Kosåsin ihoa hoitavat, luonnolliset meikit minimalistiseen makuun

Kosåsin ihoa hoitavat, luonnolliset meikit minimalistiseen makuun

Kosås herätti mielenkiintoni jo vuosi sitten, mutta helmikuuhun asti tyydyin vain ihastelemaan sitä ulkomaisten vloggaajien videoilla ja Instagram-tileillä. Kun sitten huomasin Cult Beautyn alkaneen myydä merkkiä, meni noin puoli minuuttia ennen kuin olin klikannut kaksi minua eniten kiinnostanutta tuotetta ostoskoriini.

Kyseessä on Yhdysvalloissa, Los Angelesissa luotu sarja, joka on kehitetty ihmisille, joilla ei oikeastaan olisi aikaa meikata, mutta jotka haluavat varastaa muutaman minuutin itselleen näyttääkseen virkeämmiltä. Sarjan on perustanut kemisti, taiteilija ja yrittäjä Sheena Yaitanes vuonna 2015. Kosåsin tuotteissa yhdistyvät värikosmetiikan ja ihonhoidon edut, ja kaikki tuotteet on tehty ihoa helliviksi ja iholla mahdollisimman hyvältä tuntuviksi. Tuotteet on tehty helpoiksi ja nopeiksi käyttää, eli käytännössä esimerkiksi huulipunissa ja voidemaisissa poskipunissa on hennosti pigmenttiä, jotta kiireinen käyttäjä ei saisi aikaan övereitä. Minuun brändin konsepti vetoaa aivan täysillä, joten oli ihme, että pystyin jättää tilaukseni vain näihin kahteen tuotteeseen.

Kosås Color & Light Creme-paletti sävyssä 8th Muse on yksi merkin hehkutetuimmista tuotteista. Voidemaisessa paletissa on hyvin klassinen vanhan roosan sävyinen poskipuna sekä lämminsävyinen, kullanhehkuinen korostustuote. Kumpikin tuote näyttää paletissa hyvin pigmenttiseltä, mutta iholle levitettyinä niiden todellinen luonne paljastuu. 8th Muse sopisi hyvin voidemaisista tuotteista kiinnostuneille meikkaajille, jotka eivät ole vielä ihan varmoja mitä ajattelisivat niiden käytöstä ja jotka vierastavat voimakkaan pigmenttisiä tuotteita. Toisaalta paletti sopii loistavasti myös minunlaiselleni meikkaajalle, joka pitää meikkituotteiden ihoa hoitavista ominaisuuksista ja haluaa yhä useammin meikin näyttävän todella luonnolliselta.

Olen tutustunut melko moniin voidemaisiin meikkituotteisiin viime aikoina, joten pystyn hiukan vertailemaan näiden koostumusta muiden merkkien valmistamiin tuotteisiin. Kosåsin paletissa sekä poskipuna, että korostustuote levittyvät pehmeämmin kuin yksikään aiemmin kokeilemani voidemainen tuote. Ne suorastaan sulavat iholle ja niitä on erittäin helppoa kerrostaa. Tuotteiden koostumus tuntuu iholla kosteuttavalta ja ravitsevalta, ja ainesosalista pullisteleekin erilaisia öljyjä, uutteita ja vahoja. Tuotteessa on esimerkiksi marulaöljyä, ruusunmarjaöljyä, jojobaöljyä ja sheavoita. Tuotteessa ei ole voimakasta tuoksua, vaan minun nenäni mukaan vain häivähdys jotain, joka voisi olla vaikkapa vaniljaa ja sheaa.

Poskipuna ja korostustuote pysyvät ihollani kerrostettuna alkuiltaan asti, kunhan olen kiinnittänyt ne hienojakoisella puuterilla. Tykkään myös lisäillä näitä päivän mittaan, mikäli vain muistan ja kerkeän.

