Päivän ihastus: unimaski

Päivän ihastus: unimaski

Heippa ja hyvää huhtikuuta!

Tänään haluan antaa teille vinkin täysin kosmetiikkaan liittymättömästä asiasta. Olen maininnut blogissa usein väsymyksestä, sillä minä olen todella usein väsynyt. Asiaa on tutkittu, mutta siihen ei ole löytynyt mitään terveydellistä syytä. En jaksa edes murehtia asiaa sen suuremmin nykyään, ja olenkin hyväksynyt sen yhdeksi ominaisuudekseni. Väsymykseen voisi toki vaikuttaa monin elämäntapamuutoksin, kuten ulkoilemalla enemmän, välttämällä kofeiinia jne. Kausittain innostunkin kokeilemaan erilaisia keinoja, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Keväisin univaikeuteni kasvavat aivan uusiin mittasuhteisiin, joten siksi mietin nukkumista ja väsymystä tavallista enemmän. Kärsin keväisin jatkuvasta univajeesta, sillä valo saa aivokemiani sen verran sekaisin, että en saa nukuttua kunnolla öisin, enkä myöskään pysty nukkumaan pitkään aamuisin. Tämä on ollut ongelmani joka ikinen kevät viimeiset kymmenen vuotta, ja vaikka odotan aina kevättä ja kesää innolla, alkaa unenpuute aiheuttaa pientä ahdistusta jo helmikuussa heti valon alettua lisääntyä.

Vuorotyö ja vuorotyötä tekevä asuinkumppani eivät helpota asiaa, sillä en malta pitää kiinni järkevästä ja säännöllisestä unirytmistä, eikä se työaikataulujeni vuoksi olisi edes mahdollista. Olen ajautunut kierteeseen, jossa nukun jokaisen aamuvuoron jälkeen päiväunet, valvon taas illalla myöhäiseen ja herään aamulla aikaisin. Yöunet jäävät usein 5-7 tuntiin, mikä on minulle aivan liian vähän. Keskimäärin nukun ehkä  kuusi tuntia yössä, vaikka tarvitsisin kahdeksan tai jopa yhdeksän tunnin unet.

Päivän ihastusta aiheuttanut asia liittyy unimaskeihin, sillä olen nyt nukkunut viimeiset kaksi yötä aivan älyttömän hyvin käytettyäni sellaista. Olen ennenkin käyttänyt unimaskeja, mutta jostain syystä unohtanut ne taas pitkäksi ajaksi. Edellisiltana kaivoin ”unikissani” ( juu se on oikeasti koira, mutta ajattelen sen mieluummin kissaksi) yöpöydän laatikosta ja päätin jälleen kerran aamuyön valon kanssa tuskailtuani kokeilla sitä.

Nukuin tämän unikaverin kanssa aivan käsittämättömän hyvin, sillä tämä ei läpäise yhtään valoa. Tämä silmillä ja korvatulpat päässä olen aivan omassa tyhjiössäni, jonne ei kuulu eikä näy mitään. Parasta. Olen ostanut tämän ehkä pari vuotta sitten H&M-myymälästä, mutta mikä tahansa tarpeeksi jämäkkä ja hyvin paikoillaan pysyvä maski ajaa asiansa. Liukkaat ja väljemmät maskit ovat mukavampia, mutta ne eivät kokemukseni mukaan pysy paikoillaan kovinkaan pitkään, mikä ei auta yhtään aamulla lisääntyvän valon suhteen.

Ihanteellisinta olisi tietenkin nukkua tilassa, jonka saa täysin pimeäksi, mutta itselleni se ei ole tässä asunnossa ja tämänhetkisillä järjestelyillä mahdollista. Ostin viime vuonna makuuhuoneeseen pimennysverhojen lisäksi paksut samettiverhot, mutta edes ne yhdessä eivät pidä valoa täysin poissa.

Jos kärsitte samankaltaisesta valosekoamisesta keväisin tai olette muuten herkkäunisia, kokeilkaa unimaskia! Tämä kissayksilö on minulle hiukan liian tiukka, mutta se pitää samalla nyöriensä avulla korvatulpat päässäni koko yön. Aion ehdottomasti kiskaista maskin silmilleni myös tulevina öinä.

Onko lukijoissani ketään uniherkkiksiä tai unettomuutta potevia? Vaikuttaako kevät ja valo teidän nukkumiseenne?

