Syksyn kuulumisia ja Superdieetti Simplen jälkipuinti

Syksyn kuulumisia ja Superdieetti Simplen jälkipuinti

Aloitin elokuun lopussa Fitfarmin Superdieetti Simplen ja kerroin siitä teille tässä postauksessa. Lupasin alkuinnostuksissani raportoida kuuden viikon dieetistä blogissa kahden viikon välein, mutta tämä jäi vain puheeksi. Jälkeenpäin ajateltuna oli hölmöä edes luvata moista, sillä elämäntapojen muutokset ja muut vastaavat asiat saattavat usein sekoittaa ajatuksia siinä määrin, että niistä on hyvä raportoida vasta kun asiat ovat jäsentyneet ensin omassa mielessä ajan kanssa. Päädyinkin kertomaan teille dieetistä vain kerran, eli sen ensimmäisen postauksen verran. Lunastan kuitenkin lupauksestani sen verran, että kerron dieetin jälkifiiliksiä tämän kuulumispostauksen lopussa.

Kuvituksena on otoksia marraskuiselta Utrechtin reissultamme.

Halusin kirjoittaa kuulumisia pitkästä aikaa, sillä elämäntilanteeni on muuttunut vauvavuoden jälkeisistä hattaraisista tunnelmista hiukan. Viimeksi olin vielä tiiviisti vauvakuplassa ja vaahtosin kotona olemisen ihanuudesta. Kotona on edelleen ihanaa, mutta nykyään se edellyttää sitä, että pääsen välillä käymään töissä. Pelkäsin vielä kesällä, että en tule enää koskaan kaipaamaan työelämään, sillä ajatuskin töissä käymisestä ahdisti. Yritin kuvitella itseäni venyttämässä penniä ja opettelemassa leipomista ja ompelukoneen käyttöä, sillä ajatus ansiotyöstä ei todellakaan tuntunut houkuttelevalta. Ajatus töihin paluusta hiipi kuitenkin mieleeni yllättäen ja syyskuussa kuulin itseni ilmoittautuvan keikkalaiseksi useampaan eri paikkaan. Teen siis keikkatyötä, enkä missään nimessä ole edelleenkään palaamassa vakituisesti työelämään. Vakituiseen työpaikkaani olen kertonut näillä näkymin palaavani kesäkuussa 2021.

Töissä käyminen tuntuu ihanalta siksi, että saan siellä kaipaamiani aikuiskontakteja ja voin kokea, että minä osaan vielä tehdä työtäni ja vieläpä aika hyvin. Äitiysloman ja hoitovapaan suoman tauon myötä olen myös ihastunut omaan alaani uudestaan, mikä tuntuu mahtavalta. Äitiysloman alettua minä nimittäin katselin vakavasti uusia opintoja ja harkitsin alanvaihtoa. Nyt kuitenkin tuntuu taas siltä, että olen siellä missä minun pitääkin olla. Toki en myöskään pistä pahakseni palkan ilmestymistä tililleni, sillä hoitovapaan aikana normaali tuloeräni on ollut 230 euroa kuukaudessa, ja sehän ei meillä riitä edes kolmen viikon ruokiin.

Syyskuu ja lokakuu hujahtivat pitkälti töissä, mutta marraskuussa töitä on ollut taas todella paljon vähemmän. Nautin suuresti tällaisesta vaihtelusta ja työn vastapainoksi kotona lapsen kanssa oleminen on taas ollut virkistävää. Silja ei ole edelleenkään päivähoidossa, sillä meillä on onneksi niin hyvä tukiverkosto, että olemme saaneet hoidon järjestymään isovanhempien avulla. Siitä olen kyllä superkiitollinen.

Kävimme miehen kanssa marraskuun alussa kahdestaan Utrechtissa, Hollannissa. Paikka valikoitui aika sattumalta, mutta ajankohta määräytyi suosikkiyhtyeemme keikan perusteella. Opethin keikka oli loistava kuten odottaa saattoi, mutta koko matka jäi mieleeni pitkäksi ajaksi todella hyvänä ja onnistuneena kokemuksena. Utrecht oli pienen oloinen kaupunki, enkä yleensä hakeudu sellaisiin lomalla, mutta jokin paikassa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Rennon elämästä nautiskeleva tunnelma, rehdin oloiset ihmiset ja kaunis arkkitehtuuri säväyttivät minua niin, että olen kaivannut Utrechtiin kovasti takaisin.

Matkasta teki poikkeuksellisen odotetun ja myös raastavan jännittävän se, että lähdimme matkaan ensimmäistä kertaa ilman Siljaa. Silja oli hyvässä hoidossa, mutta minulle oli silti todella kova pala jättää hänet kahdeksi yöksi ja kolmeksi päiväksi. Teki kyllä hyvää päästä olemaan kahdestaan miehen kanssa, sillä kesä ja alkusyksy olivat ajoittain melko koettelevia meille.

Reissussa käyminen sytytti minussa valtavan matkakuumeen ja nyt haaveilen jo seuraavasta matkasta. Haluaisin keväällä päästä vihdoin käymään Barcelonassa.

Tällä hetkellä olen aivan superväsynyt. Se johtuu siitä samasta syystä, miksi suuri osa suomalaisista tällä hetkellä nuokkuu työpöytiensä äärellä, eli marraskuusta. Voisin mielelläni maata sängyssä kaiken vapaa-aikani, sillä valon puutteen takia en yksinkertaisesti jaksa mitään. Tätä postausta kirjoitin varmaan viikon ja aiempina viikkoina julkaisemani postaukset olen tehnyt pitkälti jo viime kuussa. Kommentteihinnekin vastaan ärsyttävän pitkällä viiveellä. Ehkä tammikuussa helpottaa.

