Parasta juuri nyt

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Paluu blogin äärelle oli tällä kertaa jotenkin todella hankala, vaikka en ollut edes suunnitellut pitäväni taukoa päivittämisestä. Päivät ovat soljuneet ohitse tasaiseen tahtiin lasten kanssa touhutessa, enkä ole jaksanut tai kerinnyt avata läppäriä. Halusin nyt kuitenkin katkaista hiljaisuuden ja jakaa hiukan kuulumisia kertomalla mitkä asiat ovat saaneet minut viime aikoina erityisen innostuneeksi tai iloiseksi.

1. Suodatinkahvi. Olen muistaakseni maininnut joskus blogissa, miten siirryin mieheeni tutustumisen myötä juomaan vain ja ainoastaan kapselikeittimellä valmistettua kahvia. Se tuntui sopivan niihin aikoihin herkälle vatsalleni paremmin ja pidin myös sen mausta enemmän. Alettuani alkuvuodesta kiinnittää enemmän huomiota rahankäyttööni, huomasin kapselikahvin pian olevan yksi suurimmista melko turhista menoeristä taloudessamme. Ilmoitin miehelle siirtyväni juomaan jälleen suodatinkahvia ja pitkin hampain sain hänetkin siirtymään ainakin osittain suodatinkahvin pariin. Uusi innostukseni onkin nyt kokeilla mahdollisimman monia erilaisia kahvilaatuja – kunhan saan ne hankittua hävikkihinnoilla. En ole pitänyt tarkkaan kirjaa kertyneestä säästöstä, mutta väitän summan olevan suuri, jopa kymmeniä euroja kuukaudessa. Samalla olen välttänyt kerryttämästä turhaa muovijätettä ja tehnyt käsittääkseni hyvän teon myös kolesteroliarvoilleni.

2. Hävikkiruokaa myyvät verkkokaupat. Ensimmäisestä kohdasta päästiin suoraan seuraavaan innostuksen kohteeseeni, nimittäin hävikkiruokaan ja sitä myyviin verkkokauppoihin. Olen aina kolunnut mielelläni kauppojen punaisten lappujen laareja ja ostanut ruokaa alennuksesta, mutta korona-aikana tämä on vähentynyt huomattavasti. En myöskään voi osallistua kauppojen ilta-alennuksiin, sillä iltaisin olen tiiviisti kiinni lasten nukkumaanmenopuuhissa. Tiedän hävikkiruokakauppojen jakavan mielipiteitä vahvasti, sillä toiset pitävät niitä turhina houkutuksina ostaa sellaisia ruokia, joita ei muuten olisi tullut ostaneeksi. Myönnän itsekin ostaneeni alkuhuumassa paljon turhia herkkuja, mutta nykyisin herkut eivät enää ole mitenkään automaattisesti osa tilauksiani. Ostan hävikkituotteina mieluiten ruokakaapin kuiva-aineita, kahvia ja lastenruokia, ja niitäkin vain silloin, kun alennukset ovat oikeasti tuntuvia. Minulle tutuin verkkokauppa on Fiksuruoka.fi, mutta minulla on parhaillaan tilaus tulilla ensimmäistä kertaa myös *Matsmartille. Uudet asiakkaat saavat *Matsmartilta 18.4. asti yli 45 euron tilauksesta 10% alennusta koodilla SUPERVIIKKO10. Olen huomannut tekeväni ruokaostoksia nykyään jopa mieluummin verkon välityksellä ja kaupassa käyminen on vähentynyt huomattavasti, mikä on tietenkin plussaa näinä aikoina.

3. Tyttöjen lähestyvä syntymäpäivä. Kumpikin tyttäreni täyttää kesällä vuosia. Olen leikitellyt jo kuukauden verran ajatuksella heidän syntymäpäiväjuhlistaan, vaikka tällä hetkellä ei olekaan varmaa voiko sellaisia edes pitää. Olen kehitellyt juhlista mielessäni kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on meillä kotona pidettävä tilaisuus ja toinen ulkona maaseudulla pidettävä tilaisuus. Rakastan juhlia, joissa on selkeää ohjelmaa, ja olen jo näihinkin mahdollisesti pidettäviin kekkereihin kerinnyt suunnitella monenlaista. Tuntuu kuin purkaisin koko korona-ajan luoman sosiaalisten tilanteiden kaipuuni juhlajärjestelyihin, vaikka samalla tiedostan, että juhlat voidaan joutua perumaan. Toisaalta huomaan myös jännittäväni jo ennakkoon tilannetta, jossa on paljon ihmisiä paikalla. Osaanko enää edes olla ihmisten kanssa?