Mainokset

Kauneushaaste

Kauneushaaste

Sain pitkästä aikaa haasteen toiselta bloggaajalta, joten päätin tarttua toimeen ja vastailla näihin hauskoihin kysymyksiin. Kiitos Nonnula-blogin Jonnalle haasteesta! 🙂 Minulle tulee blogihaasteista todella nostalginen olo, sillä näitä harrastettiin paljon joitain vuosia sitten, kun blogeja oli vielä huomattavasti vähemmän. Haasteen saamisesta tuli edelleen sama mukava tunne siitä, että joku oli ajatellut minua ja nykyisin surullisen epäsäännöllisesti päivittyvää blogiani. 🙂

  1. Varhaisin meikkimuisto

Varhaisin meikkimuistoni liittyy Yves Rocherin kuvastojen mukana tulleisiin näytteinä toimineisiin minihuulipuniin. Rakastin ja keräilin niitä lapsena. Samoihin aikoihin kun rakkaus minihuulipuniin sykki vahvana, sain siskoltani nuhjaantuneen, anilliininpunaisen huulipunan, jonka merkistä minulla ei ole mitään muistikuvaa. Paremmin kuin merkit ja täsmälliset sävyt, muistan miltä ensimmäiset meikkini tuoksuivat. Aika erilaisilta kuin nykypäivän meikit! Olin noihin aikoihin 4-vuotias, eli hyvin toimii ihmisellä tuoksumuisti.

Laajennan kysymyksen vastausta hiukan myös meikkien ulkopuolelle, sillä yksi rakkaimpia ja ehdottomasti ensimmäisiä lapsuusmuistojani liittyy hajuvesiin. Siskollani Siljalla oli muutama tarkoin varjeltu hajuvesi, jotka oli minun vuokseni pakko nostaa korkeimmalle mahdolliselle hyllylle, etten innokkaana tuoksuttelijana päässyt rikkomaan niitä. Joskus sisko nosti minut syliinsä ja antoi minun tutkia tuoksupullojaan. Siskoni menehtyi liian nuorena, vain 15-vuotiaana, enkä muista hänestä oikein mitään muuta, joten siksi vaalin tätä muistoa erityisellä lämmöllä.

2. Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi

Useimmiten käsilaukustani löytyy MACin meikkipuuteri sekä kasa huulimeikkejä. Minulla on käsilaukussa huulimeikeille erillinen pieni pussukka, jonka sisältöä vaihtelen fiiliksen mukaan.

3. Lempituoksusi

Lempituoksuni on ollut jo yli kymmenen vuotta Calvin Cleinin Eternity edp. Hankin ensimmäisen pulloni ollessani aivan loppusuoralla lukion ja YO-kirjoitusten kanssa. Olin nuori, naiivi ja kapinallinen. Päädyin monen asian summasta, mutta ehkä eniten johtuen uteliaisuudestani elämää kohtaan, pitämään kolme välivuotta. Matkustelin ja tein erilaisia asioita varmaan enemmän kuin seuraavan kahdeksan vuoden aikana yhteensä, joten Eternity palauttaa minut suoraan seikkailuihin. Tuoksu on aina ollut minulle hyvien hetkien tuoksu, ja minulle tulee siitä edelleen erityisen itsevarma ja jotenkin inspiroitunut olo.

4. Henkilökohtainen kauneusvinkkisi

Jos saa sanoa vain yhden vinkin, niin se on nukkuminen. Vaikka tekisin täsmälleen saman meikin kahtena peräkkäisenä päivänä, mutta toisena yönä olisin nukkunut 5h ja toisena 8h, näyttää meikki aivan erilaiselta. Väsymys saa mielen matalaksi, olon kurjaksi ja ihon sameaksi, ja sitä ei ainakaan minulla mikään meikki peitä.

5. Uusin kosmetiikkalöytösi

Tämä ei ole mikään uusi löytö, mutta olen taas tavattoman innostunut korealaisesta ihonhoidosta. Se näyttää jälleen nousseen pinnalle, joten tuotteiden saaminen on ilokseni helpompaa.

6. Ikimuistoisin virheostoksesi

Ikimuistoinen on ehkä liioittelua, mutta tuoreessa muistissa on hajuvesi, jota käyttämällä tuoksuin siskoltani. Dolce & Gabbanan Light Blue on ihana tuoksu, mutta se on siskoani varten, ei minua. Myin tuoksun pois saman tien sen ostettuani.

