Elokuun 2019 loppuneet

Elokuun 2019 loppuneet

*Postaus sisältää pr-näytteenä saadun tuotteen.

Elokuussa loppui jälleen paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta toki muutama muukin tuote. Tyhjentyneiden kasasta jäi poikkeuksellisen hyvä fiilis, sillä suurin osa tuotteista oli tosi mieleisiä.

Kappas kun loppuikin monta tuotetta samalta merkiltä ja jopa samasta sarjasta!

Juice Beauty Green Apple Age Defy Serum on ihana, ihoa huomattavasti napakoittava seerumi, jota olen käyttänyt ennenkin pullollisen. Ostaisin tätä lisää, ellei hinta tulisi esteeksi. Hamstrasin tätä joskus alepöydästä useita pullollisia, mutta halusin jakaa seerumin riemua niin monen ihmisen kanssa, että itselleni jäi lopulta vain kaksi pulloa.

Juice Beauty Green Apple Brightening SPF 15 Moisturizer oli hieman epämiellyttävän tuoksuinen kasvovoide, jonka suojakerroin jätti ihon himmeän kalpeaksi. En ostaisi tätä lisää.

Juice Beauty Green Apple Brightening Gel Cleanser oli ihana kakkosvaiheen geeliputsari, jota haluaisin joskus lisää. Hamstrasin tätä keväällä pari pulloa alesta, mutta molemmat on nyt surukseni käytetty loppuun. Tuoksultaan piristävän sitruksinen ja hapan putsari oli pesevää, mutta se ei silti tuntunut kuivattavan ihoani liikaa.

Juice Beauty Resurfacing Micro-Exfoliant oli supertehokas kasvokuorinta, jota käytän parhaillaan toista tuubillista. Tuote tuoksuu ihan rehellisen pahalle, mutta se jättää ihon niin pehmeän siloiseksi, että uhmaan käyttöepämukavuutta ja rutistelen nykyisenkin tuubin loppuun.

Patyka Antioxidant Smoothing Cream oli hyvän tuoksuinen kasvovoide, jolta jäin odottamaan enemmän tehoja. En ole ehkä yleisesti ottaen niin varauksettoman ihastunut Patykaan kuin aluksi kuvittelin ja tästäkin voiteesta jäi hieman mitäänsanomaton fiilis.

Butterfly London Brightening Anti-Oxidant Serum oli aivan ihastuttava seerumi, jota käyttäisin ehdottomasti mielelläni lisääkin. Seerumi tuoksui kirpeän hedelmäiselle ja tuntui iholla mahtavalta. Pullon pipetti oli hiukan temppuileva, mutta muuten tämä oli täyden kympin tuote.

Sunday Riley Juno Antioxidant Superfood Face Oil on todella hypetetty tuote, jota minäkin halusin päästä kokeilemaan. Öljy oli ehdottomasti hyvää, mutta en keksinyt miksi tämä erottuisi niin paljon muista öljyistä, että maksaisin tästä pienestä pullosta uudelleen useiden kymmenien eurojen hintaa. Pakkaus oli upea ilmestys kylpyhuoneessa, mutta muuten jäin kaipaamaan enemmän vau-efektiä.

Ihastun harvoin hiustuotteisiin erityisemmin ja ostan uusia muotoilutuotteita ehkä kerran vuodessa, jos silloinkaan. *Moroccanoil Dry Texture Spray oli kuitenkin sellainen tuote, jota haluan ostaa joskus lisää. Tämä ihanan tuoksuinen ja muhkeaa tuuheutta ja nostetta tukkaan tuova suihke sopi kaltaiselleni hätäiselle tukanlaittajalle. Ajattelin säästösyistä ostaa tälle seuraajaksi Biozellin rakennesuihkeen ja kokeilla onko edullisemmasta vastineesta mihinkään.

Attitude Super Leaves Natural Conditioner oli hyvin mitäänsanomaton hoitoaine, jota en osta uudelleen.

Lavera Gloss & Bounce Conditioner tuoksui taivaalliselle, mutta se ei ollut riittävän hoitava pitkälle tukalleni. Sarjan shampoosta pidän kovasti.

Evolve Superfood Shine Shampoon paras ominaisuus oli mahtava tuoksu, mutta oli tämä muutenkin ihan kelvollista. Sarjan hoitoaineella oli sama ongelma kuin Laveralla, eli se ei ollut tukalleni tarpeeksi hoitavaa.