Ulkona vallitsevan pimeyden ja ankeuden vastapainoksi olen innostunut meikeissä ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni oikein kirkkaista sävyistä. Väsymyksestä huolimatta olen meikannut joka päivä, sillä se on minun tapani taistella kaamosta vastaan. Olen onnistunut joinain päivinä tekemään tosi nättejä sävy-yhdistelmiä, mutta en ole saanut niistä edes lähellä kelvollista olevia kuvia. Kirkkaiden sävyjen lisäksi olen totaalisen hurahtanut luomiväripaletteihin, ja niistä olenkin ripotellen julkaissut postauksia täällä. Monia on silti vielä näyttämättä teille.

Väsymyksestä huolimatta minusta tuntuu siltä, että olen elämässäni juuri nyt siinä pisteessä, jossa haluaisinkin olla. En kaipaa dieettejä tai muita uusia projekteja, sillä arjessani on juuri nyt tarpeeksi sisältöä ja tekemistä sellaisenaan. Koska loin tähän loppuun hapuilevan aasinsillan dieettiin, käydään sen jälkipuinti nyt vielä läpi, vaikka en totta puhuen jaksaisi enää miettiä koko asiaa. Ai miten niin olen joskus tuuliviiri?

Dieetin ensimmäisistä kahdesta viikosta voi tosiaan lukea aiemmasta postauksestani. Kolmannen ja neljännen viikon muistan sujuneen vaihtelevasti. Toisinaan olin täynnä intoa ja virtaa, toisinaan taas hyvin kärsimätön ja närkästynyt. Painoni alkoi pudota ripeämmin muistaakseni neljännellä viikolla, mikä oli ilahduttavaa ja antoi lisää motivaatiota. Toisaalta huomasin samaan aikaan myös ikävämpiä asioita, kuten että aloimme myöskin dieetille ryhtyneen mieheni kanssa riitelemään huomattavasti enemmän kuin tavallisesti ja olimme myös usein todella huonolla tuulella ja väsyneitä. Tällöin ajattelin, että tämä ei voi olla meille hyväksi.

En vähentänyt missään vaiheessa ruokamäärää, kuten dieetissä olisi pitänyt, vaan päinvastoin lisäsin sitä hieman. Minulla putosi silti painoa tavoitteiden mukaisesti ja peilistä näkyi hetkellisesti aika erinäköinen kroppa. Virallisen dieetin päätyttyä aloin tuntea jatkuvaa nälkää, joka ei meinannut lähteä edes syömällä, eli ilmeisesti olin päätynyt säästöliekille lisäämistäni ruoista huolimatta.

Dieetin päätyttyä meni ehkä viikko siihen, että olin palannut lähes täysin vanhoihin ruokailutottumuksiini. Minulle ei tuntunut jäävän mitään käteen oppimistani asioista, vaan tunteet määrittelevät jälleen syömistäni. Kokonaisuutena dieetti oli siis minulle aika plus miinus nolla, mutta liikuntaan hurahtaminen oli silti ehdottomasti dieetin positiiviseksi laskettava lieve-ilmiö. En jaksa tässä kuussa enkä välttämättä ensi kuussakaan raahautua liikkumaan, mutta uskoisin innostuvani jälleen tammikuussa. Nyt haluan vain vajota talvihorrokseen jokaisena vapaana hetkenäni. Ja jos suklaapala antaa minulle tarvittavan porkkanan lähteä viemään lasta pilkkopimeälle pihalle keinumaan, nakkaan sen suuhuni silmää räpäyttämättä.

Miten te kestätte marraskuuta? Mitä teille kuuluu?

Dokumentti, joka jokaisen ihmisen pitäisi katsoa

Dokumentti, joka jokaisen ihmisen pitäisi katsoa

Katson nykyään harmillisen harvoin dokumentteja, mutta minun todella pitäisi katsoa niitä useammin, sillä useimmiten koen niiden muuttavan elämääni ja ajatteluani jollakin tasolla. Viimeisin katsomani dokumentti oli poikkeuksellisen pysäyttävä ja voin sanoa sen suorastaan mullistaneen elämääni. Sain dokumentista tietoa, joka järkytti minua jo itsessään, mutta järkytyin myös siitä, miten pimennossa olin ollut dokumentissa käsitellyistä asioista.

Tuo minua syvästi koskettanut dokumentti oli Stacey Dooley: Totuus halpamuodista. Sen voi katsella Yle Areenasta täältä. Dokumentissa käsiteltiin halpamuodin vaikutuksia kehitysmaihin, niiden luontoon ja ihmisiin. Koska vaatteita saa nykyään kaupoista puoli-ilmaiseksi, vaatii se myös puoli-ilmaista työvoimaa ja epäeettisiä tuotantotapoja. Olen toki jossain määrin tiennyt tämän ja minulla on ollut kausia, jolloin olen vältellyt esimerkiksi H&M-tyyppisiä myymälöitä, mutta halpamuodin tuotannon tuhoavat vaikutukset tulivat silti kaikessa brutaaliudessaan minulle yllätyksenä.