7. Meikkivoiteella vai ilman

Tämä on vähän hassu kysymys.. Kyllähän meikkivoide kuuluu minulla aina olennaisesti meikkiin.

8. Eyeliner vai kajal

Ei kumpikaan, jos tässä tarkoitetaan nestemäistä silmänrajausta ja sisäkajalia. Tykkään käyttää yläluomen rajaukseen silmämeikkikyniä, mutta nuo kaksi ensin mainittua eivät kuulu edes kuukausittain käyttämiini meikkeihin.

9. Tuote, jota ilman et tulisi toimeen

Tosi vaikeaa sanoa vain yksi! Ihonhoitotuotteista kasvovoide ja meikeistä huulipuna. Kovin mielelläni käyttäisin myös deodoranttia ja ripsiväriä. Ja huulirasvaa käytän parikymmentä kertaa päivässä, joten voisi olla aika hankalaa olla ilman.

10. Tuote, jota haluaisit kokeilla

Ehkäpä ColourPopin uusia, kiinteitä luomivärejä. Myös moni korealainen ihonhoitosarja kiinnostaa tällä hetkellä, ja niitä pääsen kohta testailemaankin, sillä tilasin viimein Bearelin kevään kauneusboksin. 🙂

En haasta ketään takaisin, joten tämän voivat napata kaikki halukkaat. 🙂

Ihanaa viikonloppua! ❤

Kuulumisia

Tänään haluan kertoa teille hiukan viime viikkojen kuulumisia. Kuvituksena on sekalaisia Instagram-otoksia viime viikoilta. Yhdistetty blogin ja henkilökohtaisen elämäni Insta-tili löytyy muuten blogin sivupalkista. En ole tainnut siitä ennen mainitakaan, vaikka se tuossa on ollut jo kohta varmaan vuoden verran.

13535711_10153701040473519_1661102603_n

Tänään minulla ja miehellä alkoi kymmenen päivän miniloma. Suunnitelmissa on kiertää Suomea moottoripyörällä ja vierailla eri ihmisten luona. Tämä sopii minulle mainiosti, sillä en keksi mitään terapeuttisempaa kuin istua moottoripyörän kyydissä maisemien vaihtuessa ja päässä erilaisia ajatuksia pyöritellessä. Stressitasoni on alkanut taas kohota pilviin heinäkuisten hääjuhliemme ansiosta ja tuon tuosta huomaan miettiväni mitä kummallisimpina ajankohtina hääkakun koristetta, lautausliinoja tai keskeneräistä hääohjelmaa. Moottoripyöräillessä osaan jo hiukan ohjelmoida ajatuksiani kevyempiin ja vähemmän stressaaviin asioihin ja nollata päätäni vain olemalla. (Ei sillä, että lautasliinojen pohdinta olisi kovin raskasta, mutta tajuatte varmaan pointin.) Koska juhannuksen sää näyttää aika ankealta, ostin jopa sadepuvun. Sellaisen mahdollisimman vähän sadepuvulta näyttävän ja mahdollisimman nätin.

13522389_10153701040678519_412983971_n

Hääjärjestelyistä sen verran vielä, että suuri kivi putosi harteilta, kun keksin vihdoin teemavärit häihimme. Nyt on huomattavasti helpompaa suunnitella koristeita ja juhlapaikan laittamista. Värit ovat musta ja valkoinen, eli tosi värikästä. 😀

Olen ollut huomaamattani ostolakossa lähes koko kesäkuun (tämä piti toki tarkistaa blogista, etten siellä ole esitellyt mitään unohdettuja ostoksia). Olen ostanut vain deodoranttia ja muuta pientä tarpeellista, enkä ole edes kaivannut mitään uutta purkkipuolelta. Toukokuista laivarepsahdusta lukuunottamatta olen siis ostolakkoillut kohta pari kuukautta. Aion ehdottomasti jatkaa tätä, siellä suuntaamme elokuussa häämatkalle, josta varmasti tulee osteltua vaikka mitä.