Paletille luvataan avaamisen jälkeen vain puolen vuoden käyttöikä, mikä on todella vähän, mutta tämänkaltaisella koostumuksella uskoisin paletin loppuun käyttämisen olevan tuon ajan puitteissa jopa mahdollista. Kosåsia mainostetaan ainesosiltaan ”puhtaana” ja luonnollisena sarjana ja se voidaan kyllä mieltää luonnonkosmetiikaksi, vaikka en olekaan löytänyt mainintoja sertifikaateista. Ilmeisesti kaikki poskipunien ja huulipunien sisältämät pigmentit eivät täytä luonnonkosmetiikan kriteerejä, mutta itse en juurikaan ymmärrä noin spesifeistä ainesosiin liittyvistä asioista, ja minulle näiden luonnollisuusaste riittää sellaisenaan mainiosti.

Kosås Color & Light Creme 8th Muse-paletin INCI:

Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil, Caprylic/Capric Triglyceride, Zea Mays (Corn) Starch, Polyhydroxystearic Acid, Butyrospermum Parkii (Shea) Butter, Polymethylsilsesquioxane, Ricinus Communis (Castor) Seed Oil, Isononyl Isononanoate, Micocrystalline Wax (Cera Microcristallina), C10-18 Triglycerides, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Wax, Sclerocarya Birrea (Marula) Seed Oil, Oryza Sativa (Rice) Bran Extract, Vitis Vinifera (Grape) Seed Oil, Rosa Canina Fruit Oil, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Limnanthes Alba (Meadowfoam) Seed Oil, Commiphora Myrrha Oil, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, Helianthus Annuus (Sunflower) Extract, Tocopherol, Tocopheryl Acetate, Caprylyl Glycol, Ethyhexylglycerin, Silica, Iron Oxides (CI 77491, 77492, 77499), Mica (CI 77019), Titanium Dioxide (CI 77891), Red 7 Lake (CI 15850), Red 30 Lake (CI 73360)

Kosås Tinted Face Oil on aivan mielettömän upea ja kiinnostava tuote, jota vastaaviin tuotteisiin en ole törmännyt missään. Kuulemma Glossierin seerumimaiset pigmenttitipat muistuttavat näitä kovasti, mutta itse en ole kokeillut niitä. Omalle normaalille iholleni Kosåsin öljyjen sekaan ujutettu väripigmentti toimii täydellisesti, koska ihossani ei ole kuivia läikkiä, eikä ihoni myöskään rasvoitu. Sävytetty kasvoöljy, sävyseerumi, meikkivoide tai miksi tätä haluaakaan kutsua, on aivan supernopeaa levittää kasvoille ja tämän ideana onkin olla meikkipohja, jonka saa levitettyä kasvoille 10 sekunnissa. Olen huomannut, että iho on tärkeää kosteuttaa hyvissä ajoin ennen meikkipohjan levitystä, sillä muuten Tinted Face Oil saattaa napata kiinni sen alla oleviin tuotteisiin ja lähteä levitettäessä muodostumaan iholla liejuksi. Olen kyllä aivan hyvällä menestyksellä voinut kerrostaa tämän alle hoitoveden, seerumin, kasvovoiteen ja pohjustajan, kunhan tosiaan olen antanut niiden imeytyä hyvin ennen Tinted Face Oilin levittämistä.

Kosås Tinted Face Oil on yllättävän pigmenttistä, ja se peittää kasvojeni värimuutokset erittäin hyvin jo muutamalla tipalla. Silti lopputulos on luonnollinen ja kevyt. Voidemaiset meikkituotteet sopivat loistavasti tämän päälle, mutta puuterin valinnassa kehoittaisin olemaan tarkkana. Itse olen löytänyt jemmoistani vain kaksi puuteria, jotka sopivat tuotteen päälle, ja ne ovat NARSin Light Reflecting Setting Powder ja Hourglass Ambient Lightning Powder, jotka ovat kumpikin äärimmäisen hienojakoisia. Itse en välttämättä kaipaisi Tinted Face Oilin päälle lainkaan puuteria, mutta haluan kiinnittää muut voidemaiset kasvomeikkituotteet kevyellä puuteroinnilla, jotta ne kestäisivät kasvoilla pidempään. Tinted Face Oil ei tee ihosta kiiltävää, vaan ennemminkin se jättää iholle lähes mattaisen, utuisen pinnan, joka kuitenkin kuultaa luonnollisesti ja kauniisti.

