Marraskuun 2018 loppuneet

Marraskuun 2018 loppuneet

Tervehdys taas pitkäksi venyneen tauon jälkeen ja oikein hyvää vuotta 2019 kaikille! Uusi vuosi alkaa blogissa tutun ja turvallisen loppuneet-postauksen voimin, sillä olen jälleen aika pahasti jäljessä aikataulusta.

Marraskuussa loppu ihanan värikäs joukko tuotteita. Jotenkin oikein mieli virkistyy noita pakkausten värejä katsellessa. 😀 Ai miten niin kaipaan kevättä, valoa ja värejä?

Melvita Extra Soft Foot Cream osoittautui minulle niin suureksi jalkavoideihastukseksi, että päädyin hamstraamaan sitä Hehkun alennusmyynneistä lisää kaappeihin kahden tuubin verran. Täydellisen kosteuttavassa ja hoitavassa luonnonkosmetiikan jalkavoiteessa on miellyttävän pehmeä piparmintun tuoksu ja se imeytyy jalkoihin lähes huomaamatta. Suosittelen tätä lämpimästi!

Dermosilin Kanerva-seerumia olen käyttänyt jo useita pullollisia ja olen kirjoittanut siitä enemmän muunmuassa täällä. Suosikkiseerumini omassa edullisessa hintakategoriassaan.

Urtekram Aloe Vera Body Scrub* oli erittäin hellävarainen luonnonkosmetiikan vartalokuorinta. Tykkäsin sen lempeästä tuoksusta ja kosteuttavasta koostumuksesta, mutta tästä puuttui vau-efekti, joka saisi minut ostamaan tätä itse.

Urtekram Aloe Vera Lip Balm* tuoksui herkulliselle mandariinille ja oli jotenkin sympaattinen tuote, mutta minua häiritsi koostumuksen rakeisuus, eikä tämä kosteuttanut huuliani pitkäkestoisesti.

Dermosil Vitamin E Kasvovoide ei tuntunut hoitavan tai kosteuttavan ihoani riittävästi nykytarpeisiini nähden, joten oikein odotin tämän loppumista ja käytin tämän pois enimmäkseen kaulavoiteena. Tuoksu oli pettymys, sillä se ei tuoksunut samalta kuin muut E-vitamiinisarjan tuotteet. Tämä voisi toimia oikein hyvin hieman nuoremmalla iholla.

Dermosil Facial Serum Hyal-X3 tuoksui siltä miltä pitikin, eli samalta kuin esimerkiksi E-vitamiinisarjan vartalotuotteet. Tykkäsin seerumista muutenkin enemmän kuin kasvovoiteesta, sillä se tuntui tuovan mukavasti lisäkosteutta iholle. En kuitenkaan ihastunut niin paljon, että ostaisin lisää.

Clarins One-Step Gentle Exfoliating Cleanser oli hellävaraisesti kuoriva, hieman kuivattavan oloinen geeliputsari, jonka saippuainen tuoksu jätti minut hiukan kylmäksi.

Lumene Valo Hyaluronitiiviste on edelleen ihana tuote, jota ostan varmasti taas joskus lisää. Tämä tuote saa minut aina todella ylpeäksi Lumenesta. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä.

La Roche-Posay Hand Repair Creamissa oli aivan liian voimakas tuoksu, joten siksi en ostaisi tätä koskaan lisää, vaikka tuote tehoiltaan olikin ihan hyvä. Tuotteen hyökkäävä tuoksu oli jotenkin hämmentävä, sillä käsittääkseni atooppiselle iholle suunnatulta apteekkisarjalta sellaista ei olisi todellakaan odottanut.

Essence Super Volume Mascara oli äärimmäisen tuuheuttava ripsiväri, josta tykkäsin tuotteen hintaan nähden ihan naurettavan paljon. Tämä sai minut suhtautumaan erittäin kiinnostuneesti merkin ripsiväreihin ja aikomukseni on tutustua niihin laajemminkin.

Fudge Head Shine on ainoa kiiltosuihke, jota olen koskaan ostanut uudelleen. Pullo on kammottavan ruma, mutta tuote antaa hiuksille nimensä mukaisesti reilusti kiiltoa. Plussaa ihanasta trooppisesta tuoksusta, joka tosin on niin voimakas, että uskon sen jakavan mielipiteitä. Tuotteen pakkaus on uudistunut, mutta edelleen se on todella ruma. 😀

Batiste XXL Volume Dry Shampoo tekee hiukseni harmaiksi, joten en osta sitä enää uudelleen. Sen sijaan ostan saman merkin tummille hiuksille tarkoitettua versiota, joka on itselleni ihan täysi kymppi.

Dermosil Skin Comfort Suihkuvoide oli jotenkin ihan supertylsä tuote! Skin Comfort-sarjan tuoksu sopii mielestäni hyvin kasvotuotteisiin, mutta vartalotuotteissa en jaksa nuuhkia sitä.

Lush Rosy Cheeks Tuore Kasvonaamio oli nähnyt parhaat päivänsä marraskuussa 2017, joten en uskaltanut enää käyttää sitä kasvoille. Olen laiska käyttämään pois pestäviä naamioita, joten siksi tämänkin kohtaloksi jäi pilaantuminen, vaikka ihana tuote olikin kyseessä.

