Alkusyksyn kuulumisia ja pohdintoja

Herään aamulla harsojen keskeltä, aamuyön syöttösessioiden jäljiltä hartiat jumissa ja toinen käsi puutuneena. Toisella puolella nukkuu mies ja toisella puolella tuhisee vauva. Vauva vie suurimman tilan sängystä, vaikka on pienin. Hän tykkää nukkua leveästi. Voisin tuijotella nukkuvaa vauvaamme tuntikausia. Yritän silti nousta sängystä äänettömästi ja hiipiä salakavalasti alakertaan, jos vaikka saisin juotua kahvikupillisen ennen kaksikon heräämistä. Olen parempi vaimo ja äiti, kun olen saanut aamuisen kofeiiniannokseni.

Onnistun  tänä aamuna hyvin yrityksessäni varastaa vartin oma kahvihetki. Keittiössä katseeni osuu läppäriin ja mielessäni vilahtaa nopeasti pari kesken jäänyttä sähköpostia. Niin ja se blogikin.

Vauva nukkuu yllättävän pitkään kahden isänsä kanssa. En kuitenkaan avaa läppäriä, sillä minua ei vain huvita. Kodinhoitohuoneessa odottaa vaatekasa viikkaamista ja astianpesukonekin pitäisi tyhjentää. Tartun mieluummin konkreettisiin asioihin, sillä pää ei tunnu nykyisin toimivan aivan entiseen tapaan. Ehtii niitä sähköposteja ja blogia sitten myöhemminkin.

Olen ollut vauvan kanssa kaksi kuukautta kotona. Kaksi kuukautta, jotka ovat olleet ”entiseen elämääni” verrattuna melko erilaisia, mutta joista olen nauttinut suuresti. Suurin muutos elämässäni vauvasymbioosin lisäksi on tuntunut olevan se, että en käy päivätyössäni, sillä olen tottunut käymään töissä  vähintään osa-aikaisesti 18-vuotiaasta lähtien. Sitä kuuluisaa omaa aikaa on töistä pois jäämisestä huolimatta vähemmän, joskin meidän vauvan kanssa kuitenkin ihan kohtuullisesti. Minulla on ollut aikaa miettiä muunmuassa blogin pitämistä ja sitä mikä minua nykyään oikeasti kiinnostaa. Tällaisia asioita alkaa väkisinkin pohtia, kun vapaa-aikaa on huomattavasti vähemmän kuin ennen ja sen lyhyehkön ajan haluaa käyttää joko oikeasti hyödyllisesti, tai ainakin niin, että tekeminen rentouttaa ja saa hyvälle mielelle.

Olen innostunut vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä todella monista uusista asioista. Vietän äitiyslomalla paljon aikaa kotona, joten on aika luontevaa, että olen kiinnostunut kodin laittamisesta, ruoanlaitosta ja leipomisesta. Kaikki eivät viihdy kotona ja äitiyslomalla, mutta minulle tämä on ollut elämäni parasta aikaa. Toki tutustuminen nykyiseen aviomieheeni, yhdessä viettämämme aika ja reissut ovat olleet omalla tavallaan parasta aikaa, mutta en ole edes silloin ollut näin rentoutunut ja kokenut keskittyväni olennaiseen – voinut henkisesti näin hyvin. Tuntuu, että teen juuri nyt sitä mikä on itselleni tärkeää ilman kiirettä minnekään. Koen jopa jo nyt haikeutta siitä, että joudun palaamaan jonain päivänä oravanpyörään ja siihen entiseen arkeen, jossa elin ennen vauvaa. Onneksi tiedostan myös sen, että ajatus tästä voi vielä muuttua.

Blogini pääasialliset aihepiirit kosmetiikka ja meikit kiinnostavat minua edelleen, eivätkä ne ole jääneet mitenkään pois elämästäni vauvan myötä. Niistä kirjoittaminen on kuitenkin tällä hetkellä ihan toinen juttu, ja siitä päästäänkin ajatuksiini bloggaamisesta juuri nyt. Koen blogini nykyisellään melko turhaksi ja ennen kaikkea lukijan kannalta turhauttavaksi paikaksi. Postaan täysin epäsäännöllisesti, kommentteihin vastaaminen kestää, postausten sisällöt ovat lähes pelkästään loppuneiden tuotteiden esittelyjä ja harvoista muista postauksista saattaa välittyä hieman väkisin vääntämisen maku. En ole blogiini enää tyytyväinen, enkä saa sen pitämisestä läheskään samanlaisa iloa kuin ennen. En ole tehnyt päätöstä lopettamisesta, mutta haluaisin kuitenkin saada päätökseen itseni kanssa käymäni kamppailun blogihiljaisuudesta tai yksipuolisista postauksista seuraavan syyllisyyden suhteen.

Koen, että bloggaaminen muuttui monelle ammattimaisemmaksi vuosina 2014-2015. Vaikka liityin tuolloin itsekin portaaliin, tiesin heti, ettei minulla olisi rahkeita tai kiinnostusta alkaa kehittää itseäni esimerkiksi valokuvaamisessa yhtä intohimoisesti kuin monet muut tekivät. Tuolloin mielessäni alkoi myös itää ajatus, että olenko ylipäätään keskinkertaisuuten pyrkivä ja tyytyvä ihminen, vai onko blogin pitäminen harrastuksena vain mennyttä aikaa omalla kohdallani.

Portaalin lakattua olemasta blogini jäi WordPressiin, mutta en koskaan enää saanut aikaiseksi hioa ulkoasua kuntoon, joten tällaiseksi se jäi. Useimmat seuraamani bloggaajat ovat kehittyneet huikeasti. He ovat tehneet hirveästi töitä bloginsa eteen ja myös satsanneet siihen rahallisesti hankkimalla uusia laitteita ja näkemällä vaivaa vaikkapa kuvausympäristön somistamisen eteen. Minulla ei ole riittävästi motivaatiota tähän, joten väkisinkin mietin onko tällaiselle kotikutoiselle, epäsäännöllisesti päivittyvälle blogille enää tarvetta tai kohderyhmää.

Kaipaan sitä, kun saatoin tulla vain hihkumaan jostakin juuri ostamastani tuotteesta tai keksimästäni uudesta sävy-yhdistelmästä. Tuntuu, että niistä ajoista on ikuisuus niin ajallisesti kuin henkisestikin. Vaikka en lue nykyään kuin muutamaa blogia säännöllisesti ja ehkä pariakymmentä epäsäännöllisesti, olen huomaavinani koko blogiskenessä entistä nopeampaa muutosta. Toiset lopettavat kokonaan, ja toiset panostavat blogiinsa entistä enemmän.