Kuva: EcoTextile.com

Stacey Dooleyn dokumentissa näytetään kaunistelematta mihin kuntoon vaatetehtaat ovat saaneet luonnon (ja niiden asukkaat!) kehitysmaissa. Esimerkiksi elintärkeä Araljärvi on kuivunut ja sen myötä alueen ilmasto muuttunut, ihmiset menettäneet työnsä ja terveytensä. Indonesiassa taas tehtaiden saastuttama Citarum-joki tuhoaa joka päivä miljoonien ihmisten terveyttä, sillä heillä ei ole mahdollisuutta muuttaa paremmille asuinmaille tai edes hankkia ruoanlaittoon ja lasten pesemiseen tarvittavaa vettä muualta. Dokumentin ehkä pysäyttävin kohta oli minulle se, kun joen vesi kiehui hapenpuutteen ja saasteiden vaikutuksesta. Katsokaa tämä itse, en pysty sitä sanoin kuvailemaan. Minulle kiehuvasta joesta jäi vahvasti karmea mielikuva siitä, että ihminen tuhoaa nykyisellä toiminnallaan maapalloa uskomatonta vauhtia ja kohta tätä kaikkea ei enää ole. Ja tämä kaikki tapahtuu hyväksytysti ja ihmisten tahallisella toiminnalla.

Minä todella ahdistuin dokumentista, mikä oli erittäin hyvä ja tervetullut asia. En ole vaatteiden suurkuluttaja tai mikään intohimoinen vaatteiden shoppailija, sillä kosmetiikka on edelleen se minun suurin paheeni ja ongelmani, jos sen niin haluaa ajatella. Tykkään silti ostella toisinaan myös vaatteita ja myönnän minulla olevan niitä yli tarpeen. Varsinkin nyt alkusyksyllä minulla on ollut oikea hurahtaminen muodin seuraamiseen ja olen ostanut innokkaasti uusia vaatekappaleita. Minunkin oli siis ehdottomasti aiheellista ahdistua ja alkaa miettiä enemmän kulutustani.

Kuva: Kansan uutiset

Heti dokumentin katsottuani minulla alkoi pyöriä päässä monenlaisia ajatuksia, joista osa oli itseäni puolustelevia ja selitteleviä. En kokenut ainakaan heti olevani valmis luopumaan ylimääräisestä shoppailusta ja turhista vaatteista. Huomasin kuitenkin päivien kuluessa ajatusmaailmassani alkavan tapahtua hidasta muutosta, ja yllättäen Zalandon ostoskoriin klikkaamani vaatteet jäivätkin tilaamatta ja ostin niiden tilalle haluamani asiat kirpputorilta. Säästin ison summan rahaa, mutta mikä vielä parempaa, ehkä hiukan myös luontoa ja ihmisiä.

Yksittäinen teko ei vielä johda kummoisiin muutoksiin, mutta omalla kohdallani yritän pitää kestävämmän kehityksen jatkossa mielessäni. Tunnistan ostokäyttäytymisestäni paljon emotionaalisia vaikuttajia, jotka saavat minut ostamaan asioita ja tämä on asia, johon minun pitää kiinnittää huomiota. Voin myös itse estää ajatusmaailmaani muokkautumasta kulutusta ylistävään ja lisäävään suuntaan. En ole uskaltanut vielä tutkia minkälaisia vaikutuksia kosmetiikkateollisuudella on maapalloon, mutta en halua lakaista näitä asioita enää maton alle ja jättää ottamatta selvää.

Kuva: Green Peace
Kuva: GreenPeace.com

Dokumentissa sivuttiin vaikuttajien valtavaa merkitystä maapallon nykytilanteeseen. Esimerkiksi oli nostettu useita satoja tuhansia tilaajia viihdyttäviä YouTube-tähtiä, jotka saavat esimerkillään miljoonat ihmiset ostamaan turhia vaatteita, joita käytetään pahimmassa tapauksessa kerran ja heitetään sitten pois. Olen katsonut tänä syksynä enemmän kuin koskaan ennen nimenomaan muodista videoita tekeviä tubettajia ja havahtunut tähän ilmiöön itsekin. Huomasin oman ajatusmaailmani muokkautuneen todella nopeasti holtittoman kulutuksen hyväksyvään tilaan, kun olin seurannut muutamaa ihailuni herättänyttä naista YouTubessa. Huomasin alkaneeni haaveilla designerlaukuista ja kolmen sadan euron nahkasaappaista, joita en vielä kuukausi sitten ollut koskaan ajatellut tarvitsevani. Miten paljon nämä videot vaikuttavat nuorempiin ihmisiin, jos ne saavat 33-vuotiaan kotiäidin muutamassa päivässä kokemaan tarvetta omistaa viisi uutta mekkoa?

Kuva: Aljazeera.com

Tiedän vaikuttavani myös itse pienen ihmisryhmän ajatuksiin ja siksi minun sietäisi hävetä aiempien vuosien holtitonta kosmetiikan ostamistani ja jatkuvaa ostosten esittelyä blogissa. Onneksi olen vuosien saatossa muuttunut hiukan järkevämmäksi ja esimerkiksi vähentänyt turhien meikkien ostamista ja alkanut käyttää enemmän luonnonkosmetiikkaa. Yksi suuri muutos blogin alkuvuosien käyttäytymiseeni on se, että viimeiset vuodet olen kierrättänyt pilkun tarkasti kaiken kosmetiikasta syntyvän jätteen. Olen rakentanut eteiseemme suurehkon kierrätyspisteen, jossa on paikat eri materiaaleille. Järkytyn yhä joka kuukausi muovijätteen määrästä.

