Katson nykyään harmillisen harvoin dokumentteja, mutta minun todella pitäisi katsoa niitä useammin, sillä useimmiten koen niiden muuttavan elämääni ja ajatteluani jollakin tasolla. Viimeisin katsomani dokumentti oli poikkeuksellisen pysäyttävä ja voin sanoa sen suorastaan mullistaneen elämääni. Sain dokumentista tietoa, joka järkytti minua jo itsessään, mutta järkytyin myös siitä, miten pimennossa olin ollut dokumentissa käsitellyistä asioista.
Tuo minua syvästi koskettanut dokumentti oli Stacey Dooley: Totuus halpamuodista. Sen voi katsella Yle Areenasta täältä. Dokumentissa käsiteltiin halpamuodin vaikutuksia kehitysmaihin, niiden luontoon ja ihmisiin. Koska vaatteita saa nykyään kaupoista puoli-ilmaiseksi, vaatii se myös puoli-ilmaista työvoimaa ja epäeettisiä tuotantotapoja. Olen toki jossain määrin tiennyt tämän ja minulla on ollut kausia, jolloin olen vältellyt esimerkiksi H&M-tyyppisiä myymälöitä, mutta halpamuodin tuotannon tuhoavat vaikutukset tulivat silti kaikessa brutaaliudessaan minulle yllätyksenä.
Stacey Dooleyn dokumentissa näytetään kaunistelematta mihin kuntoon vaatetehtaat ovat saaneet luonnon (ja niiden asukkaat!) kehitysmaissa. Esimerkiksi elintärkeä Araljärvi on kuivunut ja sen myötä alueen ilmasto muuttunut, ihmiset menettäneet työnsä ja terveytensä. Indonesiassa taas tehtaiden saastuttama Citarum-joki tuhoaa joka päivä miljoonien ihmisten terveyttä, sillä heillä ei ole mahdollisuutta muuttaa paremmille asuinmaille tai edes hankkia ruoanlaittoon ja lasten pesemiseen tarvittavaa vettä muualta. Dokumentin ehkä pysäyttävin kohta oli minulle se, kun joen vesi kiehui hapenpuutteen ja saasteiden vaikutuksesta. Katsokaa tämä itse, en pysty sitä sanoin kuvailemaan. Minulle kiehuvasta joesta jäi vahvasti karmea mielikuva siitä, että ihminen tuhoaa nykyisellä toiminnallaan maapalloa uskomatonta vauhtia ja kohta tätä kaikkea ei enää ole. Ja tämä kaikki tapahtuu hyväksytysti ja ihmisten tahallisella toiminnalla.
Minä todella ahdistuin dokumentista, mikä oli erittäin hyvä ja tervetullut asia. En ole vaatteiden suurkuluttaja tai mikään intohimoinen vaatteiden shoppailija, sillä kosmetiikka on edelleen se minun suurin paheeni ja ongelmani, jos sen niin haluaa ajatella. Tykkään silti ostella toisinaan myös vaatteita ja myönnän minulla olevan niitä yli tarpeen. Varsinkin nyt alkusyksyllä minulla on ollut oikea hurahtaminen muodin seuraamiseen ja olen ostanut innokkaasti uusia vaatekappaleita. Minunkin oli siis ehdottomasti aiheellista ahdistua ja alkaa miettiä enemmän kulutustani.
Heti dokumentin katsottuani minulla alkoi pyöriä päässä monenlaisia ajatuksia, joista osa oli itseäni puolustelevia ja selitteleviä. En kokenut ainakaan heti olevani valmis luopumaan ylimääräisestä shoppailusta ja turhista vaatteista. Huomasin kuitenkin päivien kuluessa ajatusmaailmassani alkavan tapahtua hidasta muutosta, ja yllättäen Zalandon ostoskoriin klikkaamani vaatteet jäivätkin tilaamatta ja ostin niiden tilalle haluamani asiat kirpputorilta. Säästin ison summan rahaa, mutta mikä vielä parempaa, ehkä hiukan myös luontoa ja ihmisiä.