Minulla olisi usein paljonkin jaettavaa, mutta jokin tuntuu estävän minua. Bloggaaminen ei tunnu enää yhtä spontaanilta ja innostavalta kuin ennen, vaan kaiken pitäisi olla suunniteltua ja sopia tarkasti harkittuun linjaan. Kukaanhan ei minua tähän pakota, vaan olen luonut ihan itse itselleni paineet muiden kehittymisen seuraamisen myötä. Asia, jossa koen myös olevani bloggaajana kovin vanhanaikainen, on kaupallisten yhteistöiden vieroksuminen sekä nykyisin myös pr-tuotteiden välttely. Kaupalliset yhteistyöt ja pr-tuotteet saavat minut stressaantumaan. En kestä yhtään sitä, että minulle tulee harrastuksesta pakkopullan tuntua. Toki minulle ei näitä enää usein tarjoudukaan, koska en päivitä blogia aktiivisesti.

Olen edelleen varma siitä, että olen poikkeuksellisen kiinnostunut ja innostunut kosmetiikasta. Siksi haluaisin, että minulla olisi edelleen vähintään paikka, jossa kertoa kokemuksistani liittyen käyttämääni kosmetiikkaan, vaikka minulla ei ehkä olisikaan mitään uutta ja ihmeellistä sanottavaa tai upeita kuvia. Haaveilen siitä, että osaisin tehdä lyhyempiä ja napakampia postauksia, jotka olisivat ehkä nopeampia toteuttaa. Näin pystyisin vauva-arjessakin päivittämään hieman useammin. Blogini olisi syytä joka tapauksessa muuttua, jotta kokisin järkeväksi jatkaa tämän pitämistä.

Aloittaessani tätä postausta noin viikko sitten, minulla oli vahvemmin mielessä mahdollinen blogin lopettaminen. Hassua kyllä, heti kun olin kirjoittanut tämän pohdiskelevamman postauksen, valtasi minut jälleen inspiraatio jatkaa. Näin muistan käyneen joskus aiemminkin. 🙂

Millaisia blogeja te tykkäätte lukea? Jaksatteko seurata harvoin päivittyviä blogeja, vai kaipaatteko tasaista ja säännöllistä postaustahtia? Onko kiinnostuksenne blogeihin pysynyt samana vuosien saatossa?

Ihanaa viikonloppua ja syyskuuta!

Mainokset

Raskausajan jälkeistä ihonhoitoa Urtekramin luonnonkosmetiikkatuotteilla (..ja hiukan vauvasta)

Hei pitkästä aikaa! Joku on saattanut Instagramista huomata, että meille saapui vihdoin reilu pari viikkoa sitten pieni tyttönen. Raskausaika oli ja meni, synnytin ihanan vauvan ja nyt on aika katsahtaa kropan tilanteeseen muuttuneiden olosuhteiden jäljiltä. Olen siinä mielessä onnekas, että en saanut raskausaikana ainoatakaan raskausarpea, vaikka painoni nousi 66 kilosta 84 kiloon, eli painoa kertyi raskausaikana yhteensä 18 kiloa. Tästä suuri osa oli luullakseni turvotusta, joka kertyi varteeni helteisinä päivinä touko -ja kesäkuun aikana.

Minulta jäi synnärille 12 kiloa (vauva painoi syntyessään 3980 grammaa) ja ensimmäisinä päivinä kotiutumisen jälkeen putosi vielä reilu viisi kiloa. Kiitos geenieni pääsin siis raskauskiloista eroon todella nopeasti. Voitte kuitenkin kuvitella, että tällainen yli 15 kilon painonpudotus reilussa viikossa jättää jälkensä kroppaan siinä missä se painonnousukin. En ole vielä siinä kunnossa, että voisin alkaa tehdä vatsalihasliikkeitä tai lähteä juoksemaan, mutta kävelylenkit olen jo aloittanut, sekä tietenkin ihon säännöllisen hoitamisen. Raskausaikana öljysin tunnollisesti vatsan ja lantionseudun ihoa, mutta loppuaikoina ei ollut enää ihan helppoa ylettyä hoitamaan esim. jalkoja. Tätä kömpelyyttä en kyllä raskausajasta kaipaa!

Meidän vauva nukkuu ainakin toistaiseksi hyvin, ja mieskin vietti melkein kaksi viikkoa kotona vauvan kanssa ennen töihin menoa. Olen siis päässyt ennakko-odotuksistani huolimatta käymään suihkussa ja tekemään muitakin arkisia asioita melko vapaasti. Vauvan kanssa arki on ajankäytön suhteen valintojen tekemistä, ja minä olen kyllä valinnut kropan kuorimisen suihkussa ennemmin kuin vaikkapa vettä huutavan viljelypalstamme kastelun ulkona. Ihan kaikki täällä ei siis vauvan myötä ole muuttunut. 😀

Siirryin jo raskausaikana vartalotuotteissa pitkälti luonnonkosmetiikkaan ja vauvan syntymän jälkeen luonnollisemman kosmetiikan käyttäminen tuntuu ehkä jopa vielä tärkeämmältä. Vietämme päivittäin vauvan kanssa aikaa ihokontaktissa, enkä tällöin halua, että vauva saa iholtani turhia kemikaaleja.

Raskausajan ja synnytyksen jälkeinen ihonhoitorutiinini ei sisällä minkäänlaisia poppakonsteja, vaan yksinkertaisesti säännöllistä kuolleen ihosolukon poistamista kuorimalla sekä ihon ravitsemista erilaisilla voiteilla. Sain Urtekramilta jo kesäkuun puolella testiin joitain heidän uutuustuotteitaan. Kerron tänään hiukan niistä, sekä parista jo pidempään vakiokäytössäni olleesta Urtekram-suosikista. Urtekramista on tullut minulle suosikkisarja pidemmän ajan kuluessa, mutta nyt äitinä ennustan sen käytölle aivan uudenlaista intoa, sillä

a) sitä saa Prismasta, joka on ollut ekojen vauvaviikkojen aikana ykköspaikkani tuulettumiseen imetyksen ja vaipparallin keskellä 😀

b) se on edullinen ja hinta-laatusuhteeltaan loistava sarja

c) se on luonnonkosmetiikkaa, jota haluan pienen vauvan äitinä suosia

Yritän muistaa kuoria kropan ihoa tällä hetkellä erityisen ahkerasti. Urtekramin kuorinnat ovat sen verran hellävaraisia, etten usko koituvan haittaa, vaikka niitä käyttäisi vaikka useammankin kerran viikossa.

Kookos-kuorinta* on koostumukseltaan lähes voidemaista ja sen kuorivina ainesosina toimivat risiinihelmet tuntuvat hellävaraisilta, mutta kuitenkin melko tehokkailta. Tuoksu on todella mieto, ja minun pitää laittaa nenä kiinni ihoon haistaakseni kookoksen tuoksun. Iho on kuorinnan jäljiltä hoidetun ja pehmeän tuntuinen, mutta vaatii omalla ihollani kosteusvoiteen käyttöä, sillä mikään kosteuttavan öljyinen tämä kuorinta ei ole.