Lavera Exotic Body Wash on yksi pitkäaikaisia Lavera-suosikkejani. Ihastuttavan pehmeä vaniljaisen kookoksinen tuoksu piristää ja samaan aikaan rauhoittaa mieltä.

The Body Shop Cactus Blossom Shower Gel oli ensinuuhkaisulta mielestäni ihanaa, mutta kyllästyin siihen jo ehkä viidennellä käyttökerralla. Nyt käyttelen hampaat irvessä jalkapohjiin saman tuoksuista vartalovoita.

Neal’s Yard Remedies Rose & Geranium Body Polish oli yksi ihastuttavimpia käyttämiäni vartalokuorintoja. Se teki ihosta pehmeän ja kosteutetun samalla kun hienostuneen ruusuinen tuoksu rauhoitti mieltä.

The Body Shopin vartalovoit ovat pitkäaikaisia suosikkejani, joista en luovu. Tätä Body Butter Sheaa olen tainnut käyttää jo melkein 20 vuoden ajan! Tuoksu on muuttunut vuosien saatossa huonommaksi, mutta koostumus on edelleen ihastuttavan runsas ja ravitseva. Ostan lisää aina.

Garnier UV Water SPF 30 oli kätevä suihkutettava aurinkosuoja, joka tuoksui todella miellyttävälle. Ellen karttaisi nykyään kemiallisia aurinkosuojia, voisin käyttää tätä lisää. Nykyään ostan kuitenkin vain luonnonkosmetiikan vaihtoehtoja.

Avril Gentle Nail Polish Remover oli todellinen huti, sillä sen pakkaus vuosi ja hajosi jo alkumetreillä. Itse tuote oli yllättävänkin tehokasta, vaikka myönnän aluksi kyseenalaistaneeni vahvasti luonnonkosmetiikan kynsilakanpoistajan tehoja.

Kivvi Bergamot And Litsea Cubeba Body Marmalade oli ihanan öljyinen ja ravitseva vartalomarmeladi, jonka kanssa jäin hiukan nuolemaan näppejäni, se nimittäin kelpasi myös miehelle. Hän käytti sitä ilmeisen tyytyväisenä jalkapohjiinsa. Kivvillä on muitakin vartalomarmeladeja ja aion kyllä tehdä tarkempaa tuttavuutta niiden kanssa vielä joskus.

Natura Siberica Oblepikha Foot Cream oli aivan ihana jalkavoide, jossa yhdistyivät edullinen hinta, loistava koostumus ja happaman makea tyrnin tuoksu. Ostan luultavasti lisää.

Bee Lovely Hand Cream oli ensikosketukseni Neal’s Yard Remediesiin ja se sai minut ihastumaan merkkiin kovasti! Tämä käsivoide oli aivan täydellistä tuoksua ja runsasta, mutta silti hyvin imeytyvää koostumusta myöden. Hinta hieman kirpaisee, mutta aion ehdottomasti ostaa tätä lisää.

Mádara Repairing Lulti-Layer Hand Cream on tehokas, joskin tuoksultaan hieman tylsän oloinen käsivoide. Hamstrasin tätä joskus alennusmyynneistä ja käyttelen nyt toista samanlaista tuubia loppuun.

Weleda Skin Food on nykyään sekä minun että mieheni luottotuote, joten sitä kuluu meillä vikkelään. Voide on runsasta ja raikkaan sitruksisen tuoksuista ja sitä voi käyttää käsille, jaloille ja koko vartalolle kuiviin kohtiin.

Olen ollut edelleen heinäkuun puolivälistä tähän päivään kosmetiikan ostolakossa, mutta nyt näpyttelin suurehkon tilauksen Feel Uniquelle. En kuitenkaan tilannut mitään niistä tuotekategorioista, joissa minulla on pahasti ylitarjontaa. Näitä ovat muunmuassa vartalovoiteet, suihkugeelit, ykkösvaiheen kasvoputsarit sekä kasvovoiteet. Voipi olla, että blogissa näkyy siis lähiaikoina jokunen uusikin tuote.

Herättikö jokin loppuneista erityistä kiinnostusta?

Kesäkuun 2019 loppuneet

Kesäkuun 2019 loppuneet

*Postaus sisältää pr-näytteenä saatuja tuotteita, jotka on merkitty erikseen tähdellä.

Keskeytän blogihiljaisuuttani sen verran, että esittelen kesäkuun loppuneet tuotteet. Palan halusta saada nämä pois nurkista pyörimästä ja onhan se mukavaa kommunikoida pitkästä aikaa teidänkin kanssanne vaikka näin vähäsenkin. Loma blogista ja liiallisesta koneella istumisesta on tehnyt minulle todella hyvää ja aion edelleen jatkaa samaa rataa määrittelemättömän ajan.

