Made In 7 Heaven – testissä kotimaista, luonnollista kosmetiikkaa

*Tuotteet saatu pr-näytteenä.

Made In 7 Heaven herätti ensikerran kiinnostukseni luettuani siitä Viilankantolupa-blogista. Tampereella valmistetut, luonnosta inspiraationsa ammentavat tuotteet näyttivät ja kuulostivat houkuttelevilta ja muistan alkuvuodesta päättäneeni, että tilaan vielä jonain päivänä sarjan tuotteita testiin. Sarjaan tutustuminen jäi vielä tuolloin haaveiluasteelle, mutta olin sitäkin ilahtuneempi, kun minulle tarjoutui paria kuukautta myöhemmin mahdollisuus tutustua sarjaan tuotetestailun merkeissä.

Toivoin itse testiin Petran suosikkeja, eli puhdistusöljyä ja kasvosuihketta, ja loput tuotteet valittiin minulle ihotyyppini mukaisesti. Minua erittäin paljon kiinnostanut ikääntyvän ihon Collagen-sarja jäi vielä testaamatta, sillä tuotteiden sisältämä myskisalvia ei sovellu raskaana oleville. Itse en olisi tunnistanut tätä ”kiellettyä” ainesosaa INCIstä, joten onneksi ammattilainen valitsi tuotteeni.

Made In 7 Heaven-hoitolatuotteet valmistetaan käsityönä Tampereella. Ne on valmistettu pääasiassa 99% luonnollisista ainesosista ja kunkin tuotteen luonnollisuusprosentti on kerrottu verkkokaupassa tuotekohtaisesti. Tuotteissa saatetaan käyttää esimerkiksi säilöntäainetta, jota ei voida luokitella luonnonkosmetiikaksi. Tuotteita voi ostaa hoitolan verkkokaupasta.

Petran hehkutukset Recovery Cleansing Oilista eivät olleet turhia, sillä kyseessä on oikeasti aivan poikkeuksellisen hyvä puhdistusöljy. Kaikille ihotyypeille suunnattu öljy puhdistaa ihon tehokkaasti, mutta hellävaraisesti, ja sen teho on mielestäni aivan yhtä hyvä kuin minkä tahansa synteettisen verrokin, vaikka ainesosista 99% onkin luonnollisia. Sain tällä vaivattomasti vahvemmankin meikin poistettua. Iho jää öljyn jäljiltä kosteutetun ja joustavan tuntuiseksi.

Recovery Cleansing Oil vakuutti minut välittömästi tehokkaana ja hellävaraisena ihon puhdistajana, mutta samalla se ilahduttavaa kyllä pesi elämyksellisyydessä kaikki aiemmin kokeilemani puhdistusöljyt. Öljyn pirteän keltainen väri on kertakaikkisen ihastuttava ja painava lasipullo tuo kasvojen puhdistushetkeen ylellistä hoitolatunnelmaa. Öljyn tuoksu on hienostuneella tavalla makean hapan tyrni. Tyrnin tuoksu leijailee vienosti kylpyhuoneessa vielä hetken suihkun jälkeenkin.

Tuote on erittäin riittoisaa, vaikka olenkin käyttänyt sitä varsinkin iltaisin noin kolminkertaisen määrän kerralla kuin mitä pullon kyljessä ehdotetaan. Tuotteen hinta-laatusuhde on erinomainen.

Recovery Cleansing Oil  – Korjaava öljypuhdistus 100ml / 27e

Recovery Balance Mist on toinen Petran hehkuttama tuote ja tämänkään kohdalla en voi muuta kuin nyökytellä blogikollegan lausumisille. Kyseessä todella on erinomainen kasvosuihke.

Suihke tuntuu iholla hämmästyttävän kosteuttavalta ja iho on myös sormituntumalla kosteutetun tuntuinen. On ensimmäinen kerta, kun tunnen kasvosuihkeen selkeästi kosteuttavan ihoa sen sijaan että se tuntuisi vain häviävän jonnekin. Suihke toimii loistavana ensiapuna iholle vaikkapa saunan jälkeen, kun en kerkeä heti kosteuttamaan omaa ihoani. Tavallisesti juoksen suihkun tai saunan jälkeen ympäri taloa taaperon perässä ja rasvaan ja puen hänet ennen kuin kerkeän hoitamaan omaa ihoa. Tässä vaiheessa iho yleensä jo punoittaa ja kiristelee. Näinä hetkinä Recovery Balance Mist on täydellinen pelastaja, mutta toki olen ollut suihkeeseen siinä määrin koukuttunut, että olen käyttänyt sitä aamuin illoin jokaisen kasvojen pesun yhteydessä.