Sävyn valitseminen oli todella haastavaa pelkkien swatch-kuvien perusteella, mutta päädyin valitsemaan 16 tarjolla olevan sävyn joukosta riskillä sävyn 3, joka on kolmanneksi vaalein sävy. Jossakin neuvottiin ottamaan seuraavaksi tummin sävy kuin minkä tavallisesti valitsisi, ja itse olisinkin aluksi ottanut sävyn 2. Tottelin siis neuvoa ja klikkasin koriin tummemman sävyn. Se kannatti, sillä vaikka meikkivoide näyttää kämmenellä tummalta, se sulautuu ihonsävyyni täydellisesti.

Kosås Tinted Face Oilista löytyy kasvopaletin tavoin mahtava kattaus ihoa hoitavia ainesosia, kuten avokado-, jojoba-, ruusunmarja- ja vadelmansiemenöljyjä vain muutamia mainitakseni.

Kosås Tinted Face Oilin INCI:

Coco-Caprylate/Caprate, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Octyldodecanol, Persea Gratissima (Avocado) Oil, Silica, Kaolin, Mica, Oryza Sativa (Rice) Bran Extract, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, Helianthus Annuus (Sunflower) Extract, Tocopherol, Limnanthen Alba (Meadowfoam) Seed Oil, Camellia Oleifera (Tea) Seed Oil, Rosa Canina Fruit Oil, Rubus Idaeus (Raspberry) Seed Oil, May Contain [+/-] Titanium Dioxide (CI 77891), Iron Oxides (CI 77491, 77499, 77491, 77492)   

Kumpikin tuote on ihastuttanut minua juuri niin paljon kuin mitä uskalsin odottaakin niiltä, ja voin lämpimästi suositella tutustumista Kosåsiin! Hinnaltaan ne ovat selektiivistä tasoa, mutta mielestäni kyllä hintansa arvoisia.

Lupailen lähiaikoina meikkikuvia, joissa olisi kootusti viime aikojen suosikkimeikkejäni, mukaanlukien Kosåsin tuotteet.

Onko Kosås teille tuttu merkki? Käytättekö te mielellänne voidemaisia poskipunia tai korostus -ja varjostustuotteita?

Kaikki meikkipohjatuotteeni

Kaikki meikkipohjatuotteeni

Uuden meikkauspöydän ja parempien kosmetiikan säilytysratkaisujen myötä päätin käydä vielä kerran läpi kaiken kosmetiikkani. Minulla on ylitarjontaa monessakin kategoriassa, mutta yksi pahimmista on meikkipohjat. Ei näitä määrällisesti ole mitenkään hirveästi, mutta ehdottomasti kuitenkin liikaa, kun miettii miten vähän yksi ihminen kerkeää kuluttamaan vaikkapa meikkivoiteita. Huomasin myös, että minulla on edelleen pari rasvaisemmalle iholle sopivaa meikkivoidetta, jotka ovat ajalta ennen Roaccutan-kuuria. Nykyäänhän ihoni on ennemminkin kuiva. En käy tässä postauksessa läpi peiteaineita, primereita tai puutereita.

