Helsinki-päivän shoppailusaldo

Mr. Kameleontilla ja minulla on tapana käydä toisinaan viettämässä yhteinen vapaapäivä Helsingissä. Suunnittelemme harvemmin näihin Helsinki-päiviimme tarkkaa ohjelmaa ja sen sijaan teemme paikan päällä sitä, mitä sillä hetkellä juolahtaa mieleen. Minulla oli tällä kertaa kovat poltteet päästä kauppakierrokselle ja aloinkin tehdä ostoslistaa jo hyvissä ajoin ennen reissua. Tajusin muutama päivä sitten, että olen ollut kosmetiikan ostolakossa koko tammikuun! Tämä on tapahtunut osittain huomaamattani, mutta osittain myös tavoitteellisesti. Päätin vuodenvaihteessa pyrkiä pitämään tammikuun rauhallisena kuukautena ostosten suhteen, mutta en ollut ajatellut totaalilakkoa. Mikäs sen mukavampaa kuin huomata näin kuitenkin käyneen?

Tein mielestäni eilen tosi kivoja ostoksia, joten haluan nyt jakaa ne teidänkin kanssanne!

Kiehls’in Creamy Eye Treatment With Avocado -silmänympärysvoiteen ja Lumenen uuden Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence -hoitotiivisteen löytämisestä kiitän Ostolakossa-blogin Virveä. Luettuani Virven arviot tuotteista, tiesin näiden kahden sopivan minulle. Kirjoittelen näistä mahdollisesti myöhemmin enemmän, mutta nyt tyydyn vain toteamaan, että yhden käyttökerran perusteella molemmat vaikuttaisivat aivan loistotuotteilta!

Ainoa ennalta suunnittelematon ostos oli Bobbi Brownin Hydrating Eye Cream-silmänympärysvoide, mutta siitäkin olin haaveillut jo pitkään luettuani tämän Mustaa kajalia -blogin Heidin postauksen. Olin kerinnyt ostaa jo Kiehls’in sy-voiteen, mutta päätin repäistä ja ostaa Browninkin samaan konkurssiin. Olen ollut jokusen viikon ilman varsinaista sy-voidetta ja läträillyt iholle vain seerumeja ja Nivea Cremeä, joten nämä tulivat ainakin tarpeeseen. Bobbi Brownin voidetta en ole vielä korkannut, mutta odotukset ovat korkealla!

Lush-ostokset olin suunnitellut tarkkaan jo viikkoa ennen reissua. Olin päättänyt, että jos alennusmyynnit ovat edelleen meneillään, hamstraan hierontapaloja. Kävimme kolme kertaa Lushilla nuuhkimassa tuotevalikoimaa, mutta pitäydyimme kuitenkin jo alunperin suunnitelemissamme tuotteissa. Nappasimme mukaan viisi puoleen hintaan myytävää hierontapalaa (Hottie, Therapy ja Shades Of Earl Grey), vartalon iholle tarkoitetun kuorivan Salt & Peppermint Bark-palasen sekä Cup O’ Coffee-kuorinnan. Näitä en ole vielä testaillut, mutta odotan innolla pääseväni tutustumaan näihin paremmin! Erityisesti tuota kuorivaa naamiota olen halunnut päästä kokeilemaan jo pitkään. Saimme kaupanpäällisinä myös kaksi säilytysrasiaa hierontapaloille.

Eilen oli muuten ensimmäinen kerta, kun söin ravintolassa FODMAP-ruokavalioon siirtymiseni jälkeen. Valitsin tosi varovaisesti laktoosittoman ja gluteenittoman lohiannoksen vihreällä salaatilla, enkä kärsinyt vatsaoireista ruokailun jälkeen. Melko hankalaa oli löytää sopivaa annosta, mutta onnistuihan se lopulta. 🙂

Herättikö joku ostoksista erityisen paljon mielenkiintoa? Mitä teidän viikonloppuunne kuuluu? 🙂

Mainokset

Edullisia kosteusnaamioita kaksin kappalein

Pitkään kestäneet megapakkaset koettelivat varmasti itse kunkin ihoa paljon. Itselleni tuli tunne, että mikään ei riitä, vaikka kuinka kerrostelin kasvojen iholle seerumeja, öljyjä ja rasvoja. Otinkin kasvonaamiot käyttöön useana päivänä viikossa. Tänään haluan kertoa teille parista erittäin edullisesta kasvonaamiosta, jotka löytyvät ihan marketin hyllystä.