13510587_10153701041273519_976657227_n

Olen ideoinut asuntomme sisustusta hiukan uusiksi ja saanut aikaan jopa sen verran, että raahasin Ikean Alex-laatikoston täyteen ahdetusta makuuhuoneesta olohuoneeseen. Kahdeksalla laatikolla varustettu Alex oli aikoinaan täynnä kosmetiikkaa, ihan joka ikinen laatikko. Nyt kaikki Alexissa majaileva käyttöön ottoa odottava kosmetiikka mahtuu kahteen laatikkoon, mistä olen todella ylpeä! Saan ihan oikeasti ehkä jopa käytettyä kaiken tällä hetkellä omistamani kosmetiikan, jos meikkejä ei lasketa…

13522428_10153701041698519_2044771548_n

Haaveilen tällä hetkellä minimalistisesta meikkiarsenaalista, eli haluaisin tehdä meikkieni suhteen samanlaisen suursiivouksen kuin tein vaatteilleni keväällä. Olen jo aloittanutkin projektin, sillä olen vihdoin päässyt yli niistä pohdinnoista, joita olen meikkien radikaaliin vähentämiseen liittyen vatvonut. Mietin pitkään monenlaisia mitä jos-ajatuksia. Mitä jos kadun meikkieni myymistä tai eteen päin antamista, mitä jos haluankin jonain päivänä käyttää pois antamaani huulipunaa, mitä jos haluankin ostaa uutta tilalle, jolloin vähennysprojektin lopputulos on yhtä tyhjän kanssa. Tiedän nyt, että en tule katumaan tätä, koska liian suuri meikkimäärä on aiheuttanut lähinnä päänvaivaa ja säilytysongelmia jo yli vuoden ajan. En vain ole enää ihminen, joka käyttäisi violettia luomiväriä ja näin ollen tarvitsisi kahtakymmentä eri sävyä violettia.

13536022_10153701061133519_369740110_n

On ihanaa päästä juhannukseksi pois kotoa ja mökkeilemään. En olisi koskaan uskonut sanovani, että on ihanaa päästä pois kotoa, mutta viime aikoina taloyhtiömme on alkanut muuttua huomattavasti levottomammaksi. Tämä huolettaa ja harmittaa yllättävän paljon, kun asunnon on mennyt ostamaan omaksi. Aiemmin vuokralla asuessa tällainen ei olisi varmaankaan vaikuttanut niin suurelta asialta, koska olisi ollut helpompaa vain muuttaa pois. 50-luvun kerrostalot ovat ihania, mutta äänieristyksen puute meinaa kyllä välillä tehdä hulluksi.

Mitä teille kuuluu? Millaisissa merkeissä te vietätte juhannusta? 

Kaikille lomalaisille haluan toivottaa ihanaa kesälomaa ja töissä vielä puurtaville jaksamista! Palailen blogin pariin luultavasti taas ensi viikolla loppuneiden tuotteiden postauksella.

Miten hoidan ihoani – suosikkituotteet juuri nyt

Minulta kysytään välillä sähköpostitse miten ja millaisia ihonhoitotuotteita käytän, ja vaikka yksittäisiä tuotteita nähdäänkin blogissa usein, en ole tainnut kirjoittaa teille varsinaisesta ihonhoitorutiinistani kokonaisuudessaan pitkään aikaan. Edellisestä vastaavanlaisesta postauksesta on ainakin pari-kolme vuotta aikaa, joten ajattelin pitkästä aikaa tehdä tällaisen. Saan tässä kätevästi yhdistettyä myös hieman sellaisten tuotteiden esittelyä, joista en ole saanut vuosien saatossa koskaan aikaiseksi kirjoittaa omaa postaustaan, vaikka ne olisivat ehdottomasti sellaisen ansainneet.

Minulla on tällä hetkellä käytössä muutamia hieman uudempia tuotteita, jotka ovat jo vakiintuneet osaksi päivittäisiä puhdistus -ja kosteutusrutiineja, mutta myös monia vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita, joita olen ostanut uudestaan ja uudestaan.

Aloitetaan ihon puhdistuksesta. Tällä nelikolla puhdistan kasvoni niinä iltoina, kun olen meikannut. Purkit eivät ole kuvassa siinä järjestyksessä jossa niitä käytän, eli joudumme hieman hyppelehtimään.