Koska olen pyöritellyt meikkipohjatuotteitani käsissäni jo monen siivousprojektin aikana ilman että olisin kertaakaan eri kertojen välillä edes kokeillut niitä, päätin nyt vihdoin käydä ne rankalla kädellä läpi. Päätin lajitella kaikki meikkipohjani neljään eri kasaan, mutta loppujen lopuksi sainkin jaoteltua ne vain kolmeen eri läjään, koska en edelleenkään löytänyt yhtään suoraan pois lähtevää tuotetta. Yhdessä kasassa ovat ne, jotka ovat aktiivisessa käytössä ja ehdottomasti jäävät minulle. Toiseen kasaan laitoin ne, joita kokeilen vielä kerran-pari ja päätän sitten niiden kohtalosta. Kolmanteen kasaan laitoin ne, jotka haluan käyttää nopeasti loppuun, eli jotka tulevat osaksi uutta pannuprojektiani. Neljänteen kasaan minun piti laittaa ne, jotka lähtevät suoraan eteenpäin, mutta niitä ei sitten lopulta siunaantunutkaan yhtään kappaletta.

Aloitetaan meikkipohjista, joita käytän säännöllisesti tai joista en muuten halua missään nimessä luopua. Näitä on onneksi määrällisesti eniten. NARS Sheer Glow Foundation on Amerikan ostoksia, joita en ole vielä kerinnyt käyttämään juurikaan. Tiedän pitäväni tästä meikkivoiteesta, koska minulla on ollut tätä ennenkin. Sävy Mont Blanc on minulle toistaiseksi liian vaalea, ja minun onkin tarkoitus käyttää tätä enemmän talvella. MAC Studio Waterweight SPF30 Foundation on loistava kevyt ja seerumimainen meikkivoide, josta olen käyttänyt jo yli puolet. YSL Fusion Ink Foundation on myöskin kevyt ja seerumimainen. En tiedä miksi tämä on jäänyt nyt pitkäksi aikaa unholaan, koska tykkään siitä kuitenkin kovasti. Guerlain Tenue De Perfection* on luottomeikkivoiteeni silloin, kun haluan kestävän ja virheettömän pohjan. Tätä minulla oli häämeikissäni heinäkuussa.

Idun Minerals Foundationin* ja IsaDora Nude Cushionin* haluan säilyttää siksi, että ne ovat erittäin toimivia ja hiukan erilaisia meikkipohjatuotteita. Molempia tulee käytettyä harvakseltaan, mutta vaihtelua on aina hyvä olla olemassa.

Laura Mercier Illuminating Tinted Moisturizer (postaus) on edelleen tämän hetken suosikkini. Tuubi tyhjenee kovaa vauhtia, mikä on ikävää, koska en tiedä miten saan tätä jatkossa käsiini. Guerlain Baby Glow on minulle hiukan väärän sävyinen, mutta haluan ehdottomasti säilyttää tämän meteoriiteilta tuoksuvan söpöläisen kokoelmassani. Lumene Touch Of Radiance Seerumi Meikkivoide  on koostumukseltaan juuri sopivan kevyt ja luonnollinen nykyisiin mieltymyksiini. Tätä pitäisi muistaa käyttää useammin! Viimeisenä suoraan jatkoon menevistä meikkipohjatuotteista on niin ikään Amerikasta ostamani NARS Pure Radiant Tinted Moisturizer sävyssä Finland, joka sekin on minulle tällä hetkellä liian vaalea. Tämä on varmasti suosikki talvella. Minulla on tästä ja merkin Sheer Glow Foundationista postaus tekeillä.