Aloe Vera-kuorinta* on kädelle annosteltaessa huomattavasti jämäkämmän oloista ja se muistuttaa ulkonäöltään hieman hunajaa. Kostealle iholle levitettynä kuorivat rakeet kuitenkin erottuvat tuotteen muusta massasta ja iholle jää aiemmin jämäkästä koostumuksesta maitomainen tuntu. Tämän kuorinnan rakeet ovat aavistuksen rouheampia kuin Kookos-kuorinnassa ja tuoksu on pirteän sitruksinen, joten ennakko-odotuksistani huolimatta tämä nousi sekä miehen, että minun suosikiksi. Tykkään kosteuttavista kuorinnoista erityisen paljon juuri nyt, joten en pane ollenkaan pahakseni sitä, että Aloe Vera-kuorinnasta löytyy muunmuassa oliivista, mantelista ja jojobasta saatua siemenöljy-yhdistettä ja että kuorinnan luvataan kiinteyttävän ihoa.

150ml tuubi kuorintavoidetta maksaa vajaa kuusi euroa.

Kurkataan vielä pikaisesti kolmea tämän hetken suosikkiani.

Urtekramin vartalovoiteet ovat olleet minulla käytössä jo pidempään, erityisesti aloe vera ja ruusun tuoksuinen. Nämä sopivat omalle iholleni parhaiten kesäaikaan, sillä näissä on kevyt ja hyvin imeytyvä koostumus. Olisin voinut valita tähän postaukseen useammankin suosikkituoksun merkin vartalovoiteista, sillä ainoa josta en pidä, on uudehko laventelin tuoksuinen yksilö. Aloe vera-vartalovoiteessa on miedon raikas, sitruksinen tuoksu samoin kuin kuorintavoiteessakin. Plussaa annan kätevästä pumppupullosta, josta tuotetta on helppoa annostella. Tätä lähti juuri uusi pullo mukaan viimeisimmältä Prisman reissultani. 😉 Hintasuositus 7,90€/245ml.

Kookos-hiusöljy* ei ole varsinaista vartalonhoitoa, mutta kuitenkin maininnan arvoinen tuote. Parasta tässä on herkullinen, veden kielelle nostava karamellimainen tuoksu, johon koukutuin jo raskausaikana. Olen levittänyt tätä huolettomasti kämmenten kautta hiusten pituuksiin ja latvoihin kosteuttamaan hiuksia. Hiukseni ovat itse asiassa hyvässä kunnossa juuri nyt, koska ne ovat värjäämättömät ja muutenkin täysin käsittelemättömät, mutta huomaan öljyn tekevän silti niille hyvää. Ja todellakin haluan hiusteni tuoksuvan näin hyvältä. Olen saanut kerran aikaan klähmäiset hiukset tällä, kun intouduin levittelemään öljyä tukkaan vähän liiallisesti. Tätä riittää todella pieni määrä kerralla! Hiusöljyn suositushinta on 7,90€/100ml.

Postauksen tuotteet ovat näköjään aika kookos-painoitteisia, mutta minkäs teet, kun olen kerrankin löytänyt omaan makuuni sopivan miedosti kookokselle tuoksuvan sarjan. Nopeasti imeytyvä ja päiväkäyttöön mainiosti sopiva kookos-käsivoide on ollut ahkerassa käytössä kesäajan. Mieluusti jatkan sen käyttöä vast’edeskin, sillä olen joutunut siirtämään syrjään useimmat muut käsivoiteeni liian vahvan tuoksun vuoksi ja käsivoidettahan kuluu nyt, kun pesen jatkuvasti käsiä vauvaa hoitaessa. Suositushinta tälle on 4,90€/75ml.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ❤

*Tuote saatu pr-näytteenä.

Mietteitä raskaudesta

Raskauteni alkaa olla jo viime metreillä  – tänään tätä postausta viimeistellessä olen raskausviikolla 36+2 – ja laskettu aika alkaa häämöttää. Vajaan kuukauden päästä vasta tosin, mutta aika menee niin kauheaa vauhtia, että ihan kohta tuo aika on jo käsillä. En ole julkaissut aiemmin blogissa raskaudestani juuri mitään, mutta olen kirjoitellut aivan alusta asti muistiin joitain asioita ja ajatuksia, joista ajattelin nyt jakaa joitain teidän kanssanne.

Olen tehnyt raskauden viimeisen kolmanneksen aikana mielessäni läpileikkausta raskausajastani ja muistellut tämän merkillisen ja ihmeellisen ajan eri vaiheita. Päällimmäisenä mielessä koko ajasta on se, että olen ollut onnellisempi kuin ehkä ikinä, mutta kokenut toisaalta myös kaikki negatiiviset tunteet todella syvästi, eli kaikenkaikkiaan hyvin tunnepitoinen ajanjakso on ollut kyseessä. Alkuraskaus meni vaaleanpunaisissa hattaratunnelmissa, mutta viikot 7-10 olivat suorastaan kamalia. Noiden kolmen viikon aikana nukuin huonosti, itkin lähes kaikesta ja kaikkialla, olin kiukkuinen, tunsin jatkuvaa kuvotusta ja kerkesin jo ajatella, että koko raskaaksi tuleminen oli kauhea virhe.

Päätin onneksi jo raskauden alussa, että minulla ei tule olemaan asioita, joista en uskalla puhua miehelle ja tarvittaessa muillekin, joten puhuin tuntemuksistani avoimesti ja pelkästään tuon hetkellisen katumisen ääneen sanominen auttoi huomattavasti. Jatkossa osasinkin jo varautua tuohon olotilaan ja tiesin, että hormonimyrskyissä kaikki tunteet ja olot ovat mahdollisia. Viikon 10 jälkeen en ole onneksi joutunut enää kokemaan tuollaisia ajatuksia, vaan olen saanut olla enimmäkseen innostunut odottamisesta. Synnytyksen jälkeisiä hormonityrskyjä odotellessa…

Suosittelen ehdottomasti kaikille varhaisultraan menemistä! Kävimme itse katsastamassa mini-ihmisen jo kuuden viikon ikäisenä alkiona, eikä olisi tullut mieleenkään odottaa viikon 12+ kunnalliseen ultraan asti. Minulle oli ihan ratkaisevan tärkeää nähdä ja kuulla, että siellä se tyyppi oikeasti on, ei asia muuten olisi konkretisoitunut niin hyvin. Toki tämä saattaa olla rahakysymys, mutta 100 euroa on melko pieni hinta mielenrauhasta, jos summan vain pystyy jostain rutistamaan.

Raskausaika on monille kovaa aikaa vatsavaivojen ja heikentyneen unenlaadun vuoksi, mutta itse kuulun niihin onnekkaisiin, joiden IBS-oireet helpottuivat merkittävästi ja jolla myös nukkuminen on sujunut alun valvomisten jälkeen hyvin. Tällä hetkellä esimerkiksi aiemmin kiellettyjen ruokien listalla olleet omena ja ruis ovat ruokavalioni peruspilareita. En ole enää kuukausiin käyttänyt gluteenittomia tai laktoosittomia tuotteita. Pystyn myös nukahtamaan täysin luomuna lähes missä ja milloin vain (tosin öisin vain Lidlin ”makkaratyynyn” kanssa!). Toissapäivänä heräsin terassilta, jonne olin mennyt ihastelemaan uutta ulkosohvaamme. 😀 Tämähän ei välttämättä kuulosta kaikkien korvaan mitenkään erikoiselta, mutta ihmeellisen asiasta tekee se, että olen tosiaan kärsinyt univaikeuksista yli kymmenen vuotta elämästäni ja joutunut turvautumaan vuosien saatossa mitä erilaisempiin keinoihin pystyäkseni nukkumaan. Kuulemma myös kuorsaan nykyään kamalasti, mikä johtunee ylimääräisen matkustajan painosta ja tietysti myös raskausaikana limakalvoille tapahtuvista muutoksista.