Poistan aina ensin silmämeikit vedenkestävälle meikille tarkoitetulla tuotteella. Vaihdoin Garnierin silmämeikinpoistoaineeni tuttuun ja turvalliseen Lumenen silmämeikinpoistoaineeseen, kun sain pullonjämät ystävältäni Pirjolta. Tämän loputtua aion käytellä loppuun hamstraamani Garnierit, mutta nautin nyt tässä välissä hetken tästä tehokkaasta putsarista, jonka kanssa saan oikeasti viimeisetkin meikinjämät pois ilman että seuraavana aamuna peilistä katsoo panda.

Kasvomeikin poistan Colosén puhdistusemulsiolla*. Olen ihastunut tähän kovasti, vaikka olin taas totutun asennevammainen ja ennakkoluuloinen tätä kohtaan aluksi, kuten olen nykyään aina puhdistusmaitojen kanssa. Tämä ei ole nopein tapa poistaa meikkejä, mutta iho tulee todella puhtaan ja pehmeän sekä kosteutetun tuntuiseksi. Silmien lähellä en halua tätä käyttää, sillä tämä kyllä kirvelee herkemmillä ihoalueilla. Tässä on tosi vahva tuoksu, johon olen myöskin ihastunut. Minusta ja puhdistusemulsiosta on tullut hyvät kaverit, aika yllättävää sanoisin.

Käytän aina kaksoispuhdistusta päivinä, jolloin olen meikannut, joten Colosén putsarin jälkeen surruuttelen ihon Clarisonic-kasvoharjalla (puuttuu kuvasta, mutta ei hätää, olen näpyttelemässä siitä vihdoin omaa postaustaan!) ja Sensain Silky Purifying Milky Soapilla. Tämä on holy grail-putsarini, jota olen käyttänyt monen monta pulloa. Superriittoisa, kermaisesti vaahtoutuva putsari puhdistaa ihon todella tehokkaasti ja tuoksuu mielettömän hyvältä. Iho jää aavistuksen kuivaksi tämän jäljiltä, mutta siihen auttaa tehokas kosteutus.

Olen ottanut taas tavaksi käyttää kasvovettä puhdistuksen päätteeksi laiminlyötyäni tätä tapaa useita vuosia. En edelleenkään pidä kasvoveden käyttöä välttämättömyytenä, mutta onhan se mukava lisä iltarutiineihin. Colosén Ruusukasvovesi* raikastaa ihon ja valmistelee sen hoitotuotteille. Tässä on todella vahva ruusun tuoksu, josta kyllä pidän yllättävän paljon.

Aamuisin sekä meikittöminä päivinä iltaisinkin puhdistan ihon kevyemmillä tuotteilla. Rakastan erilaisia vaahtoputsareita ja tällä hetkellä kierroksessa on Dermosilin Vitamin E-sarjan puhdistusvaahto. Tämä ei ole aavistuksen höttöisen koostumuksensa puolesta suosikkini, mutta Elivon vaahtoputsari pääsi juuri loppumaan. Puhdistusvaahto on kätevä apuri nopeaan ja helppoon kasvojen pesuun. Meikkejä nämä eivät poista, mutta iho puhdistuu hellävaraisesti.

Misellivedet ovat toinen suosikki-asiani aamuisin tai kiireessä. LV:n herkälle iholle suunnattu Kosteuttava misellivesi 3 in 1* on hinta-laatusuhteeltaan hyvä misellivesi. Meikkejä en lähtisi tällä nimenomaisella misellillä poistamaan, mutta kevyeeseen ihon puhdistamiseen ja raikastamiseen se on kelpo kaveri. Meikkejä misellivedellä poistaessa turvaudun Garnierin miselliveteen.

Aamuisin kosteutan ihoni tällä triolla. Lumenen Bright Now 360 Korjaava silmänympärysvoide on marketista löytyvien sy-voiteiden aatelia. Tämä kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Iltakäyttöön kaipaan toki vielä tuhdimpaa tuotetta. Pakkaus on aivan loistava, niin kätevä pumpulla varustettu hygieeninen tuubi! Olen suositellut tätä ainakin viidelle ystävälleni ostettuani tämän itse kokeiluun jokin aika sitten.