Yksittäinen teko ei vielä johda kummoisiin muutoksiin, mutta omalla kohdallani yritän pitää kestävämmän kehityksen jatkossa mielessäni. Tunnistan ostokäyttäytymisestäni paljon emotionaalisia vaikuttajia, jotka saavat minut ostamaan asioita ja tämä on asia, johon minun pitää kiinnittää huomiota. Voin myös itse estää ajatusmaailmaani muokkautumasta kulutusta ylistävään ja lisäävään suuntaan. En ole uskaltanut vielä tutkia minkälaisia vaikutuksia kosmetiikkateollisuudella on maapalloon, mutta en halua lakaista näitä asioita enää maton alle ja jättää ottamatta selvää.
Dokumentissa sivuttiin vaikuttajien valtavaa merkitystä maapallon nykytilanteeseen. Esimerkiksi oli nostettu useita satoja tuhansia tilaajia viihdyttäviä YouTube-tähtiä, jotka saavat esimerkillään miljoonat ihmiset ostamaan turhia vaatteita, joita käytetään pahimmassa tapauksessa kerran ja heitetään sitten pois. Olen katsonut tänä syksynä enemmän kuin koskaan ennen nimenomaan muodista videoita tekeviä tubettajia ja havahtunut tähän ilmiöön itsekin. Huomasin oman ajatusmaailmani muokkautuneen todella nopeasti holtittoman kulutuksen hyväksyvään tilaan, kun olin seurannut muutamaa ihailuni herättänyttä naista YouTubessa. Huomasin alkaneeni haaveilla designerlaukuista ja kolmen sadan euron nahkasaappaista, joita en vielä kuukausi sitten ollut koskaan ajatellut tarvitsevani. Miten paljon nämä videot vaikuttavat nuorempiin ihmisiin, jos ne saavat 33-vuotiaan kotiäidin muutamassa päivässä kokemaan tarvetta omistaa viisi uutta mekkoa?
Tiedän vaikuttavani myös itse pienen ihmisryhmän ajatuksiin ja siksi minun sietäisi hävetä aiempien vuosien holtitonta kosmetiikan ostamistani ja jatkuvaa ostosten esittelyä blogissa. Onneksi olen vuosien saatossa muuttunut hiukan järkevämmäksi ja esimerkiksi vähentänyt turhien meikkien ostamista ja alkanut käyttää enemmän luonnonkosmetiikkaa. Yksi suuri muutos blogin alkuvuosien käyttäytymiseeni on se, että viimeiset vuodet olen kierrättänyt pilkun tarkasti kaiken kosmetiikasta syntyvän jätteen. Olen rakentanut eteiseemme suurehkon kierrätyspisteen, jossa on paikat eri materiaaleille. Järkytyn yhä joka kuukausi muovijätteen määrästä.
Uusia vaatekokoelmia ilmestyy nykyään joka viikko, mikä saa ihmiset ostamaan vaatteita raivokasta tahtia. En tiedä kuvittelenko vain, mutta minusta tuntuu että uusia meikkikokoelmiakin ilmestyy nykyään jatkuvasti. Tiettyjen halpojen sarjojen meikit muistuttavat minua halpamuodista, sillä on helppoa investoida pari euroa keltaiseen glitteriseen meikkikynään, jos sitä on alunperinkin tarkoitus käyttää vain pari kertaa.
En väitä, että tämän postauksen myötä lopettaisin kokonaan vaatteiden ostamista tai kosmetiikkaharrastustani, enkä sano että kenenkään muunkaan tarvitsisi tehdä niin. Haluaisin vain, että asiasta keskusteltaisiin ja että jokainen miettisi tarkemmin tarvitseeko todella jokaista ostamaansa vaatekappaletta. Ehkä suuri osa teistä jo tiesikin halpamuodin karmivista vaikutuksista maapalloon, mutta luulen että asian laajuus kokonaisuudessaan tulee silti monille yllätyksenä. Ihailen siskoani, joka on opettanut lapsensa pienestä pitäen välttämään halpamuotia ja kannustanut heitä ostamaan vaatteensa paremmin päivänvaloa kestäviltä yrityksiltä. Tässä olisi itsellenikin haastetta.
Kuulisin mielelläni jos teillä heräsi tästä jotakin ajatuksia! Kuinka moni on katsonut Stacey Dooleyn dokumentin?
Artikkelikuva: Sveriges Radio
ROUVA KAMELEONTTI 