Herään aamulla harsojen keskeltä, aamuyön syöttösessioiden jäljiltä hartiat jumissa ja toinen käsi puutuneena. Toisella puolella nukkuu mies ja toisella puolella tuhisee vauva. Vauva vie suurimman tilan sängystä, vaikka on pienin. Hän tykkää nukkua leveästi. Voisin tuijotella nukkuvaa vauvaamme tuntikausia. Yritän silti nousta sängystä äänettömästi ja hiipiä salakavalasti alakertaan, jos vaikka saisin juotua kahvikupillisen ennen kaksikon heräämistä. Olen parempi vaimo ja äiti, kun olen saanut aamuisen kofeiiniannokseni.
Onnistun tänä aamuna hyvin yrityksessäni varastaa vartin oma kahvihetki. Keittiössä katseeni osuu läppäriin ja mielessäni vilahtaa nopeasti pari kesken jäänyttä sähköpostia. Niin ja se blogikin.
Vauva nukkuu yllättävän pitkään kahden isänsä kanssa. En kuitenkaan avaa läppäriä, sillä minua ei vain huvita. Kodinhoitohuoneessa odottaa vaatekasa viikkaamista ja astianpesukonekin pitäisi tyhjentää. Tartun mieluummin konkreettisiin asioihin, sillä pää ei tunnu nykyisin toimivan aivan entiseen tapaan. Ehtii niitä sähköposteja ja blogia sitten myöhemminkin.
Olen ollut vauvan kanssa kaksi kuukautta kotona. Kaksi kuukautta, jotka ovat olleet ”entiseen elämääni” verrattuna melko erilaisia, mutta joista olen nauttinut suuresti. Suurin muutos elämässäni vauvasymbioosin lisäksi on tuntunut olevan se, että en käy päivätyössäni, sillä olen tottunut käymään töissä vähintään osa-aikaisesti 18-vuotiaasta lähtien. Sitä kuuluisaa omaa aikaa on töistä pois jäämisestä huolimatta vähemmän, joskin meidän vauvan kanssa kuitenkin ihan kohtuullisesti. Minulla on ollut aikaa miettiä muunmuassa blogin pitämistä ja sitä mikä minua nykyään oikeasti kiinnostaa. Tällaisia asioita alkaa väkisinkin pohtia, kun vapaa-aikaa on huomattavasti vähemmän kuin ennen ja sen lyhyehkön ajan haluaa käyttää joko oikeasti hyödyllisesti, tai ainakin niin, että tekeminen rentouttaa ja saa hyvälle mielelle.
Olen innostunut vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä todella monista uusista asioista. Vietän äitiyslomalla paljon aikaa kotona, joten on aika luontevaa, että olen kiinnostunut kodin laittamisesta, ruoanlaitosta ja leipomisesta. Kaikki eivät viihdy kotona ja äitiyslomalla, mutta minulle tämä on ollut elämäni parasta aikaa. Toki tutustuminen nykyiseen aviomieheeni, yhdessä viettämämme aika ja reissut ovat olleet omalla tavallaan parasta aikaa, mutta en ole edes silloin ollut näin rentoutunut ja kokenut keskittyväni olennaiseen – voinut henkisesti näin hyvin. Tuntuu, että teen juuri nyt sitä mikä on itselleni tärkeää ilman kiirettä minnekään. Koen jopa jo nyt haikeutta siitä, että joudun palaamaan jonain päivänä oravanpyörään ja siihen entiseen arkeen, jossa elin ennen vauvaa. Onneksi tiedostan myös sen, että ajatus tästä voi vielä muuttua.
Blogini pääasialliset aihepiirit kosmetiikka ja meikit kiinnostavat minua edelleen, eivätkä ne ole jääneet mitenkään pois elämästäni vauvan myötä. Niistä kirjoittaminen on kuitenkin tällä hetkellä ihan toinen juttu, ja siitä päästäänkin ajatuksiini bloggaamisesta juuri nyt. Koen blogini nykyisellään melko turhaksi ja ennen kaikkea lukijan kannalta turhauttavaksi paikaksi. Postaan täysin epäsäännöllisesti, kommentteihin vastaaminen kestää, postausten sisällöt ovat lähes pelkästään loppuneiden tuotteiden esittelyjä ja harvoista muista postauksista saattaa välittyä hieman väkisin vääntämisen maku. En ole blogiini enää tyytyväinen, enkä saa sen pitämisestä läheskään samanlaisa iloa kuin ennen. En ole tehnyt päätöstä lopettamisesta, mutta haluaisin kuitenkin saada päätökseen itseni kanssa käymäni kamppailun blogihiljaisuudesta tai yksipuolisista postauksista seuraavan syyllisyyden suhteen.