Uusia vaatekokoelmia ilmestyy nykyään joka viikko, mikä saa ihmiset ostamaan vaatteita raivokasta tahtia. En tiedä kuvittelenko vain, mutta minusta tuntuu että uusia meikkikokoelmiakin ilmestyy nykyään jatkuvasti. Tiettyjen halpojen sarjojen meikit muistuttavat minua halpamuodista, sillä on helppoa investoida pari euroa keltaiseen glitteriseen meikkikynään, jos sitä on alunperinkin tarkoitus käyttää vain pari kertaa.

Kuva: Aljazeera.com

En väitä, että tämän postauksen myötä lopettaisin kokonaan vaatteiden ostamista tai kosmetiikkaharrastustani, enkä sano että kenenkään muunkaan tarvitsisi tehdä niin. Haluaisin vain, että asiasta keskusteltaisiin ja että jokainen miettisi tarkemmin tarvitseeko todella jokaista ostamaansa vaatekappaletta. Ehkä suuri osa teistä jo tiesikin halpamuodin karmivista vaikutuksista maapalloon, mutta luulen että asian laajuus kokonaisuudessaan tulee silti monille yllätyksenä. Ihailen siskoani, joka on opettanut lapsensa pienestä pitäen välttämään halpamuotia ja kannustanut heitä ostamaan vaatteensa paremmin päivänvaloa kestäviltä yrityksiltä. Tässä olisi itsellenikin haastetta.

Kuulisin mielelläni jos teillä heräsi tästä jotakin ajatuksia! Kuinka moni on katsonut Stacey Dooleyn dokumentin?

Artikkelikuva: Sveriges Radio

Kokemukseni FitFarmin Superdieetti Simplestä – viikot 1-2

Kokemukseni FitFarmin Superdieetti Simplestä – viikot 1-2

Ryhdyin reilu pari viikkoa sitten ystäväni innoittamana FitFarmin Superdieetti Simplelle. Kyseessä on maksullinen kuusi viikkoa kestävä ravintovalmennus, jossa painonpudotus perustuu kokonaan ruokavalioon liikunnan ollessa vain toissijaisena ja vapaaehtoisena lisänä. Valmennus tapahtuu FitFarmin foorumilla ja suljetussa Facebook-ryhmässä, joihin saa tunnukset ostamalla valmennuksen. Valmennuksia on monia erilaisia, ja itselleni parhaaksi valikoitui Superdieetti Simple, koska arvelin etten kerkeäisi pienen lapsen äitinä liikkumaan säännöllisesti. Halusinkin dieetin, joka tehoaisi pelkällä ravintovalmennuksella, mutta jossa liikunta olisi mukavana vapaaehtoisena lisänä.

Dieetille ryhtymistä suunnitellessani löysin varsin vähän kokemustietoa FitFarmin erilaisista valmennuksista, joten halusin jakaa oman valmennuskokemukseni teidän kanssanne. Minulle saa esittää kysymyksiä, ja vastaan niihin sen mukaan kuin voin. Yksityiskohtia esimerkiksi päivittäin syömistäni ruoka-aineista ja määristä en voi kertoa, koska olen sitoutunut vaikenemaan FitFarmille kuuluvasta tiedosta. Varsin ymmärrettävää, koska kyseessä on voittoa tavoitteleva yritys, joka myy valmennuksia.

Kuuden viikon valmennus maksoi vajaa 50 euroa, eli rahallisesti panostus ei ollut valtava, mutta minun piti lisäksi ostaa monenlaisia ruoka-aineita ja lisäravinteita, jotta sain noudatettua ruokavaliota. Esimerkiksi herajauheet ja soijalesitiinirakeet eivät olleet mitenkään pakollisia, mutta minun epäsäännölliseen elämäntapaani ne sopivat parhaiten helppoutensa vuoksi. Olen myös ehdottomasti välineurheilija tällaisissa asioissa ja tavoitteeseen pääsyä edistämään tehdyt hankinnat motivoivat minua entisestään.

Ennen kuin mennään itse dieettiin, voisin kertoa lyhyesti mikä minut sai ryhtymään tähän projektiin. Olen aina ollut ja olen edelleen normaalipainoinen, mutta saatuani esikoiseni ja jäätyäni hoitovapaalle huomasin alkaneeni kerryttää painoa tavallista nopeammin. En ole varma liikunko kotona ollessa huomattavasti vähemmän vai onko syy pelkästään ruokavaliossa, mutta arvelisin jälkimmäisen vaikuttavan enemmän. Olen aina ollut napostelija, mutta viimeisen vuoden aikana se on ollut aivan erityisen tavallista ja jatkuvaa.

Varmasti myös ikä on tehnyt tehtävänsä. En 33-vuotiaana enää voi syödä kaikkea lihomatta samoin kuin kymmenen vuotta sitten. Suurimman painoa nostattavan sysäyksen minulle antoi kuitenkin uusi raskaus, joka murheellista kyllä päättyi loppukesästä keskenmenoon. Painoni alkoi edellisessäkin raskaudessa nousta lähes heti positiivisen raskaustestin tehtyäni ja niin kävi nytkin. Tällä kertaa paino jatkoi nousuaan useita viikkoja vielä sen jälkeenkin, kun raskaus oli jo mennyt kesken. Tämä ei ollut varsinaisesti mieltä ylentävää muutenkin surullisen ajanjakson keskellä.

Liikunta ja ruokavaliomuutos tulivat elämääni vaiheessa, jolloin olin pettynyt, surullinen ja vihainen. Surtuani aikani päätin pitkästä aikaa etsiä hyvää oloa liikunnasta ja ajatukset ruokaremontista tulivat siinä sivussa mukaan. Uudet projektit ovat ennenkin auttaneet minua pääsemään elämässä eteenpäin ja niin kävi nytkin.