Minulla ei ollut edes alkuraskaudessa omituisia mielitekoja ruoan suhteen, mutta yllättävät asiat saivat minut voimaan pahoin. Sain lähes traumoja Lushin joulukokoelman päärynäsaippuasta ja Once Upon A Time-vartalovoiteesta, sillä niiden tuoksu tuntui olevan kaikkialla, vaikka olin kelmuttanut ne ja kiikuttanut asuntomme perimmäiseen nurkkaan vaatehuoneeseen. Muutenkin kosmetiikan tuoksut olivat minulle aluksi ehkä kaikkien vaikein asia kestää, vaikka toki kaikki yleisesti ottaen pahat hajutkin olivat kamalampia kuin tavallisesti. Hajuaistiin liittyvät asiat olivat ihan hulluja ja olen ollut erittäin onnellinen, kun supernenäni siirtyi taka-alalle viikosta 11 eteenpäin.

Alkuraskauteni sujui mainiosti ja pääsin varmasti todella helpolla, mutta raskauden puolivälin jälkeen minulla todettiin raskausajan diabetes. Se on ollut todella rasittava asia, sillä minun on vaikeaa kestää sitä kun ulkopuoliset ihmiset kommentoivat ja tarkkailevat syömisiäni. Minun on myös ollut tosi vaikeaa kieltäytyä ja edes vähentää herkkujen syömistä, koska olen tottunut ennen raskautta ylikierroksilla käyvään aineenvaihduntaan, jonka ansiosta en ole saanut itseäni lihomaan lähes millään ja olen voinut surutta syödä kaikkea haluamaani. Tottakai olen vauvan vuoksi parantanut ruokavaliotani, mutta helppoa se ei ole ollut. Ennen äitiyslomaa diabeteksen hoito oli myös hyvin stressaavaa sen vuoksi, että minun piti jatkuvasti muistuttaa itseäni työkiireiden ja hektisen arjen keskellä hoitamaan mittaukset sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan terveellisiä aterioita. Äitiyslomalla diabeteksen hoito on onneksi helpottunut huomattavasti. Luulenpa silti päässeeni diabeteksen ja sen mahdollisten vauvaan kohdistuvien vaikutusten kanssa jo kokemaan sitä kuuluisaa äitien kokemaa syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunnetta.

Raskausviikkojen 33-34 taitteessa minulla epäiltiin raskausmyrkytystä, minkä vuoksi pääsin makaamaan sairaalaan pariksi yöksi. Minulta löytyi lopulta hepatogestoosi, eli raskausajan maksasairaus, mutta raskausmyrkytyksen oireita ilmenee minulla edelleen viikoittain. Bonusvaivoina voisin mainita ainakin selkävaivat ja useampia navan alle kohdistuvia pulmia, mutta ei niistä täällä blogissa sen enempää. Saan viettää loppuraskauden tiiviissä seurannassa erikoissairaanhoidossa ja vauva voidaan periaatteessa pakottaa syntymään paljon aiemmin kuin laskettuna aikana, mutta ainakin tiedän meidän olevan hyvissä käsissä, joten en jaksa stressata asiasta sen kummemmin. Minulla ei kaikenkaikkiaan ole ollut koskaan niin paljon terveysongelmia kuin raskaana ollessa, mutta silti kävisin tämän kaiken läpi silmää räpäyttämättä, jos päättäisimme miehen kanssa haluta joskus lisää lapsia. Henkisesti tämä on edelleen ollut elämäni parasta aikaa, vaikka syviä epätoivonkin hetkiä on ollut ajoittain.

Raskausaika on varmasti ihanaa aikaa niille, jotka nauttivat huomiosta ja huomion keskipisteenä olemisesta. Itselleni oli aluksi melkoinen järkytys tajuta miten paljon pyöristyvä vatsa saa osakseen ihastelua, kysymyksiä ja päivittelyä. Sen jälkeen kun terveysongelmani puhkesivat, aloin saada huomiota tuplasti. Olen pystynyt hetkittäin jopa nauttimaan ihmisten osoittamasta huomiosta, mutta kyllä olen todella tyytyväinen, kun saan palata takaisin omaan tilaani ja huomaamattomampaan osaani ei-raskaana olevana. Introvertti minussa kestää juuri ja juuri tämän ajan, mutta ei kyllä yhtään enempää. Toisaalta olen myös kokenut raskausajan lähentäneen minua monien sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa suhde on ollut aiemmin pinnallisempi.

Odotan jännityksellä tyttäremme tapaamista. Tiedän, että hänen temperamenttinsa ja tarvitsevuutensa tulee määrittämään paljon lähitulevaisuuttamme ja osoittamaan esimerkiksi sen, että voimmeko alkaa suunnitella pientä reissua kolmistaan seuraavan puolen vuoden sisällä. Minulla on jo jonkinlainen mielikuva hänen persoonastaan, mutta toki se voi osoittautua joksikin aivan muuksi. On ehdottomasti erittäin kutkuttavaa pohtia tätä!

Voisin jatkaa tästä aiheesta loputtomiin, sillä raskaus herättää niin paljon ajatuksia ja osoittaa elämästä sellaisia asioita, joita ei ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi. Lopetan nyt kuitenkin tähän ja jatkan 3-kiloisen tyttäreni vatsassa myllerryksen ihmettelyä.

Kuulisin mielelläni, jos jollekulle heräsi tästä jotakin ajatuksia. Ja raskaana olleilta ja olevilta haluaisin kysyä, että mitä teille on jäänyt päällimmäisenä mieleen omasta raskausajasta?

Kevään projekteja

Jopas oli mahtavaa saada kirjoittaa otsikkoon sana kevät! Olkoonkin että nyt saattaa olla vielä talvi, mutta kuitenkin. Kevät on monille talvikoomasta heräämisen ja kaikenlaisten projektien aloittamisen aikaa ja minuun tämä pätee ehdottomasti myös. Tänä vuonna olen ollut kevään lähestymisestä ja valon lisääntymisestä aivan erityisen innoissani, sillä ne ovat tarkoittaneet myös kesän ja vauvan saapumisen olevan lähempänä. Muuttuvasta elämäntilanteesta johtuen myös tämän kevään projektit tulevat olemaan astetta suurempia.

Rakastan nykyistä asuinaluettamme, mutta aika ajoin olen silti miettinyt kiivaasti pitäisikö meidän sittenkin muuttaa. Olen viihtynyt pääosin hyvin 50-luvun kerrostaloasunnossamme, varsinkin kun olen viettänyt elämäni onnellisimmat vuodet täällä, mutta on tässä ilmennyt myös huonoja puolia. Ylipäätään oman rauhan puute on sellainen asia, johon mittani alkaa olla viidentoista vuoden kerrostaloasumisen jälkeen täysi.

