Huhtikuun 2020 loppuneet

Huhtikuun 2020 loppuneet

*Postaus sisältää pr-näytteenä saatuja tuotteita.

Vuorossa olisi jälleen kuukauden aikana tyhjentyneet purkit.

Davines Love Shampoo ja Love Conditioner olivat nimensä mukaisesti silkkaa rakkautta. Pörröisille hiuksille tarkoitetut silottavat tuotteet olivat parhaat hiustenpesutuotteet, joita muistan koskaan käyttäneeni. Nämä olivat riittoisia ja runsaita ja jättivät hiukset ravitun ja hoidetun tuntuisiksi tavalla, joihin muut tukkatuotteet voivat vain pyrkiä. Ainoa marmatus tulee siitä, että kaikki kolme I Love Me-messuilta ostamaani Davinesin hoitoainetta ovat olleet osittain kuivuneita. En tiedä johtuuko tämä hoitoaineen hieman poikkeuksellisesta pakkausmuodosta, mutta tämän hintaiselta tuotteelta (noin 25 euroa) se on joka tapauksessa ärsyttävää, vaikka ei estäkään tuotteen käyttämistä. Ostan näitä silti lisää, koska en voi olla enää ilman.

Dr. Hauschka Lemon Lemongrass Vitalising Body Wash oli mukavan happaman sitruksinen, iholle hellävarainen suihkuvoide, jota käyttäisin mielelläni lisääkin.

Melvita Body Oil In Cream oli koostumukseltaan aivan täydellisen paksua ja ravitsevaa vartalovoita, jota en kuitenkaan voimakkaan arganöljyn tuoksun vuoksi enää osta uudelleen. Kolme purkkia olenkin jo käyttänyt tätä, eli ihan kiitettävän määrän.

*Made In 7 Heaven Brightening & Renewing Fluid sai hiljattain paistatella kehuissani tässä postauksessa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ravitseva ja kosteuttava tyrniä sisältävä seerumi. Saman merkin *Sensitive Lotionista löytyy niin ikään arvostelu samasta postauksesta. Hajusteeton voide sopii herkkänahkaisille.

Dr. Hauschka Melissa Day Cream tarttui mukaani hyvästä tarjouksesta, vaikka se ei ollutkaan paras vaihtoehto normaalille iholleni. Rasvoittuvan ihon kevyt ja ihastuttavan sitruksisen tuoksuinen voide imeytyi ihooni hetkessä ja jätti samettisen pinnan.

Patyka Detox Charcoal Mask yllätti minut positiivisesti, sillä se ei ollutkaan useiden puhdistavien savinaamioiden tapaan iholleni liian kuivattava, vaan oikein mukava ja lähes kosteuttavan tuntuinen. Käytin tätä saunassa ollessa, jolloin se ei päässyt koskaan kuivumaan iholleni täysin. Minttuisen yrttinen tuoksu virkisti mieltä. Voisin mielelläni käyttää tätä lisää!

*Cattier Cleansing Micellar Water on edullinen ja hyvä misellivesi, jota voisin mielelläni käyttää täysikokoisenkin pullollisen. Tämä ei herätä suuria tunteita suuntaan jos toiseenkaan, mikä on ihan ok tämänkaltaiselta tuotteelta.

A’kin Hydrating Day Cream tuli mieheltä lahjaksi saadun näytekokoisten tuotteiden pakkauksen mukana. Vaikka voide oli todella runsasta, se ei tuntunut kosteuttavan ihoani riittävästi, vaan jätti lähinnä hieman kalvomaisen fiiliksen. A’kin on edullista, australialaista luonnonkosmetiikkaa.

Prai Ageless Throat & Decolletage Cream tuli Look Fantasticin joulukalenterista. Voimakkaan tuoksuinen voide rullaantui seerumien päällä käytettynä, joten siksi tämä ei päässyt jatkoon.

COSRX Ultimate Nourishing Rice Overnight Spa Mask oli erittäin kosteuttava ja raikkaan miellyttävä yönaamio, jota voisin käyttää lisääkin, ellen suosisi nykyisin ihonhoidossa luonnonkosmetiikkaa. Tilasin tämän joskus eBaysta.

Emma Hardie Moisture Boost Vitamin C Cream oli jotenkin erikoinen tapaus, sillä se imeytyi heikosti ja jäi iholle kasoiksi pyörimään, vaikka ei ole edes luonnonkosmetiikkaa. Jos voiteen kuitenkin jaksoi työstää kasvoille, sai palkaksi ravitun tuntuisen ja hyvinvoivan ihon. Arganöljyn tuoksu ei miellyttänyt nenääni.