4. Tauko uutisista ja somesta. Olin pääsiäisen aikaan kokonaisen viikon katsomatta tai lukematta uutisia, enkä avannut koko aikana ylipäätään lainkaan televisiota. Vietin vähemmän aikaa myös sosiaalisessa mediassa ja netissä ja keskityin vapaa-ajallani lukemaan kirjoja. Erityisesti tauko uutisista teki minulle todella hyvää ja suosittelen tätä muillekin! Hyvin pysyin hengissä, vaikka en kuullut joka päivä uusimpia tartuntalukuja tai spekulointeja päivästä toiseen samoina toistuvista aiheista. Maailma näytti ilman uutisia vietetyn viikon jälkeen hetken hiukan paremmalta paikalta.

5. Kevätsiivous. Olen hiljalleen kevätauringon herättelemänä alkanut tehdä perusteellisempaa karsintaa ja siivousta kodissamme. Armin syntymän jälkeen olemme tehneet taloomme useamman kaatopaikan, eli sellaisen pisteen, jonne vain kasataan kaikki ylimääräinen tavara, jolle ei vielä ole omaa paikkaa. Tällaista tavaraa on muunmuassa lahjoituksina saadut second hand-lastenvaatteet -ja lelut, sesonkivaatteet, ylimääräiset pahvilaatikot jne. Sain eilen raivattua vaatehuoneeni ja tänään yritän viedä ensimmäisen kuorman käyttämättömäksi jäänyttä sisustustavaraa kierrätyskeskukseen.

6. Pienet edistysaskeleet arjessa. Kuopuksen syntymän jälkeen myös esikoisen arkeen palasi monia vauva-elementtejä. Tutista ja ja jopa ennen täysin kelpaamattomasta tuttipullosta tuli isosiskon henki ja elämä. Noin kuukausi sitten vieroittauduimme viimeinkin esikoisen kohdalla tutista ja nyt myös tuttipullo on alkanut jäädä vähemmälle. Pottahommat ovat myös arkipäiväistyneet ja vaipat kuuluvat enää yöunille. Siirsin kuopuksen perhepedistä pinnasänkyyn, mikä sekin tuntuu suurelta asialta. Yöunet ovat tällä hetkellä repaleisia kehittyneiden motoristen taitojen vuoksi, eli 8-kuisen hulinat ovat meillä täyttä totta. Muutokset tuntuvat silti hyvältä pitkän aikaa kummankin lapsen kohdalla jumittuneelta tuntuneen vaiheen jälkeen.

Mitä teille kuuluu?

Toiveissa järkevämpää ja vastuullisempaa kuluttamista vuodelle 2021

Olen maininnut blogissa aiemminkin, että uusi vuosi ei yleensä merkitse minulle uuden alkua läheskään samalla tavalla kuin alkusyksy. Aloitan usein syksyllä projekteja ja elämäntaparemotteja ja puhkun intoa uusille asioille. En tiedä johtuiko tämän vuoden syksyn täydellinen inspiraation puute pandemiasta vai hektisestä vauva-arjesta, mutta en innostunut mistään uudesta ja tuntuu, että vuoden lähestyessä loppuaan olen vajonnut yhä syvemmälle passiivisuuteen ja huonoihin elämäntapoihin.

Postauksen otsikossa seisoo kaksi hyvin muodikasta sanaa, järkevämpi ja vastuullisempi, joten joku jo varmaan arvasikin, että täältä löytyy tänään ajankohdalle tyypillistä uuden vuoden pohdintaa ja kehittämishaaveita.

Kuvituksena käytin talvella 2018 ottamiani kuvia, sillä tuollainen valkoinen hankimaisema on asia, jota kaipaan juuri nyt.

Viime vuoden puolella aloin poikkeuksellisesti pohtia, että mitäpä jos ryhtyisin toteuttamaan haasteita ja pieniä projekteja vuodenvaihteessa, vaikka vastustankin lähtökohtaisesti uudenvuoden lupauksia ja pidän niitä varsinkin omalla kohdallani turhina. Elämässäni on kuitenkin tällä hetkellä muutama niin kipeästi muutosta kaipaava asia, että tartun hanakasti pienimpäänkin motivaation kipinään.

Olen todennut monta kertaa, että totaalinen lakko esimerkiksi herkuttelussa ei todellakaan sovi minulle. Keskitien löytäminen on itselleni se kaikkein vaikein haaste, mutta jos päätän kieltää itseltäni herkut kokonaan, päädyn taatusti pienen tauon jälkeen ahmimaan niitä kaksin verroin.

Vaikka osa vuodenvaihteen muutostavoitteistani liittyy oikeasti herkuttelun rajoittamiseen, on varsinainen projektini kiinnittää huomiota kuluttamiseen ja rahankäyttööni, sillä olen pian jäämässä vanhempainvapaalta hoitovapaalle. Hoitovapaalla tulot ovat ilman keikkatyötä niin pienet, ettei sillä summalla osteta meille edes kuukauden ruokia. Kirjoitin tähän aluksi, että ei edes kolmen viikon ruokia, mutta tämäkin asia tarvinnee järkeistämistä. Koska viime vuoden loppupuoli veti talouteni kaikkine poikkeuksellisine menoineen ja pandemiashoppailuineen aika huonoon suuntaan, olisi korjausliike tehtävä nyt pikaisesti.