Meikkipohjat, joiden kohtalosta en osannut päättää, olivat Estee Lauder Double Wear Light, Lumene Longwear Blur Foundation, Rimmel Insta Flawless Perfecting Radiant Skin Tint*, Lavera Natural Mousse Make-Up sekä Bare Minerals Original. Estee Lauderin ja Lumenen pohjat ovat molemmat minulle tällä hetkellä liian vaaleita, joten odottelen vielä hetken niiden kokeilemista. Ne ovat kuitenkin koostumukseltaan paremmin rasvaisemmalle iholle soveltuvia, joten voi hyvin olla, etteivät ne jää minulle testailujen jälkeen. Rimmelin kevyt meikkipohja muistuttaa hiukan kovasti hehkuttamaani Laura Mercierin Illuminating Tinted Moisturizeria, mutta ei toki yllä ominaisuuksiltaan samaan kastiin. Tähän täytyy vielä perehtyä tarkemmin. Laveran pohjan sain Pirjolta kokeiluun, ja vaikka luonnonkosmetiikan meikkivoide teoriassa kiinnostaa, en tiedä tuleeko minun käytettyä tällaista moussea. Se jää nähtäväksi. Bare Mineralsin pohjassa tökki aikoinaan sävy, mutta kokeilen sitä nyt vielä pari kertaa ja päätän sitten mitä sille teen.

Tehokäyttöön päätyvistä meikkipohjista Lumene Nude Perfection Fluid Foundation on yksi edottomia suosikkejani. Se on ihanan kevyt ja helppokäyttöinen ja tuntuu lähes kosteuttavalta. Siinä on enää jämät pohjalla, joten haluan käyttää sen nopeasti loppuun. Lumenen CC-voide on myös yksi pitkäaikaisia suosikkejani ja olen omistanut näitä ennenkin aikankin pari tuubillista. Tässäkin on enää jämät jäljellä, joten tämä kuluu loppuun varmaan alle kuukaudessa. Biotherm Skin Best CC Cream oli minulle ihanteellinen, kun ihoni oli vielä rasvaisempi, mutta nyt koen sen liian raskaaksi. Haluan kuitenkin käyttää tämänkin loppuun, koska siinä on monta kivaa ominaisuutta, joista pidän. BareMineralsin Original-mineraalipohjassakin on enää ihan hiukan tuotetta jäljellä, ja tämä vaaleampi sävy on minulle todella hyvä.

Joku saattaisi pitää tätä ”inventaariota” täysin epäonnistuneena, koska en saanut suoralta kädeltä laitettua yhtään meikkipohjaa eteenpäin. Itse olen kuitenkin tähän ihan tyytyväinen, koska ainakin näin nyt missä tällä hetkellä mennään ja mitkä tuotteet minun on syytä käyttää nopeasti loppuun. Oli myös ihan mukavaa nähdä se, etten ollut tehnyt suoranaisia hutiostoksia pitkään aikaan, vaikka nuo NARSin pohjat ovatkin minulle vielä liian vaaleita. En tiedä miten häämatkalla saatu rusketus onkin säilynyt niin hyvin, mutta en todellakaan valita. 😀

Tämän piti tosiaan olla huima inventaariopostaus, mutta saittekin nyt oikeastaan esittelyn tämän hetkisistä meikkipohjatuotteistani. Toivottavasti joku sai kuitenkin vinkkejä tai ideoita. Näkyikö seassa teidän suosikkejanne? 🙂

Ps. Huomasin jättäneeni jostain syystä pari MACin meikkipuuteria postauksen ulkopuolelle, mutta muuten tuossa pitäisi olla kaikki. MACit jäävät ehdottomasti käyttöön.

*Saatu blogin kautta.

Vielä tyynymeikkivoiteista – IsaDora Nude Cushion Foundation

Tämä tuote ei varmaan ole enää uusi juttu monillekaan lukijoilleni, mutta halusin silti kirjoittaa muutaman sanasen saamastani IsaDoran ”tyynymeikkivoiteesta”. Tulen usein jälkijunassa, mitä tulee uusiin meikki-innovaatioihin. IsaDoran Nude Cushion Foundationkin odotteli korkkaamistaan kuukausitolkulla, vaikka periaatteessa arvasin tykkääväni siitä.

