Cattier Soothing Micellar Gel – janoista ihoa hellivä miselligeeli

*Postaus sisältää mainoslinkin.

Olen aiemmin käyttänyt aamuisin kasvojen puhdistamiseen vaahtoputsaria, mutta viime aikoina minusta on tullut mukavuudenhaluinen ja olen siirtynyt käyttämään pelkkiä misellivesiä. Luovuttuani aamuisesta vaahtoputsarin käytöstä ja sen myötä myös vedellä lotraamisesta huomasin melko nopeasti, miten ihoni alkoi voida paremmin. Ihoni ei ole tuntunut kiristävältä puhdistamisen jälkeen, eikä ole vaatinut yhtä tuhteja voiteita pysyäkseen kimmoisana.

Kun edellinen misellivesipulloni tyhjeni, pääsin ostamaan ihan tarpeeseen uuden. Muistin Petran joskus kehuneen Cattierin miselligeeliä kuivan ihon parhaaksi kaveriksi, joten nappasin sen Ruohonjuuresta kokeiluun. Pelkäsin hiukan, että miselligeelin käyttäminen olisi jotenkin työläämpää ja hitaampaa kuin tavallisen, nestemäisen miselliveden, mutta sain onneksi pelätä turhaan.

Painelen miselligeeliä kaksi pumppausta vanulapulle, taitan vanulapun keskeltä niin, että geeli levittyy lapulle tasaisesti ja pyyhin kasvot ja kaulan kauttaaltaan. Viimeistelen puhdistuksen kosteuttavalla kasvovedellä ja tadaa, en tarvitse puhdistusrutiiniini laisinkaan vettä. Miselligeelin voi levittää kasvoille myös sormin ja huuhdella vedellä pois, mutta itse valitsen nopeimman vaihtoehdon, jossa voin hypätä kokonaan yli vedellä pesun.

Cattierin ihoa rauhoittava ja kosteuttava miselligeeli sisältää pellavauutetta, vaaleanpunaista savea ja ruusuvettä. Siinä on hentoisen ruusuinen tuoksu, joka miellyttää omaa nenääni kovasti. Miselligeeli tulee kätevässä pumppupullossa, hinta on edullinen, tuote on luonnonkosmetiikkaa ja ihoni kiittää, joten en keksisi toivoa enempää!

Cattieria myy esimerkiksi *Biodelly.

Oletteko te löytäneet viime aikoina uusia ihonhoitosuosikkeja?

2 thoughts on “Cattier Soothing Micellar Gel – janoista ihoa hellivä miselligeeli

  1. Tää on niin kiva! Mä käytän just tolleen et levitän sormin ja sit huuhtelen vedellä, kun pumpulilapulla hankaaminen (vaikka miten kevyesti yrittäisi!) ärsyttää mun ihoa liikaa. Pehmoinen miselligeeli, sormet, hellä huuhtelu ja ahhhh. 🙂 ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s