Katsellaan vielä hiukan tiivistetyssä muodossa muutamia huonoja ja hyviä puolia ruokavaliossani ennen dieettiä.

Pulmani ruokavaliossa ennen dieettiä:

  • liian suuret annoskoot
  • jatkuva napostelu
  • tarpeettoman suuri rasvasta ja hiilihydraateista koostuva iltapala
  • erityisesti kesän aikana kasvanut prosessoidun ruoan kulutus
  • päivittäinen herkuttelu

Hyvät asiat ruokavaliossani ennen dieettiä

  • säännölliset pääateriat 5-6 kertaa päivässä
  • monipuolisesti kasviksia, kuituja, (useimmiten) vähärasvaista lihaa ja maitotuotteita

Huonoja puolia oli näköjään huomattavasti enemmän.

Viikko 1

Ensimmäinen viikko lähti innokkaasti käyntiin. Otin varaslähdön dieettiin jo lauantaina, vaikka dieetti alkoi virallisesti maanantaina. Maanantaina olin täynnä virtaa. Olen yleensä todella aamu-uninen, mutta maanantai-aamuna heräsin jo ennen kahdeksaa ja sen sijaan, että olisin jäänyt sänkyyn makaamaan, nousin ylös, join kupin kahvia ja lähdin lenkille. Tämä on minulle täysin ennenkuulumatonta, mutta fiilis lenkin aikana ja lenkin jälkeen oli uskomattoman hyvä.

Ensimmäisinä päivinä minulla oli lähes koko ajan nälkä, sillä olin aiemmin tottunut syömään todella suuria ruoka-annoksia sekä lisäksi valtavat määrät herkkuja. Ruokavalion noudattaminen sujui moitteettomasti ja melko helposti perjantaihin asti. Vaikka minulla ei vuorotyöläisenä ja nykyisin kotiäitinä ole vuosiin varsinaisesti ollut merkitystä onko viikonloppu vai arki, huomasin viikonloppua kohden ajautuvani ikävästi perjantaimoodiin ja alkavani kaivata makeita herkkuja. Lipsuinkin ylimääräisiin proteiinipatukoihin peräti kolmena iltana putkeen. Makeanhimo vei siis lopulta voiton. Proteiinipatukat eivät ole suoranaisesti karkkia ja ne sisältävät huomattavasti vähemmän kaloreita kuin vaikkapa oikea suklaapatukka, mutta niiden ravintoarvo on muuten kelvoton ja keinotekoisuudessaan epäterveellinen. Tästä tiedosta huolimatta ne ovat osoittautuneet dieetissäni todelliseksi kompastuskiveksi, sillä karkinhimo on ollut koko dieetin ajan suuri.

Huomiot ensimmäisen viikon jälkeen:

  • Vatsani voi todella paljon paremmin. Tavanomainen vaihteleva ummetus ja se toinen ääripää eivät ole vaivanneet samoin kuin ennen.
  • Aika tuntui kuluvan nopeammin tarkan ateriarytmin vuoksi.
  • Aterioiden suunnitteluun ja toteuttamiseen ei kulunut mitenkään kohtuuttomasti aikaa, mutta ruoka pyöri paljon mielessä.
  • Olen sokeriholisti ja himoitsen makeaa päivittäin, vaikka söisin kuinka hyvää ja puhdasta ravintoa.

Viikko 2

Toisen viikon maanantaina minulla oli todella pahoja käynnistymisvaikeuksia niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Vatsa voi huonosti edellisenä iltana syödyn proteiinipatukan jäljiltä ja mieli oli jostain syystä todella maassa. Palasin kuitenkin ruotuun ruokavalion kanssa, enkä lipsunut illalla mihinkään ylimääräiseen. Huomasin jättäneeni vahingossa syömättä suurimman osan rasvanlähteistä dieetin aikana, joten lisäsin ne ruokavalioon.

Tiistaina olin jo todella paljon paremmalla mielellä ja fiilis parani entisestään kun pääsin liikkumaan kunnolla. Vatsa alkoi jälleen temppuilla ja sitä kesti seuraavankin päivän. Äkkäsin syylliseksi avokadon ja lisäsin sen rivakasti minulta kiellettyjen ruoka-aineiden listalle. En keksi äkkiseltään yhtään yksittäistä ruoka-ainetta, joka olisi koskaan saanut minulle niin kertakaikkisen hirveän olon! Meinasin pyörtyä vatsassa olevasta poltteesta ja jos olisi ollut mahdollista, olisin vain maannut sängyssä.

Torstaina vatsa voi jo paremmin, koska olin eliminoinut muitakin minulle sopimattomia vihanneksia ruokalistalta. Olokin oli mitä mainioin. Huomasin alkaneeni tarvita dieetin myötä vähemmän unta, eli minua ei enää haitannut, että lapsi oli alkanut herätä aamuisin huomattavasti tavallista aikaisemmin. Perjantaina kävin aavistuksen flunssaisesta olosta huolimatta pyöräilemässä ja kuntosalilla, mikä kostautui illalla kunnon flunssan alkamisella.

Viikonlopun otin rennosti. Ruokavalio kyllästytti, joten päätin keksiä vaihtelua seuraavan viikon ruokiin. Makeanhimo jyllää edelleen vahvana.

Vaaka näyttää reilun kahden viikon jälkeen – 2,6kg.