Uusi vuosi on saanut monet aloittamaan kosmetiikkajemmojen vähennysprojekteja ja pannuprojekteja. Itsekin olen alkanut käyttää runsasta näytekokoisten tuotteiden varastoani pois ja pohtinut hiukan uutta pannuprojektia. Oletteko te aloittaneet uusia kosmetiikkaan liittyviä projekteja uuden vuoden innoittamana?

*Tuote saatu blogiin pr-näytteenä.

Syyskuun 2018 loppuneet

Aika on tuntunut jo vuosia kulkevan nopeasti eteenpäin, mutta nyt äitiyslomalla aika ei enää vain kulu ripeästi, vaan suorastaan kiitää. Tuntuu, että saan olla koko ajan näpyttelemässä loppuneet-postauksia. Tällä kertaa piti oikein tarkistaa, että enkö oikeasti ole jo kirjoittanut näistä aiemmin.

Syyskuussa loppui hyvin keskiverto määrä tuotteita.

Urtekram Coconut Hand Cream tuoksui sopivan miedosti kookokselle ja oli hyvin kosteuttavaa. Hieman tylsä tämä kuitenkin ehkä oli, joten en osta toiste.

Urtekram Aloe Vera Body Lotion oli ihastuttavan kevyt ja nopeasti imeytyvä vartalovoide, jonka tuoksu alkoi ällöttää minua loppua kohden. En aio hankkia tätä kyseistä tuoksua enää, mutta muita merkin vartalovoiteita kyllä.

Treets Traditions Nourishing Spirits Foaming Shower Gel kiinnitti huomioni Hehku-liikkeessä, sillä en ole nähnyt Suomessa aiemmin myynnissä kovinkaan monia tämänkaltaisia geelistä vaahdoksi muuttuvia suihkugeelejä. Tässä oli ihana tuoksu ja hoitavan tuntuinen koostumus, eikä hintakaan ollut muistaakseni yli kymppiä, joten voisin hyvin ostaa tätä joskus lisääkin.

Dermosil Aloe Geeli ei ole mikään jännä tuote, mutta sitä pitää löytyä aina kaapista. Käytän tätä enimmäkseen ihokarvojen ajelun jälkeen rauhoittamaan ihoa. Uusi on jo korkattu.

Dermosil Cherry Blossom Body Lotion on aivan ihana kosteusvoide, jota ostan lisää, jos tätä vielä tulee joskus myyntiin. Tämä on siis valitettavasti kausituote. Voide levittyy, imeytyy ja kosteuttaa ihoa hyvin, mutta parasta tässä on tuoksu. Niin hyvä!

Korres Wild Rose Advanced Repair Sleeping Facial tuli viime vuoden Look Fantasticin joulukalenterista. Olen pitänyt tätä mukana reissukassissa, joten siksi tämä näytekoko kului vasta nyt loppuun. Tuote oli aivan ihanan ravitsevan tuntuinen, mutta imeytyminen oli aavistuksen liian hidasta ja tuoksu liian vahva käytettäväksi nykyisessä elämäntilanteessa. Huomasin tuoksun tarttuneen pari kertaa Siljaan, mitä en kuitenkaan sentään halua.

Dermosil Faces Cleansing Mousse oli perushyvä ja raikkaan tuoksuinen vaahtoava kasvoputsari, joka toimi moitteettomasti, mutta oli kuitenkin melko mitäänsanomaton. Olen käyttänyt tätä ennenkin ja voisin käyttää jatkossakin silloin, kun testijonossa ei ole muita mielenkiintoisempia yksilöitä.

Lumene Waterproof Eye Makeup Remover on kestosuosikkini, jota hamstraan kaappeihin hyvän tarjouksen nähdessäni. Kilpailijaksi tälle on tullut Nivean vastaava tuote, mutta Lumenea löytyy useammin tarjouksista, joten sitä myös ostan useammin. Tämä poistaa hellävaraisen tehokkaasti kaiken silmämeikin.

Oskia London Renaissance Mask tuli myöskin Look Fantasticin viime vuoden joulukalenterista. Se lojui pitkään korkkaamattomana, kunnes luin jostakin sen olevan lähes kulttimaineessa. Pienestä purkista riitti pariin käyttökertaan, ja niiden parin kerran perusteella voin sanoa ihastuneeni naamioon kovasti. Se teki ihostani kirkkaan ja pehmoisen. Tuotteen hinta taitaa kuitenkin olla sitä luokkaa, että täysikokoinen naamio jää hankkimatta.

Kiehl’s Rare Earth Deep Pore Cleansing Masque oli poikkeuksellisen mukavan tuntuinen savinaamio, josta normaali ihoni tuntui pitävän kovasti. Naamio ei ollut liian kuivattava, vaan juuri sopivan tehokas. Nämä joulukalenterista tulleet 14 millin naamiopurkit ovat minulle oikein sopivan kokoisia, sillä olen aika laiska naamioiden käyttäjä.