Kirjoittelin The Body Shopin loistavasta Skin Defence Multi-Protection Essence-aurinkosuojasta hiljattain täällä. Tämä oli jo toinen käyttämäni tuubi ja tulen ostamaan tätä jatkossakin lisää.

Kivvi Pigmentation Spot Reducing Facial Serum oli mielenkiintoinen tuttavuus itselleni ennestään vain nimenä etäisesti tutulta merkiltä. En huomannut hauskan kirpeän tuoksuisen seerumin häivyttävän pigmenttiläiskiäni, mutta pidin tämän kosteuttavasta ja mukavan kevyestä koostumuksesta. Koostumus muistutti itse asiassa melko paljon Laveran Hydro Effect-sarjan seerumia.

Matkakokoinen Clarins Hydra-Essentiel-kasvovoide oli yllättävän riittoisa ja miellyttävä kasvovoide. En kuitenkaan osta nykyisin näin silikonisia voiteita.

*Lavera Hydro Effect Day Cream oli itselleni hyvin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä tuote, sillä tavallaan pidin siitä kovasti, mutta samaan aikaan toivoin jatkuvasti sen loppuvan. Hydro Effect-linja on ehkä kokonaisuudessaan sarja, joka ei riitä kosteuttamaan ja ravitsemaan ihoani tarpeeksi. Haluaisin pitää linjan tuotteista, mutta ne eivät vain keveydessään ole minulle paras vaihtoehto.

Evolve Multi Peptide 360 Moisture Cream oli suuri pettymys, sillä vaikka sen tuhti koostumus oli valtavasti mieleeni, oli sen haju jotakin niin karseaa, että en näin jälkikäteen ymmärrä miten ikinä sain käytettyä 30-millisen purkin loppuun.

L’Occitanen matkakokoinen Cleansing Water-misellivesi oli todella kätevä reissussa, mutta tästä ei jäänyt kummempia muistikuvia. Tämä taisi tuntua aavistuksen kosteuttavalta.

*Cattier Cleansing Foam oli todella hellävarainen, miedosti ruusulle tuoksuva vaahtoputsari, jota suosin erityisesti aamukäytössä sen hellän pesutehon vuoksi. Tämä oli kaikin puolin mukava, mutta ei mikään suuria tunteita herättävä tuote. Voisin käyttää lisääkin ehdottomasti.

Sunday Riley Ceramic Slip Cleanser on todella hehkutettu putsari, mutta minulle se oli pettymys. Liukkaan geelimäinen koostumus ei ollut mieleeni ja lisäksi tämä tuntui liian pesevältä.

Dabba Chamomile Floral Water tuoksui kammottavan hiivaiselle, mutta tuntui iholla kosteuttavalta ja rauhoittavalta. Voisin ehkä tehdä tuttavuutta Dabban muiden kukkaisvesien kanssa, mutta tämä yksilö ei tule enää pääsemään uusintakierrokselle. Harvinaisen pahan hajuinen kosmetiikkatuote kerrassaan!

Ostin talvella innoissani testiin ison kasan Evolven tuotteita ja suurin osa niistä oli valitettavasti hiukan pettymyksiä. Evolve Tropical Blossom Body Polish ei kuulu pettymyksiin, vaan annan sille täyden kympin. Sen kuorintatehot olivat loistavat, mutta samalla se jätti ihon ravitun ja jopa hiukan öljyisen tuntuiseksi. Trooppinen tuoksukin oli hyvä. Tätä voisin ehdottomasti ostaa lisää.

Evolve Citrus Blend Aromatic Wash oli ihan ok tuote, mutta kuitenkin auttamattoman tylsä. Odotin tuoksulta piristävää kirpeyttä, mutta se olikin lähempänä hapanta. Pesutehoista ei ollut erityisempää mainittavaa, mutta siirsin tämän melko nopeasti suihkusta käsisaippuaksi.

L´Occitane Amande Shower Oil on pitkäaikainen suosikkini, jota minulla on oltava aina jemmassa. Yksi parhaita kokeilemiani suihkuöljyjä. Mantelisen tuoksun kanssa minulla on myös huonot hetkeni, mutta suurimman osan vuodesta rakastan sitä. Matkakoko oli erikätevä.