Olen yleensä projektieni kanssa 100% kaikki tai ei mitään, mutta tällä kertaa olen dieetin kanssa hieman mietteliäällä asenteella, enkä voi sanoa olevani aivan täysin sitoutunut tähän. Haluaisin saada kuuden kilon painonpudotuksen lisäksi elämääni pysyvästi paremman ruokavalion ja terveellisemmät tavat, enkä usko nopean painonpudotuksen olevan avain siihen. Aion jatkaa dieetin loppuun, mutta etenen sen kanssa pienellä hienosäädöllä. Jo imetys tuo oman poikkeuksensa ohjeisiin ja minulle dieetin ohjeistama ruokamäärä ei tunnu muutenkaan riittävältä. Dieetissä saa syödä monien mielestä paljon ja jotkut eivät lähes kykene saamaan kaikkea ruokaa alas, mutta minun aiemmilla ruokamäärilläni nykyinen määrä tuntuu vähäiseltä. En aio elää yhtään viikkoa jatkuvasti nälkäisenä, sillä se ei olisi reilua minua itseäni, mutta ei varsinkaan lastani ja miestäni kohtaan, sillä olen nälkäisenä ihan kauhea ihminen.

Pienistä mieleni soraäänistä huolimatta olen erittäin innoissani siitä, että tutustuin dieettiin ja ryhdyin siihen. Jo se, että olen ollut kaksi viikkoa ilman jatkuvaa herkuttelua on minulle erävoitto. Toinen valtava asia on ollut liikunnan riemun löytyminen uudelleen. En malta odottaa tervehtyväni flunssasta, että pääsen lenkille ja salille! Kolmas mahtava juttu on ollut ihastuminen luontoon. Minun piti näköjään elää yli 30 vuotta, että tajusin miten upea ja rauhoittava vaikutus sillä voi olla ihmiseen.

Palaan dieetin tai ravintovalmennuksen pariin jälleen suunnilleen parin viikon kuluttua.

Millainen suhde teillä on dieetteihin? Entä liikuntaan?

Olen ostanut ravintovalmennuksen itse, eikä kyseessä ole yhteistyö FitFarmin kanssa.

Kuulumisia helpolla arkimeikillä höystettynä

Kuulumisia helpolla arkimeikillä höystettynä

Moi! Loppukesä hujahti blogihiljaisuudessa, mutta tänä aamuna huomasin kaipaavani näpyttelyä ja halusin jakaa kanssanne muutaman asian. Perin virkistävä tunne muuten näin lähes parin kuukauden jälkeen!

Parin kuukauden blogitauon aikana olen elänyt sekä hyvin tasaista ja mukavaa arkea, että käynyt läpi hiukan suurempia suruja. Noista vastoinkäymisistä en ole ainakaan vielä valmis blogissa puhumaan enempää, mutta mainittakoon nyt kuitenkin, että perheessäni kaikki voivat hyvin. Kaikenkaikkiaan ajanjakso on tuntunut hyvin pitkältä, ehkä osittain surujen vuoksi, mutta osittain myös siksi, että olen pystynyt blogitauon ja somen käytön vähentämisen vuoksi olemaan arjessa enemmän läsnä tässä hetkessä.

Olen pyöritellyt mielessäni paljon sitä, että jatkanko enää blogin pitämistä sellaisena kuin olen sitä aiemmin kirjoittanut. Jos jatkaisin, tulisi sisältö väkisinkin muuttumaan, sillä pyrin tästedes olemaan suurimman osan ajasta tiukassa kosmetiikan ostolakossa. Ilmoitin töihin olevani näillä näkymin hoitovapaalla vuoden 2021 kesään asti, joten tämä tarkoittaa kotona olemisen lisäksi sitä, että meillä ei todellakaan ole varaa ostaa tähän talouteen lisää kosmetiikkaa. Vaikka tekisin keikkatöitä hoitovapaalla, on niille palkkarahoille noin sata muutakin käyttökohdetta. Tällä hetkellä metsästänkin huulipunasävyjen sijaan lapselleni Torista Ikean leikkikeittiötä sekä kunnon talvihaalaria.

Olen nyt ollut reilun kuukauden verran ostamatta uutta kosmetiikkaa, eikä se ole tehnyt lainkaan tiukkaa. Olen itse asiassa nauttinut suuresti jemmojeni loppuun kuluttamisesta ja leikkinyt ennestään omistamillani meikeillä. Kuulumisten ohelle ymppäsin nähtäville viime viikkojen tyypillisen arkimeikkini, joka koostuu kevyestä mutta silti puolipeittävästä meikkipohjasta, neutraalista silmämeikistä sekä kosteuttavasta ja helposti ylläpidettävästä huulimeikistä.

Meikissä sattuu tällä kertaa olemaan paljon viimeisimpiä meikkiostoksiani, jotka ovat hauskaa kyllä kaikki MACilta. Olen rakastunut loistavilla alehinnoilla hankkimiini Next To Nothing-meikkivoiteeseen ja Cremesheen-laatuiseen Nippon-huulipunaan. Melba-poskipunan ostin lahjakortilla normaalihintaan, mutta se onkin ollut heinäkuun alusta lähtien lähes joka päivä käytössä. Luomilla on alkukesästä ostamani Electric Wonder-kokoelman Natural Vice-paletin sävyjä.

Kuten monet muutkin ihmiset, olen minäkin tällä hetkellä innostunut ennemmän tavaroiden ja kosmetiikkatuotteiden vähentämisestä kuin uusista kosmetiikkatuotteista. Olen lähes uupunut näkemään jatkuvasti uusia tuotteita, kun mikään ei tunnu erottuvan erityisemmin joukosta. Uutuustuotteita enemmän minua kiinnostaisivatkin tällä hetkellä kirjoitusaiheina hyvinvointi, ravitsemus, helpot likuntavinkit, lapsiperhearki ja matkustelu, mutta en vain koe lähes seitsemän kosmetiikkapitoisen blogivuoden jälkeen osaavani kirjoittaa niistä. Tämä on toisaalta mielipiteeni tänään, ja viikon päästä saatan olla jo eri mieltä.