Kiehl’s Creamy Eye Treatment oli viime vuoden Kiehl’s-joulukalenterin ehdoton tähtituote, sillä sy-voide putkahti luukusta peräti täysikokoisena. Olen käyttänyt tätä aiemminkin yhden purkin ja tulen käyttämään jatkossakin, sillä ravitseva ja tehokkaasti kosteuttava silmänympärysvoide on yksi suosikkejani. Postaus.

Kiehl’s Ultra Facial Cream on klassikko, josta pidän erityisesti yökäytössä. Paksuhko voide tuoksuu apteekin perusvoiteelta, mikä tekee tuotteesta aavistuksen tylsän, mutta samalla koen tuotteen yksinkertaisuuden olevan myös osa sen viehätystä.

Lush Ocean Salt Face And Body Scrub* oli erittäin rouhea, ihon kosteutetun tuntuiseksi jättävä suolakuorinta, josta pidin paljon vartalon ihon kuorimisessa. Kasvoilleni tämä oli liian karkea. Minulle tuli tämän tuoksusta mieleen lapsuuden lomamatkat merenrantakohteissa. Tykkäsin kyllä tuotteesta, mutta en ihastunut niin palavasti, että ostaisin itse.

Hurraw Lime Lip Balm oli oikein hyvän tuoksuinen huulivoide, jota voisin Hurraw-huulivoiteiden ystävänä käyttää mielelläni lisääkin.

Cien Intensive Repair Mask oli todella tehokkaasti silottava hiusnaamio, jonka kanssa ehdotettiin käyttämään ilahduttavasti vain kahden minuutin vaikutusaikaa. Parin euron naamiossa oli hinta-laatusuhde erittäin kohdallaan. Ainoa miinus tuotteessa oli hyökkäävä tuoksu, minkä vuoksi luovutin tämän alkuinnostuksen jälkeen miehen käyttöön.

Boho Volume & Green Mascara lähti villinä korttina mukaani viime keväisiltä Luonnonkaunis-messuilta. Sekoitin tämän mielessäni erääseen kauan sitten käyttämääni toiseen luonnonkosmetiikan ripsiväriin ja sain pettyä, sillä tämä ei toiminutkaan minulla lainkaan. En saanut ripsiin kaipaamaani tuuheutta tai pituutta, mutta sotkua kyllä senkin edestä. Ei jatkoon.

Lumene Blueberry Kulmien muotoiluvaha on jo vanha tuttu täällä blogissa. Moitteettomasti asiansa ajanut tuote sai nyt väistyä ainakin joksikin aikaa MACin kulmavahan tieltä, sillä MAC toimii itselläni paremmin. Lumenen vaha toimii kelvollisesti, mutta ei riitä minulla yksinään kulmien meikkaamiseen.

Ai että miten innoissani olen tulevasta viikonlopusta, sillä lähdemme ensimmäistä kertaa tyttäremme kanssa yön yli kestävään reissuun jonnekin muualle kuin mummulaan! Vietämme miehen kanssa perinteisen lokakuisen Helsinki-päivän sillä erotuksella, että tosiaan tällä kertaa meillä on nelikuinen yöhulinoitaan viettävä vauva matkassa. Viime vuonna aloittamani postaus päivästä jäi kesken, joten yritän korjata tilanteen tänä vuonna ja saada pientä raporttia aikaiseksi myös tänne blogiin.

Mitä teidän tulevaan viikonloppuunne kuuluu? 🙂

*Saatu blogin kautta.

Raskausajan jälkeistä ihonhoitoa Urtekramin luonnonkosmetiikkatuotteilla (..ja hiukan vauvasta)

Hei pitkästä aikaa! Joku on saattanut Instagramista huomata, että meille saapui vihdoin reilu pari viikkoa sitten pieni tyttönen. Raskausaika oli ja meni, synnytin ihanan vauvan ja nyt on aika katsahtaa kropan tilanteeseen muuttuneiden olosuhteiden jäljiltä. Olen siinä mielessä onnekas, että en saanut raskausaikana ainoatakaan raskausarpea, vaikka painoni nousi 66 kilosta 84 kiloon, eli painoa kertyi raskausaikana yhteensä 18 kiloa. Tästä suuri osa oli luullakseni turvotusta, joka kertyi varteeni helteisinä päivinä touko -ja kesäkuun aikana.

Minulta jäi synnärille 12 kiloa (vauva painoi syntyessään 3980 grammaa) ja ensimmäisinä päivinä kotiutumisen jälkeen putosi vielä reilu viisi kiloa. Kiitos geenieni pääsin siis raskauskiloista eroon todella nopeasti. Voitte kuitenkin kuvitella, että tällainen yli 15 kilon painonpudotus reilussa viikossa jättää jälkensä kroppaan siinä missä se painonnousukin. En ole vielä siinä kunnossa, että voisin alkaa tehdä vatsalihasliikkeitä tai lähteä juoksemaan, mutta kävelylenkit olen jo aloittanut, sekä tietenkin ihon säännöllisen hoitamisen. Raskausaikana öljysin tunnollisesti vatsan ja lantionseudun ihoa, mutta loppuaikoina ei ollut enää ihan helppoa ylettyä hoitamaan esim. jalkoja. Tätä kömpelyyttä en kyllä raskausajasta kaipaa!

