Tänään haluan kertoa teille eräästä siveltimien pesussa käytettävästä apuvälineestä, jonka hankin Amerikan reissullamme Ulta Beautysta. Tällaisia pesualustoja on ilmestynyt kuin sieniä sateella viime kuukausien aikana, mutta itse en ollut kokeillut vielä ensimmäistäkään ennen tämän pinkin söpöläisen hankkimista.
Siveltimien pesemistä helpottamaan tarkoitettu alusta on valmistettu silikonista ja muotoiltu sopimaan hyvin käteen. Minulle tulee entisiltä heppa-ajoilta mieleen tästä sellainen kuminen suka, joskaan tämä ei ole yhtä painava.
Alustalle neuvotaan kaatamaan ensin pieni määrä pesuainetta ja sen jälkeen lisäämään lämmintä vettä. Sivellin pyöräytetään pesuaineessa ja kostutetaan. Tämän jälkeen on tarkoitus varovasti hieroa sivellintä vasten paletin eri kokoisia silikoninystyröitä niin, että sivellin puhdistuu.
Kuten alemmasta kuvasta voi nähdä, en saanut pesualustan mukana tullutta pesugeeliä vaahtoamaan juurikaan, vaikka käytin sitä reilusti. Siveltimistä irtosi ainoastaan meikin väristä, likaista vettä. Kun pesin siveltimet toiseen kertaan, alkoi vaahtoa jo muodostua. Real Techniquesin sivellinten puhdistusgeeli ei siis pääse jatkoon näiden parin kokemuksen perusteella. Sen kanssa koen siveltimien joutuvan turhan kovaan käsittelyyn, kun tarvitsen yhtä sivellintä kohden kaksi erillistä pesukertaa saadakseni siveltimen oikeasti kunnolla puhtaaksi.
Ensivaikutelma pesualustasta oli ihan hyvä, mutta ei mitenkään riemukas kuitenkaan. Pärjäisin ilman tätäkin, mutta en silti kadu tämän ostamista. Välineurheilijalle kaikki mikä vähänkin innostaa tylsään tekemiseen on tervetullutta ja minusta on viime kuukausien aikana tullut niin laiska siveltimien pesijä, että kaikki pesupuuhiin vähänkin inspiroiva tulee tarpeeseen. Ja kyllähän tämä nopeuttaa tylsää pesuprosessia. 16 dollarin hinta oli mielestäni joka tapauksessa aika kova.
Käytän jatkossa siveltimiä pestessä – alustan kanssa tai ilman – tuttua ja turvallista (ja halpaa!) Marseille-saippuaa. Sitä ei ole vielä mikään voittanut.
Oletteko te testanneet Real Techniquesin pesualustaa tai käytättekö ylipäätään tällaisia apuvälineitä sivellinten pesussa?
Ihanaa viikonloppua! 🙂