Rainbown Kosteuttava kasvonaamio on suhteellisesti varmaankin halvin kosmetiikkatuote, jonka omistan. Ostinkin sen aivan blogia varten, ”for science”, koska minun oli pakko selvittää voiko eurolla (1,20e!) saada kunnon tavaraa. Tuote sisältää sheavoita, aloe veraa ja ruusu-uutetta, mikä ainakin kuulosti hyvältä tuotetta pikaisesti kaupassa silmäillessäni. Naamio tuntuu iholle levitettäessä lähes perusvoidemaiselta ja myös erittäin mieto tuoksu lisää apteekkimaista fiilistä. Vaikka naamio kosteuttaa ihoa ihan mukavasti, en kuitenkaan ensimmäisenä tartu siihen, koska se jää selkeästi tuntumaan iholleni, eikä siis aivan kokonaan imeydy. Hinta-laatusuhde naamiossa on kohdallaan, koska ei euron naamiolta voikaan odottaa luksusta. Minä kuitenkin kaipaan naamioltani sitä jotakin ekstraa, joka saa minut tarttumaan siihen ja suoriutumaan tuosta ajoittain hiukan pakkopullalta tuntuvasta ihonhoitorutiinista. Erittäin edullista kasvonaamiota etsivälle tämä on ihan ok tuote, mutta vähänkin enemmän hifistelevää sorttia oleva kosmetiikankäyttäjä jättäköön tämän hyllyyn ja välttäköön yhden lisätuotteen pyörimisen kylppärin hyllyllä.

Herbina Moisture Balance-kasvonaamio* imeytyy ihoon huomattavasti nopeammin kuin Rainbown vastaava tuote ja kosteutustehotkin ovat tässä erittäin kohdallaan. Naamio sisältää manteliöljyä, karitevoita ja ruusuvettä. Sitä ehdotetaan käytettäväksi erilaisilla vaikutusajoilla ihon tarpeiden mukaan. Itse levitän naamiota iltaisin ja annan vaikuttaa yön yli. Tykkään erityisesti siitä, että tämä naamio ei tunnu iholla ollenkaan imeytymisen jälkeen, vaan kaikki humahtaa omaan kuivahkoon ihooni kiltisti. Iholle ei myöskään jää klähmäistä tuntua, joten tämä kasvoilla voi mennä hyvillä mielin nukkumaan ilman että tyyny on sotkussa. Herbinalla on aina ollut mielestäni hyväntuoksuisia tuotteita, eikä kosteuttava naamio tee tässä poikkeusta. Tuoksu on miedon hedelmäinen.  En löydä Herbinankaan naamiosta mitään varsinaista vau-efektiä, mutta se on erittäin pätevä peruskosteuttaja normaalille iholle. Rutistelen tuubin varmasti loppuun talven aikana. Naamion suositushinta on noin kuusi euroa.

Saitteko te suojattua ihonne pakkasella, vai tapahtuiko teille paljonkin tuhoa? Miten usein te käytätte kosteuttavia naamioita?

*Tuote saatu blogin kautta.

Chanel Chance Eau Vive

Sain viime syksynä eräästä tapahtumasta Chanelin Chance Eau Vive-tuoksun. Koska tuoksu oli hyvin erilainen kuin mitä olin siihen mennessä tottunut käyttämään, suhtauduin siihen aluksi hiukan varauksella. Ensinuuhkaisu jätti vaisut tunnelmat ja ajattelinkin ensimmäiset kolme käyttökertaa, että kyseessä on melko mitäänsanomaton tuoksu. Olin tästä suorastaan harmissani, sillä tottakai olisin halunnut ennemminkin heti rakastua palavasti uuteen Chaneliini. Jatkettuani itsepintaisesti tuoksun käyttöä päädyin lopulta ihastumaan siihen. Minulle käy näin todella harvoin, sillä yleensä hullaannun tuoksusta heti tai vastaavasti tyrmään sen välittömästi.

Chance Eau Vive on todella sitruksinen tuoksu, jossa on kirpeyttä ja jopa hapokkuutta. Hapokas ei ehkä kuulosta kovin kivalta adjektiivilta monen korvaan, mutta minua se viehättää kovasti. En ole koskaan käyttänyt alkuperäistä Chance-tuoksua, joten en osaa verrata tätä viime kesänä ilmestynyttä flankeria siihen, mutta kovin onnistunut on tämäkin versio kyllä.

Tuoksun pääelementteinä ovat verigreippi, jasmiini, seetri ja iiris. Sekä sitruksisuus että kukkaisuus erottuvat tuoksusta selkeästi sopivassa suhteessa. Chance Eau Vive on jotenkin hyvin puhdas tuoksu, joka ei tuo mukanaan erityisempiä yllätyksiä (paitsi tietysti sen, että itselleni se osoittautuikin yllättävän ihanaksi). Koen tämän varsinkin arkituoksulle hyväksi ominaisuudeksi.