Meidän vauva nukkuu ainakin toistaiseksi hyvin, ja mieskin vietti melkein kaksi viikkoa kotona vauvan kanssa ennen töihin menoa. Olen siis päässyt ennakko-odotuksistani huolimatta käymään suihkussa ja tekemään muitakin arkisia asioita melko vapaasti. Vauvan kanssa arki on ajankäytön suhteen valintojen tekemistä, ja minä olen kyllä valinnut kropan kuorimisen suihkussa ennemmin kuin vaikkapa vettä huutavan viljelypalstamme kastelun ulkona. Ihan kaikki täällä ei siis vauvan myötä ole muuttunut. 😀

Siirryin jo raskausaikana vartalotuotteissa pitkälti luonnonkosmetiikkaan ja vauvan syntymän jälkeen luonnollisemman kosmetiikan käyttäminen tuntuu ehkä jopa vielä tärkeämmältä. Vietämme päivittäin vauvan kanssa aikaa ihokontaktissa, enkä tällöin halua, että vauva saa iholtani turhia kemikaaleja.

Raskausajan ja synnytyksen jälkeinen ihonhoitorutiinini ei sisällä minkäänlaisia poppakonsteja, vaan yksinkertaisesti säännöllistä kuolleen ihosolukon poistamista kuorimalla sekä ihon ravitsemista erilaisilla voiteilla. Sain Urtekramilta jo kesäkuun puolella testiin joitain heidän uutuustuotteitaan. Kerron tänään hiukan niistä, sekä parista jo pidempään vakiokäytössäni olleesta Urtekram-suosikista. Urtekramista on tullut minulle suosikkisarja pidemmän ajan kuluessa, mutta nyt äitinä ennustan sen käytölle aivan uudenlaista intoa, sillä

a) sitä saa Prismasta, joka on ollut ekojen vauvaviikkojen aikana ykköspaikkani tuulettumiseen imetyksen ja vaipparallin keskellä 😀

b) se on edullinen ja hinta-laatusuhteeltaan loistava sarja

c) se on luonnonkosmetiikkaa, jota haluan pienen vauvan äitinä suosia

Yritän muistaa kuoria kropan ihoa tällä hetkellä erityisen ahkerasti. Urtekramin kuorinnat ovat sen verran hellävaraisia, etten usko koituvan haittaa, vaikka niitä käyttäisi vaikka useammankin kerran viikossa.

Kookos-kuorinta* on koostumukseltaan lähes voidemaista ja sen kuorivina ainesosina toimivat risiinihelmet tuntuvat hellävaraisilta, mutta kuitenkin melko tehokkailta. Tuoksu on todella mieto, ja minun pitää laittaa nenä kiinni ihoon haistaakseni kookoksen tuoksun. Iho on kuorinnan jäljiltä hoidetun ja pehmeän tuntuinen, mutta vaatii omalla ihollani kosteusvoiteen käyttöä, sillä mikään kosteuttavan öljyinen tämä kuorinta ei ole.

Aloe Vera-kuorinta* on kädelle annosteltaessa huomattavasti jämäkämmän oloista ja se muistuttaa ulkonäöltään hieman hunajaa. Kostealle iholle levitettynä kuorivat rakeet kuitenkin erottuvat tuotteen muusta massasta ja iholle jää aiemmin jämäkästä koostumuksesta maitomainen tuntu. Tämän kuorinnan rakeet ovat aavistuksen rouheampia kuin Kookos-kuorinnassa ja tuoksu on pirteän sitruksinen, joten ennakko-odotuksistani huolimatta tämä nousi sekä miehen, että minun suosikiksi. Tykkään kosteuttavista kuorinnoista erityisen paljon juuri nyt, joten en pane ollenkaan pahakseni sitä, että Aloe Vera-kuorinnasta löytyy muunmuassa oliivista, mantelista ja jojobasta saatua siemenöljy-yhdistettä ja että kuorinnan luvataan kiinteyttävän ihoa.

150ml tuubi kuorintavoidetta maksaa vajaa kuusi euroa.

Kurkataan vielä pikaisesti kolmea tämän hetken suosikkiani.

Urtekramin vartalovoiteet ovat olleet minulla käytössä jo pidempään, erityisesti aloe vera ja ruusun tuoksuinen. Nämä sopivat omalle iholleni parhaiten kesäaikaan, sillä näissä on kevyt ja hyvin imeytyvä koostumus. Olisin voinut valita tähän postaukseen useammankin suosikkituoksun merkin vartalovoiteista, sillä ainoa josta en pidä, on uudehko laventelin tuoksuinen yksilö. Aloe vera-vartalovoiteessa on miedon raikas, sitruksinen tuoksu samoin kuin kuorintavoiteessakin. Plussaa annan kätevästä pumppupullosta, josta tuotetta on helppoa annostella. Tätä lähti juuri uusi pullo mukaan viimeisimmältä Prisman reissultani. 😉 Hintasuositus 7,90€/245ml.

