Kesäkuu hujahti ostolakkoillessa, enkä heinäkuussakaan aio riehaantua kosmetiikkapuolella erityisemmin. Tämän ei pitäisi olla hankalaa, koska kosmetiikka ei ole minulla tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Pääsen tänään kuitenkin pitkästä aikaa esittelemään teille pari pientä ostosta. Näiden tuotteiden kohdalla voisi jo puhua traditiosta, sillä jokin mustikka-sarjan tuote tarttuu matkaani joka ikinen vuosi The Body Shopin kesä-alennusmyynneistä.
Kymmenen päivän minilomani päättyi maanantaina ja päätin piristää itseäni arkeen palaamisen johdosta The Body Shopin Blueberry-tuotteilla. Vartalovoita olen käyttänyt tässä nimenomaisessa tuoksussa jo varmaankin kymmenen purkkia. Vartalokuorinta oli uusi tuttavuus, joten nappasin sen mukaan ja jätin suihkugeelin suosiolla hyllyyn. Vartalokuorintojakin minulle on päässyt nyt kertymään, eli mistään tarveostoksesta ei ollut kyse, mutta aion vielä ennen häitä kuoria ihoani ahkerasti, joten pari kuorintaa pääsee tässä kuussa loppumaankin.
Vartalovoi on superkosteuttavaa ja ihan rehellisen rasvaista ja paksua tavaraa. Pidän sekä tuhdista koostumuksesta, että ihanasta mustikan tuoksusta, joten tästä ei ole mitään huonoa sanottavaa. Ihan suoraan lakanoiden väliin ei kannata puhahtaa tätä levitettyä, mutta hetken malttamisen jälkeen aamulla on taatusti pehmeä ja kosteutettu iho. Tämä tuoksu jää lakanoihin.
Kuorinnassa on sekä suurempia, että pienempiä kuorivia rakeita. Jaottelen kuorinnat tavallisesti kahdenlaisiin tuotteisiin, eli rouheisiin ja voimakkaasti kuoriviin tai iholle lempeämpiin kevyisiin kuorintoihin, jotka tuntuvat iholla lähinnä hiukan kuorivilta suihkugeeleiltä. Tämä kuuluu jälkimmäisiin, eli tuote tuntuu hyvin hellävaraiselta. Tykkään enemmän rouheista kuorinnoista, mutta mustikkakuorinnan juttu ainakin minulle itselleni onkin tuoksuelämys. Tuotteessa on myös aivan ihastuttava violetti väri. Tämä näyttää ihan mustikkahillolta, jota tekisi melkein mieli maistaa.
Otsikko lupaili joitain ajatuksia myös kuluvasta kuukaudesta. Voi olla, että blogi hiljenee jossain vaiheessa määrittelemättömän pitkäksi ajaksi, tai sitten ei. Blogin suhteen kaikki on tällä hetkellä avoinna.
Heinäkuu on minulle ihana ja kiireinen kuukausi. Järjestelen häitäni, joiden on määrä olla heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Olemme käsittääkseni pysyneet aikataulussa kaiken suhteen ja tärkeimmät asiat ovat hoidossa, mutta todella paljon on vielä kaikkea tekemistä ja muistamista. On niin paljon asioita, joita ei voi hoitaa ennen tiettyä ajankohtaa. Liian moni asia kasautuu häitä edeltävälle päivälle, ja siitäkin saa olla tyytyväinen, ettei sentään hääpäivän aamuna tarvitse revetä joka suuntaan. Olen tosi huono delegoimaan asioita toisille, varsinkin kun itsellä on ikäviä kokemuksia toisten häissä ”töissä” olemisesta. Pelkään äkillistä bridezillaksi muuttumista. 😀 Siispä olen kahminut lähes kaikki järjestelyt itselleni.
Hirviömorsiameksi heittäytymistä ei ole ollut ainakaan vielä nähtävissä, mutta veikkaan että juhlapäivän lähestyessä kaikki on mahdollista. Olin kovin iloinen, kun sain vielä toistaiseksi esimerkiksi kukkakaupasta ja pukuvuokraamosta kommentteja, että oletpas harvinaisen helppo morsianasiakas. Ilmeisesti morsiamet saattavat toisinaan olla aika pelottavia ilmestyksiä ja hankalia asiakkaita palveltaviksi. 😀 Pystyn onneksi tekemään päätöksiä ja valintoja hyvinkin nopeasti ja kivuttomasti, jos olen liikkeellä tarpeeksi inspiroituneessa mielentilassa. Valitsin esim. kukat häihimme kymmenessä minuutissa.
Heinäkuun jälkeen, kun häähumu on ohitse, alkaa tämän vuoden toinen suuri projekti, nimittäin häämatka. Lähdemme Amerikkaan coast to coast-tyyppiselle häämatkalle kolmeksi ja puoleksi viikoksi. En ole kerinnyt paneutumaan reissujärjestelyihin ja suunnittelemiseen lähes ollenkaan, koska en pysty orientoitumaan täysipainoisesti kahteen suureen asiaan samaan aikaan. Sekä häät, että häämatka ovat vallan ihania asioita, jotka saavat toki vatsan pohjaan mukavan kipristelevän onnen tunteen, mutta väkisinkin ne aiheuttavat myös jännitystä ja unettomia öitä. Voipi olla, etten tässä kohtaa pysty repeämään enää blogijuttuihin, joten blogissa saattaa olla loppukesästä hyvinkin hiljaista. Olen saanut Mr. Kameleontin siunauksen matkapäiväkirjan pitämiseen elokuussa, mutta en tiedä miten realistinen ajatus blogin päivittäminen on kiivastahtisella road tripilla. Se jää nähtäväksi. Heinäkuu tulee joka tapauksessa olemaan epäsäännöllisen postaustahdin ja sekalaisten juttujen kuukausi Neiti Kameleontissa, pahoittelut siitä!
Oletteko te tehneet alelöytöjä? 🙂 Mitä kesäsuunnitelmia teillä on?