Ihastuin Chance Eau Viveen pikku hiljaa, mutta suhteeni on vajaan puolen vuoden kuluessa syventynyt siihen niin, että voin valehtelematta kutsua sitä tämän hetken lempparikseni. Pullosta onkin kulunut kuvaamishetken jälkeen jo monta milliä.

Onko muita tähän tuoksuun ihastuneita? Mikä teidän suosikkituoksunne on nyt talvella? 🙂

Rentouttavaa viikonloppua!

Tuote saatu blogin kautta.

Uuden äärellä – IBS ja FODMAP

Luin Mustaa Kajalia -blogin Heidin kirjoittaman postauksen ärtyvän suolen oireyhtymästä ja FODMAP-ruokavaliosta jo edellisvuonna. Kiinnostuin kovasti aiheesta, sillä minulla on ollut itselläni kovin samankaltaisia oireita kuin Heidillä ennen kuin hän oli siirtynyt FODMAP-ruokavalioon. Ajattelin mielessäni, että minun todella pitäisi itsekin kokeilla muuttaa ruokailutottumuksiani, mutta en saanut vielä tuolloin muutosta aikaan. Viime viikolla fyysinen vointini ja olotilani alkoi olla niin heikko, että palasin Heidin postausten pariin ja päädyin ahmimaan tietoa lisää monesta muustakin lähteestä, osasin nimittäin yhdistää huonon oloni syömääni ravintoon. Tämänpäiväinen postaukseni koskeekin FODMAP-ruokavalioon siirtymistäni. En ole missään nimessä aiheen asiantuntija, enkä ole edes noudattanut diettiä kuin vasta viitisen päivää, mutta keskitynkin enemmän tunnepuoleen, eli siihen minkälaisia ajatuksia asia on herättänyt minussa.

Mitä ne ärtyvän suolen oireyhtymä tai FODMAP sitten ovat? Pidän omassa postauksessani teoriaosuuden hyvin suppeana, sillä ärtyneen suolen oireyhtymästä löytyy jo ennestään niin paljon hyvää tietoa. Suosittelen lukemaan Heidin postaukset aiheesta (ainakin tämän, tämän ja tämän) ja alkajaisiksi laajentamaan halutessa aihepiiriä internetin moniin terveyssivustoihin ja toki myös muihin blogeihin. Tyydyn toteamaan lyhyesti, että ärtyneen suolen oireyhtymä (IBS – irritable bowel syndrome) on suolen toiminnallinen vaiva, johon ei ole parannuskeinoa, mutta jonka oireita pyritään helpottamaan FODMAP-ruokavaliolla. FODMAP-dieetissä vältetään lyhytketjuisia, fermentoituvia hiilihydraatteja (FODMAP-hiilihydraatit). Suomeksi sanottuna IBS-potilaan ohutsuoli ei pysty käsittelemään esim. sipulia tai vehnää, jolloin nämä ravintoaineet siirtyvät paksusuolen bakteerikannan ravinnoksi ja paksusuolessa alkaa muodostua kaasua. Tästä luonnollisesti syntyy kiusallisia vatsavaivoja, kuten kipua, ripulia, ummetusta ja ilmavaivoja.

Olen luonteeltani melkoinen nautiskelija ja erityisen paljon nautin ruoasta. Herkkujani ovat olleet aina kaikki makea ja rasvainen, ja myös kahvia olen juonut jo vuosia pari pannua päivässä. Koska en liho helposti, eikä aknekaan ole enää vaivannut yli vuoteen, olen syönyt surutta ihan kaikkea haluamaani.

12565414_10153363982768519_4741341963283436599_n

12512808_10153363983023519_6815248737211434849_n

Asian kääntöpuolena olen kärsinyt vuosia vatsavaivoista, jotka ovat välillä helpottuneet ja välillä taas pahentuneet radikaalisti. Yhtä kaikki fyysinen oloni on ollut suurimman osan ajasta viime vuosina tukkoinen ja raskas, poikkeuksena viime kesä, jolloin tutustuttuani paremmin Mr. Kameleonttiin en syönyt lähes mitään pariin kuukauteen. 😀 Tuolloin vatsani voi hyvin, sillä söin todella kevyesti, enimmäkseen rahkaa ja appelsiineja. Tämäkään selvä merkki ei vielä saanut minua seulomaan syömisiäni tarkemmin.

Postauksen kuvissa näkyy entisiä suosikkiasioitani, joita söin ja join riemulla, mutta minkä jälkeen kärsin aina hirveistä vatsanväänteistä.