Korresin vartalovoiteissa on aina todella voimakkaat tuoksut, eikä White Blossom Body Milk tehnyt poikkeusta tähän. Voimakkaan tuoksun lisäksi näissä on todella mukavan runsaat ja ravitsevat koostumukset, ja siksi käytän näitä aavistuksen liian vahvasta tuoksuelämyksestä huolimatta. Näitä löytyy vielä jemmoista useissa eri tuoksuissa.

Clarins Roll-On Deodorant on ikisuosikkini, jota olen käyttänyt valehtelematta lähemmäs 20 kappaletta. Paras, ihana, mahtava. Tämä ei petä eikä jätä koskaan pulaan. Ostan lisää aina.

SB Finland Piparminttu Jalkabalsami on pienen kotimaisen luonnonkosmetiikkafirman taidonnäyte loistavasta jalkavoiteesta. Minttuinen voide ravitsi jalkojen ihoa tehokkaasti ja tuoksui ihanalta. Ostan ehdottomasti joskus lisää.

L’Occitanen shampoot ovat olleet kovasti mieleeni ja niin oli tämä matkakokoinen 5 Essential Oils Shampookin. Melko peseviä nämä kyllä ovat, joten herkempi päänahka saattaa äityä kutiamaan.

Evolve Superfood Shine Conditioner tuoksui taivaalliselle, mutta sen hoitotehot eivät riittäneet pitkiin hiuksiini. Kaipaan silottavampaa ja hoitavampaa tuotetta. Tuoksun vuoksi voisin ehkä ostaa tätä silti uudelleenkin.

EkoPharma Tuuheuttava vadelmahoitoaine oli löytö entisten ja nykyisten blogikollegoiden tapaamisen kosmetiikan vaihtokasasta. Tuote oli itselleni aivan loistava löytö, sillä olin alkukesästä valtavan kiinnostunut kotimaisesta luonnonkosmetiikasta. Itse hoitoainekin oli oikein kelvollista, vaikka en kaipaakaan yhtään lisää tuuheutta tukkaani. Tämä oli positiivinen yllättäjä.

Four Reasons Moisture Shampoo oli pesutehoiltaan tehokas ja tuoksultaan aavistuksen liian voimakas perusshampoo. En huomannut tämän tuotelupauksestaan huolimatta kosteuttavan hiuksiani.

Olen pitänyt kaikista muista kokeilemistani Whamisan tuotteista, mutta Whamisa Organic Flowers Hydrogel Mask-kangasnaamiosta en keksi mitään hyvää sanottavaa. Naamio ei istunut kasvoilleni ja seerumi tuntui iholla limaiselta. Näin korkeaan, noin 10 euron hintaan olisin toivonut parempaa käyttökokemusta.

Barrisom Water Bomb Jelly Mask edusti Whamisan karvaan pettymyksen jälkeen onneksi kaikkea mistä kangasnaamioissa pidän. Naamio istui kasvoille hyvin ja tuntui mukavalta iholla. Seerumi oli silkkisen tuntuista ja iho jäi hyvinvoivaksi ja hyvän tuntuiseksi. Näitä minulle lisää, kiitos!

Essien pikakuivattajat ja aluslakat ovat nykyään suosikkejani ja ostan niitä jatkuvasti uudelleen. Olen onnekkaasti lopettanut täydellisten alus -ja päällyslakkojen etsinnän, sillä olen löytänyt parhaat.

Dr. Lipp Original Nipple Balm oli tehokas ja näppärän pienikokoinen tuote käsilaukkuun. Käytin tämän lähinnä huulille.

L’Occitane Immortelle Divine Youth Oil oli aivan ihana kasvoöljy, jota voisin helposti käyttää täysikokoisen pullollisen. Tässä oli aivan ihana tuoksu ja öljy tuntui oikeasti imeytyvän nopeasti tehden ihosta ravitun ja hoidetun.

Käytin kesäkuussa pois suuren kasan näytteitä ja tässä taitaa olla vain pieni osa niistä. Jonkinlainen kosmetiikan vähennysinnostus nostaa jälleen päätään ja se on helppoa aloittaa näistä.

Heinäkuussa loppui iso kasa kaikkea ja elokuussakin on kerinnyt loppua jo monenlaista, sillä vaikka olen blogin puolella ollut hiljaa, olen kyllä käyttänyt kosmetiikkaa tavalliseen tapaan. Heinä -ja elokuu ovat olleet kosmetiikkashoppailun rintamalla vuoden hiljaisimpia kuukausia ja hyvä niin, sillä kaikkina muina kuukausina minulla onkin lähtenyt aivan lapasesta. Välillä oikein hyvä näinkin.