Koska ihoni on nykyisin hyvässä kunnossa, eikä kaipaa juurikaan peittoa yhtä keskellä naamaa olevaa punaista täplää ja tummia silmänalusia lukuunottamatta, pidän kovasti luonnollisen näköisen lopputuloksen antavista meikkivoiteista. IsaDoran Nude Cushionilla lopputulos on juuri sellainen josta pidän, eli kevyt ja luonnollinen.

Minulle tuli siis jo ensimmäisellä käyttökerralla selväksi, että pidin meikkivoiteen ominaisuuksista. Tämän tyyppiseen pakkaukseen ujutetun tuotteen kokeilemisessa kuitenkin oleellisin asia kohdallani oli se, että miten tuo pakkausmuoto toimii käytännössä ja pidänkö siitä. Ihastuin aluksi käytön helppouteen, sillä tuntui mahtavalta saada sudittua meikkipohja paikoilleen muutamalla vedolla pakkauksen mukana tulleen vipan kanssa. Meikkaan edelleen enimmäkseen kiireessä ja usein automatkalla/bussissa, jolloin tämä on todella kätevä. Totesin kuitenkin melko nopeasti, ettei tuo vipan käyttö olekaan niin hyvä juttu, sillä se täytyy muistaa pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Siirryinkin melko pian käyttämään tuotteen kanssa sivellintä, mikä vei ehkä vähän idean varsinaiselta tyynymeikkivoiteelta. Minua vain ällöttää ajatus meikkivoiteisena muhivasta, jo kertaalleen käytetystä vipasta. Edelleen tykkään toki tosi paljon käyttää tuota vippaa meikkivoiteen levitykseen, mutta se peseminen, sen kun muistaisi.

Tykkäsin siis paljon IsaDoran Nude-meikkivoiteesta, mutta en ehkä ostaisi sitä tässä pakkauksessa, vaan tyytyisin perinteiseen pullotettuun muotoon. Onko joku teistä ihastunut tyynymeikkivoiteisiin niin, että on ottanut ne pysyvään käyttöön? Mikä niissä ihastuttaa eniten?

Kirjoitinpas pitkästä aikaa meikkituotteesta! Ainakin minusta tuntuu siltä, että edellisestä kerrasta olisi todella pitkä aika. Olen kovin jumittunut ihonhoidon maailmaan nykyisin. Kaipaako joku teistä enemmän meikkijuttuja blogiini? 🙂

*Tuote saatu blogin kautta.

Guerlain Baby Glow

 

Arvostelu Guerlainin Météorites Baby Glow Light-Revealing Sheer Make-Up -meikkivoiteesta on roikkunut luonnoksissa viime huhtikuusta lähtien! Intopiukeana keväällä ostamani tuote jätti minulle niin ristiriitaiset fiilikset, että postaus jäi aikoinaan kesken ja julkaisematta. Innostuin nyt Guerlainilta pr-näytteenä saamani happiseerumin testailujen myötä kokeilemaan tätäkin tuotetta uudelleen ja näpyttelemään tämänkin postauksen vihdoin valmiiksi.

Guerlain lanseerasi muistaakseni viime vuoden keväällä kevyen Baby Glow-meikkivoiteen. Jotkut pitävät tätä käsittääkseni lähinnä sävyttävänä päivävoiteena tai käyttävät primerina, mutta minulle tämä on meikkivoide. Baby Glow kuuluu Guerlainin meteoriittiperheeseen, eli meteoriittipallukoiden ympärille kehitettyihin tuotteisiin. Meteoriitit ovat tuoksujen ohella Guerlainin tunnetuimpia tuotteita, joten sinänsä on ollut aika nerokasta hyödyntää meteoriitti-ilmiötä muidenkin tuotteiden markkinoinnissa ja kehittelyssä.

