viiden luomiväripaletin loppuun kuluttamiseen tarvitaan jo melkein elinikä. Sillä aikaa ne oikeasti kivat lempituotteet pilaantuvat tai menettävät muuten ihanuutensa.

Huomasin myös pyöritteleväni vuodesta toiseen käsissäni samoja tuotteita, joita en koskaan käyttänyt, mutta joista en pystynyt luopumaan, koska

a) olin maksanut siitä/niistä paljon rahaa

b) se oli blogitaipaleeseeni tai johonkin tärkeään elämäntapahtumaan liittyvä asia, kuten ensimmäinen blogin kautta saatu tuote tai häämeikin huulipuna

c) se oli suosikkimerkiltäni

Halusin viimein vapautua näihin esineisiin liittyvästä stressistä ja saada ne lopullisesti pois mielestäni.

Saatuani karsinnan päätökseen, minulle on muodostunut monia uusia meikkisuosikkeja, koska annan itseni käyttää juuri niitä tuotteita joita haluan, enkä yritä väkisin käyttää loppuun niitä joitain tiettyjä ikävämpiä tuotteita. Muistan nyt hyvin mitä kaikkea omistan, eivätkä yksittäiset tuotteet jää kokonaan unholaan.

Mennäänpä nyt viimein niihin lopputuloksiin.

Roskikseen ja kierrätykseen (esim. Back 2 MAC) meni suhteellisesti eniten tavaraa, sillä en voi hyvällä omallatunnolla myydä tai antaa kenellekään yli viisi vuotta vanhoja tuotteita. Puuteristen tuotteiden kohdalla voisin jossain tapauksessa tehdä poikkeuksen ja lahjoittaa niitä eteenpäin, mutta esim. vuonna 2012 hankituissa MACin poskipunissani oli jo tunkkainen, uudempiin yksilöihin verrattuna selkeästi erilainen haju. Käytin paljon hajuaistiani hyödyksi karsiessani tuotteita ja suosittelen tätä kaikille, sillä ainakin minä haistoin yllättävän monissa tuotteissa muuttuneen tuoksun, mikä auttoi luopumaan niistä. Aikaperspektiivin pohtiminen auttoi minua muutenkin luopumaan monesta asiasta, sillä vanhentuneiden tuotteiden käyttäminen voi olla äärimmäisessä tapauksessa jopa terveydelle haitallista. Siksi myöskään niiden säilyttämisessä ei ole edes tunnesyistä mitään järkeä. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti tosi armoton karsiessani tavaraa, sillä halusin saada aikaan selkeästi pienemmän ja järkevämmän meikkiarsenaalin.

Lahjoitettavien tuotteiden läjään ei päätynyt enää tämän enempää tavaraa, sillä olen antanut jo aiemmin eteenpäin laatikkokaupalla tuotteita, jotka eivät kuulu pois heitettäviin tai myytäviin. Huomioitavaa on, että en koskaan myy blogin kautta saamiani tuotteita, vaan lahjoitan ne eteenpäin, ellen pidä niitä itse.

Myytäviäkään ei kertynyt ihan kauheasti, sillä samoin kuin lahjoitettavien kanssa, olen myytävät meikkini jo pitkälti aiemmin myynyt. Hieman katumapäälle tulin tuon Urban Decayn Vice-paletin kanssa, sillä aloin mielessäni toteuttaa sillä monia sävy-yhdistelmiä, ja paletissa todella on useita sävyjä, joita en muuten omista. Vice-paletti siis saattaa vielä jäädä minulle. Tuossa läjässä on kuitenkin useita pienempiä paletteja esim. ColourPopilta.

Loput kuvat ovatkin sitten niistä minulle jääneistä meikeistä. Paljon näitä on edelleen, mutta silmäni lepäävät näissä selkeissä ja siisteissä laatikoissa, joissa kaikki tuotteet ovat mieluisia. Laatikostot ovat Akateemisesta kirjakaupasta.

Meikkivoiteita, sävyllisiä päivävoiteita ja pohjustajia.

Sekalainen laatikko, jossa peiteaineita, puutereita ja ColourPopin yksittäiset luomivärini.

Kaikki meikkikynäni (lukuunottamatta kolmea viimeisessä kuvassa näkyvää kynää), ripsiväri, kulmapaletti sekä luomivärejä.

Poskipunia. MACin poskipunia karsin pois monia.

Korostuspuutereita.

Puutereita.

Kaikki huulimeikkini lukuunottamatta kuutta parhaillaan käytössä olevaa tuotetta. Huulimeikkitilanteesta olen kaikkein iloisin, niitä oli nimittäin ennen tätä projektia aivan liikaa. Huulituotteita lähti kokoelmastani pois suhteellisesti eniten, varmaan parikymmentä. Niitä näyttää nyt olevan ihan hämmentävän vähän, mutta juuri omaan makuuni sopivasti. Telineet ovat Tigerista.

Luomiväripalettini. Näistä en pystynyt luopumaan, vaikka tosi harvoin osaa käytänkin. En tykkää esim. Urban Decayn vanhimmista Naked-paleteista nykyään hirveästi, koska ne eivät ole makuuni tarpeeksi pigmenttisiä, mutta en pysty niistä luopumaankaan ja käytän niitä kuitenkin edelleen. Kirjatuet ovat Akateemisesta kirjakaupasta.