Vauva-uutinen aktivoi jälleen muuttopohdintani, vaikka olin muutaman melko vahvan epävarmuustekijän vuoksi jo päättänyt haudata ne ainakin tämän vuoden loppuun asti. En kuitenkaan voinut sivuuttaa muutamaa tosiasiaa. Ensinnäkin meillä ei ole tässä talossa hissiä, ja asumme toisessa kerroksessa. Käytännössä minun pitäisi raahata vauvan vaunuja kolmet rappuset suuntaansa vain todetakseni, että eihän meillä ole edes paikkaa, jossa vaunuja voisi säilyttää. Asumme 50 neliön kaksiossa, jossa on hyvä pohjaratkaisu, mutta eihän täällä mitään ylimääräistä tilaa ole. Meillä on nykyisessä asunnossa vaikeuksia saada ylipäätään mitään vauvan tavaroita mahtumaan minnekään.

Jotta asia ei olisi vielä tarpeeksi stressaava, päätettiin taloyhtiössämme aloittaa keväällä useamman kuukauden kestävä parvekeremontti, jonka olisi määrä olla ehkäpä kiivaimmillaan juuri vauvan syntymän aikoihin. Raukka joutuisi elämään ensimmäiset kuukautensa tolkuttoman metelin keskellä ja remontti estäisi myös parvekkeella tai ylipäätään ulkona nukuttamisen. Veikkaan että myös vauvan äiti (ja isä) olisi tässä kohtaa melko stressaantunut…

Löysin muutama viikko sitten erään omaan makuuni sekä juuri meidän tarpeisiimme täydellisen asunnon, jonka hankkimiseen meillä oli periaatteessa ihan realistiset mahdollisuudet. Oikeastaan ihan kaikki asunnossa ja sen ympäristössä tuntui kolahtavan täydellisesti. Tartuimmekin miehen kanssa lyhyehkön pohdinnan jälkeen tilaisuuteen ja kävimme viime perjantaina allekirjoittamassa kauppakirjan. Muutamme reilun kuukauden kuluttua paritalon puolikkaaseen, enkä voisi olla tästä ratkaisusta onnellisempi!

Rakastan muuttamista ja kaikkea sitä edeltävää puuhastelua, vaikka se toisaalta on myös stressaavaa, eikä muuttoa jaksaisi millään odottaa. Muuton ajattelu saa minulle kuitenkin ennen kaikkea positiivisella tavalla kutkuttavan tunteen ja minun tekee mieli alkaa suunnitella erilaisia projekteja. Tietyt rituaalit, kuten tavaran vähennys, ovat aina edeltäneet muuttojani ja kosmetiikkahamsterina onkin luonnollista, että kohdistan projektini ennenkaikkea omistamiini pulloihin ja purkkeihin. Välillä tuntuu, että pannuprojektini ja kosmetiikan kanssa hääräilyni pitävät minut järjissään kaikkien suurempien muuttoon ja asunnon myymiseen sekä ostamiseen liittyvien asioiden keskellä.

Tavoitteeni on saada maaliskuun aikana käytyä läpi kaikki tavaramme, mukaanlukien tietysti kosmetiikkani niin, ettei uuteen kotiin tarvitsisi raahata mitään turhaa.  Lähdemme kuunvaihteessa viettämään miehen syntymäpäivää Dubaihin ja sieltä tarttuu varmasti jotakin mukaan, mutta muuten olen yrittänyt alkuvuoden hillitä kaikenlaisen uuden tavaran hankkimista. Joitain poikkeuksia toki löytyy ja niistä yritän saada aikaan postausta teillekin. 🙂

Muuton ja tavaran karsimisen ohella puuhaa tulee riittämään uuteen asuntoon tehtävien suurempien hankintojen sekä esimerkiksi pankin vaihdon kanssa. Saan aloittaa huhtikuussa vihdoin myös vauvan huoneen sisustamisen.

Tämän postauksen kuvituksena näkyi viime vuonna tähän aikaan ottamiani kuvia. Näistä ”meikkikokoelmani” on monilta osin muuttunut, eli monilta osin pienentynyt ja joiltain osilta myös kasvanut. Vaikka tuossa ei kaikkia meikkejäni näkynytkään, niin yleisesti voin todeta, että omistan kyllä tällä hetkellä järkevämmän arsenaalin kuin viime vuonna. 🙂

Joko saa toivottaa ihanaa kevättä? Nauttikaahan valosta ja auringosta!

Kuulumisia ja uutisia

Eräs lukijani havahdutti minut kommentillaan toissapäivänä. Hän toivoi vienosti, että voisiko blogissani näkyä taas joskus meikkejä ja meikkikuvia. Hän huomautti, että kyseisiä juttuja ei ole ollut pitkään aikaan ja kertoi kaipaavansa niitä. Täytyy myöntää, että kommentti herätti. Tuntui ihmeelliseltä ja tosi hyvältä, että joku on ajatellut blogiani ja jopa kaivannut jotakin tiettyä sisältöä. Tajusin myös, että en ole kertonut teille pitkään aikaan kuulumisiani. Nyt minulla nimittäin olisi oikeasti jotakin kerrottavaakin. Elämässäni on ollut meneillään vähän samantapainen jakso kuin vuoden 2015 kesällä alkaessani seurustella nykyisen aviomieheni kanssa. Suuria asioita on tapahtunut nopealla aikataululla ja siksi blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Olen ollut erittäin tyytyväinen elämääni kaksin mieheni kanssa. Viime kesän Amerikan reissulla aloin kuitenkin huomata itselläni olevan uudenlaisia ajatuksia ja tajusin alkaneeni haaveilla siitä, että mitä jos meitä olisikin kolme. Syyskuussa tulinkin jo raskaaksi. Me olimme onnekkaita ja onnistuimme yrityksissämme heti, mikä tuntuu edelleen aivan käsittämättömältä.

Postauksen kuvituksena ensimmäinen lapsellemme hankkimani vaate sekä muikea ”sain juuri tietää olevani raskaana”-hymy.

Tällä hetkellä olen viidennellä kuulla raskaana ja raskaus on alkanut jo näkyä. Voin sanoa olevani juuri nyt alkuraskauden hormonimyllerrysten jälkeen onnellisempi kuin ehkä ikinä. Raskaus käynnisti minulla onnekkaiden tapahtumien sarjan ja päädyin vaihtamaan lennosta myös työpaikkaa. Tällä hetkellä hymyilen aamuisin mennessäni töihin.

Raskaus ja kaiken siihen liittyvän ihmettely, sopeutuminen raskauden tuomaan väsymykseen, uusi työpaikka ja asiakaskunta,  uudet tuttavuudet ja itselleni ennestään täysin vieraat asiat ja sen myötä päivittäinen uuden oppiminen ovat saaneet mielenkiintoni toisaalle, eikä blogi ole ollut päällimmäisenä mielessä. Olen miettinyt vakavasti myös bloggaamisen lopettamista, mutta päätynyt kuitenkin säilyttämään harrastukseni. Kaikkien uusien asioiden edessä en voi tietää tuleeko innostukseni tänne kirjoittamiseen vielä palaamaan, vai hiipuuko se lopulta kokonaan pois. Se jää nähtäväksi.