Minuun uusi Baby Glow-meikkivoide teki lähtemättömän vaikutuksen, kun kuulin siitä ensi kertaa. Tiesin, että minun oli saatava se. Vaaleanpunainen pakkaus, lupaus hehkeästä ja kuulaasta ihosta, meteoriittien tuoksu ja SPF25 saivat minut vakuuttuneeksi, että tarvitsen tämän tuotteen. Marssinkin Stockalle saman tien, kun tämä oli ilmestynyt hyllyihin. Hintaa tällä oli muistaakseni noin 55e.

Minusta ei kuitenkaan tullut bestiksiä tämän tuotteen kanssa. Vaaleinkin sävy 2 Light on minulle aavistuksen liian tumma ja punertava, ja saan meikistä helposti liian paksun näköisen, vaikka tämä onkin koostumukseltaan kevyttä. Tämä myöskin kasautuu minulla tiettyihin kohtiin ihoa. Tykkään siis tällä hetkellä levittää kaikki meikkituotteet sormin, ja sillä tavalla tämä tuote ei minulla toimi. Siveltimellä levitettynä jälki on parempaa, mutta sellaiseen minulla ei ole riittänyt aikaa moniin kuukausiin.

Olisin todella halunnut rakastaa tätä tuotetta, sillä tässä on niin moni asia kohdallaan: merkki, pakkaus, tuoksu, idea… mutta ei. Olin unohtanut tämän meikkilaatikkooni moneksi kuukaudeksi, ja muistin kaivaa tämän esiin nyt jo aiemmin toteamani syyn vuoksi.

Aion kuitenkin yrittää vielä tämän kanssa, sillä tahtoisin niin kovasti pitää tästä ja haluan, että tämä toimisi minulla, sillä katsokaa nyt: onhan tämä jo pakkaukseltaankin jotain aivan uskomattoman suloista!

Poikkeuksellisesti ette näe nyt tuotetta iholla, koska jos jään odottelemaan aikaa kuvailla in action-kuvia, jää tämä postaus varmaan lopullisesti julkaisematta. 😀

Saatte kohta kuulla tuosta postauksen alussa mainitsemastani happiseerumista. Pakko hihkua jo sen verran, että kyseessä on aivan loistava tuote! Sekin tuoksuu meteoriiteilta…

Oletteko te tykänneet Baby Glowista? Vinkkejä parhaaseen (mutta mielellään nopeaan!) levitystapaan?

Tilannepäivitystä ja meikkivoideyllättäjä

Joudun välillä tunnustaa olevani hieman ennakkoluuloinen kosmetiikan suhteen. Se on tylsää, koska olen kuitenkin bloggaaja, joka ammentaa bloginsa sisällön erilaisten tuotteiden testaamisesta. Tämänkertainen kosmetiikkaihastukseni muistutti minua siitä, että ennakkoluulot eivät ole hyvästä. Löysin aivan mielettömän hyvän tuotteen, joka on jäänyt päivittäiseen käyttöön ja saanut minut jopa jättämään erään kauan suunnittelemani ostoksen kauppaan.

Olette luultavasti huomanneet, että päivitystahtini on hiipunut puoleen siitä mitä se oli vielä viime vuonna ja tämän vuoden alussa. Elämäntilanteeni on muuttunut radikaalisti, oikeastaan kaikki on mennyt ihan uusiksi, enkä ole vieläkään löytänyt tasapainoa vapaa-ajan käyttöni suhteen. Kaikki tuotteet, joista kirjoitan blogiin, käyvät aika tarkan syynin läpi, sillä kun postauksia ilmestyy puolet vähemmän kuin ennen, ei tylsistä tuotteista tee mieli kirjoittaa. Huomaan myös alkaneeni vältellä tiettyjä tuotteita, joista tiedän arvostelun tai kirjoittamisen olevan hiukan työläämpää. Tämä siitä syystä, että haluan pitää yllä edes nykyistä julkaisutahtia, enkä halua postailun alkavan tökkiä esim. jonkin tuotteen myötä. Meikkivoiteet ovat jostain syystä olleet minulle jo pitkään tuoteryhmä, joista en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Minulla on roikkunut vuoden postausjonossa esim. meikkivoiteet YSL:ltä ja Guerlainilta. Kummallista. Nyt oli kuitenkin pakko tarttua härkää sarvista, sillä olen tästä tuotteesta niin intopiukeana!