Huhtikuun 2019 loppuneet

Huhtikuun 2019 loppuneet

Laponie Of Scandinavian tuote saatu pr-näytteenä, muut itse ostamiani.

Huhtikuussa loppui niin jäätävä määrä kaikkea, että yritän käydä kaiken lyhyesti läpi. Tätä kirjoittaessa minua odottavat muunmuassa pakkaaminen, pyykkääminen, siivoaminen ja matkan suunnittelu, mutta toki ensin pitää raportoida roskista!

The Body Shop Camomile Sumptuous Cleansing Butter oli erinomainen puhdistusbalmi, jonka tuoksuun kyllästyin aavistuksen loppua kohti. En tiedä annostelinko tätä jotenkin hulppeasti, mutta tämä loppui yllättävän nopeasti.

The Body Shop Camomile Fresh Micellar Cleansing Water oli miedon tuoksuinen (vai tuoksuiko millekään?) ja muutenkin mukavan neutraali misellivesi.

Kiehl’s Blue Astringent Herbal Lotion oli tymäkän sinistä ja voimakkaan viilentävän tunteen kasvoille tekevää kasvovettä. Huomasin useamman kerran, että tätä käytettyäni muut ihonhoitotuotteet rullautuivat. En tiedä miten tämä on edes mahdollista, mutta ehdottomasti se on erittäin negatiivinen asia.

Neutrogena Visibly Clear Pink Grapefruit Daily Scrub oli omalle ihotyypilleni aivan liian pesevä ja raju kuoriva putsari, mutta fiilistelin tämän tuoksua joka kerta tuotetta käyttäessä.

L’Occitane Aqua Gel Cleanser oli lahja mieheltä. Itse geelimäisen putsarin koostumuksessa ei ollut moitittavaa, mutta Aqua-linjan tuoksu on omaan nenääni suorastaan kamala. Minusta tuoksu on miehekäs ja pistävä, ei lainkaan l’occitanemaisen ihana.

Clinique Moisture Surge Face Spray oli tuoksuton, kosteuttavan tuntuinen kasvosuihke. Hyvin neutraali tuote, josta ei jäänyt erityisempiä mielikuvia tai fiiliksiä.

Huxley Secret Of Sahara Sleep Mask oli alusta asti mielestäni ihana tuote, mutta kyllästyin siihen loppua kohti ja olin iloinen sen loputtua. Riittoisaa ja superkosteuttavaa korealaista yönaamiota etsiville tässä on oiva vaihtoehto.

Pix Beauty Sleep Cream oli ravitseva yövoide, joka jätti aavistuksen kalvomaisen tunteen iholle. Tykkäsin tästä, mutta en osta uudelleen.

Elizabeth Arden Good Night’s Sleep löytyi suosikkipostauksestani alkuvuodesta ja edelleen pidin sen koostumuksesta, mutta sen ennen niin kovasti minua miellyttänyt tuoksu alkoi äkkiä tuntua hyvin esanssiselta. En tule ostamaan tätä luultavasti enää uudelleen.

Clinique Moisture Surge Intense Skin Fortifying Hydrator oli kammottava tuote. Se haisi voimakkaan muoviselle ja liimaiselle ja jätti iholle silikonisen kalvon tunteen. Ei koskaan enää tätä minulle!

Juice Beauty Green Apple Age Defy Serum oli ihoa voimakkaasti napakoittava seerumi, josta pidin todella paljon. Tämä kului loppuun todella nopeasti, vajaassa parissa kuukaudessa iltaisin käytettynä, vaikka annostelin ohjeen mukaan. Minulla on onneksi tätä vielä yksi pullo jemmoissa.

Laponie Of Scandinavia Face Oil oli todella hyvä, ihoa hellivä kasvoöljy. Talvi-ihoni tykkäsi kovasti. Postaus.

Sunday Rileyn minikolmikosta kirjoittelin hiljattain arvostelut täällä.

Clarins Moisture-Rich Body Lotion oli yksi parhaita koskaan käyttämiäni vartalovoiteita. Ihanan ravitseva ja taivaallisen tuoksuinen voide, jota minun olisi hyvästä alesta kova kiusaus ostaa lisää.

Korres Ginger Lime Body Milk-vartalovoiteen koostumus oli paksua ja minun makuuni oikein loistavaa, mutta inkiväärin tuoksusta en tykännyt.

Weleda Skin Food Light on uutuus, johon minä ihastuin välittömästi. Käytin tämän käsi -ja jalkavoiteena. Alkuperäinen Skin Food oli ihanan rasvaista ja ravitsevaa. Käytin tämän miehen kanssa yhdessä loppuun.