Minulla oli alkuraskaudessa kausi, jolloin innostuin odotusajan kosmetiikasta, mutta innostus on jo kerinnyt hiipua ja nyt minua kiinnostaa kosmetiikan osalta jälleen värikosmetiikka ja kaikki ei niinkään raskaana olemiseen liittyvä. Kiinnostaako teitä lukea odottaville äideille suunnatuista tuotteista, jos sellaisista innostuisin jossain vaiheessa kirjoittelemaan? Mitään vauvablogia tästä ei tule, ja olen huomannut jo nyt miten tärkeää on miettiä välillä muitakin asioita kuin raskautta.

Tällaisia uutisia minulla oli tällä kertaa! Tähän sellainen hikipisara otsalla naurava emoji.

Onko tämä vuosi tuonut teille muutoksia? Mitä teille kuuluu? Onko lukijoissani kenties muita odottajia?

Missä viipyvät matkapostaukset?

Olen ollut Amerikan matkamme jälkeen jo melkein kuukauden Suomessa, mutta reissupostauksia ei vain ole kuulunut blogiin, vaikka niin lupasin ja kovasti suunnittelin. En ole itsekään varma mistä on kyse, mutta kotiin palattuani en ole saanut kirjoitettua matkasta enkä ole oikein edes pystynyt muistelemaan sitä. Matka oli ihana ja onnistunut, mutta tällä kertaa en elellyt reissutunnelmissa viikkokausia paluun jälkeen tai haikaillut takaisin, kuten tein viime vuonna.

Samaan aikaan kun olen elänyt arkeani kotona ja töissä, olen manannut itseäni lähes päivittäin siitä, että en saa kirjoitettua matkasta. Asia on suorastaan riivannut minua välillä, sillä minä lupasin kirjoittaa siitä. Lupasin sekä teille, että itselleni. Olen ihmetellyt mikä minua oikein vaivaa, kun en vain saa aikaan yksinkertaista asiaa, vaikka olen ainakin 15 kertaa ajan kanssa yrittänyt. Tajusin asian kunnolla oikeastaan vasta tätä postausta kirjoittaessani – miten pystyisinkään kirjoittamaan jostakin, mitä en halua juuri nyt edes ajatella.

Miksi en muka halua ajatella matkaamme? Haluaminen on ehkä turhan vahvasti ilmaistu, mutta mielessäni on liuta muita asioita tällä hetkellä. Tottakai matka nostattaa lämpimiä ajatuksia ja haluaisin myös matkustaa pian uudelleen, mutta vastaavanlaista matkaa ei todennäköisesti ole tulossa pitkään aikaan, joten on turvallisempaa pitää ajatukset kurissa kuin alkaa haaveilla uudesta kaukomatkasta.

Kuten viime kertaisen road tripimme lopussakin, aloin tänä vuonnakin suunnitella matkan viimeisinä päivinä itselleni projekteja, jotka aloittaisin Suomeen palattuani – syksyhän on minulle aina elämänmuutosten ja haasteiden aikaa. Viime vuonna projektit koskivat lähinnä asunnon suursiivousta ja konmaritusta, ja sainkin ainakin vaatekaappini hyvälle mallille. 😉 Tänä vuonna innostuin hahmottelemaan mielessäni hieman suurempia haasteita ja rysäytinkin ne käyntiin saman tien jet lagista toivuttuani. Lopetin tupakoinnin ja nikotiinikorvaustuotteiden käytön reilu 15 vuoden savullisen ja noin 16,5 vuoden nikotiiniriippuvaisen elämän jälkeen, noin yhden asian mainitakseni.

Tupakoinnin lopettamisesta sen verran, että ei ollut ihan helppoa mainita asiasta blogissa. Olen tainnut aiempina vuosina kertoa blogissa pariin otteeseen tupakoineeni joskus, mutta ne kerrat ovat olleet jonkin tupakkalakkoni aikana. Pääasiassa kauneuteen ja kosmetiikkaan liittyvän blogin pitäjänä on ollut jotenkin noloa myöntää typerää tapaansa, enkä ole siksi tullut kertoneeksi vuosien kamppailuistani lakkojen ja erilaisten korvaustuotteiden kanssa. (Edes kaikki perheenjäseneni eivät todennäköisesti ole tienneet, että olen tupakoinut edelleen aikuisiällä!) Tällä kertaa lopetin sinänsä aivan eri tavalla, että hankkiuduin tupakan lisäksi eroon myös nikotiinista, enkä jatkanut senkään riippuvuuden ylläpitämistä. Tämä  on itselleni ainoa tapa pysyä pysyvästi erossa tupakasta, kaikki tai ei mitään-ihminen kun olen. Tuntuu, että olen lopettanut nyt lopullisesti ja se saa minut ihan uskomattoman tyytyväiseksi, vaikka viime viikot eivät olekaan olleet helppoja.

Palatakseni postauksen varsinaiseen aiheeseen… Aion vielä kirjoittaa matkastamme, mutta en tiedä milloin. Tällä hetkellä minun on turha edes yrittää, koska mitään ei vain tule ulos.

Mitä teille kuuluu? Onko syksy tuonut mukanaan jotakin uutta tai yllättävää?

Kesäkuulumisia

Kesäkuu on ollut blogin puolella hiljainen. Olen tehnyt ensimmäistä kertaa elämässäni töitä kasista neljään, eli pitänyt taukoa tavallisesta vuorotyöstäni ja ahertanut vain virka-aikana. Tämä on vaatinut vuorotyöhön tottuneelle päälleni yllättävän paljon muutoksia ajankäytön suhteen. Olen käytännössä katsoen lopettanut päiväunien nukkumisen ja pakottanut itseni ulkoilemaan lähes päivittäin. Ajan viettäminen ulkona on ollut ehdotonta, sillä houkutus nukkumiseen työpäivän jälkeen on säännöllisestä työrytmistä huolimatta ollut suuri. On yllättävän hankalaa luopua edes määräajaksi jostakin tavasta, joka on ollut osa arkea useita vuosia. Itselleni päiväunet ovat enimmäkseen tapa nollata pääni työpäivän jälkeen, mutta aktiivisella yrittämisellä olen löytänyt onneksi muitakin keinoja.

Säännöllisestä päivärytmistä huolimatta en harmi kyllä ole kirjoittanut blogia yhtään sen enempää kuin ennenkään, päinvastoin. Olen vuosia tottunut kirjoittamaan blogia joko ennen iltavuoroja tai aamuvuorojen jälkeen, mutta nyt hitaita iltavuoroja edeltäviä aamuja ei ole ollut ja työpäivien jälkeen olen ollut ulkoilun, useimmiten uimisen, tarpeessa. Yritän löytää blogille aikaa, mutta ennustan kesä-heinäkuulle verkkaista postaustahtia.