Mitäs muuta sitten? Kirjoitin kesäkuun alussa siitä, miten pääni ei kestänyt dieettiä, mutta nyt porhallan jo uuden ruokavaliobuumin pauloissa. Yritän jälleen kerran ruokaremonttia, mutta tällä kertaa itselleni sopivammin keinoin jättämättä hiilihydraatteja pois. Saatoin myös hankkia kuntosalikortin muutama viikko sitten. Kovin tyypillinen syksyn aloitus siis minulle.

Tuntuipas yllättävän ihanalta kirjoittaa taas blogia vaikka näin vähäisenkin rivistön verran! En sano jatkosta mitään varmaa suuntaan tai toiseen, mutta päivitysennuste ei näytä ainakaan huonommalta kuin viikko sitten.

Mitä teille kuuluu? Leppoisaa elokuun loppua, ihanat!

Yhdeksän kuukautta vauvan kanssa

Yhdeksän kuukautta vauvan kanssa

Aloitin Siljan syntymän jälkeen monta postausta, joissa kirjoitin vauva-arjesta ja ihmettelin milloin mitäkin uutta asiaa ja ilmiötä. Ne jäivät kuitenkin yksi toisensa jälkeen julkaisematta, mistä olen ollut jälkeenpäin suorastaan huojentunut, sillä hormonihuuruissa kirjoittelin aika henkilökohtaisiakin juttuja. Liian henkilökohtaisia tänne blogiin, sillä ne koskivat itseni lisäksi myös toisia ihmisiä ja olivat välillä aika kipakkaankin sävyyn näpyteltyjä. Nyt haluan palata joihinkin aiheisiin hieman selväpäisempänä, kun pahimmat huurut ovat laskeneet.

Synnytyksestäni tuli vajaa pari viikkoa sitten kuluneeksi yhdeksän kuukautta, eli olen tuntenut tyttäreni nyt yhtä kauan kuin odotin häntä. Synnytyksestä minun on edelleen vaikeaa keksiä mitään miellyttävää sanottavaa, sillä en ole koskaan kokenut yhtä suurta epätoivoa ja minusta oli vain hirveää kärsiä 30 tuntia kipuja pystymättä nukkumaan tai ajattelemaan mitään muuta kuin että jotakin on varmasti vialla. En pystynyt ajattelemaan ihanaa palkintoa, kuten minua kehoitettiin tekemään, vaan olin vain hämmentynyt ja järkyttynyt kaikesta. Jälkitarkastuksen lääkäri sanoi minulle aikoinaan, että raskaudesta ja synnytyksestä toipuminen kestää yhtä kauan kuin itse raskausaika, ja se jännää kyllä tuntuu pitävän ainakin omalla kohdallani paikkansa.

Huomasin yhdeksän kuukauden maagisen rajan olleen minulle etappi niin henkisellä kuin fyysiselläkin puolella. Olen ollut todella kiinni Siljassa koko vauva-ajan, ja aloin ylipäätään käydä missään pidemmällä kuin lähikaupassa vasta Siljan täytettyä kahdeksan kuukautta. Siljan täytettyä yhdeksän kuukautta huomasin, että kaipaan nyt jo selvästi enemmän omiakin juttuja vauva-arjen ohelle. Aiemmin minulle riitti se, että sain aamulla nukkua pari tuntia pidempään, että pääsin yksin saunaan tai että vietin pari tuntia itsekseni läheisessä ostoskeskuksessa. Nyt tuntuu hyvältä viettää toisinaan vaikka koko päivä poissa kotoa ja käydä välillä töissä.

Kroppa alkaa myös tuntua omalta, vaikka se ei olekaan samanlainen kuin ennen raskautta. Vaaka näyttää samaa lukemaa kuin ennen raskaaksi tulemista, mutta näen peilistä erilaisen kuvajaisen, enkä mahdu läheskään kaikkiin entisiin vaatteisiini. Hyväksyn asian täysin, mutta kaipaan liikkuvuutta ja voimaa kroppaani. Olen alkanut tuntea vetoa lenkkipoluille ja yrittänyt yli vuoden tauon jälkeen hiukan hölkätäkin.

Aika on mennyt todella nopeasti, mutta samalla tuntuu, kuin yhdeksään kuukauteen olisi mahtunut monia eri aikakausia. On ollut tunnetasolla todella iso juttu opetella äidiksi, aivan kuin olisin ollut kentällä, jossa minua kohti ammutaan erilaisia tunnenuolia silloin kun vähiten osaan niitä odottaa. Viimeisistä neljästä kuukaudesta olen nauttinut valtavasti, mutta ensimmäisten kuukausien haparointi ja epävarmuus oli rankkaa. En ollut epävarma suhteessa vauvaan, vaan lähinnä toisiin ihmisiin. Minun oli löydettävä tavallaan uudestaan paikkani ystäväpiirissä, yhteiskunnassa ja jopa perheessäni. Olin ollut koko aikuisikäni se ihminen, joka kertoi epäsuosittuna mielipiteenään, ettei halua koskaan lapsia. Nyt olinkin yht’äkkiä nainen, joka ei halua irrottaa hetkeksikään vauvastaan ja joka saattoi tuon tuosta itkeskellä sitä, miten tuo minikokoinen ihminen saattoi olla niin täydellinen.