Colosén Alppiyrttitiiviste* on astetta hoitavampi tuote, joka ennaltaehkäisee ikääntymisen merkkejä. Tiiviste, tai kutsun tätä mieluummin seerumiksi, sopii hyvin meikin alle, sillä se kosteuttaa ihoa, mutta imeytyy kuitenkin nopeasti. Seerumi tuoksuu mielestäni puhtaalle pyykille, mikä on hämmentävää, mutta samalla aika mahtavaa. Nenäni lisäksi ihoni tykkää tästä kovasti, sillä ihoni on ollut tämän kanssa kirkkaamman ja kimmoisamman näköinen ja tuntuinen. Tätä voi käyttää myös silmänympärysiholle, mikä on plussaa. Saamani pullo on kulunut jo puoleen väliin ja nyt mietinkin, että raaskinko ostaa tätä lisää… Yleensä minulla on käytössä samaan aikaan ainakin kolme seerumia, mutta nyt olen käytellyt tätä yhdessä öljyn kanssa.

Toinen hoitavampi ja selkeästi ikääntymistä ennaltaehkäisevämpi tuote tämänhetkisessä päivittäisessä kosmetiikka-arsenaalissani on Colosén Egalisante 24-h Erikoishoitovoide*. Tämä on tarkoitettu suojaamaan ja ravitsemaan aikuista ihoa, joten kyseessä on koostumukseltaan melko runsas tuote, mutta minä kaipaan meikin allekin tällaisen kunnolla kosteuttavan ja ravitsevan tuotteen. Ihoni on kyllä tykännyt tästäkin tuotteesta ihan hirmuisesti, enkä tiedä pystynkö enää palaamaan kevyempien voiteiden pariin. Miksi toisaalta pitäisikään, täytin mä kuitenkin jo 30 vuotta. 😉 Saatan kirjoitella tästä ja Alppiyrttitiivisteestä vielä oman postauksensa myöhemmin.

Illalla tykkään läträtä kasvoilleni oikein kunnolla kosteutta rasvojen ja öljyn muodossa. Silmänympärysvoiteena käytän nukkumaan mennessä Bobbi Brownin supernättiin purkkiin pakattua myöskin sisällöltään loistavaa Hydrating Eye Creamia. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä.

Yövoiteen alle levitän tällä hetkellä öljyä, sillä ihoni janoaa niin paljon kosteutta, etteivät pelkät seerumit ja voiteet riitä. Frantsilan Ruusu Kasvoöljystä* olen kirjoittanut enemmän täällä. Oikein riemastuin palattuani käyttämään muutaman kuukauden tauon jälkeen öljyjä, sillä iho on aivan eri tuntuinen ja näköinen niiden suoman kosteuden ja ravitsevuuden avulla.

Yövoiteina vaihtelen Lumenen Bright Now Heleyttävää ja ravitsevaa yövoidetta ja Laveran Re-Energizing Sleeping Creamia*. Lumenen yövoide on tuhdimpaa ja aivan mahtavan kosteuttavaa. Höh, kun en ole tästäkään saanut kirjoiteltua missään vaiheessa enempää. Laveran yövoiteesta kirjoittelin juuri täällä. Tämä vaatii minun ihollani alleen seerumin tai öljyn, mutta mieheni normaalimmalle iholle tämä sopii loistavasti yksinäänkin.

Lopuksi katsellaan hieman tällä hetkellä käytössäni olevia erityisempiä, kerran-pari viikossa käytettäviä ihonhoitotuotteita sekä yhtä päivittäisessä käytössä olevaa ekstratuotetta. Olen suuri yön yli jätettävien kosteuttavien naamioiden ystävä. Samparin So Much To Dew Midnight Mask* oli ensimmäinen lajiaan johon tutustuin, ja se on edelleen suosikkini. Olen tätäkin käyttänyt jo ainakin yhden tuubin aiemminkin ja aion jatkossakin hankkia tätä lisää. Postaus täällä. Tartun tähän useimmiten silloin, kun tiedän ilta-aamuvuoron välisen yön jäävän superlyhyeksi. Aamulla on mukavampaa nousta viiden tunnin unien jälkeen, kun edes iho on hyvin kosteutettu ja näyttää freesiltä, vaikka olo olisi kauhea.

Colosén Savinaamiosta* tuli suosikkini puhdistavien ja kirkastavien naamioiden joukosta ja olen jaksanut käyttää sitä säännöllisesti viikoittain pehmeän ja siloisen ihon toivossa. Kirjoittelin Savinaamiosta hiljattain täällä. Postauksesta löytyy myös heinäkuun loppuun asti voimassa oleva alekoodi Colosén tuotteisiin.