Pohdin asiaa syksyn ajan ja päätin ottaa vuoden alusta käyttöön tiukan budjetin kaikille ns. omille ostoksille, jotka eivät sisälly elämis -ja asumiskuluihin. Summaan sisältyy esimerkiksi ulkona syöminen ja kahvittelu, harrastukset ja vaatteet, mutta tietyin rajoittein nekin. En toivottavasti osta tänä vuonna esimerkiksi yhtään uutta meikkituotetta, sillä haluan käyttää nykyiset meikkini ensin pois. Siihen tulee tosin nykyisellä meikkaustahdilla menemään useita vuosia.

En haluaisi käyttää sanaa ostolakko, koska sillä on itselleni jotenkin todella negatiivinen kaiku. Käytän sitä nyt kuitenkin joidenkin asioiden kanssa, koska se on helpointa, tavoitteeni kun on mennä aivan nollalinjalla tiettyjen asioiden suhteen. Ostolakkoon sisältyviin kategorioihin olen valinnut sellaisia asioita, joille minulla ei ole tarvetta, mutta joita hankin mielelläni. Eli koska en ole erityisen kiinnostunut ostamaan esimerkiksi uutta elektroniikkaa tai sisustusesineitä, on minun turhaa mainita erikseen niitä, koska en todennäköisesti hankkisi niitä ilman lakkoakaan. Totaalinen ostolakkoni tuleekin koskemaan seuraavia asioita: meikit ja ihonhoitotuotteet, lasten vaatteet, lisäravinteet, laukut, kengät ja kodin tekstiilit, kuten pyyhkeet ja vuodevaatteet.

Voisin hiukan avata sitä, miksi juuri nämä kategoriat valikoituivat ”kiellettyjen” asioiden listalle. En kerkeä nykyisin käyttää meikkejä kovin usein, eivätkä ne innosta minua läheskään samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Koska en myöskään tarvitse varmaakaan loppuelämäni aikana uusia meikkituotteita, olivat ne itsestään selvä valinta. Ihonhoitotuotteita minulla on useiden vuosien tarpeiksi, joten sitäkään tuskin tarvitsee perustella sen enempää.

Olen hamstrannut lasten vaatteita kaapit täyteen koko viime vuoden ajan, eikä kumpikaan lapsi tule todennäköisesti tarvitsemaan uusia vaatteita ennen 3-vuotissyntymäpäiväänsä. Lisäravinteita, teetä ja luontaistuotteita olen myös hamstrannut niin paljon, ettei uusien hankintaa pysty perustelemaan mitenkään. Pyrin myös jatkossa vähentämään kaikenlaisten lisäravinteiden ja maksaa kuormittavien tuotteiden käyttöä.

Laukut ja kengät ovat asioita, joita tykkään ostaa kausittain. Tällä hetkellä olen täydellisen tyytyväinen kaikkiin omistamiini laukkuihin ja jalkineisiin, enkä siis siksi osta uusia. Lisäsin ”kiellettyjen” asioiden listalle vielä kodin tekstiilit, sillä pärjäisimme kahden aikuisen taloudessa hyvin kahdella vuodevaatesetillä, mutta meiltä löytyy niitä lähemmäs 20 settiä. Pyyhkeitä ei ole mitenkään erityisen paljon, mutta eihän niitä tarvitakaan kuin muutama.

Vaatteet ovat yllättävää kyllä nykyisin ehkä suurin intohimoni ja ne kuluvat käytössä, joten niitä saan ostaa rajatusti ja harkitusti. Budjettini tulee olemaan sellainen, että pystyn ostamaan kuussa suunnilleen yhden vaatekappaleen ja jos haluan ostaa (tai siis tarvitsen!) vaikkapa uuden takin, saan säästää siihen useamman kuukauden.

Karsin viime syksyn aikana luultavasti 80% vaatteistani, sillä ne olivat käyneet minulle auttamattomasti liian pieniksi, eivätkä olleet enää muutenkaan nykyiseen mukavuuteen ja yksinkertaisuuteen perustuvaan tyyliini sopivia. Tilalle kokosin joistakin uusista, mutta pääasiassa jo ennestään omistamistani vaatteista 40 vaatekappaleen kapselivaatekaapin, jota työstän edelleen, mutta joka on aivan ihana ja minulle kaikin puolin sopiva.

En kirjoita nyt tässä postauksessa enempää kapselivaatekaapista, sillä siinä on aihetta aivan omaan postaukseensa, mutta se oli tärkeää mainita kokonaisuuden kannalta. Kapselivaatekaappi on nimittäin auttanut minua ymmärtämään millaisia vaatteita oikeasti käytän päivittäin ja millaisia vaatteita haluan jatkossa ostaa. Koska vaatebudjettini on rajallinen ja tulen oikeasti pienellä vaatemäärällä toimeen, pystyn kiinnittämään jatkossa paremmin huomiota vaatteiden laatuun. Jatkossa haluankin ostaa vain sellaisia vaatteita, joiden koko tuotantoketju paljastetaan asiakkaalle ja jotka kestävät käyttöä useita vuosia.

