Ostolakkoni on nyt kestänyt jo kuukauden ja viikon, ja olen tämän ajan sisällä ostanut tasan yhden deodorantin. Sekin ostos harmitti, mutta en voinut jättää sitä tekemättä. Täytyy myöntää, että mielessäni kävi ostolakkoa aloitellessa, että miten blogin nyt käy – miten saan postausaiheet riittämään, kun en enää osta mitään. Pelko on osoittaunut täysin turhaksi, sillä minun massiivisilla kätköilläni kirjoitettavaa riittäisi vaikka vuodeksi. Olen toki myös viime aikoina saanut blogin kautta testattavia tuotteita, mikä on vaikuttanut paljon siihen, että blogissa on nähty myös uutuustuotteita. Tämän postauksen tuote kuitenkin kuuluu uusiin, käyttämättömiin tuotteisiin, jotka olen ostanut itse – ennen ostolakkoa.
Olin hieman pöyristynyt muistaessani, että minulta löytyy yli puoli vuotta vanhoja meikkituotteita, joita en ole vielä ”kerinnyt” kokeilemaan ollenkaan. Sleekin i-Divine -paletti Ultra Mattes V2 Darks kuuluu näihin tuotteisiin. Muistan miten mietin jo palettia ostaessa, että tuleekohan tuota käytettyä koskaan. Joku bloggaaja oli kuitenkin tehnyt sillä niin nätin meikin, että päätin itsekin ”tarvita” paletin.
Sävyt ovat lievästi sanottuna erikoiset ja haastavat. Perusmeikkaajalle, jollaiseksi itsekin lukeudun, on tässä melko paljon pureksittavaa. Sen lisäksi, että sävyt ovat itsessään erikoiset, tuo peliin mukaan lisähaastetta niiden erinomainen pigmenttisyys ja peittävyys.
Olin lähdössä pr-tapahtumaan Helsinkiin, joten päätin käyttää joitakin muita luomivärejä kuin pannuprojektini sävyjä. Keksin, että olisi hyvä hetki kokeilla samalla ensimmäistä kertaa tätä koskemattomaksi jäänyttä palettia. Ei kauhean järkevä ajatus näin yleisesti ottaen ajateltuna, mutta onneksi lopputulos oli kelvollinen.
Mieluisimmat sävyt paletista itselleni ovat Orbit ja Villan, joten päätin käyttää niitä, vaikka pr-tapahtuman aiheena olikin keväinen kauneuden puutarha. Sävyjen valinta onnistui mielestäni hyvin, ja jos ei oteta huomioon kiireessä kesken jäänyttä häivytystä (argh, miten tuollainen voi ottaa kuvaushetkellä päähän!), olin lopputulokseen tyytyväinen. Erittäin tervetullutta vaihtelua.
Minulle tehtiin tapahtumassa huulimeikki Rimmelin Provocalipsin vampyyrisävyllä, eli sillä kaikkein tummimmalla punaisella, joten loppuillasta meikkini oli vielä vähemmän keväinen, mutta eipä tuo haitannut.
Tunnustakaapa – omistatteko meikkejä, joita ette ole vielä koskaan kokeilleet? Näyttääkö tämä paletti teistä haastavalta, vai alkavatko sormenne heti syyhytä päästä sen sävyjen kimppuun?
Hauskaa ja rentouttavaa viikonloppua!