Viimeisenä ovat ne tuotteet, joita käytän tällä hetkellä päivittäin ja joita säilytän alakerrassa keittiön kaapissa. Päätin vaihtaa näihin kahteen säilytystelineeseen sisällön kuukausittain, jotta saan kierrätettyä meikkejä ja valittua aina vuodenaikaan sopivat sävyt. Olen tähän ratkaisuun ihan älyttömän tyytyväinen! Moni telineeseen päätyvä tuote on muuten aivan loppumaisillaan, joten sisältö saattaa hyvinkin vaihtua tällä kertaa jo keskellä kuukautta. Telineet ovat Duroylta.

Oloni on nyt mitä parhain! Projekti oikeasti helpotti arkeani, kun joka puolella ei loju meikkejä, eikä minun tarvitse enää kuluttaa aikaa hutiostosteni harmitteluun. Toisaalta on myös hienoa, että päivittäin tarvitsemani tuotteet löytyvät yhdestä paikasta ja ne myös vaihtuvat niin, että käytän tasapuolisesti kaikkia tuotteitani. Toivon tietenkin myös oppineeni hiukan järkevämmksi shoppailijaksi, jotta en joutuisi enää koskaan tekemään näin massiivista karsintaa.

Mitäs sanotte lopputuloksesta? Saiko kukaan tästä kipinää käydä omien meikkivarastojen kimppuun? 🙂

Siivousta

Muutimme tämän vuoden keväällä nykyiseen kotiimme ja siitä asti minulla on ollut käytössäni kokonainen huone meikeilleni. En todellakaan omista huoneellista meikkejä, mutta huone on minun valtakuntani, kunnes se joskus siirtyy lapsen käyttöön. Vauvan myötä en ole enää viettänyt aikaa ”meikkihuoneessa”, koska se sijaitsee yläkerrassa, jota käytämme nykyisin vain nukkumiseen. Meikkaan alakerrassa keittiössä, jonne olenkin pikku hiljaa kuljettanut kattavan meikkivalikoiman. Sama pätee kaikkeen muuhunkin kosmetiikkaan ja vaatteisiin – on vain niin paljon kätevämpää, kun ei tarvi rampata päivän aikana yläkerrassa vauva olalla. Samaan aikaan suurin osa meikeistäni on unohtunut yläkertaan ja olen jumittunut meikkaamaan lähes joka päivä samoilla meikeillä. Viime aikoina tämä on alkanut ärsyttää minua ja olen alkanut kaivata asiaan jotakin järkevää ratkaisua.

Varsinaista ratkaisua en ole vielä keksinyt, mutta olen todennut asiaa pohtiessani minulla olevan edelleen liikaa meikkejä. Haaveilen nykyään simppelistä ja selkeästä arsenaalista, jossa jokainen tuote olisi sellainen, josta todella pidän ja jota varmasti käytän. Myös vanhentuneiden tuotteiden mahdolliset bakteerit puistattavat. Minun on pitänyt muutosta asti käydä läpi meikkini ja lajitella niistä osa pois. Tiedän joukossa olevan paljon parhaat päivänsä ohittaneita meikkejä sekä tuotteita, joita minun ei tule koskaan käytettyä.

Ryhdyin eräänä sateisena päivänä tuumasta toimeen ja raahasin kaikki meikkini yläkerran meikkihuoneesta, keittiöstä, laukuista ja takkien taskuista alakertaan olohuoneen lattialle. Sain todeta, että edelleen päätään nostavasta meikkiähkystä huolimatta olen tehnyt hyvää työtä viime vuosina, sillä minulla on valtavasti vähemmän meikkejä kuin vaikkapa edellisen muuttoni aikoihin. Paljon olen siis jo myynyt ja lahjoittanut meikkejä eteenpäin.

Meikit ovat nyt lojuneet viikon olohuoneen lattialla ja olen käynyt niitä hitaasti läpi jaotellen ne neljään eri kasaan: pidettäviin, lahjoitettaviin, myytäviin ja pois heitettäviin. Pidettävien kasa on edelleen liian suuri ja joukossa on edelleen tuotteita, joista en pidä aivan varauksetta, joten en katso saaneeni projektia hyväksyttävästi suoritetuksi. Haaveeni ja tavoitteeni kun tosiaan on omistaa vain meikkejä, joista todella pidän, joita käytän ja jotka eivät ole liian vanhoja.

Aion käydä meikit läpi vielä pari kertaa uudelleen sekä kokeilla parin viikon sisällä niitä meikkejä käytännössä, joiden viimeistä kohtaloa en osaa päättää. En tule esittelemään teille yksityiskohtaisesti kaikkia meikkejäni, mutta jos teitä kiinnostaa, voisin näyttää millainen kasa lähti ja millainen kasa jäi. Toki paljastan mielelläni myös uuden meikkien säilytysratkaisuni, kunhan ensin keksin sellaisen ja selätän kahden kerroksen välisen ongelmani. Mitäs sanotte, kiinnostaako?