The Inkey List Collagen Booster jätti hiukan laimeat fiilikset, sillä tuote ei sen käyttöhetkellä kiinnostanut minua, joten en jaksanut myöskään tarkkailla sen vaikutuksia ihooni. Ainakin tämä tuntui kosteuttavan ihoa mukavasti. Seerumi sopii hyvin kevyiden ja juoksevien koostumusten ystäville.

Neal’s Yard Remedies Rose Sauvage Handcream on koostumukseltaan erinomainen, paksuhko ja ravitseva käsivoide, joka tuoksuu ruusulle. Tuoksu voisi olla parempi, mutta muuten tämä on lähes täyden kympin käsivoide.

Lavera Basis Sensitive Hand Cream on päiväkäyttöön hyvin soveltuva kevyehkö käsivoide, jonka tuoksua rakastan.

Garnier Bio Rich Argan Multi-Use Rescue Balm yllätti minut positiivisesti runsaalla ja hoitavalla koostumuksellaan. Käytin tätä käsivoiteena.

Ai miten niin koronakeväänä on kulunut paljon käsivoidetta?

Alviana Bio-Calendula Baby Pflegecreme oli Siljan atooppiselle iholle liian kevyttä voidetta, joten tämä kului loppuun alle kuukaudessa.

Dermosil Nature Deo Roll-On kesti käytössäni aivan tolkuttoman kauan, yhtäjaksoisessa käytössä useita kuukausia, joten oli ilon päivä, kun se viimein loppui. Tuomitsin tämän aikoinaan liian kevyenä itselleni, mutta lopulta se sopikin aivan hyvin leppoisiin arkipäiviin kotona. Postaus.

Sophie La Girafe Baby Oil ajoi asiansa, mutta en ole huomannut suuria eroja näissä luonnonkosmetiikan vauvaöljyissä. Hyvää oli.

Jos ja ilmeisesti kun tämä kotoilu yhä jatkuu yhtä intensiivisenä toukokuussa, ennustan tuotteita loppuvan edelleen tiuhaan tahtiin. Minulle kosmetiikka ja sen käyttäminen ovat edelleen henkireikä, josta en luovu edes väsyneimpinä päivinä.

Käytättekö te kosmetiikkaa vallitsevissa poikkeusoloissa yhtä paljon kuin tavallisesti vai kenties jopa enemmän?

Tammikuun 2020 loppuneet – osa 2

Tammikuun 2020 loppuneet – osa 2

*Postaus sisältää pr-näytteenä saatuja tuotteita.

Tammikuussa tyhjeni niin suuri läjä kosmetiikkaa, että jaoin loppuneiden postauksen kahteen osaan. Ensimmäisen osan voi lukea täältä. Tänään katsellaan loput tyhjät, eli vartalo -ja hiustuotteet.

Dermosil Vitamin E Body Lotion on vanha tuttu tuote, jota olen käyttänyt jo useita pullollisia aiemminkin. Tässä on hurmaavan raikas tuoksu ja kevyt kosteutusteho. Imeytyvyys on super nopeaa, eikä tämä jätä ihoa yhtään klähmäiseksi. Plussaa kätevästä pumppupullosta.

Mádara Intense Antioxidant Body Cream oli astetta tuhdimpi kosteuttaja luonnonkosmetiikan puolelta. Tässä tökki hiukan tuoksu, joka muuttui ihollani helposti tunkkaiseksi. Kosteutustehot olivat hyvät.

The Body Shop Papaya Body Butter on jo lopetettu tuote, jota säästelin ainakin pari vuotta jemmoissa ennen kuin raaskin ottaa sen käyttöön. Nyt oli pakko, kun pelkäsin sen kohta jo pilaantuvan. TBS:n vartalovoit ovat ikisuosikkejani, mutta ärsyttää ihan suunnattomasti, kun kaikki lempituoksuni on lopetettu. Mustikka, papaija ja se joku ihana purppuraisen violettiin pakkaukseen pakattu vartalovoi, tulkaa takaisin!

Lush Whoosh Shower Jelly* tuoksui piristävän sitruksiselle ja oli oikein hauska suihkukaveri, kunnes hapertui rikki ja tuli mahdottomaksi käyttää.

Patyka Porto Velho Shower & Bath oli ylellisen oloinen suihkugeeli, joka vaahtosi reilusti ja tuoksui voimakkaan yrttiselle. Voisin käyttää tätä lisääkin, mutta 25 euroa suihkugeelistä ylittää kipurajani. Tämä on viimeisiä Hehkun loppuunmyynnistä ostettuja tuotteita.

Korres Bergamot Pear Shower Gel on yksi suosikeistani Korresin suihkugeeleistä. Tämä vaahtoaa runsaasti ja tuntuu iholla erittäin pesevältä ja hiukan kuivattavalta.