Kookos-hiusöljy* ei ole varsinaista vartalonhoitoa, mutta kuitenkin maininnan arvoinen tuote. Parasta tässä on herkullinen, veden kielelle nostava karamellimainen tuoksu, johon koukutuin jo raskausaikana. Olen levittänyt tätä huolettomasti kämmenten kautta hiusten pituuksiin ja latvoihin kosteuttamaan hiuksia. Hiukseni ovat itse asiassa hyvässä kunnossa juuri nyt, koska ne ovat värjäämättömät ja muutenkin täysin käsittelemättömät, mutta huomaan öljyn tekevän silti niille hyvää. Ja todellakin haluan hiusteni tuoksuvan näin hyvältä. Olen saanut kerran aikaan klähmäiset hiukset tällä, kun intouduin levittelemään öljyä tukkaan vähän liiallisesti. Tätä riittää todella pieni määrä kerralla! Hiusöljyn suositushinta on 7,90€/100ml.

Postauksen tuotteet ovat näköjään aika kookos-painoitteisia, mutta minkäs teet, kun olen kerrankin löytänyt omaan makuuni sopivan miedosti kookokselle tuoksuvan sarjan. Nopeasti imeytyvä ja päiväkäyttöön mainiosti sopiva kookos-käsivoide on ollut ahkerassa käytössä kesäajan. Mieluusti jatkan sen käyttöä vast’edeskin, sillä olen joutunut siirtämään syrjään useimmat muut käsivoiteeni liian vahvan tuoksun vuoksi ja käsivoidettahan kuluu nyt, kun pesen jatkuvasti käsiä vauvaa hoitaessa. Suositushinta tälle on 4,90€/75ml.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ❤

*Tuote saatu pr-näytteenä.

Tammikuun 2018 loppuneet

Jes, pääsin vihdoin tämän vuoden puolelle loppuneiden osalta! Tammikuussa loppuikin melkoinen kasa tuotteita. Selkeästi huomaa, että vuodenvaihde ja muuttoaikeet antoivat intoa ostolakkoiluun ja entisten jemmojen kuluttamiseen.

Olen aina kirjoittanut mielelläni loppuneista,  mutta nyt täytyy tunnustaa, että toivon jo saavani aikaan pikku hiljaa jotakin muutakin sisältöä blogiin. Ideoita ja inspiraatiota olisi ollut viime viikkoina vaikka kuinka, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Kun nyt saan kirjoitettua vielä helmikuun loppuneista, saan palattua täysin rytmiin ja blogissa ehkä näkyy muutakin kuin näitä postauksia. 😀

Sebamedin Hair Repair Conditioner-hoitoaine ja Everyday Shampoo olivat pelastus alkuraskaudessa, kun kaikki vahvan hajuiset kosmetiikkatuotteet ällöttivät. Shampoo pesi hellävaraisesti, mutta teki kuitenkin hiuksista ja hiuspohjasta puhtaat. Hoitoaine oli karhealle tukalleni turhan kevyttä ja se tuntui lähes häviävän tukkaani levitettäessä. Shampoota voisin käyttää lisääkin, hoitoainetta en. Kaksikko oli lahja perheenjäseneltä.

The Body Shopin Banana Shampoo ja Banana Conditioner olivat minusta ennen ihania tuotteita, mutta raskaana ollessa ne alkoivat suorastaan kuvottaa minua, enkä usko enää koskaan pystyväni käyttämään niitä. Jostain syystä kaikki banaanin ja omenan tuoksuiset asiat olivat ja ovat edelleen kauhistus. Täältä löytyy tuotteista postaus ajalta, jolloin vielä pidin näistä.

Crabtree & Evelyn Pomegranate Bath & Shower Gelin kanssa kävi sama juttu kuin niin monen tuoteen kanssa alkuraskaudessa, eli tuoksu meni pilalle. Entinen suosikkituoksuni oli yht’äkkiä niin kammottava, että käytin tämän käsisaippuana, koska vartalolle en sitä pystynyt enää käyttää.

Minulle on muodostunut jo perinteeksi ostaa jouluksi Methodin Mulled Cider-käsisaippuaa. Tässä on jouluinen tuoksu ja pullon pumppausmekanismi vaahdottaa tuotteen mukavasti annosteluvaiheessa.

Urtekram Morning Haze Hand Soap* oli todellinen yllättäjä. Ihanan tuoksuinen nestesaippua pesi ihon hellävaraisesti kuivattamatta käsiä yhtään. Pullokin miellytti silmää. Aion ostaa tätä itse lisää.

Claris Roll-On Deodorant on ikisuosikkini. Rakastan tämän puuterisen pehmeää tuoksua, luotettavaa tahraamattomuutta, hyvää tehoa ja yksinkertaisen kaunis pakkaus miellyttää silmää.

Mies oli näköjään sujauttanut oman tyhjentyneen deodoranttinsa mukaan loppuneisiin. 😀 ❤ Siitä lähtien kun menin ostamaan hänelle ensimmäisen Guerlain L’Homme Ideal Deodorant Stickin, ei oikein muu ole enää kelvannut. Tämä on kyllä  minunkin mielestäni paras miesten tuoksu.