Olisin halunnut vauvan syntymän jälkeen pysyä monta viikkoa kotona vain kolmestaan – vauva, minä ja mies. Koin ihan hirveää painetta kaikista vauvasta kiinnostuneista ihmisistä ja olisin halunnut paeta paikalta vauvan kanssa aina kun joku halusi tulla kylään. En osaa enkä edes halua kuvailla kaikkea mitä ihmisten kohtaaminen herätti mielessäni heti synnytyksen jälkeen, mutta pakokauhu on ehkä paras sana kuvailemaan sitä tunnetta. Tuohon aikaan minua pelotti kovasti sairastuminen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja tarkkailin itseäni jatkuvasti. Luulin myös sekoavani aivan totaalisesti, sillä saatoin itkeä televisio-ohjelman piirretyn ankkalapsen pudotettua jäätelöpallonsa maahan. Opin myöhemmin tuon olevan aivan tavallista. Jälkeenpäin olen pohtinut jopa erittäin yllättyneenä, että en tainnut koskaan saada baby bluesia, vaikka olin lähes varma, että minä jos joku sen saisi.

Olen ollut ja olen edelleen valtavan onnekas, sillä Siljalla ei ole ollut allergioita tai sairastelukierrettä. Minulla on myös mies, joka osallistuu tyttäremme hoitoon niin paljon kuin mahdollista. Hän on mielellään Siljan kanssa ja pärjää aivan siinä missä minäkin. Mieheni on jopa rohkeampi ja selviää paremmin joissain tilateissa, esimerkiksi silloin kun Silja on kipeä. Mies pysyy rauhallisempana kaikissa tilanteissa ja jaksaa myös aina leikkiä ja keksiä uusia virikkeitä. Meillä tiimityö on sujunut ylipäätään todella hyvin. Tähän on ehkä auttanut se, että tutustuimme aikoinaan töissä ja olemme tehneet vuosia yhdessä töitä melko kiperissäkin tilanteissa.

Yhdeksän kuukauden etappiin on kuulunut kohdallani kaipaus omiin harrastuksiin, liikunnan lisääminen ja vauvan muille hoitoon jättämisen helpottuminen. Olen myös tosiaan käynyt silloin tällöin töissä. Olemme pyöritelleet miehen kanssa välillä ajatusta unikoulusta, koska meillä heräilyt ja yösyötöt eivät todellakaan ole vähentyneet yhtään, päinvastoin. Siljalla kuuluisat nelikuisen hulinat alkoivat 3,5 kuukauden iässä ja kestivät kuukauden sijasta noin neljä kuukautta. Hetken rauhallisemman vaiheen jälkeen meillä saatettiin taas syödä kymmenenkin kertaa yössä. En kuitenkaan ole vielä valmis laittamaan Siljaa omaan huoneeseen ja lopettamaan yösyöttöjä, joten meillä varmaan heräillään öisin tunnin välein vielä pitkään.

Minua surettaa se miten nopeasti äitiysloma ja vanhempainvapaa kuluivat ja miten nopeasti vauvani kasvaa. Olen hoitovapaalla ainakin koko tämän vuoden, mutta sekin aika tuntuu silmänräpäykseltä. Kirjoitin jo aiemmin blogissa, miten työelämän oravanpyörän ulkopuolella oleminen on saanut minut tuntemaan oloni vapautuneeksi ja onnelliseksi – vapaaksi, ja tämä olo on kuukausien myötä vain vahvistunut. Tuntuu että olen ensimmäistä kertaa elämässäni havainnut vuodenaikojen vaihtelun ja kokenut miltä erilaiset säätilat tuntuvat. Olen kerinnyt nauttimaan arjen pienistä asioista ja päässyt tapaamaan perheenjäseniäni. Olen päässyt näkemään negatiivisuuden sijasta ihmisissä ja asioissa iloa. Ennenkaikkea olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, vaikka luulin tuntevani itseni jo lähes täysin aikoinaan käymäni vuosia kestäneen terapian ansiosta.

Yksi suurimpia asioita, joita olen saavuttanut itseni kanssa tänä aikana, on itseluottamuksen ja itseni arvostamisen lisääntyminen. Kun olen saanut etäisyyttä työelämän ja muiden ihmisten minulle asettamiin vaatimuksiin ja toiveisiin, olen tajunnut olevani juuri näin hyvä. En häpeä enää oikeastaan mitään kivikkoisessa menneisyydessäni. Tämä on mielestäni tärkeää, jotta pystyn välittämään tämän eteenpäin ja opettamaan tytärtäni arvostamaan ja rakastamaan itseään. Minut on kasvatettu pysymään taustalla huomaamattomana ja hieman väärällä tavalla nöyränä, enkä halua jatkaa tällaista perintöä eteenpäin.

En halua kuulostaa siltä, että edelleenkään pitäisin äitiyttä ainoana tienä onneen ja johonkin autuaaseen olotilaan, mutta minulle tämä on ollut hyvää aikaa. En voi lakata ihmettelemästä sitä, miten hyvää minulle on tehnyt pysähtyä elämän perusasioiden äärelle ja keskittyä arkeen, joka välillä melko puuduttavinekin toistoineen, jatkuvasta univajeesta hajanaisena ja välillä kaikki paikat puurosta tahmeana, soljuu eteenpäin tasaisen varmasti pienen ihmisen kanssa maailmaa ihmetellen. Olen paljosta kiitollinen.

Aurinkoista sunnuntaita ja uutta alkavaa viikkoa! ❤