Olen miettinyt välillä jopa koko tämän blogin olemassaolon järkevyyttä, koska en pysty takaamaan lukijoilleni minkäänlaista säännöllisyyttä. Olen kuitenkin päätynyt pohdinnoissani siihen, että vaikka en ole jaksanut kehittyä kuvaamisessa ja sisällön tuottamisessa samaa tahtia kuin moni muu nykyään, haluan pitää tämän pienen pakopaikkani olemassa. Ja on tietysti kovin mahtavaa, jos juttujani lukee joku muukin. En ole totuuden nimessä seurannut lukijamääriäni Purkkimafia-portaalista muuton jälkeen, enkä edes avannut Google Analyticsia kuukausiin. Bloglovinin uuden toiminnon perusteella teitä lukijoita on kuitenkin ihan mukava määrä, mikä ilahduttaa kovasti. 🙂

Vietän Mr. Kameleontin kanssa kesälomaa vasta elokuussa, ja silloin onkin tiedossa taas reissu Amerikkaan. Tällä kertaa reissaamme länsirannikolla ja ajokilometrejä kertyy todennäköisesti noin 6000 vähemmän kuin viimeksi. En malta odottaa reissuamme, mutta sitä odotellessa yritän toki nauttia myös kesästä arjessa. Tulen varmasti kirjoittelemaan reissustamme samoin kuin viime kerrallakin.

Hiukan jotakin blogin varsinaisesta aihepiiristäkin: Olen siirtynyt tämän vuoden aikana pitkälti luonnonkosmetiikan käyttäjäksi ihonhoitotuotteiden osalta, joten luonnonkosmetiikka tulee olemaan vahvassa osassa postauksia jatkossakin.

Mitä teille kuuluu? Oikein ihanaa juhannusta kaikille!

Päivän ihastus: unimaski

Heippa ja hyvää huhtikuuta!

Tänään haluan antaa teille vinkin täysin kosmetiikkaan liittymättömästä asiasta. Olen maininnut blogissa usein väsymyksestä, sillä minä olen todella usein väsynyt. Asiaa on tutkittu, mutta siihen ei ole löytynyt mitään terveydellistä syytä. En jaksa edes murehtia asiaa sen suuremmin nykyään, ja olenkin hyväksynyt sen yhdeksi ominaisuudekseni. Väsymykseen voisi toki vaikuttaa monin elämäntapamuutoksin, kuten ulkoilemalla enemmän, välttämällä kofeiinia jne. Kausittain innostunkin kokeilemaan erilaisia keinoja, mutta ei niistä nyt sen enempää.

Keväisin univaikeuteni kasvavat aivan uusiin mittasuhteisiin, joten siksi mietin nukkumista ja väsymystä tavallista enemmän. Kärsin keväisin jatkuvasta univajeesta, sillä valo saa aivokemiani sen verran sekaisin, että en saa nukuttua kunnolla öisin, enkä myöskään pysty nukkumaan pitkään aamuisin. Tämä on ollut ongelmani joka ikinen kevät viimeiset kymmenen vuotta, ja vaikka odotan aina kevättä ja kesää innolla, alkaa unenpuute aiheuttaa pientä ahdistusta jo helmikuussa heti valon alettua lisääntyä.

Vuorotyö ja vuorotyötä tekevä asuinkumppani eivät helpota asiaa, sillä en malta pitää kiinni järkevästä ja säännöllisestä unirytmistä, eikä se työaikataulujeni vuoksi olisi edes mahdollista. Olen ajautunut kierteeseen, jossa nukun jokaisen aamuvuoron jälkeen päiväunet, valvon taas illalla myöhäiseen ja herään aamulla aikaisin. Yöunet jäävät usein 5-7 tuntiin, mikä on minulle aivan liian vähän. Keskimäärin nukun ehkä  kuusi tuntia yössä, vaikka tarvitsisin kahdeksan tai jopa yhdeksän tunnin unet.

Päivän ihastusta aiheuttanut asia liittyy unimaskeihin, sillä olen nyt nukkunut viimeiset kaksi yötä aivan älyttömän hyvin käytettyäni sellaista. Olen ennenkin käyttänyt unimaskeja, mutta jostain syystä unohtanut ne taas pitkäksi ajaksi. Edellisiltana kaivoin ”unikissani” ( juu se on oikeasti koira, mutta ajattelen sen mieluummin kissaksi) yöpöydän laatikosta ja päätin jälleen kerran aamuyön valon kanssa tuskailtuani kokeilla sitä.

Nukuin tämän unikaverin kanssa aivan käsittämättömän hyvin, sillä tämä ei läpäise yhtään valoa. Tämä silmillä ja korvatulpat päässä olen aivan omassa tyhjiössäni, jonne ei kuulu eikä näy mitään. Parasta. Olen ostanut tämän ehkä pari vuotta sitten H&M-myymälästä, mutta mikä tahansa tarpeeksi jämäkkä ja hyvin paikoillaan pysyvä maski ajaa asiansa. Liukkaat ja väljemmät maskit ovat mukavampia, mutta ne eivät kokemukseni mukaan pysy paikoillaan kovinkaan pitkään, mikä ei auta yhtään aamulla lisääntyvän valon suhteen.

Ihanteellisinta olisi tietenkin nukkua tilassa, jonka saa täysin pimeäksi, mutta itselleni se ei ole tässä asunnossa ja tämänhetkisillä järjestelyillä mahdollista. Ostin viime vuonna makuuhuoneeseen pimennysverhojen lisäksi paksut samettiverhot, mutta edes ne yhdessä eivät pidä valoa täysin poissa.

Jos kärsitte samankaltaisesta valosekoamisesta keväisin tai olette muuten herkkäunisia, kokeilkaa unimaskia! Tämä kissayksilö on minulle hiukan liian tiukka, mutta se pitää samalla nyöriensä avulla korvatulpat päässäni koko yön. Aion ehdottomasti kiskaista maskin silmilleni myös tulevina öinä.

Onko lukijoissani ketään uniherkkiksiä tai unettomuutta potevia? Vaikuttaako kevät ja valo teidän nukkumiseenne?

Breaking Bad in Albuquerque

Yksi American road tripimme kohokohtia oli vierailu Albuquerquen kaupungissa New Mexicon osavaltiossa. Kumpikaan meistä ei ollut kuullutkaan paikasta ennen viime kevättalvea, jolloin aloimme katsella ahkerasti Netflixissä näytettyä Breaking Bad-tv-sarjaa, mutta reissuun lähtiessä molemmille oli itsestään selvää, että sarjan maisemissa on pakko käydä pyörähtämässä.

13924880_10153804203193519_3878502849984258863_n

Idea Albuquerqueen lähdöstä syntyi eräänä koti-iltana sohvalla maatessa, kun mies heitti vitsillä, että tuonne tv-sarjan maisemiin me menemme joku päivä. Kun päätös road tripin teosta oli lyöty lukkoon, näytti myös vitsillä heitetty idea käyvän sittenkin toteen.