Kiehl’s Ultimate Brushless Shave Cream on yksi parhaita koskaan kokeilemiani tuotteita omassa kategoriassaan. Tätä täytyy ostaa joskus isommassa koossa, jos sitä vain on saatavilla.

L’Occitane Ultra Rich Shower Cream tuoksui kotoisan mummomaiselta ja pesin ihon hellävaraisesti. Tykkäsin!

Cien Sensitive Body Lotion oli uskomattoman riittoisaa ja kesti käytössä ikuisuuden. Hajusteeton vartalovoide maksoi Lidlissä alle kaksi euroa, joten odotukset eivät olleet tuotteen suhteen korkealla, enkä ihmeellistä laatua saanutkaan. Talveksi tämä oli liian kevyt voide omalle iholleni.

Dr. Hauschka Rose Nurturing Body Oil oli ihanaa ja jäin todella kaipaamaan tätä. Läträsin ihanan tuoksuisen vartaloöljyn iholleni alkuraskaudessa. Tämä ravitsi ihoa superhyvin, mutta imeytyi ilahduttavan nopeasti. Lasinen pullo tuntui ylelliseltä käytössä. Nappaan ehkä uuden pullon hyppysiini Luonnonkosmetiikkamessuilta…

First Aid Beauty Ultra Repair Cream tuli Look Fantasticin joulukalenterista. Tuote lupaili hajusteettomuutta, mutta itse haistoin tässä kyllä tunkkaisen, lammasmaisen hajun. Tykkäsin kyllä tämän kosteutustehoista, mutta mitään erityisempää muistikuvaa tästä ei jäänyt mieleen.

Mama Mio Pregnancy Boob Tube Bust Cream oli hyvin imeytyvä ja superkosteuttava voide. Käytin tämän hölmösti jo alkuraskaudessa, vaikka etumus on alkanut tosissaan kaivata rasvaamista vasta pari kuukautta sitten. Yleisesti ottaen Mama Mio on sarja, jota pidän hieman ylihinnoiteltuna, enkä aio enää ostaa sitä.

Soap & Glory Hand Food on jo lukuisia kertoja blogissani esiintynyt käsivoide, jota hamstraan ihanan tuoksun ja hyvien kosteutustehojen vuoksi aina lisää ulkomaanreissuilta.

Dr. Hauschkan joulukalenterista tulleet näytteet ovat niin pieniä, ettei niistä saa kuvassa oikein edes selvää. En ole helmikuussa enää edes säästänyt näitä. Totean yleisesti, että olen jälleen erittäin ihastunut sarjan tuotteisiin ja kaikki kalenterista tulleet tuotteet ovat olleet ihania.

Mádara Cellular Nutrients Toning Mist oli hyvän tuoksuinen ja kosteuttavan tuntuinen kasvosuihke, joka meinasi unohtua kaapin perukoille, koska se oli liian märkää päivisin meikin päällä käytettäväksi ja iltaisin se vain jotenkin jäi. Sain kuitenkin käytettyä tämän loppuun kohtuullisessa ajassa, joten se kertonee, että tuote oli ihan mieleinen aina kun muistin sen olemassaolon. Musta pakkaus on aivan ihana!

Kiehl’s Ultra Facial Moisturizer on klassikkotuote, jota minä ihme kyllä kokeilin vasta näin yli kolmekymppisenä. Täytyy sanoa, että en enää ihmettele miksi tämä on niin suosittu tuote. Tästä on riisuttu kaikki turha, ja itse voide on yksinkertaisen toimivaa ja hyvin kosteuttavaa.

Mossa Vitamin Cocktail Facial Oil on yksi parhaita kokeilemiani kasvoöljyjä. Hinnaltaan edullinen luonnonkosmetiikan vaihtoehto ravitsee ihoa tehokkaan tuntuisesti, imeytyy nopeasti ja tuoksuu kirpakan hyvältä.

Viimeiset Bio Miracle Americano Maskit loppuivat viimein ja hyvä niin. Nämä näyttivät ihanalta pakkauksessa, mutta kasvoilla nämä Jenkeistä ostetut kangasnaamiot olivat aivan liian märkiä ja tuoksuivat ällömakealta.

L´Oréal Rare Flowers Cleansing Wipesit olivat melko tavanomaisia puhdistusliinoja, eikö niistä jäänyt erityisempiä mielikuvia. En koe tarvetta ostaa näitä lisää.

Joulukalenterista tulleet Kiehl’sin minikokoiset putsarit olivat älyttömän käteviä reissussa. Huomaan usein, että minulta löytyy kyllä kaikkea muuta matkakokoisena, mutta kakkosvaiheen kasvoputsarit uupuvat. Cucumber Herbal Conditioning Cleanser lupaili erityistä hellävaraisuutta, mutta minä koin tämän silti melko peseväksi tuotteeksi. Tykkäsin kyllä tästä enemmän kuin Calendula Deep Cleansing Foaming Face Washista, joka oli normaalin ja rasvaisen ihon syväpuhdistavampi tuote, eli vielä hiukkasen ihoa kuivattavampi.

