Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Aloitin elokuun lopussa Fitfarmin Superdieetti Simplen ja kerroin siitä teille tässä postauksessa. Lupasin alkuinnostuksissani raportoida kuuden viikon dieetistä blogissa kahden viikon välein, mutta tämä jäi vain puheeksi. Jälkeenpäin ajateltuna oli hölmöä edes luvata moista, sillä elämäntapojen muutokset ja muut vastaavat asiat saattavat usein sekoittaa ajatuksia siinä määrin, että niistä on hyvä raportoida vasta kun asiat ovat jäsentyneet ensin omassa mielessä ajan kanssa. Päädyinkin kertomaan teille dieetistä vain kerran, eli sen ensimmäisen postauksen verran. Lunastan kuitenkin lupauksestani sen verran, että kerron dieetin jälkifiiliksiä tämän kuulumispostauksen lopussa.
Kuvituksena on otoksia marraskuiselta Utrechtin reissultamme.
Halusin kirjoittaa kuulumisia pitkästä aikaa, sillä elämäntilanteeni on muuttunut vauvavuoden jälkeisistä hattaraisista tunnelmista hiukan. Viimeksi olin vielä tiiviisti vauvakuplassa ja vaahtosin kotona olemisen ihanuudesta. Kotona on edelleen ihanaa, mutta nykyään se edellyttää sitä, että pääsen välillä käymään töissä. Pelkäsin vielä kesällä, että en tule enää koskaan kaipaamaan työelämään, sillä ajatuskin töissä käymisestä ahdisti. Yritin kuvitella itseäni venyttämässä penniä ja opettelemassa leipomista ja ompelukoneen käyttöä, sillä ajatus ansiotyöstä ei todellakaan tuntunut houkuttelevalta. Ajatus töihin paluusta hiipi kuitenkin mieleeni yllättäen ja syyskuussa kuulin itseni ilmoittautuvan keikkalaiseksi useampaan eri paikkaan. Teen siis keikkatyötä, enkä missään nimessä ole edelleenkään palaamassa vakituisesti työelämään. Vakituiseen työpaikkaani olen kertonut näillä näkymin palaavani kesäkuussa 2021.
Töissä käyminen tuntuu ihanalta siksi, että saan siellä kaipaamiani aikuiskontakteja ja voin kokea, että minä osaan vielä tehdä työtäni ja vieläpä aika hyvin. Äitiysloman ja hoitovapaan suoman tauon myötä olen myös ihastunut omaan alaani uudestaan, mikä tuntuu mahtavalta. Äitiysloman alettua minä nimittäin katselin vakavasti uusia opintoja ja harkitsin alanvaihtoa. Nyt kuitenkin tuntuu taas siltä, että olen siellä missä minun pitääkin olla. Toki en myöskään pistä pahakseni palkan ilmestymistä tililleni, sillä hoitovapaan aikana normaali tuloeräni on ollut 230 euroa kuukaudessa, ja sehän ei meillä riitä edes kolmen viikon ruokiin.
Syyskuu ja lokakuu hujahtivat pitkälti töissä, mutta marraskuussa töitä on ollut taas todella paljon vähemmän. Nautin suuresti tällaisesta vaihtelusta ja työn vastapainoksi kotona lapsen kanssa oleminen on taas ollut virkistävää. Silja ei ole edelleenkään päivähoidossa, sillä meillä on onneksi niin hyvä tukiverkosto, että olemme saaneet hoidon järjestymään isovanhempien avulla. Siitä olen kyllä superkiitollinen.
Kävimme miehen kanssa marraskuun alussa kahdestaan Utrechtissa, Hollannissa. Paikka valikoitui aika sattumalta, mutta ajankohta määräytyi suosikkiyhtyeemme keikan perusteella. Opethin keikka oli loistava kuten odottaa saattoi, mutta koko matka jäi mieleeni pitkäksi ajaksi todella hyvänä ja onnistuneena kokemuksena. Utrecht oli pienen oloinen kaupunki, enkä yleensä hakeudu sellaisiin lomalla, mutta jokin paikassa teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Rennon elämästä nautiskeleva tunnelma, rehdin oloiset ihmiset ja kaunis arkkitehtuuri säväyttivät minua niin, että olen kaivannut Utrechtiin kovasti takaisin.
Matkasta teki poikkeuksellisen odotetun ja myös raastavan jännittävän se, että lähdimme matkaan ensimmäistä kertaa ilman Siljaa. Silja oli hyvässä hoidossa, mutta minulle oli silti todella kova pala jättää hänet kahdeksi yöksi ja kolmeksi päiväksi. Teki kyllä hyvää päästä olemaan kahdestaan miehen kanssa, sillä kesä ja alkusyksy olivat ajoittain melko koettelevia meille.