Kun Lushin karkea Cup O’ Coffee-kuorintani loppui, siirryin käyttämään V10 Plus-merkin erittäin hellävaraista Water Based Peeling Facial Maskia*, vesimäistä kuorintaa, joka poistaa hämmentävän tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ja saa ihon näyttämään kirkkaalta ja tuntumaan uskomattoman pehmeältä. Tämä ja Colosén Savinaamio ovat melkoinen tehoyhdistelmä!

Kasvosuihkeista on tullut minulle tärkeä päivittäinen osa ihonhoitoa ja minulla onkin nykyään aina käytössä yksi tai kaksi erilaista vaihtoehtoa. Tällä hetkellä aktiivikäytössä on MACin Prep + Prime Fix+ Cucumber, jota ei käsittääkseni tässä nimenomaisessa tuoksussa tällä hetkellä enää saa. En kiinnitä tällä meikkiä, koska en koe tätä siihen tarkoitukseen mitenkään parhaana mahdollisena tuotteena, mutta suihkauttelen tätä päivän mittaan kosteuttamaan ja raikastamaan ihoa. Olen jäänyt näihin täysin koukkuun, vaikka en voikaan sanoa, että nämä toisivat varsinaisesti mitään suurta hyötyä iholleni.

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän kilometripostauksen. Minulla itselläni oli ainakin hauskaa tätä kirjoittaessa, sillä intouduin taas miettimään miten kivaa ja rentouttavaa ihon hoitaminen on! Olen pohtinut viime aikoina stressin ja työkiireiden keskellä, että minulla ei ole kauheasti sellaisia päivittäisiä päätä nollaavia harrastuksia, mutta onhan minulla ainakin ihonhoito. 😀

Näkyikö minun tämän hetken suosikkieni joukossa teille tuttuja tuttuja? Mitkä ovat teidän tärkeimmät tuotteenne päivittäisessä ihonhoidossa?

Leppoisaa sunnuntaita! ❤

*Tuote satu blogin kautta.

Hääpäivän meikkini

Häistämme on jo pari kuukautta aikaa, joten alkaa olla aika saada vihdoin julki tämäkin postaus. Lupasin jo huhtikuussa esitteleväni hiukan tarkemmin häämeikkiäni ja nyt saan sen vihdoin tehtyä, kun olemme saaneet valokuvaajan ottamat kuvat. Itse en tullut luonnollisesti kovinkaan paljon hääpäivänä ottaneeksi kuvia, minkä vuoksi häämeikistä ei ole yhtään kunnollista lähikuvaa, mutta saatte näistä postauksen kuvista kuitenkin jonkinlaisen käsityksen ja idean.

kutsukuva

Tein häämeikkini itse, sillä tiesin saavani näin juuri sitä mitä halusin ja mikä parasta säästin pitkän pennin. Meillä on Mr. Kameleontin kanssa oikeastaan kahdet häät, sillä huhtikuussa pidimme pienet hääjuhlat kotona maistraattivihkimisen jälkeen ja heinäkuussa meillä on varsinaiset suuremmat juhlat ja avioliiton siunaustilaisuus kirkossa. Tähän jälkimmäiseen panostan enemmän meikin ja hiusten suhteen, vaikka minulla sama puku ja asusteet onkin. En ole vielä päättänyt teenkö häämeikin heinäkuussakin itse vai turvaudunko lopulta meikkaajaan. Tiedän omat kompastuskiveni meikin suhteen, enkä usko että niille ammattimeikkaajakaan voi mitään.

007

Minulla oli ensin aikomus tehdä häihin dramaattinen ja näyttävä meikki tummine silmineen ja vahvoine huulimeikkeineen. Lopulta halusin kuitenkin meikistä raikkaan, koska mustan asun kanssa kokonaisuus olisi saattanut olla kotona pidettäviin pieniin juhliin hiukan turhan raskas. Halusinkin lopulta kevyen silmämeikin ja piristykseksi ja katseenkiinnittäjäksi pinkit huulet.