En ole enää aikoihin jaksanut pysytellä uusien ripsivärilanseerauksien kelkassa ja kokeilla säännöllisesti uusia. L’Oréal Paradise Extatic Mascaran pakkaus oli kuitenkin niin kaunis ja sen markkinointi upposi minuun niin hyvin, että päädyin ostamaan tämän kokeiluun. Ja hyvä niin, koska tästä tuli heittämällä yksi suosikeistani! Maskara tuo ripsiini reilusti pituutta ja volyymia ja harja on juuri sopiva omille silmilleni. Tämän kohdalla hintakin on pysynyt jokseenkin aisoissa, eikä tästä tarvitse maksaa nykyisille markettimaskaroille tyypillistä kahtakymppiä. Ostan varmasti uuden!

Rimmel ScandalEyes Retro Glam Mascara* on jo vuosia vanha lanseeraus, jota päädyin kokeilemaan ensi kertaa vasta nyt. Tykkäsin joskus ihan hirveästi Rimmelin ripsiväreistä ja olen edelleen samaa mieltä tietyistä ripsiväreistä, mutta kyllä nämä toistavat myös tiettyä samaa kaavaa. Tässäkin maskarassa oli suuri harja ja melko märkä massa. Massa teki ripsistä ihan kauniin tuuheat ja pitkät, mutta imelä tuoksu häiritsee jo nykyisin hieman. Rimmelin ripsivärit on lähes poikkeuksetta helppoa pestä pois lämpimällä vedellä.

Carmexin ja Crazy Rumoursin huulivoiteet ovat jo vanhoja suosikkeja, joita ostan aina lisää. Mint Chocolate on yksi suosikkimakujani CR:lta. Crazy Rumours on luonnonkosmetiikkaa, joten plussaa siitä.

*Tuote saatu blogin kautta.

Lokakuun 2017 loppuneet

Marraskuu ryösti tänä vuonnakin kaiken energiani, joten blogissa on ollut hiljaista. Havahduin viime yönä ajatukseen, että olisi ehkä taas pitkästä aikaa mukavaa kirjoittaa blogia, joten tänään päästään vihdoin katselemaan lokakuussa tyhjentyneitä purkkeja. Hurrataan samalla hieman sille, että yksi marraskuu on taas selätetty!

Parasta lokakuun loppuneissa oli ehdottomasti se, että…

..sain tyhjäksi nämä Tigin Colour Goddess-jättipönikät hoitoainetta ja shampoota! Ostin nämä jossakin mielenhäiriössä varmaan vuosi sitten, vaikka arvasin katuvani niiden hankkimista myöhemmin. Näissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta makea toffeen tuoksu alkoi tökkiä nopeasti ja loppua kohden tuoksu ällötti jo aika pahasti.

Batisten Divine Dark-kuivashampoo on ykkössuosikkini, joka on korvannut täysin Batisten muut kuivashampoot. Suosittelen tummatukkaisille ehdottomasti näitä tummille hiuksille tarkoitettuja kuivashampoita, sillä nämä eivät tee hiuksia harmaiksi.

Soap & Glory Sugar Crush Body Lotion on Amerikan tuliaisia viime vuoden reissulta. Tässä oli kermaisen makea limen tuoksu, johon en kyllästynyt edes loppumetreillä, vaikka kyseessä oli puolen litran pönikkä vartalovoidetta. Koostumus ja kosteutustehot saavat lähes täyden kympin. Haluan ehdottomasti ostaa tätä joskus lisää!

The Body Shopin kausituoksu Vanilla Pumpkin sai minut haukkomaan henkeäni jo suihkugeelimuodossa, joten kiitin järjen ääntäni, joka sai minut jättämään vartalovoin kauppaan. Kyllästyin yltiömakeaan tuoksuun jo kolmannella käyttökerralla. Mieskin taisi inhota tätä. Ei siis jatkoon.

Soap & Glory Hand Food on yksi suosikkikäsivoiteitani, joten tätä täytyy hamstrata lisää jatkossakin. Ihanan tuoksuinen voide imeytyi nopeasti, mutta kosteutti silti ihoa kiitettävästi.

Heitin pois pari deodoranttia, vaikka ne eivät olleetkaan loppuneet. Halusin luopua kaikista tahraavista deodoranteista ja antiperspiranteistani, joten Urtekram* ja Rexona saivat kyytiä. Käyttämällä pelkästään tahraamattomana mainostettuja antiperspirantteja olen saanut pidettyä mustat paitani mustina myös kainaloista. Peukku sille!

Cienin Facial Wipes-puhdistusliinat ovat jälleen yksi syy rakastaa Lidliä. Nämä ovat hellävaraisia ja tehokkaita, mutta silti naurettavan edullisia.