Dermosil Hand Cream Licorice oli alunperin miehen, mutta käytin sen loppuun, kun en jaksanut enää katsella sitä toista vuotta eteisen pöydällä. Lakritsin tuoksu käsissä oli outo kokemus, enkä ostaisi tätä lisää.

Nivea Invisible Anti-Perspirant spray-muodossa oli pettymys, sillä se ei pitänyt kainaloitani kuivana, vaikka roll-on versio tästä toimii minulla hyvin.

Yliopiston apteekin Aloe vera-geelisumute oli kaupanpäällinen, jonka käytin sheivaamisen jälkeen sääriin. Ei moitittavaa.

Redken Extreme Conditioner löytyi alekorista Tokmannilta. Luulen tämän olleen vanhempaa erää, sillä tuoksu oli aavistuksen epämiellyttävä. Hoitoaine kyllä toimi muuten hyvin ja silotti hiukseni tehokkaasti.

Batiste Divine Dark Dry Shampoo oli suosikkini, kunnes päätin siirtyä luonnonkosmetiikan kuivashampoisiin. Paras kokeilemani kuivashampoo, joka ei nimensä mukaisesti sotkenut tummia hiuksia.

Cameleo Dry Shampoo Brown Hair oli muutaman euron tuotteeksi ihan ok, mutta se teki hiuksista raskaammat kuin Batiste.

Roskikseen tai Back2MACille päätyvät myös nämä meikkituotteet. Helena Rubinsteinin peiteaine oli yli kaksi vuotta vanhaa ja olen lopen kyllästynyt siihen. Se ei tunnu loppuvan ikinä. MACin luomivärinapeissa on huono laatu ja ne ovat vanhoja ja kuivia. Samoin Urban Decayn vihreä sävy on supervanha ja sottainen. MACin Harmony-poskipuna on yli seitsemän vuotta vanha, lähes loppu ja hiukan liian tumma varjostukseen, joten sekin saa lähteä. MACin huulipunistani löytyi jopa yli 10-vuotias huulipuna, joten Russian Red joutaa pois. Samoin pari muuta vanhaa ja sulanutta sävyä. Clarinsit olivat tuoksun perusteella pilaantuneet ja 7-vuotias YSL pääsi jopa loppumaan. Sekalaiset meikkikynät ovat joko kuivuneita tai suttaavia.

Huhtikuu oli kyllä loistava kuukausi loppuneiden suhteen, mutta kyllä sitä uuttakin tavaraa tuli sisään melkoisesti. Palataan loppuneiden äärelle taas kuukauden kuluttua!

Näkyikö loppuneissa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

Ihanaa uutta viikkoa! ❤

Testasin neljää ylistettyä Sunday Rileyn tuotetta – olivatko ne hintansa arvoisia

Testasin neljää ylistettyä Sunday Rileyn tuotetta – olivatko ne hintansa arvoisia

Jos olet ihonhoitohifistelijä tai seuraat paljon ihonhoitoaiheisia kanavia YouTubesta, et ole voinut välttyä kuulemasta ylenpalttista hehkutusta Sunday Riley-nimisen kosmetiikkamerkin tuotteista. Jouduin viime vuoden loppupuolella armottoman Sunday Riley-hypetyksen uhriksi ja haaveilin salaa omistavani koko ihonhoitorepertuaarin merkiltä. Pitkän harkinnan jälkeen tajusin, että minulla ei ollut hoitovapaan kynnyksellä varaa ostaa merkiltä täysikokoisia tuotteita, joten päädyin ostamaan neljän minikokoisen tuotteen setin. Hölmönä jäin hilloamaan tuotteita pahan päivän varalle ja nyt innostus merkkiin on suoraan sanottuna romahtanut. Halusin kuitenkin testata nämä ja arvostella blogiin, jos vaikka joku teistä harkitsee näiden kokeilemista. Kovin syvällistä analyysia en tuotteista päässyt tekemään, sillä osasta tuotteita riitti minulle käytettävää vain viikoksi.

Cult Beautysta (ei mainoslinkki) ostamani vajaa 40 euroa maksanut setti sisälsi 30ml Ceramic Slip Cleanserin (täysikokoinen tuote 150ml/26£), 8ml C.E.O Vitamin C Rapid Flash Brightening Serumin (täysikokoinen tuote 30ml/70£), 8ml Good Genes Glycolic Acid Treatmentin (täysikokoinen tuote 30ml/85£) sekä 15g Tidal Brightening Enzyme Water Creamin (täysikokoinen tuote 50g/60£). En löytänyt enää settiä myynnistä, mutta täysikokoiset tuotteet löytyvät edelleen ja ihmettelen, mikäli pienempiä kokoja ei tuoda enää takaisin myyntiin. Aika moni varmaan mielellään testaa ensin pienempiä kokoja, kun puhutaan tämän hintaluokan tuotteista.