UpCircle Coffee & Lemongrass Body Scrub* on huumaavan ihanan tuoksuinen ja erittäin tehokas vartalokuorinta. Mies valittaa hiukan näistä kahvikuorinnoista, sillä teetimme juuri kylpyhuoneeseemme kalliin pinnoitteen ja hän pelkää sen värjäytymistä. Ovathan nämä melko sottaavia kyllä, mutta ah niin ihania.

Löwengrip Count On Me Deodorant oli hyvä perusdeodorantti, joka tuoksui naisellisen kukkaiselle ja minusta myös aavistuksen tylsälle. En usko ostavani tätä lisää, vaikka tämä kelvollista olikin. Plussaa kätevästä pakkauksesta.

The Body Shop Shea Hand Cream oli todella tehokkaan ravitsevaa, mutta huomasin tämän tuubin myötä, että en siedä enää Shea-tuoksua. Sääli, sillä se oli joskus suosikkini TBS:n sarjoista, mutta tuoksua on muutettu huomattavasti vuosien saatossa.

Palmer’s Foot Magic tuoksui mentholiselle ja oli jalkojen ihoa hyvin ravitsevaa ja virkistävää. Miinusta annan superhitaasta imeytymisestä, mikä oli varsinkin alkuraskaudessa ongelma, kun nousin iltaisin jalkojen rasvaamisen jälkeen vielä noin kuusi kertaa käymään vessassa.

Caudalíe Hand And Nail Cream oli raikkaan tuoksuinen, nopeasti imeytyvä käsivoide, joka olisi tehojensa puolesta sopinut paremmin kesäaikaan.

Ziaja Goat’s Milk Hand & Nail Cream on tehojensa puolesta yksi suosikkejani, mutta tämäkin tuoksu on alkanut tökkiä niin paljon, että en usko pystyväni enää käyttämään tätä. Pistin äskettäin jakoon kaikki jemmoista löytyvät Ziajan tuotteeni, koska en vain enää siedä vahvaa, saippuaista hajua.

Davines Nounou Shampoo oli ennakko-odotusteni mukaisesti loistavaa tavaraa. Mikään shampoo ei ole koskaan tuntunut näin ravitsevalta ja hiusta pehmittävältä. Ostan uudelleen, vaikka Nounou-sarjan tuoksu ei ole mikään lempparini Davinesin eri tuoksuista.

Davines Nounou Conditioner ei miellyttänyt minua yhtä paljon kuin shampoo, mutta pidin kyllä tästäkin paljon. Tukka tuli todella ravitun ja hoidetun tuntuiseksi, mutta purkkiin pakattu tuote oli jo korkkaamisvaiheessa hiukan kuivuneen oloista, mistä annan kyllä pitkän miinuksen.

Organic Shop Lavish Avocado & Honey Shampoo tuntui muistaakseni jotenkin limaiselta hiuksissa, joten tämä ei pääse jatkoon.

Palmer’s Cocoa Butter Restoring Conditioner oli erittäin hyvin silottava hoitoaine, jonka kuitenkin tuuppasin miehen käyttöön, sillä tässäkin oli ongelmana tuoksu. Raskaus on varmasti herkistänyt hajuaistiani, mutta minusta tuntuu, että olen muutenkin muuttumassa jotenkin tuoksuherkäksi. Hajuvesiäkin käytän enää todella harvoin. Rakastin ennen Palmer’sin makeaa kaakaon tuoksua, mutta nyt en oikein enää kestä sitäkään.

Olipa mukavaa saada nämä purkit pois päiväjärjestyksestä. Palataan loppuneisiin taas ensi kuussa!

Leppoisaa sunnuntaita! ❤

I Love Me 2019 – ostoksia ja messufiiliksiä

I Love Me 2019 – ostoksia ja messufiiliksiä

Osallistuin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Helsingin messukeskuksessa järjestettäville I Love Me-messuille. Messut pidetään tänä vuonna 18.-20.10., eli tätä postausta kirjoittaessa messut ovat vielä meneillään. Joku saattaa siis vielä saada täältä jokusen messutärpinkin itselleen!

Lähdin matkaan innosta piukeana, sillä lähtökohtaisesti jo se, että pääsen matkustamaan yksin bussilla jonnekin, on juhlimisen arvoinen asia. Vaikka aamu meni taaperon kanssa säheltämiseksi ja bussiin päästyäni olin jo kerinnyt kirjaimellisesti parkua meikkini poskille, oli tunnelma korkealla. Kurpitsalatte kourassa suunnistin messukeskukseen ja löysinkin sinne ennenkuulumattoman helposti. Ihmispaljous ja messualueen valtavuus olikin sitten asia, jota en aivan heti pystynyt sulattaa ja hetken aikaa pyörin alueella pallo aivan hukassa.