Reissussa käyminen sytytti minussa valtavan matkakuumeen ja nyt haaveilen jo seuraavasta matkasta. Haluaisin keväällä päästä vihdoin käymään Barcelonassa.
Tällä hetkellä olen aivan superväsynyt. Se johtuu siitä samasta syystä, miksi suuri osa suomalaisista tällä hetkellä nuokkuu työpöytiensä äärellä, eli marraskuusta. Voisin mielelläni maata sängyssä kaiken vapaa-aikani, sillä valon puutteen takia en yksinkertaisesti jaksa mitään. Tätä postausta kirjoitin varmaan viikon ja aiempina viikkoina julkaisemani postaukset olen tehnyt pitkälti jo viime kuussa. Kommentteihinnekin vastaan ärsyttävän pitkällä viiveellä. Ehkä tammikuussa helpottaa.
Ulkona vallitsevan pimeyden ja ankeuden vastapainoksi olen innostunut meikeissä ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni oikein kirkkaista sävyistä. Väsymyksestä huolimatta olen meikannut joka päivä, sillä se on minun tapani taistella kaamosta vastaan. Olen onnistunut joinain päivinä tekemään tosi nättejä sävy-yhdistelmiä, mutta en ole saanut niistä edes lähellä kelvollista olevia kuvia. Kirkkaiden sävyjen lisäksi olen totaalisen hurahtanut luomiväripaletteihin, ja niistä olenkin ripotellen julkaissut postauksia täällä. Monia on silti vielä näyttämättä teille.
Väsymyksestä huolimatta minusta tuntuu siltä, että olen elämässäni juuri nyt siinä pisteessä, jossa haluaisinkin olla. En kaipaa dieettejä tai muita uusia projekteja, sillä arjessani on juuri nyt tarpeeksi sisältöä ja tekemistä sellaisenaan. Koska loin tähän loppuun hapuilevan aasinsillan dieettiin, käydään sen jälkipuinti nyt vielä läpi, vaikka en totta puhuen jaksaisi enää miettiä koko asiaa. Ai miten niin olen joskus tuuliviiri?
Dieetin ensimmäisistä kahdesta viikosta voi tosiaan lukea aiemmasta postauksestani. Kolmannen ja neljännen viikon muistan sujuneen vaihtelevasti. Toisinaan olin täynnä intoa ja virtaa, toisinaan taas hyvin kärsimätön ja närkästynyt. Painoni alkoi pudota ripeämmin muistaakseni neljännellä viikolla, mikä oli ilahduttavaa ja antoi lisää motivaatiota. Toisaalta huomasin samaan aikaan myös ikävämpiä asioita, kuten että aloimme myöskin dieetille ryhtyneen mieheni kanssa riitelemään huomattavasti enemmän kuin tavallisesti ja olimme myös usein todella huonolla tuulella ja väsyneitä. Tällöin ajattelin, että tämä ei voi olla meille hyväksi.
En vähentänyt missään vaiheessa ruokamäärää, kuten dieetissä olisi pitänyt, vaan päinvastoin lisäsin sitä hieman. Minulla putosi silti painoa tavoitteiden mukaisesti ja peilistä näkyi hetkellisesti aika erinäköinen kroppa. Virallisen dieetin päätyttyä aloin tuntea jatkuvaa nälkää, joka ei meinannut lähteä edes syömällä, eli ilmeisesti olin päätynyt säästöliekille lisäämistäni ruoista huolimatta.
Dieetin päätyttyä meni ehkä viikko siihen, että olin palannut lähes täysin vanhoihin ruokailutottumuksiini. Minulle ei tuntunut jäävän mitään käteen oppimistani asioista, vaan tunteet määrittelevät jälleen syömistäni. Kokonaisuutena dieetti oli siis minulle aika plus miinus nolla, mutta liikuntaan hurahtaminen oli silti ehdottomasti dieetin positiiviseksi laskettava lieve-ilmiö. En jaksa tässä kuussa enkä välttämättä ensi kuussakaan raahautua liikkumaan, mutta uskoisin innostuvani jälleen tammikuussa. Nyt haluan vain vajota talvihorrokseen jokaisena vapaana hetkenäni. Ja jos suklaapala antaa minulle tarvittavan porkkanan lähteä viemään lasta pilkkopimeälle pihalle keinumaan, nakkaan sen suuhuni silmää räpäyttämättä.
Miten te kestätte marraskuuta? Mitä teille kuuluu?
ROUVA KAMELEONTTI 