Garnier Micellar Cleansing Gel Wash hämmensi minua aluksi ja aioin heittää sen pois jo alkumetreillä. Keksin kuitenkin käyttää sitä kakkosvaiheen putsarina vaahdottamalla geelin aluksi kosteissa käsissä ennen kasvoille levittämistä. Mieskin tuskaili tämän kanssa aluksi, mutta taisi lopulta tulla tuotteen kanssa jotenkuten toimeen. Pyysi kuitenkin, ettei tätä enää hankittaisi. 🙂

Kiehl’s Ultra Facial Toner on mahtava tuote kuivalle iholle. Levitin tuotteen useimmiten hoitonesteen tavoin kämmenten kautta suoraan iholle ennen muita hoitotuotteita ja toisinaan käytin tätä pohjana omille seerumikokkailuille. Ihanan kosteuttava ja superriittoisa tuote, jota minun täytyy hankkia taas lisää talveksi. Alan ihastua jatkuvasti enemmän Kiehl’sin tuotteisiin minkä vuoksi olenkin enemmän kuin innoissani siitä, että minulla on tänä vuonna merkin joulukalenteri. 🙂

Rakastin aluksi palavasti Origins Drink Up Intensive Overnight Maskia, mutta kyllästyin nopeasti sen tuoksuun ja tahmaiseen koostumukseen. Tuote tuntui kyllä ravitsevan ihoani mukavasti, mutta tyynyliinaa sai olla jatkuvasti vaihtamassa, koska naamio ei imeytynyt ihooni kunnolla. En ostaisi tätä enää uudelleen.

Mossa Youth Defence Restoring Night Cream oli koostumukseltaan ja kosteutustehoiltaan hyvä tuote, mutta tuoksu alkoi tökkiä nopeasti. Tämä loppui täysin yllättäen, koska pakkauksesta ei näkynyt läpi.

Mádara Time Miracle Wrinkle Smoothing Eye Cream oli tuote, josta tykkäsin paljon, mutta joka ei ollut kuitenkaan aivan riittävän kosteuttava ja ravitseva silmänympärysiholleni. Tunne johtui ehkä siitä, että luonnonkosmetiikan tuotteena tästä puuttuu silikoni ja muut silottavan fiiliksen tuovat ainesosat, joihin olen yleensä tottunut sy-voiteessa.

Mizon Collagen Power Firming Eye Cream oli ominaisuuksiltaan Mádaran tuotteen täysi vastakohta. Mizonin sy-voide oli paksua ja silikonista. Iho tuntui kimmoisalta ja ravitulta, mutta ei niinkään syväkosteutetulta. Jos näistä pitäisi valita toinen, valitsisin kyllä Mádaran.

Sensai Silk Brightening Cream oli jäänyt tarpeettomaksi ystävälleni Pirjolle, joten sain sen itselleni kokeiluun. Alkukummastelujen jälkeen ihastuin tähän aivan toden teolla! Voide oli paksua ja ravitsevaa ja aivan ihanan tuoksuista, ja lisäksi siinä oli jännä-efektinä myös hiukan hohdetta, joka sai ihon näyttämään terveen hehkuvalta. Arvelen tämän maksavan maltaita, mutta muuten ostaisin tätä kyllä varmasti lisää.

Jälleen kului myös läjä kangasnaamioita. Amerikasta ostamani pakkaus Bio Miracle-merkin Americano Mask-naamioita oli hieman pettymys, mikä on tavallaan huojentavaa, koska en kuitenkaan saa hankittua näitä enää lisää. Näissä oli aavistuksen liian äitelä tuoksu ja tahmainen koostumus. Niin ikään Jenkeistä raahatut Baroness-merkin naamiot taas olivat yksiä parhaimpia kokeilemiani kangasnaamioita. Ne olivat käytössä todella mukavia eivätkä yhtään liian märkiä tai tahmaisia. Huomaan jättäväni kangasnaamioiden käytön nykyään vähemmälle mukavuussyistä, mutta Baronessin tyyppisiä naamioita jaksaisin käyttää laiskoinakin hetkinä. Loput naamiot olivat BioAquan märkiä halpisnaamioita, joista olen kertonut ennenkin.

Sain kulutettua lähes loppuun Calvin Cleinin Euphoria-tuoksun. Lopullinen jäähyväistuomio johtui kuitenkin tuotteen iästä, sillä tämä oli aivan älyttömän vanhaa (melkein 10 vuotta?) ja tuoksu oli jo aavistuksen muuttunut.

Tweezermanin pinseteillä on teroitustakuu, mutta en jaksa lähettää näitä minnekään. Raukat ovat pudonneet niin monta kertaa kylppärin lattialle, että ovat jo aivan lommoiset eivätkä saa yhtään kiinni karvasta. Vika oli tällä kertaa käyttäjässä, ei pinseteissä.

It Cosmeticsin CC-voide on minusta kaiken hehkutuksensa arvoinen tuote. Se on peittävä, mutta samalla hoitavan tuntuinen meikkipohja. Ostin Jenkeistä näytekoon Light-sävyssä ja täysikokoisen tuubin vaaleampaa sävyä. Jälkeenpäin ajateltuna Light olisi mennyt minulle talvellakin, joten ostin turhan vaalean sävyn suuremmassa koossa.

Saman tien saisikin jo kirjoittaa marraskuun loppuneista. Ihanaa joulukuun alkua kaikille!

*Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta.