Viime sunnuntaina vietetty äitienpäivä sai minut tänä vuonna hieman mietteliääksi. Emme viettäneet sitä varsinaisena äitienpäivänä, sillä mies oli ollut edeltävän yön töissä ja saatuamme lapsen päiväunille halusimme kumpikin miehen kanssa vain mennä itsekin nukkumaan. Meillä on ylipäätään oltu tosi väsyneitä viime aikoina, niin minä kuin mieskin, mutta aivan erityisesti minä. Tästä syystä blogikaan ei ole päivittynyt tavalliseen tahtiin, enkä ole jaksanut olla aktiivinen muuallakaan somessa. Äitienpäivänä totesin, että minä taidan nykyään olla tosi väsynyt äiti.
Olen ollut väsynyt koko raskausajan ja luulin väsymykseni olevan pahimmillaan aivan viimeisen raskauskolmanneksen alussa, eli huhtikuun lopulla. Pakenin tällöin miehen opiskeluviikon ajaksi lapsen kanssa äitini hoiviin maalle. (Me olemme olleet tekemisissä Siljan isovanhempien kanssa koronasta huolimatta, joten tämä vierailu ei ollut mikään ihmeellinen spektaakkeli meille.) Sain nukkua reilun viikon ajan todella pitkiä yöunia ja lisäksi otin päivätorkkuja aina halutessani. Olin nukkumisesta huolimatta koko ajan väsynyt ja saamaton ja nautinkin ihan valtavasti siitä, kun muut ihmiset jaksoivat ulkoilla ja leikkiä Siljan kanssa.
Palatessani kotiin luulin levänneeni niin paljon varastoon, että jaksaisin taas leikiten Siljan uudelleen alkaneita yöheräilyjä ja nykyisin myös aikaisia aamuherätyksiä. Äitini luona kokemani väsymys olikin kuitenkin vasta alkusoittoa tulevasta, sillä kotiin palattuani olin entistä väsyneempi ja olisin voinut nukkua varmaankin 15 tuntia vuorokaudessa, mikäli se olisi ollut mahdollista. Niinä päivinä kun mies oli koko päivän kotona, saatoin kohtuullisten yöunien lisäksi nukahtaa nokosille kolmekin kertaa päivän aikana.
Olen kerinnyt miettiä jo monenlaisia syitä väsymykselleni ja mielelläni selvittäisin asiaa ihan lääkärissä, mutta korona-aika on pidätellyt minua ja saanut minut aina laskemaan puhelimen kädestäni. Olen kuvitellut kuulevani korvissani ylikuormitetun terveydenhuollon ammattilaisen syvän huokauksen, kun raskaana oleva nainen soittaa ja pyytää testejä tällaisena aikana. Eniten minua mietityttää tällä hetkellä lamaannuttava väsymys yhdistettynä huiman nopeaan painonnousuun, jotka molemmat ovat tiettyyn pisteeseen asti normaaleja asioita raskausaikana. En kuitenkaan kokenut aivan tällaista ensimmäisessä raskaudessani, vaikka kaikenlaisia vaivoja oli silloinkin.
Meillä on katsottu aivan luvattoman paljon lastenohjelmia tänä keväänä, koska en ole yksinkertaisesti pystynyt parempaan. Yritän ulkoilla lapsen kanssa joka päivä ihan kummankin hyvinvoinnin vuoksi, mutta usein on myös niitä päiviä, kun en jaksa. Olen todella saanut oppia mitä on huono omatunto vanhempana ja äitinä.
Uskon mielen vaikuttavan vahvasti ihmisen kokemukseen itsestään ja voinnistaan ja siksi lähdin nytkin etsimään syitä väsymykselleni psyykkisistä tekijöistä. Olen sairastanut aiemmin elämässäni masennusta, joten tiedän miltä se tuntuu ja miten se minulla näyttäytyy. Siksi aloinkin epäillä itselläni uudelleen herännyttä depressiivisyyttä ja aloin tarkkailla tuntemuksiani herkemmillä tuntosarvilla. Hylkäsin kuitenkin ajatuksen depressiosta melko pian, sillä vaikka minulla on toki ollut väsymyksen vuoksi tavallista alakuloisempi olo, keksin helposti syitä hetkelliselle mielialan laskulle. Onhan jo tässä koronan aiheuttamassa poikkeustilassa itse kullekin aivan riittävästi aihetta kokea olonsa tavallista alakuloisemmaksi.
Siljasta on tullut aivan ihana höpöttelijä ja koko maailmaa rakastava, täyttä tunnetta oleva tyttö. Hän on luonteeltaan aivan minun vastakohtani – vilkas, puhelias ja ulospäin suuntautunut. Juuri nyt olisi ihanaa jaksaa olla hänen loputtomaan uteliaisuuteensa ja elämäniloonsa vastaava äiti, kun vietämme viimeisiä kuukausia kaksin kotona ennen kuin uusi vauva saapuu.
Vaikka viime viikot ja jopa kuukaudet ovat soljuneet ohi väsymyksen sumussa ja erinäisten liikkumista vaikeuttavien fyysisten vaivojen kanssa tahiessa, on päiviin mahtunut myös ilonaiheita. Olen muunmuassa löytänyt uudelleen lukemisen riemun, ja mieheni on pitänyt huolta siitä, että minulla on riittänyt hyvää luettavaa. Pikkuhiljaa olen jaksanut alkaa suunnitella myös pieniä siivousprojekteja, joita yritän toteuttaa ennen heinäkuuta ja vauvan syntymää.
Viime yön unessa juoksin pakoon karhua Silja sylissäni metsässä. Silja tuntui tosi painavalta ja omat jalkani raskailta. Karhu saavutti meitä, mutta mysteeriksi jäi saiko se meidät lopulta kiinni, sillä juuri silloin mies ja lapsi tulivat herättämään minua ja palasin painajaisesta todellisuuteen. En tiedä oliko tämä ahdistava uni laukaiseva tekijä, mutta tänä aamuna soitin vihdoin terveydenhoitajalle. Vointiani aletaan nyt tutkia.
Onko joku muu ollut tänä keväänä erityisen väsynyt? Miten olette tulleet toimeen asian kanssa?
Ps. Kirjoitin täällä postauksessa Mádaran kampanjasta, jonka oli aiemmin saamani tiedon mukaan määrä olla 12.5. Kampanjapäivä onkin 19.5. Pahoittelen jakamastani väärästä tiedosta!
ROUVA KAMELEONTTI 