12522917_10153363982828519_4504758783986941805_n

12552527_10153363982778519_1975588736411245537_n

Vasta nyt noin viikko sitten, alettuani perehtyä kunnolla ärtyvän suolen oireyhtymään ja FODMAP-ruokavalioon minulle selvisi, että suurimmat herkkuni kahvi, irtokarkit, hiilihapolliset juomat, leipä, pasta ja pitsa ovat juuri vihoviimeisiä ruokia, joita minun tulisi syödä. Se oli melko karu hetki ja tunsin puhdasta surua ajatellessani miten joudun luopumaan herkuistani, jotka liittyvät olennaisena osana moniin suosikkihetkiini päivässä. Erityisen rankalta tuntui ajatus kahvista, useimmista leivistä ja karkeista luopumisesta. Ajattelin myös kaiholla hiilaripainoitteisia brunsseja, joita minulla on tapana tehdä Mr. Kameleontin kanssa. Eräänä aamuna kuitenkin tirautin pari kyyneltä osittain helpotuksesta ja osittain luopumisen haikeudesta ja suuntasin kohti lähimarkettiani. Kulutin tunnin verran tutkien minulle sallittujen ruokien valikoimaa ja kasasin ostoskoriin minulle erittäin epätyypillisiä ruoka-aineita, mutta myös vanhoja tuttuja, jotka löytyvät ”sallittujen” listalta. Siitä lähti konkreettisesti liikkeelle paremman olon tavoitteluni.

En ole käynyt vielä lääkärissä saamassa virallista diagnoosia, mutta se on kyllä aikomukseni.

12565380_10153363982818519_9127531228012070964_n

12523157_10153363982873519_1086558070833352616_n

Olen hämmentynyt siitä, miten paljon parempi olo minulla oli jo kahden päivän jälkeen uutta ruokavaliota noudatettuani. Tajusin, että olin vuosien aikana tottunut ja turtunut jatkuvaan tukalaan oloon ja kipuun, enkä osannut toivoa parempaa. Syömisen suunnittelu vie vielä paljon aikaa ja on melko vaivalloista, mutta ainakin syön huomattavasti terveellisemmin, harkitummin ja paremmin. Kirjoittelen myöhemmin lisää siitä, mitä ihan konkreettisesti syön, nimittäin niitäkin asioita on tietenkin monia. Nyt tämä postaus alkaa olla jo riittävän pitkä näinkin.

Haluaisin kovasti kuulla onko teillä muilla vastaavia kokemuksia FODMAP-ruokavalioon siirtymisestä tai onko joku miettinyt kokeilevansa sitä? Kuulisin myös mielelläni vinkkejä millä te IBS-tyypit herkuttelette! 🙂

Laivatuliaisia

Minut saatiin ylipuhuttua viettämään uuttavuotta ruotsinlaivalla. Tästä myönnytyksestä johtuen annoin itselleni luvan shoppailla tax freessa oikein kunnolla ja olihan Viking Gracelle tullut monia minua kiinnostavia uusia sarjojakin myyntiin. Odotin erityisen innolla Bath & Body Worksin valikoimaan tutustumista. Kävi kuitenkin niin, etten ostanut paljon mitään. Kaikki jutut, jotka hankin, ostin ensimmäisellä pikaisella parfymeriakierroksella laivaantulopäivän iltana, enkä seuraavana päivänä syttynyt enää mistään niin, että olisin tehnyt lisää ostoksia. Tämä on kuitenkin aina vain plussaa, eikös.

Löysin alepöydästä The Body Shopin Hemp Body Butterin, eli hamppuvartalovoin edulliseen kahdeksan euron hintaan. L’Occitanen Amande Shower Oil, eli mahtavan tuoksuinen, kosteuttava suihkuöljy maksoi suunnilleen saman verran. Tämä oli oikea löytö! Kolmas ja viimeinen ostamani asia oli vaihtopää Clarisoniciin. Otin Delicate-harjan, koska valikoimiin ei kuulunut Cashmerea. Vaihtopää maksoi muistaakseni 16,90 euroa, eli oli reilusti edullisempi kuin maissa.

Mies innostui ostamaan kaksi deodorantti stickiä, tuoksuina Guerlain L’Homme Ideal ja Chanel Allure Homme Sport. Molempien tuoksujen eau de toiletet olen antanut miehelle lahjaksi viime vuonna, joten hän halusi niihin sopivat deodorantit.

Erittäin maltilliset tax free-ostokset minusta ja hyvä niin! 🙂

Suunnitteletteko te etukäteen tax free-ostoksenne vai shoppailetteko laivalla fiilispohjalta?