Haaveissani on, että voisin tänä vuonna oppia tunnistamaan itsestäni vielä paremmin niitä käyttäytymismalleja ja syitä, jotka saavat minut kuluttamaan ja käyttämään rahaa enemmän kuin olisi järkevää. Tällä hetkellä saavutus tuntuu kaukaiselta ja minulla on totta puhuen melko hämmentynyt olo. Ehkä tämä tästä helpottuu, sillä onhan muutos aina aluksi pelottava.

Voisin jatkaa näistä aihepiireistä varmaan loputtomiin, mutta yritän palata jo melko pian päivittämään kuulumisia projekteihini liittyen. Yksi tavoitteeni uudelle vuodelle on se, että roikkuisin ylipäätään vähemmän sosiaalisessa mediassa, mutta päivittäisin useammin blogia.

Kiinnostaako tällainen aihepiiri teitä? Inspiroiko uusi vuosi teitä elämäntapamuutoksiin?

Ps. Rouva Kameleontista ei ole tulossa seuraavaa uutta minimalismi-blogia, vaikka haluankin jatkossa tuoda esille enemmän säästämistä kuin uusien meikkien shoppailua.

Meidän imetystarinamme – kokemuksia imetysvaikeuksista

Tämä on ehkäpä henkilökohtaisin postaus, jonka olen koskaan kirjoittanut. Aihe on minulle edelleen arka ja tunteita herättävä, mutta haluan kirjoittaa tämän, jos tästä joku saisi itselleen jotakin hyötyä.

En olisi koskaan uskonut minulle käyvän niin, että en pystyisi imettää lastani. Minulla oli ennen uutta vauvaa takana esikoisen erittäin hyvin onnistunut 17 kuukautta kestänyt imetys, ja pidin ilman muuta selvänä, että imetys onnistuisi uudenkin vauvan kanssa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Armin imetyksessä ilmeni ongelmia jo synnytyssairaalassa. Armi ei tuntunut saavan rinnasta kunnon otetta, vaan päätyi heiluttamaan holtittomasti päätään edestakaisin hirveän raivoitkun säestämänä.

Imetyshetket alkoivat stressata ja tuntua minusta ahdistavilta oikeastaan alusta lähtien, koska niihin liittyi niin paljon hämmennystä, heilumista, hikeä ja vauvan (ja välillä myös minun) itkua. Jouduin pyytämään sairaalassa ollessa jokaisella imetyskerralla kätilöä auttamaan vauvan rinnalle, mikä herätti toki minussa epävarmuutta kotiin lähtöä ajatellen. Koska sairaalan henkilökunnalla ei kuitenkaan tuntunut olevan huolta imetyksestä, uskalsin lähteä kahden yön ja kolmen päivän jälkeen synnytyksestä kotiin.

Kotona imetyspulmien laajuus iski minulle vasten kasvoja toden teolla, enkä voinut enää laittaa vauvan rintaraivareita kuuman huoneilman tai levottoman sairaalaympäristön piikkiin. Vauva ei saanut edelleenkään otetta rinnasta, mutta kotona minulla ei ollut myöskään ketään ohjaamassa minua ja vauvaa. Aloin paniikissa pumpata maitoa ja syöttää sitä vauvalle pullosta, jotta hän saisi ruokaa edes jostain. En tuolloin vielä tajunnut mikä riski pulloruokinnassa piili. Pullosta vauva sai maidon niin helposti, ettei häntä kiinnostanut sen jälkeen enää yhtään yrittää saada maitoa rinnasta imemällä. Rinnasta tuli vauvalle raivostuttava kummajainen, jota ärsyttävästi yritettiin tuputtaa suuhun, vaikka pullo oli niin paljon nopeampi ja helpompi.

Sain ensiapua imetyspulmiin TYKSin imetyspoliklinikalta ja kotiutuneiden perheiden KOPE-poliklinikalta. Myös neuvolasta tehtiin meille kotikäynti. Kaikesta tuntui olevan hiukan hetkellistä apua, mutta jokin perusongelma pysyi koko ajan ja imetys oli stressaavaa ja ahdistavaa meille molemmille. Armin ollessa 6-viikkoinen aloin antaa hänelle maitoa pelkästään rinnasta ja hän ihme kyllä sopeutui tähän. Hän kuitenkin nukahti rinnalle lähes saman tien ja minua alkoi pelottaa, ettei hän saa tarpeeksi ravintoa. Neuvolasta kerrottiinkin kylmää faktaa: Armi ei ole kasvanut riittävästi, joten on aloitettava lisämaitojen antaminen. Aloin siis taas antaa Armille maitoa rinnan lisäksi pullosta, ja Armi alkoi pian taas suosia pulloa. Tämä oli lopun alkua meidän imetykselle.

En edes muista enää missä kohtaa Armilla alkoivat jäätävät kipuitkukohtaukset, mutta niitä on tämän postauksen julkaisemisen aikoihin kestänyt nyt ehkä pari kuukautta. Olen etsinyt Armin itkuisuuteen ja vatsavaivoihin apua allergialääkäriltä, vyöhyketerapeutilta, osteopaatilta ja kiropraktikolta. Armin kielijänne on leikattu ja olen hakenut uudelleen apua imetysohjauksesta. Olen toki ollut myös imetysdieetillä. Vauvalle apua etsiessä on jotenkin tosi hankalaa erottaa eri pulmia toisistaan, kun kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen

Siirsin rotavirusrokotteen ottamista Armille viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan ja hän saikin sen vasta päivää vaille kolmikuisena. Olen rokotemyönteinen ihminen, enkä jättäisi ilman hyvää syytä rokotteita ottamatta lapselleni. Armin kohdalla rotavirusrokote tuntui kuitenkin olevan virhe, sillä se pahensi Armin vatsaoireita merkittävästi. Armi oksensi kaaressa ja itki enemmän kuin koskaan. Armi myös lakkasi kokonaan imemästä rintaa. (Jos joku miettii rotavirusrokotteen ottamista tai ottamatta jättämistä, niin lue tämä postaus loppuun!)

Armin rintalakkoiltua vajaan viikon, alkoi maitoni ehtyä merkittävästi ja menin täyteen paniikkiin. Vein Armin kiropraktikolle ja tilasin kotiin imetysohjaajan. Kiropraktikko löysi Armin niskasta erittäin pahasti jumittuneen nikaman, jota hän alkoi käsitellä. Jumittunut niskanikama oli todennäköisesti säteillyt kipua korvaan ja muuallekin Armin vartaloon, joten ensimmäistä kertaa sain paljon ymmärrystä Armin rimpuiluihin ja itkuihin rinnalla ja muutenkin. Ensimmäisen käynnin jälkeisenä iltana Armi olikin 10 päivän rintalakon jälkeen kaksi tuntia rinnalla. Olin aivan onnessani tästä ja otin paljon kuvia hetkestä. Vaikka kaikki tuntui olevan paremmin ja Armi tuntui hyötyneen valtavasti kiropraktikon käsittelystä, aavistin ettei meidän imetys hetkellisestä onnistumisesta huolimatta enää ottaisi tuulta alleen.

Lopulliset vastaukset imetysvaikeuksiimme liittyviin kysymyksiin sain imetysohjaajalta. Olimme sopineet ennen tapaamista, että hän puhuisi minulle suoraan, koska olin jo taistellut kolme kuukautta imetyksen kanssa ja käyttänyt asiaan satoja tunteja ja euroja. Olin myös päättänyt, että imetysohjaajan käynti olisi viimeinen oljenkorteni, minkä jälkeen en enää etsisi apua muualta. Ihana imetysohjaaja tarkasteli tilannettamme todella kokonaisvaltaisesti ja totesi, että jos olisin elämäntilanteessa, jossa minulla olisi mahdollisuus keskittyä vain imetykseen ja ehtyneen maidontuotantoni elvyttämiseen, voisi imetys meidän kohdallamme onnistua. Armilla oli kuitenkin niin paljon imetystä vaikeuttavia hankaluuksia kehossaan, että imetyksen onnistuminen tosiaan kävisi kokopäivätyöstä. Tässä kohtaa jouduin nielemään katkeran pettymyksen ja toteamaan, että olin tehnyt kaikkeni, enkä enää pystyisi enempään, olihan minulla toinenkin lapsi huomioitavana.

Armin kohdalla imetyksen epäonnistumiseen vaikuttivat monet seikat. Armilla on kehossaan toispuoleisuutta ja kireyttä, mikä tekee rinnalla olon hänelle epämukavaksi. Armilla on myös vatsavaivoja, jotka jostain syystä aktivoituvat siinä ainoassa imetysasennossa, jonka hän on hyväksynyt. Armi on siis todennäköisesti liittänyt rinnalla olon mielessään kipuun ja muihin epämiellyttäviin tuntemuksiin, mikä saa hänet itkemään jo pelkän rinnan näkemisestä. Armin suussa on poikkeuksellista kireyttä, eikä hän pysty kielijänteen operoinnista huolimatta käyttämään kieltään normaalisti. Imeminen on hänelle niin hankalaa, että hän nukahtaa uupumuksesta rinnalle tai kuten tällä hetkellä, kieltäytyy kokonaan.

Palaan vielä rotavirusrokotteeseen, koska en halua vaikuttaa negatiivisesti kenenkään mielipiteeseen siitä. Kysyin asiasta Armia hoitavalta allergialääkäriltä parin viikon päästä rokotteen saamisesta. Allergologian erikoislääkärin mukaan rokotteen ottaminen Armille oli ikävistä sivuvaikutuksista huolimatta kuitenkin loppujen lopuksi hyvä asia, sillä Armin kaltaiselle herkkävatsaiselle lapselle rotaviruksen saaminen saattaisi johtaa tehohoidon tarpeeseen. Lääkäri puolsi rokotteen antamista myös muiden esimerkkien avulla, mutta ne menivät minulta väsymyssumussa ohitse. Asiassa oli joka tapauksessa useampi puoli, jotka jokaisen kannattaa arvioida oman lääkärin kanssa.

Pumppaan edelleen maitoa Armille, mutta sen loputtua me jatkamme korvikkeella. Olen valtavan pettynyt ja surullinen. En edes osaa sanoa mistä kaikesta tämä suru kumpuaa, mutta annan itselleni siihen luvan. Imetysohjaajan käynnin jälkeen en ole enää herännyt öisin itkemään asiaa, mutta pelkään sitä päivää, kun maito loppuu kokonaan.

Haluan mainita lopuksi Turun seudulta muutaman loistavan ammattilaisen, jota suosittelen lämpimästi imetysongelmissa ja vatsa/koliikki/kehonkireysvaivoissa: imetysohjaaja Leena Kaunisto – Mammae/TYKS Imetyspoliklinikka, vyöhyketerapeutti Mari Sipilä, osteopaatti Eva Sewón, kiropraktikko Terhi Pinomäki, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Sirkku Saura (suun jänteet), allergologian erikoislääkäri Erkka Valovirta.

Vastaan mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin, jos joku painii vähänkin samankaltaisten ongelmien kanssa.

Vauva tuli taloon – nämä 10 asiaa muuttuivat

Tyttäremme Armi on tänään kuusi viikkoa vanha, eli olemme miehen kanssa eläneet kahden lapsen vanhempina puolitoista kuukautta. Arkemme on ollut lyhyesti kuvailtuna melkoista kaaosta, sillä uhmaikäinen 2-vuotias ja vauva on melko työllistävä yhdistelmä. Elämä yhden lapsen kanssa tuntuu nyt kaukaiselta ajanjaksolta, jolloin oli aikaa tehdä vaikka mitä. Nyt tuntuu lähinnä siltä, että juoksen kilpaa kellon kanssa ja ihmettelen iltaisin minne yksi päivä taas katosi.

Ensiaputoimenpiteinä yllättävän rajuna pommina yllättäneeseen uuteen arkeemme olemme kerinneet jo rukata koko perheen päivärytmin uuteen uskoon, ilmoittaa esikoisen mukaan useampaan kerhotoimintaan ja soitella hävettävän paljon isovanhemmille. Olen tehnyt sekopäisen arkemme keskellä muutamia huvittavia huomioita asioista, jotka ovat muuttuneet lyhyessä ajassa uuden vauvan tultua taloon.

1. Entisenä tarkkana pyykinpesijänä ja lajittelijana pesen tällä hetkellä kaikki pyykit 60 asteessa ja heitän lähes kaiken kuivausrumpuun. Ei ole enää niin justiinsa lämpötilojen ja värien kanssa, koska vie aivan liikaa aikaa lajitella.

2. Otan erittäin mielelläni apua vastaan lähes kaikkiin asioihin, mutta minulle on aivan supertärkeää saada pestä itse pyykit ja täyttää sekä tyhjentää itse tiskikone. Keksin tälle syyksi sen, että jatkuvasti keskeytyvässä arjessa minulle merkitsee paljon saada tehtyä edes yksi konkreettinen asia päivässä loppuun asti ja valmiiksi. Astianpesukonetta pilkun tarkasti täyttämällä järjestän samalla omaa päätäni.

3. Astianpesukoneesta puheen ollen – en enää puolita pesuainetabletteja. Siihen kuluu aikaa ainakin minuutti.

4. En kierrätä enää jokaista metallin suikaletta ja pahvin palaa. Edelleen todellakin kierrätän tunnollisesti, mutta en käytä aikaa näpertelyyn tai juoksuta minuuttikaupalla vettä jonkin asian pesemiseksi kierrätyskuntoon.

5. Olen lakannut käyttämästä meikkivoidetta. Sudin varjostukset ja poskipunan pelkän primerin päälle ja singahdan ulos ovesta. Myös ripsivärin käyttö on jäänyt.

6. Minusta on tullut nalkuttava vaimo. Ehkä olin sitä jo ennen Armia, mutta nyt valitettavasti puran entistä enemmän väsymystä mieheeni valittamalla mitä turhimmista asioista. Tätä tapahtuu kyllä myös toisin päin, eli olemme ainakin toistaiseksi puolin ja toisin toistemme turhautumisen kaatopaikkoja. Meillä osataan pyytää myös anteeksi, mutta eipä se silti oikeuta huonoon käytökseen.

7. Olen alkanut ostaa miehelleni olutta. Luin jostakin termin rakkauspankki. Rakkauspankkiin pitäisi kuulemma tehdä usein talletuksia, jotta parisuhde pysyy kunnossa. Ilmaisu oli jotenkin niin hulvattoman koominen ajatellessani meidän nykyistä elämäämme, että päätin ottaa sanan saman tien käyttöön. Päätin kaiken nalkutuksen vastapainoksi alkaa tehdä sijoituksia rakkauspankkiin ostamalla miehelle jokaisella kauppareissulla erilaisen oluen. Helppo keino saada mies iloiseksi!

8. En kestä enää tuoksuja. Vaihdoin lähes kaiken kosmetiikan ja pesuaineet tuoksuttomiin heti synnytyksen jälkeen. Ajatuskin esimerkiksi hajuveden käytöstä puistattaa. Yleensä ihmisille käy näin käy raskausaikana, mutta minulle näköjään myös synnytyksen jälkeen.

9. Alan kaivata nukkumaanmenoa jo kello 22 aikaan. Olen ollut koko elämäni yökyöpeli, mutta nyt haaveilen oikeasti unirytmistä, jossa mennään kymmeneltä nukkumaan ja herätään seitsemältä. Nyt alkaa oikeasti keski-ikä lähestyä!

10. Olen oppinut kokkaamaan, syöttämään vauvaa ja pesemään hampaita samaan aikaan.

Onko teidän arjessanne tapahtunut viime aikoina muutoksia?

Näitä mietin tänään: Viimeinen raskauskolmannes, uhmaikäisen raivo, lähestyvä synnytys

Mielestäni ihan juuri hiljattain kerroin teille lamaannuttavasta väsymyksestä, jota podin koko kevään. Nyt tajuan, että ajankulu on taas päässyt yllättämään ja tästä postauksesta onkin jo melko pitkä aika. On siis ehkä aika kertoa jälleen hiukan kuulumisia, varsinkin kun h-hetkeni (synnytys!) lähestyy ja saatan piakkoin taas kadota netin ääreltä joksikin aikaa.

Väsymykselleni löytyi hyvin tavallinen syy, eikä kyse ollutkaan kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai mistään vakavammasta, kuten hetken jo kerkesin pelätä. Ferritiiniarvoni olivat naurettavan matalat, eli toisinsanoen rautavarastoni olivat päässeet pahasti ehtymään. Hyvin tavallinen raskausajan vaiva siis. Onneksi minut otettiin neuvolassa tosissaan ja pääsin oikeastaan saman tien mittauttamaan ferritiiniarvoni. Olen ymmärtänyt, että näistä voi joskus joutua vääntämään neuvolan kanssa oikein urakalla, mutta onneksi ei tällä kertaa. Aloitettuani rautalisän väsymykseni alkoi hellittää dramaattisesti. Olen toki edelleen jonkin verran väsynyt, mutta sille on järkevä syy, enkä sentään enää nukahtele pitkin asuntoa keskellä päivää.

Viimeinen raskauskolmannekseni ei ole sujunut ilman terveyshuolia, kuten osasin ensimmäisen odotusaikani perusteella jo odottaakin. Riesana on ollut niin turvotukset ja korkea verenpaine, kuin raskausdiabetes ja viimein se hepatogestoosikin. Kaikki muut vaivani saatiin vielä hoidettua neuvolassa, mutta raskausajan maksasairaus eli hepatogestoosi ajoi minut viimein asiakkaaksi erikoissairaanhoitoon. TYKSin äitiyspoliklinikalle päätyminen on tae siitä, että minä ja vauva olemme hyvissä käsissä, mutta samalla se on aivan älyttömän stressaavaa ja kuluttavaa. Minua henkilökohtaisesti rasittaa todella paljon se, jos minua hoitava henkilökunta on jokaisella kerralla eri, varsinkin jos kaikki painottavat hiukan eri asioita ja kertovat keskenään erilaisista hoitosuunnitelmista. Tässä raskaudessa tämä ei ole onneksi näkynyt yhtä räikeästi kuin Siljaa odottaessa, eikä nyt ole onneksi aikaakaan enää muuttaa moneen kertaan suunnitelmia, sillä laskettuun aikaani on enää reilu viikko.

Tämä raskaus on minulle toinen kerta, kun odotan kesävauvaa. Kesällä odottamisessa on omat hyvät puolensa, kuten se ettei tarvitse ahtautua pallovatsan kanssa ahdistaviin talvivaatteisiin ja että kesällä arki on helpompaa 2-vuotiaan kanssa, mutta kesä myös kiitää aivan huomaamatta ohi tässä odotellessa. En väsymyksen vuoksi kauheasti edes muista mitään alkukesästä, mutta kesäkuun puoliväli oli meidän perheessä ihanaa aikaa. Kävimme paljon uimassa ja retkillä ja nautimme kaikesta kesäisestä tekemisestä. Jotenkin aavistin sen, että heinäkuussa asiat olisivat toisin, emmekä enää pääsisi tekemään samalla tavalla kesäjuttuja. Heinäkuun ilmat ovatkin olleet ankeat ja minun vointini vaihteleva. Onneksi alkukesästä jäi hyvät muistot ja kuvat. Meidän viimeisestä kesästämme tällä nykyisellä kokoonpanolla.