Ceramic Slip Cleanser tuntuu hyvin pesevältä ja ihoni sen käytön jälkeen hiukan kuivakalta. Itse tuote on valkoista, jotenkin hyvin cliniquemaista geeliä. Tuoksu on muovinen, eli ei hyvä. Tuote sisältää muunmuassa kolmea eri savea, ja vaikka siihen on ympätty mukaan myös ihoa hoitavia öljyjä, kokisin tämän rasvaisemman ihon putsarina. En kokenut tuotetta mitenkään ihmeellisenä, enkä ostaisi tätä täysikokoisena. Putsarin pakkaus oli porukan nätein ja myöskin joukon ainoa, joka miellytti silmääni.

INCI: Water/Aqua/Eau, Disodium Laureth Sulfosuccinate, Octyldodecanol, Polyacrylate-33, Propanediol, Polyglyceryl-2 Caprate, Sodium Cocoyl Isethionate, Disteardimonium hectorite, Xanthan Gum, Montmorillonite, Kaolin, Olive Oil Polyglyceryl-6 esters, Rice Oil Glycereth-8 esters, Phospholipids, Sodium Methyl Cocoyl Taurate, Sodium Lauroamphoacetate, Bisabolol, Pentylene Glycol, Sodium Chloride, Sodium Phytate, Citrus Aurantium Amara, Caprylyl Glycol, Dehydroacetic Acid, Benzoic Acid, Propylene Carbonate, PVP

C.E.O Vitamin C Rapid Flash Brightening Serumilta osasin odottaakin tehokasta ja kihelmöivää ihofiilistä, sillä olin käyttänyt aiemmin The Ordinaryn C-vitamiinituotetta. Tuotteen luvataan muunmuassa kirkastavan ihoa, tasoittavan ihon sävyä ja taistelevan ikääntymisen merkkejä vastaan. Erityistä tuotteessa kerrotaan olevan se, että sen sisältämä C-vitamiini on tuotteessa hyvin stabiilissa muodossa, minkä johdosta ihon pitäisi hyötyä siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Miedon sitruksisen tuoksuinen seerumi oli käytössä miellyttävä sekä arvokkaan tuntuinen ja se imeytyi nopeasti ihoon. Ihoni ei ole hetkeen saanut näin vahvaa C-vitamiiniboostia osakseen, joten iho tuntui kihelmöivän. En ole varma sainko reaktion tästä vai merkin toisesta seerumista, mutta epäilen vahvasti tätä (kuva alempana). Seerumi loppui jo seitsemän käyttökerran jälkeen, joten en osaa sanoa sen pitkän tähtäimen vaikutuksista ihooni. Olisin voinut käyttää tätä lisääkin, sillä olisi ollut kiinnostavaa nähdä täyttyvätkö runsaat tuotelupaukset.

INCI: Aqua (Water), Tetrahexyldecyl Ascorbate, Squalane, Peg-8 Beeswax, Hydrogenated Polydecene, Polyglyceryl-6 Distearate, Ppg-12/Smdi Copolymer, Phenoxyethanol, Acetamidoethoxyethanol, Jojoba Esters, Sodium Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Glycine Soja Sterols, Tocopherol, Glycolic Acid, Caprylyl Glycol, Sodium Phytate, Citrus Aurantium Dulcis (Sweet Orange) Oil, Chlorphenesin, Cera Alba, Glycerin, Isosqualane, C30 Hydrocarbons, Saccharide Isomerate

Good Genes Glycolic Acid Treatment on ehkäpä merkin hehkutetuin tuote. Muunmuassa glykolihappoa, kaktusviikunaöljyä ja maitohappoa sisältävän seerumin luvataan olevan oikea ihmetuote, joka täytelöittää ihoa, häivyttää arpia ja pigmenttimuutoksia, kosteuttaa, kuorii ja kirkastaa, parantaa verenkiertoa ja taistelee ikääntymisen merkkejä vastaan. Seerumi oli kostumukseltaan ja käyttötuntumaltaan hyvin samanlainen kuin C-vitamiiniseerumi ja myös tämä aiheutti melko voimakasta kihelmöintiä ihollani. Tunne oli samanlainen kuin Pixin Glow Tonicia ensi kertoja käyttäessä, mutta paljon miedompi kuin glykolihappopitoisuudeltaan vahvempaa The Ordinaryn vastaavaa tuotetta käyttäessä. Tämäkin 8ml seerumi kesti käytössäni vain seitsemän kertaa, joten en osaa sanoa tarkemmin sen vaikutuksista ihooni. En usko, että ostaisin tuotetta täysikokoisena, vaikka sen tuotelupaukset pitäisivätkin paikkansa, sillä siitä puuttui täysin itselleni tärkeä elämyksellisyys. Etsisin mieluummin The Ordinarylta vastaavat tehoaineet käyttööni ja säästäisin huomattavan summan rahaa. 