Suihke tulee omaan makuuni juuri sopivan hienona sumuna pullosta ja olen käyttänyt tätä huoletta myös meikin päällä raikastamassa ihoa.

INCIstä löytyvät muunmuassa kosteuttava ksylitoli ja glyseriini. Suihkeen tuoksu on taivaallinen – yhtään liioittelematta paras tuoksu, jota olen kasvosuihkeesta koskaan nuuhkinut.

Recovery Balance Mist  – Tasapainottava kasvosuihke 100ml / 22e

Brightening & Renewing Fluid kuuluu Made In 7 Heavenin suosittuun tyrniöljyä sisältävään linjaan. Tyrni on luonnon oma supermarja, joka sisältää muunmuassa kivennäis- ja hivenaineita, A-, C- ja -E-vitamiinia sekä iholle tärkeitä rasvahappoja. Tuotteet tunnistaa ruskeista lasipakkauksista ja hienostuneesta tyrnin tuoksusta.

Seerumi jatkaa tuotteiden voittokulkua, sillä siitä tuli suosikkini kertaheitolla. Koostumus on just eikä melkein makuuni: paksuhkon täyteläinen, mutta silti hyvin imeytyvä, kosteuttava, ravitseva ja silottava. Iholle ei jää minkäänlaista epämiellyttävää kalvomaista tai kiristävää tuotetuntua, vain joustavan ja pehmeän kosteutettu iho. Ihana tuoksu ja pirteän keltainen väri tekevät tuotteen käyttämisestä nautinnollista.

Minun on kuitenkin naristava hieman yhdestä asiasta, nimittäin seerumin pakkausmuodosta. Olen aivan mahdoton tuotteilla läträäjä ja sainkin seerumista käytettyä yli puolet jo vajaassa kuukaudessa. Annostelu sujui aluksi täysin moitteetta, mutta reilun puolenvälin jälkeen seerumia alkoi olla hankalaa saada ulos. Aion itse kaivaa jollain keinolla viimeisenkin pisaran ulos pullosta ja se onnistuukin kelvollisesti esimerkiksi kapealla spaattelilla, mutta annostelun soisi toki olevan helpompaa ilman vippaskonstejakin.

Brightening & Renewing Fluid – Kirkastava ja uudistava voideseerumi 30ml / 39,90e

Sensitive Lotion on nimensä mukaisesti herkälle iholle ja hajusteherkälle nenälle suunnattu kevyt voide. Myönnän, että minua on toisinaan vaikeaa miellyttää tuoksuasioissa, sillä nenäni on ehdottomasti herkistynyt voimakkaille tuoksuille, mutta silti kaipaan tuotteilta selkeitä tuoksuja. Esimerkiksi Recovery -ja Brightening & Renewing -sarjojen tuoksut olivat makuuni täydellisiä ja voisin nuuhkia niitä tuon tuosta aivan huvikseni. Sensitive-linjan tuoksuttomuus jäi elämyksellisyydessä pahasti muiden jalkoihin, sillä herkän ihon tuotteelle ominaisesti voiteesta puuttui kokonaan se ihana tuoksu, johon ihastuin muiden tuotteiden kohdalla. Tämä on tietenkin aivan makukysymys, ja sarjalle löytyy varmasti oma, vankka käyttäjäkuntansa.

Herkän ihon kevytvoide ei ollut omalle normaalille/kuivuuteen taipuvalle iholleni riittävän ravitsevaa, vaikka ainesosista löytyikin ihoa helliviä ainesosia, kuten viinirypäleöljyä, kookosöljyä ja kasvipohjaista glyseriiniä. Minulle jäi voiteen jälijltä jopa ravitsevan seerumin kanssa käytettynä tunne, että kaipaisin jotakin enemmän. Mieheni aavistuksen rasvaisemmalle iholle voide tuntui kuitenkin olevan ihanteellinen. Päiväkäytössä pidin tästä hieman enemmän kuin yökäytössä, sillä voide sopi hyvin meikin alle.

Sensitive Lotion – Herkän ihon kevytvoide 50ml / 24,90e

Brightening & Renewing Mask on nimensä mukaisesti kirkastava ja uudistava voidemainen naamio, jota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa 5-10 minuutin vaikutusajalla. Naamio sisältää muunmuassa ravitsevaa kaakaovoita, rauhoittavaa aloe veraa, hoitavaa tyrniöljyä ja puhdistavaa kaoliinisavea.

Vierastan yleensä pois pestäviä naamioita, sillä ne ovat yleensä makuuni liian vaivalloisia sekä aikaa vieviä ja kallisarvoisen tuotteen huuhteleminen viemäriin tuntuu aina hiukan haaskaukselta. Brightening & Renewing Maskin kohdalla suostun tekemään poikkeuksen ja uskon tämän jäävän viikoittaiseen käyttöön, sillä iho tuntuu naamion jäljiltä aivan ihastuttavan pehmeältä ja sileältä sekä samettiselta ja napakan kosteutetulta.

Naamion 10 minuutin vaikutusaikana tunnen iholla pientä kihelmöintiä ja viileyden tunnetta. Tunne on miellyttävä, eikä missään nimessä epämukava. Naamio ei kuivu iholle kiristäväksi kalvoksi, eikä naamiota ole myöskään hankalaa pestä vedellä pois. Naamiossa on mukavan kirpeä tyrnin tuoksu.

Brightening & Renewing Mask – Kirkastava ja uudistava naamio 50ml / 39e

Viidestä tuotteesta neljä pääsi jatkoon heittämällä ja voisin hyvin nähdä itseni ostamassa niitä kaikkia itse lisää. Tänä vallitsevana aikana suuntaankin mieluiten ihonhoitoon käyttämäni rahat pienten, kotimaisten yritysten tuotteisiin. Kotimaisten tuotteiden suosiminen on erityisesti nyt palvelus kaikille suomalaisille.

Made In 7 Heavenin perustajat luovat parhaillaan tuotteiden lasipakkauksille kierrätyssysteemiä, jonka avulla asiakkaat voisivat palauttaa pakkaukset takaisin hoitolaan tai jälleenmyyjille niiden uudelleen käyttämistä varten. Ajatuksena olisi, että asiakas saisi tällöin pienen korvauksen vaivannäöstään. Asiakkaiden ei kuitenkaan haluta lähettävän yksittäisiä purkkeja postitse, sillä siitä koituva hiilijalanjälki tekisi kierrätyksestä saadun hyödyn olemattomaksi. Kyseessä on vielä toistaiseksi sen verran uusi konsepti, että joitain käytännön asioita on vielä työn alla. Ajatus on joka tapauksessa minusta aivan mahtava ja jään hilloamaan omia purnukoitani tätä loistavaa kierrätystapaa odotellessa. Tuotteista on jo nyt jätetty pois esimerkiksi turhat kartonkipakkaukset.

Herättikö jokin tuote teissä erityistä kiinnostusta?

Ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!

4 thoughts on “Made In 7 Heaven – testissä kotimaista, luonnollista kosmetiikkaa

  1. Hei jes, ihana kuulla että öljy ja suihke eivät olleet ylisuitsutettuja! Oon samaa mieltä tosta öljystä, se haastaa oikeasti nonta synteettistäkin tuntumallaan!

    Munkaan iholle toi Sensitive-voide ei riitä yksinään, mutta oon laittanut alle vähän öljyä ja sit kerrostanut sitä paksummin yönaamioksi. Iho on hetken aikaa valkoinen, mutta aamulla kerrostelu palkitsee. ❤

    Naamio vaikuttaa kiinnostavalta, sen tilaan itselleni seuraavaksi! 🙂

    Tykkää

    1. Oli riemastuttavaa todeta, että itse tuotteet olivat juuri niin ihania kuin niiden ulkoasu antoi odottaa. Olen ehkä kaikkein hämmästynein tuon kasvosuihkeen tunnusta, sillä se on vain niin erilainen kuin kaikkien aiemmin kokeilemieni vastaavien tuotteiden. Jäin kyllä koukkuun.

      Okei, mielenkiintoista! Täytyy kokeilla sun taktiikkaa voiteen kanssa.

      Mäkin klikkailin jo valmiiksi ostoskoriin muutaman jutun. Odotan innolla pääseväni kokeilemaan kollageenisarjaa heti kun baby on ulkona. 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s