Olen erittäin nirso tv-sarjojen suhteen, enkä innostu edes joka vuosi mistään sarjasta niin paljon, että jaksaisin uhrata aikaa sen katseluun. Minulle on ylipäätään hankalaa istuutua tv:n ääreen ja rauhoittua tuijottamaan ruutua, sillä keksin koko ajan jotakin parempaa tekemistä. Minulla ei moneen vuoteen edes ollut tv:tä, mutta miehen myötä sellainen hankittiin kotiimme.

atwalterwhiteshouse
Turistit sarjan päähenkilöiden kodin edustalla. The White Residence.

Breaking Bad on yksi niitä harvoja tv-sarjoja, joka koukutti aivan ensi minuuteista lähtien ja jonka katselua odotin joka päivä ja joka vaikutti minuun todella voimakkaasti. Sarjan päähenkilönä on keski-ikäinen mies Walter, joka saa tietää sairastavansa parantumatonta syöpää. Turvatakseen toimeentulon perheelleen myös oman mahdollisen menehtymisensä jälkeen, hän alkaa hyödyntää kemian opettajan taitojaan myös vapaa-ajalla ja valmistaa metamfetamiinia entisen oppilaansa kanssa. Tämän enempää en juonesta kerro, mutta sarja etenee nukahtaneen oloisesta alkuasetelmasta aivan järjettömään toimintaan ja päähenkilöiden äärirajoille vietyihin käsittämättömän loistaviin roolisuorituksiin. Kaikki tapahtuu enimmäkseen pienessä Albuquerquen kaupungissa.

Sarjassa kerrotaan myös Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla pahamaineisen Juarézin vieressä sijaitsevasta El Pasosta, jonne lähdimme Albuquerquesta myöskin Breaking Badin hengessä. El Pasossa tapahtuu sarjassa aina kauheita ja myöskään todellisuus ei ollut matkailijan silmin katsottuna kovin mukava. Hengästyttävän hektinen ja jotenkin aggressiivisen oloinen kaupunki ei ollut meidän mieleemme, vaan luikimme sieltä nopeasti muistaakseni San Antonioon.

13912457_10153804202933519_1332369484667504874_n
Twisters, eli sarjassa Los Pollos Hermanos.

Sarjassa on loistavat ja loppuun asti mietityt henkilöhahmot, joihin useisiin kehittyy ainakin jonkinnäköinen suhde. Tämä on minulle sarjoissa ja elokuvissa tärkeää, sillä en jaksa katsella ohjelmaa, jossa kukaan hahmo ei herätä syvempiä tuntemuksia. Breaking Badin kohdalla minua lähes riivasi se tunne, että pidin aivan hirveästi päähenkilöstä, mutta samalla en voinut hyväksyä hänen tekojaan. Walter Whitea kohtaan aluksi kokemani syvä empatia muuttui pikku hiljaa ristiriitaiseksi tunteeksi, joka alkoi olla loppua kohden jo hyvin epämiellyttävä. Mutta sellaisella kutkuttavalla tavalla, joka haastoi omaa ajattelua ja sai jopa pohtimaan omaa arvomaailmaa melko perinpohjaisesti. Erityismaininnan ansaitsee myös Walterin vaimo Skyler White.

13934737_10153804202903519_2456100570674663434_n

Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä, kun kirjoitan tv-sarjasta blogiin. Kyseessä on siis todellakin hyvin ainutlaatuinen sarja, jota suosittelen lämpimästi. Herkimmille katsojille sarja ei ole ehkä sopiva, sillä sarjan kaikissa kohtauksissa ihmisen pahuutta ei ole kuvattu kovinkaan kaunistellen.

13892392_10153804203273519_3687943376882202780_n

Saavuttuamme miehen kanssa Albuquerqueen lähdimme lähes saman tien tutkimaan Breaking Badin maisemia ja teimme oman turistikierroksen autolla. Meillä oli niin hauskaa näitä kuvia ottaessa! 😀 Albuquerquessa käynti sijoittui melko alkupuolelle reissuamme, joten heitimme kunnon turistivaihteen päälle ja tervehdimme tyytyväisenä muita sarjan faneja, joita pyöri autopesulalla, Jesse Pinkmanin suosikkigrillillä ja ”Los Pollos Hermanosilla”.

13934702_10153804202943519_9041613254523990482_n

Onko joku teistä mahdollisesti hurahtanut tähän sarjaan?

Albuquerque oli minusta mahtava paikka muutenkin kuin Breaking Bad-fanin näkökulmasta. Vaikka pienehkö kaupunki on tullut räjähdysmäisen nopeasti kuuluisaksi päädyttyään kulttisarjan kuvaus -ja tapahtumapaikaksi, oli siellä aistittavissa omaleimainen ja tavallinen ”oikeiden ihmisten” elämä ja arki. Paikalliset suhtautuivat erittäin humoristisesti sarjan perässä parveileviin turisteihin ja vaikuttivat olevan ylpeitä kotipaikastaan. Albuquerquesta löytyi periamerikkalaista ystävällisyyttä parhaimmillaan. Harvemmin minä Suomessa alan suu vaahdossa keskustella tuntemattomien ihmisten kanssa kauppajonossa.

Kaipaan edelleen aivan kamalasti takaisin Amerikkaan. Taisi joku pieni murunen minusta jäädä sinne lopullisesti.

Seuraavaksi katsellaan taas kosmetiikkajuttuja, sillä minulla on vielä ainakin parin postauksen verran pelkkiä ostoksia esittelemättä. 🙂 Voimia uuteen alkavaan viikkoon!

Minäkin muutan

Havahduin pari päivää sitten siihen, että blogimuuttoni on edessä reilun viikon päästä. No, nyt siihen on aikaa enää alle viikko, enkä ole vieläkään ilmoittanut teille uutta osoitettani.

28526292723_f0ec6ae937_c

Minua voi siis jatkossa seurata osoitteessa https://rouvakameleontti.wordpress.com. Blogia ei pääse lukemaan ennen kuin olen klikannut sen auki vierailijoille, ja tämä tapahtuu viimeistään maanantaina 29.8. Muistuttelen vielä asiasta ja päivitän myös Bloglovinin ajan tasalle, että pääsette jatkossakin sitä kautta seuraamaan minua. Ja kyllä, tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat, että blogini nimi muuttuu vihdoin. 😉

29039496002_3c022823a9_c

Reissumme alkaa olla lopuillaan ja fiilikset ovat hiukan haikeat. Kivaa on palata kotiinkin, mutta minut valtaa aina hetkellinen tyhjyyden tunne kaikkien muutosten edessä. Lennämme torstaina Suomeen ja yritämme palailla arkeen viikonlopun ajan, jotta jaksamme mennä taas maanantaina töihin. Viikonloppuna teen sitten todennäköisesti melko silmät ristissä viilauksia uuteen blogipohjaan, mutta missään nimessä en tule saamaan kaikkea valmiiksi. Saatte siis katsella ensi viikolla vielä melko keskeneräistä sivustoa.

29067129951_d080028ee5_c

Syyskuussa on luvassa juttua reissusta ja tietenkin myös kosmetiikkatuliaisista, niistähän te eniten haluatte kuulla, vai mitä? Niitä onkin päässyt hieman kertymään…

Terveiset Miamista ja kivaa uutta viikkoa kaikille! ❤