Koen, että bloggaaminen muuttui monelle ammattimaisemmaksi vuosina 2014-2015. Vaikka liityin tuolloin itsekin portaaliin, tiesin heti, ettei minulla olisi rahkeita tai kiinnostusta alkaa kehittää itseäni esimerkiksi valokuvaamisessa yhtä intohimoisesti kuin monet muut tekivät. Tuolloin mielessäni alkoi myös itää ajatus, että olenko ylipäätään keskinkertaisuuten pyrkivä ja tyytyvä ihminen, vai onko blogin pitäminen harrastuksena vain mennyttä aikaa omalla kohdallani.
Portaalin lakattua olemasta blogini jäi WordPressiin, mutta en koskaan enää saanut aikaiseksi hioa ulkoasua kuntoon, joten tällaiseksi se jäi. Useimmat seuraamani bloggaajat ovat kehittyneet huikeasti. He ovat tehneet hirveästi töitä bloginsa eteen ja myös satsanneet siihen rahallisesti hankkimalla uusia laitteita ja näkemällä vaivaa vaikkapa kuvausympäristön somistamisen eteen. Minulla ei ole riittävästi motivaatiota tähän, joten väkisinkin mietin onko tällaiselle kotikutoiselle, epäsäännöllisesti päivittyvälle blogille enää tarvetta tai kohderyhmää.
Kaipaan sitä, kun saatoin tulla vain hihkumaan jostakin juuri ostamastani tuotteesta tai keksimästäni uudesta sävy-yhdistelmästä. Tuntuu, että niistä ajoista on ikuisuus niin ajallisesti kuin henkisestikin. Vaikka en lue nykyään kuin muutamaa blogia säännöllisesti ja ehkä pariakymmentä epäsäännöllisesti, olen huomaavinani koko blogiskenessä entistä nopeampaa muutosta. Toiset lopettavat kokonaan, ja toiset panostavat blogiinsa entistä enemmän.
Minulla olisi usein paljonkin jaettavaa, mutta jokin tuntuu estävän minua. Bloggaaminen ei tunnu enää yhtä spontaanilta ja innostavalta kuin ennen, vaan kaiken pitäisi olla suunniteltua ja sopia tarkasti harkittuun linjaan. Kukaanhan ei minua tähän pakota, vaan olen luonut ihan itse itselleni paineet muiden kehittymisen seuraamisen myötä. Asia, jossa koen myös olevani bloggaajana kovin vanhanaikainen, on kaupallisten yhteistöiden vieroksuminen sekä nykyisin myös pr-tuotteiden välttely. Kaupalliset yhteistyöt ja pr-tuotteet saavat minut stressaantumaan. En kestä yhtään sitä, että minulle tulee harrastuksesta pakkopullan tuntua. Toki minulle ei näitä enää usein tarjoudukaan, koska en päivitä blogia aktiivisesti.
Olen edelleen varma siitä, että olen poikkeuksellisen kiinnostunut ja innostunut kosmetiikasta. Siksi haluaisin, että minulla olisi edelleen vähintään paikka, jossa kertoa kokemuksistani liittyen käyttämääni kosmetiikkaan, vaikka minulla ei ehkä olisikaan mitään uutta ja ihmeellistä sanottavaa tai upeita kuvia. Haaveilen siitä, että osaisin tehdä lyhyempiä ja napakampia postauksia, jotka olisivat ehkä nopeampia toteuttaa. Näin pystyisin vauva-arjessakin päivittämään hieman useammin. Blogini olisi syytä joka tapauksessa muuttua, jotta kokisin järkeväksi jatkaa tämän pitämistä.
Aloittaessani tätä postausta noin viikko sitten, minulla oli vahvemmin mielessä mahdollinen blogin lopettaminen. Hassua kyllä, heti kun olin kirjoittanut tämän pohdiskelevamman postauksen, valtasi minut jälleen inspiraatio jatkaa. Näin muistan käyneen joskus aiemminkin. 🙂
Millaisia blogeja te tykkäätte lukea? Jaksatteko seurata harvoin päivittyviä blogeja, vai kaipaatteko tasaista ja säännöllistä postaustahtia? Onko kiinnostuksenne blogeihin pysynyt samana vuosien saatossa?
Ihanaa viikonloppua ja syyskuuta!
ROUVA KAMELEONTTI 