Uskaltauduttuani tekemään ensimmäisen ostoksen Face Helsingin ihanalta Davines-apajalta, aloin rentoutua ja päästä tunnelmaan. Viideltä huomasin päässeeni jo vähän liiankin hyvään messutunnelmaan ja totesin, että ellen pian poistu paikalta, pitää minun tilata ostamilleni välipalapatukoille ja shampoille oma kuljetuspalvelu.

Minulle tuli yllätyksenä miten paljon messuilla myytiin erilaisia terveystuotteita, ravintolisiä ja välipaloja. Tässä kohtaa haluankin kirjoittaa itselleni muistiin ensi vuotta varten, että minun pitää keskittyä niihin vielä paremmin ensi vuonna ja ehdottomasti hyödyntää tarjouksia. Sain nytkin täydennettyä todella mukavasti teevarastoja ja ostettua kokonaisen laatikollisen gluteenittomia, kaurapohjaisia Humble-välipalapatukoita, joihin ei ole lisätty sokeria ja joita aion antaa lapsellenikin. 24 patukan laatikko maksoi 10 euroa, eli tarjous oli aivan älyttömän hyvä! Clipperin teet maksoivat laadusta riippuen noin pari euroa paketti. Taatelit ja ”kevytsuklaa” olivat heräteostoksia.

Ainoat ostamani ihonhoitotuotteet olivat NHS:n, Face Helsingin ja ProCaren pisteiltä. NHS:llä oli taas huikea 40% alennus kaikesta, mutta saaliini jäi pieneksi, koska en oikein tarvinnut mitään. Mies sai Benecosin parranajovoidetta, minä taivaallisen tuoksuista Laveran suihkugeeliä sekä Karkkipäivä-Sannin kehumaa GRN:n silmämeikinpoistoainetta. Ziajan käsivoiteista toinen päätyi jo äidilleni. ProCaren pisteellä oli supertarjouksena Body Boomin kahvikuorinnat kahden euron hintaan. En voinut vastustaa moista, vaan ostin kolme. Kolmannen pussin aion arpoa jollekin teistä piakkoin pitämässäni arvonnassa, joten kannattaa seurailla blogia!

Briogeo oli ostoslistallani, sillä olen halunnut päästä testaamaan merkin tuotteita todella pitkään. En ole halunnut tilata näitä mistään, sillä halusin varmistaa pitäväni tuoksuista ja koostumuksista ja siksi päätinkin jo kesällä, että isken näihin kiinni messuilla. Hiusnaamio, vajaan puolen litran shampoo ja minikokoiset herkut kustansivat reilut viisikymppiä. Messualennus ei ollut valtava, mutta pysyin silti päätöksessäni ostaa nämä.

Messujen kiinnostavin asia itselleni oli Face Helsingin Davines-osio, ja nappasinkin sieltä mukaani melkoisen kasan tukkatuotteita. Kiinnostuksestani brändiä kohtaan voin syyttää tai kiittää naapuritontin Petraa, jonka ihastunut suitsutus ei ole jäänyt minulta huomaamatta. Neitosen omat kutrit vakuuttavat myös omasta puolestaan merkin mahtavuudesta, joten paloin halusta päästä kokeilemaan näitä. Petra, yhteiset automatkamme tulevat minulle kalliiksi! 

Davinesin tuotteet maksavat normaalisti noin 23-29 euroa kappaleelta ja messuilla kaikki maksoi 19 euroa. Ostin itse kaksin kappalein söpöjä hatturasian näköisiä pakkauksia, joissa shampoon ja hoitoaineen kaveriksi sai ilmaisen hoitosuihkeen. Lisäksi ostin yksittäisen hoitoaineen sekä Petran suursuosikin Oi-hoitoöljyn. Kyllä saan nyt pestä hiuksia hartaasti seuraavat kaksi vuotta!

Messuista jäi alkujärkytyksestä huolimatta todella hyvä mieli ja erittäin inspiroitunut olo. Olen myös erittäin tyytyväinen kaikkiin ostoksiini, vaikka rahaa menikin aika paljon. Toisaalta en ostanut mitään turhaa, enkä myöskään paljon mitään harkitun ostoslistani ulkopuolelta. Messuilla on kyllä helppoa antautua vauhtisokeuden ja tarjousten vietäväksi ja lapata tavaraa ostoskoriin satojen eurojen edestä, sillä halli on loputtoman suuri ja esillepanot toinen toistaan houkuttelevampia. Suosittelen ehdottomasti tarjontaan tutustumista jo etukäteen, sekä edes jonkinlaisen ostoslistan tekemistä.

Menenkö messuille ensi vuonna? Ehdottomasti, ellei minulle ilmaannu jotakin painavaa syytä olla osallistumatta.

Oletteko te käyneet I Love Me-messuilla tänä vuonna tai aiempina vuosina? Mitä löytöjä olette tehneet?