Esikoisen kanssa olemme edenneet uuteen ja merkittävään kehitysvaiheeseen ja nykyisin meillä asuukin passiivisen vauvan sijasta erittäin temperamenttinen ja puhelias kiukkupussi. Silja on edelleen myös hyväntuulinen ja aurinkoinen höpöttelijä, mutta hän saa useamman kerran päivässä kunnon raivokohtauksen. Tilanteet ovat ainakin toistaiseksi yllättävän hyvin ennakoitavissa, joten niihin pystyy itse hiukan valmistautumaan. Kiukku iskee päivittäin ainakin silloin, kun mies tulee töistä, eikä pääse ulko-ovelta kahdessa minuutissa leikkimään, vaan leikin alkuun voi joutua odottamaan jopa viisi minuuttia. Yhtä hankalaa on iltaisin leikkien lopettaminen ja nukkumaanmeno. Oma sänky on alkanut harmittaa ja tuntua ”tylsältä”. Pahimmillaan raivo saattaa iskeä yöllä ja aiheuttaa parinkin tunnin huutoitkun, mutta onneksi nämä painajaismaisen pitkiltä tuntuvat purkaukset ovat harventuneet.

Joka päivä saan kuulla myös sydäntä raastavia rakkauden tunnustuksia, kuten että äiti on Siljan ”rakkauden sydän” ja ”elämän valo”. Näinä hetkinä kadun kaikkia hermostumisiani ja ihmettelen, että miten olen voinut saada tuollaisen lapsen.

Oma lukunsa omissa viime kuukausien ja viikkojen mietinnöissäni ovat olleet stressi uuden vauvan tuomista muutoksista sekä ajatukset siitä, että mitä olen tekemässä Siljalle, kun pakotan hänet sopeutumaan noin pienenä näin suureen muutokseen. Varmasti hyvin tavallisia huolenaiheita minun elämäntilanteessani olevalle ihmiselle, enkä ole onneksi lähtenyt käsikirjoittamaan liikaa etukäteen pian alkavaa uutta arkeamme. Kai me selviämme, kun niin moni muukin on selvinnyt.

En muista, että minulla olisi noussut Siljaa odottaessa näin vahvasti mieleen oma lapsuus ja varsinkin ne vähemmän mukavat asiat sieltä. Viime viikkoina minulla on noussut todella vahvasti pintaan surun, raivon ja pettymyksen tunteita, jotka olin mielestäni jo aikoinaan laittanut halki, poikki ja pinoon terapiassa, mutta nyt niissä on ollut aivan omanlaisensa tunnelataus ja niiden sietäminen on ollut jotenkin poikkeuksellisen hankalaa.

Selkeästi ilmiö liittyy siihen, että tämän raskauden aikana minulla on jo ennestään yksi lapsi, joka elää päivästä toiseen itse vahvaa tunnekuohua 2-vuotiaan uhmassaan ja hämmennyksessään. On niin paljon asioita, joilta haluaisin suojella häntä ja toisaalta niin monia asioita, joiden opettamiselle tämä kehitysvaihe olisi otollista aikaa. Raivoavan lapsen kanssa ei ole aina kovin helppoa olla samaan aikaan empaattinen ja jämäkkä, ja välttää samalla tunkemasta toista väkisin johonkin muottiin. Itse koko lapsuuteni kiltin tytön syndroomasta kärsineenä haluan välttää viimeiseen asti sen, että oman lapseni tunteita vähätellään ja mitätöidään.

Monilla naisilla tuntuu olevan tässä vaiheessa ja näillä viikoilla jo kiire synnyttämään, mutta itselläni ei ole erityisempää kiirettä. Olen ehkä tiedostamattani yrittänyt jopa työntää koko asian taka-alalle mielestäni, sillä kyllähän tilanne ajatuksena pelottaa kovasti. En ollut tyytyväinen ensimmäiseen synnytyskokemukseeni ja nyt tiedän vielä paremmin mitä kaikkea voi mennä pieleen ja osaan jo pelätä ennakkoon sitä uupumusta ja kipua. Moni on suositellut minulle rentoutumisharjoituksia ja synnytysvalmennuksia, mutta ne tuntuvat vierailta tavoilta itselleni, enkä ole ottanut niistä sen enempää edes selvää. Minulla energianlähteenä toimi viimeksi rentoutumisen sijasta raivo, joten ehkä luotan siihen tälläkin kertaa.

Mitä teille kuuluu ja miten teidän kesänne on sujunut?