Meikkipohjasta halusin tietenkin peittävän ja kestävän. Testailin pari kuukautta läpi erilaisia omistamiani primereita ja meikkipohjia ja niiden yhdistelmiä ja muutin matkan varrella monta kertaa mieleni. Lopulta valitsin tutun ja turvallisen Lumenen CC-voiteen. Olen todennut sen monet kerrat kestäväksi ja peittäväksi, mutta silti tarpeeksi raikkaan näköiseksi. Meikkivoiteen alle laitoin Make Up For Everin tasoittavan primerin. Peiteaineena oli luottotuotteeni MAC Pro Longwear Concealer. Kiinnitin kokonaisuuden RVB Labin irtopuuterilla ja toin joihinkin kohtiin lisäpeittoa Idun Mineralsin mineraalipohjalla. Suihkin meikin päälle vielä Urban Decayn All-Nighter Makeup Setting Sprayta, joka on jo loppunut, eikä löydy näin ollen kuvista. Kaiken hikoilun ja jännittämisen jälkeen ainoa kohta, jossa meikki oli illalla kärsinyt, oli nenänpää (ja tämä on siis se ns. kompastuskivi). Minulla on siinä laserointia odottava pigmenttihäiriö, jota ei saa peitettyä pitkäaikaisesti oikein millään meikillä. Olin siihen päälle sutinut päivän mittaan hermostuksissani meikkipuuteria, joten se näytti illalla melko ikävältä. Muuten meikki kesti tosi hyvin!

Poskipunana minulla oli MACin Cheeky Bugger (LE), joka oli jälkeenpäin ajateltuna hiukan turhan persikkainen valinta. Se tummui päivän mittaan hikoilun myötä ihollani ja näytti lopulta kuvissa aavistuksen suttuiselta ja minulle turhan lämpimältä. Efekti näkyy erityisesti tuolla yllä olevassa kuvassa. Varjostukset tein Make Up Storen Smog-luomivärillä ja korostustuotteena käytin NARSin Albatrossia.

Silmämeikkiin pyysin ideoita bloggaajakollegoilta ja sain tosi kivoja ehdotuksia, joita en olisi itse keksinyt ajatella. Päädyin levittämään koko luomelle MACin Phloofia (paletin ylärivissä toisena oikealta) ja varjostukset tein saman merkin Girliellä. Käytin silmämeikissä myös MACin Ricepaperia (paletin ylärivissä neljäntenä oikealta) ja Shroomia. Skarpit ja ohuehkot rajaukset tein Sensain Liquid Eye Linerilla. Se oli siinä mielessä riski, että pienikin kyynelehtiminen saa sen minulla leviämään, mutta onneksi tällaista ei päivän aikana tapahtunut. Sitä leviämistä siis. Ripsiin levitin Lancomen vedenkestävää Hypnose-maskaraa, ja se olikin ainoa häämeikkiä varten ostamani tuote. Kulmat meikkasin MACin Eyebrows-kynällä ja Lumenen kulmavahalla.

Huulipunavalintani oli MACin Viva Glam Miley Cyrus ja sen alla oli luottopohjustajani MAC Prep+Prime Lip. Pysyin hääpäivän aamuna muuten melko rauhallisena, mutta kampaajalla istuessani aloin tuijottaa meikkiäni ja sain päähäni, että olen valinnut täysin väärän punan. Ryntäsinkin hääkampauksesta vajaan tunnin ennen vihkimistä MACille ja suolsin meikkitaiteilijalle sekavan vuodatuksen siitä, miten olen menossa ihan kohta naimisiin ja huulipuna on väärä ja kääk apua. Onneksi minua kuunnellut henkilö tajusi mistä on kyse ja marssitti minut naimisiin jo aiemmin valitsemassani punassa. Tämä episodi nauratti minua jälkikäteen melko lailla. 😀 Mies oli vastaavasti lähtenyt kotoa viime tipassa ostamaan uutta harsoa ruokapöydän kattausta varten. Kyllä olin ylpeä, koska lopputulos oli hieno!

Hääpukuni on turkulaisesta Fiancée-hääpukuliikkeestä. En voi kyllin ylistää siellä saamaani ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua! Toiveideni puku löytyi saman tien ja siihen tarvittavat korjaukset syntyivät käden käänteessä ainakin näin asiakkaan näkökulmasta. Minulle jäi todella hyvä mieli kyseisestä paikasta ja voin lämpimästi suositella paikkaa muillekin. Bolero löytyi Zalandosta ja se korjattiin Fiancéessa minulle sopivaksi.

Hääkuvamme otti Le Studion Erja Laurén.

Minkälainen on teidän toiveidenne häämeikki? Kannatatteko perinteistä nudemeikkiä vai saako mukana olla särmää? Jos olette jo rouviintuneet, niin minkälainen häämeikki teillä oli? 🙂