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta nyt minulla alkaa olla taas aika kovat poltteet bloggailuun, ja voisin kuvitella kirjoittavani hiukan useammin. En kuitenkaan voi luvata mitään, joten toisaalta on vähän tympeää ottaa tätä aihetta aina puheeksi… Mietin tällä hetkellä myös uuden harrastuksen aloittamista, joten saa nähdä miten käy. Kosmetiikka on ainakin tällä hetkellä kivaa ja kiinnostavaa, ja vaikka en ole pitkään aikaan seurannut esim. meikkitrendejä, inspiroidun jälleen kovasti erilaisista purkeista ja kosmetiikkauutuuksista. 🙂

Mennäänpä postauksen varsinaiseen aiheeseen.

Yves Rocherin Zéro Defaut Flawless Skin Foundation on melko peittävä meikkivoide, jonka luvataan pysyvän iholla kauniina jopa 14 tuntia. Pakkaus toi mieleeni luonnonkosmetiikan meikkivoiteet, joista monet eivät tahdo levittyä iholleni millään, koska levittyvyyttä parantavia aineita. En tiedä miksi mielsin tämän sellaiseen kategoriaan, mutta joka tapauksessa sain yllättyä todella iloisesti. Tuote levittyy iholle vaivattomasti, vaikka se onkin koostumukseltaan melko paksua. Peittävyys on todella hyvä ja oikeastaan aika täydellinen tämänhetkisiin tarpeisiini. Tahdon meikkivoiteelta peittävyyttä, joka näyttää kuitenkin luonnolliselta.

Sävy 100 Beige näyttää aluksi melko tummalta, vaikka olen vielä kesän jäljiltä ruskettunut. Voide kuitenkin häivyttyy iholle kauniisti niin, että iho näyttää terveen hehkuvalta. Talvella tämä on varmasti liian tumma minulle (olen MACilla talvella NC15), joten käytän tätä nyt vielä toistaiseksi erityisellä innolla.

Yves Rocherin meikkivoiteen kesto on omalla, tällä hetkellä kuivuuteen taipuvaisella ihollani erinomainen. Meikki pysyy aamusta myöhäiseen iltaan todella kauniina. Aavikkoiholle tämä ei ole paras vaihtoehto, sillä oma ihoni on juuri siinä rajalla, ettei tämä ole koostumukseltaan liian kuivaa. Puuterointia tämä ei itselläni juurikaan kaipaa.

Meikkivoiteen ekstrajujuna on ihana, todella pehmeä ja miellyttävä tuoksu. Mietin pitkään, että mikä parhaillaan käyttämäni tuote oikein tuoksuu tältä samalta, ja keksin viimein, että Supermoodin ihonhoitotuotteet! Eli mahtava tuoksu on kyseessä.

Sain meikkivoiteen ihastuttavan Miten niin liikaa? -blogin Elisan syntymäpäiväjuhlien goodiebagista. En ole saanut aikaan kirjoitella synttäreistä erikseen, mutta pakko todeta, että oli kyllä mahtavat pippalot! Oikein kosmetiikkaihmisen unelmatapahtuma. Ja vaikka en ole käynyt pitkään aikaan blogitapahtumissa ja postailuni ja erityisesti toisten blogien kommentointi on ollut mitä on, sain tuntea oloni tervetulleeksi. Kiitos vielä, Elisa! 🙂

Oletteko te testanneet Yves Rocherin meikkivoiteita? Mikä on teidän suosikkimeikkipohjatuotteenne juuri nyt? Kivaa loppuviikkoa!

*Tuote saatu blogin kautta.