INCI: Water/ Aqua/ Eau, Dimethicone, Glycolic Acid, Squalane, Caprylyl Caprylate/Caprate, PPG-12/SMDI Copolymer, Potassium Lactate, Cetearyl Alcohol, Propanediol, Stearic Acid, Glycerin, PPG-24-Glycereth-24, Bis-Stearyl Dimethicone, Opuntia Ficus-Indica Fruit Extract, Saccharomyces Cerevisiae Extract, Cymbopogon Schoenanthus Oil, PEG-100 Stearate, Glyceryl Stearate, Hydroxyethyl Acrylate/ Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Ceteareth-20, Caprylyl Glycol, Chlorphenesin, Xanthan Gum, Sorbitan Isostearate, Potassium Hydroxide, Phenoxyethanol, Citral, Geraniol, Limonene

Alla olevissa kuvissa näkyy hiukan ihoreaktiota, jonka jompikumpi seerumeista sai aikaan. Iho ei näytä pahalta, mutta suun ympäristö tuntui aavistuksen puutuneelta.

Tidal Brightening Enzyme Water Cream sisältää muunmuassa hyaluronihappoa ja papaijaentsyymejä. Se on tarkoitettu kaikille ihotyypeille kosteuttamaan ja täytelöittämään ihoa. Voide oli periaatteessa oikein kiva, jos ei antanut silikonisen tunnun häiritä, ja se kosteutti normaalia ihoani riittävästi ja toimi hyvin meikin alla. Voide olisi ollut varmasti hyvinkin paljon mieleeni vielä puoli vuotta sitten, mutta nyt haen kasvovoiteeltani erilaista tuntua ja sitä jo aiemmin peräänkuuluttamaani elämyksellisyyttä. Tämä jäi siis kohdallani aika mitäänsanomattomaksi tuotteeksi, mutta olen ehkä jäävi sanomaan, kun olen kallellaan niin erilaiseen kosmetiikkaan tällä hetkellä.

INCI: Water, Hydrolyzed Jojoba Esters, Glycerin, Caprylic/Capric Triglyceride, Propanediol, Sodium Hyaluronate Crosspolymer, Pentylene Glycol, Tamarindus Indica (Tamarind) Seed Gum, Ethyl Macadamiate, Sodium Acrylates Copolymer (and) Lecithin, Isododecane, Adipic Acid/Neopentyl Glycol Crosspolymer, Lauryl Dimethicone, Hydrogenated Polyisobutene, Strelitzia Nicolai (Bird of Paradise flower) Seed Aril Extract, Alpha-Arbutin, Aesculus Hippocastanum (Horse Chestnut) seed extract, Hydrolyzed Hyaluronic Acid, Allantoin, Papain and Carbome 1, 2-Hexanediol (and) Caprylyl Glycol (and) Algin, Cucumis Sativus (Cucumber) Extract, Melia Azadirachta (Neem) Leaf Extract (and) Melia Azadirachta Flower (Neem) Extract (and) Amino Esters-1 (and) Coccinia Indica Fruit Extract (and) Solanum Melongena (Eggplant) Fruit Extract, Aloe Barbadensis Flower Extract (and) Lawsonia Inermis Extract (and) Ocimum Sanctum Leaf (Holy Basil) Extract, Pearl Powder, Fragrance, Synthetic Fluorphlogopite, Titanium Dioxide, Phenoxyethanol, Chlorphenesin

Sunday Rileyn kehutut tuotteet eivät saaneet minua hihkumaan riemusta, eivätkä ne minusta olleet hintansa arvoisia. Seerumit saattavat olla tehokkaita ja antaa hyviä lopputuloksia, mutta näiden pienten näytepullojen kanssa en vielä päässyt perille niiden mahtavuudesta.

Oletteko te kokeilleet Sunday Rileyn tuotteita tai kiinnostavatko ne teitä?