Tänään katsellaan vuoden viimeisiä loppuneita. Joulukuun saldo jäi aika köyhäksi, sillä moni ihonhoitorutiiniini sisältynyt vaihe, kuten vartalon rasvaaminen, on jäänyt väliin useina päivinä. Olen myös käyttänyt monia tuotteita ristiin ja testaillut uusia, joten senkään vuoksi en saanut rutistella tyhjäksi kovinkaan monia tuubeja.
Pahoittelen jälleen kehnolaatuisia kuvia! Ryntäsin eräänä aamuna parvekkeelle kovassa pakkasessa, enkä yksinkertaisesti pystynyt miettimään valotusasioita kovin pitkään kylmässä hytistessäni. Riisutun talvi-ilmeensä vuoksi myöskin naapuritalon asukkailla on suora näköyhteys parvekkeelleni, joten senkään vuoksi en viihdy erityisen hyvin siellä kuvailemassa roskia.
Skin Blossom Gentle Face Wash* oli todella positiivinen yllättäjä minulle ennestään täysin tuntemattomalta merkiltä. Hellävarainen luonnonkosmetiikan kasvoputsari jätti ihon pehmeän tuntuiseksi kuivattamatta sitä yhtään. Tuote sopi hyvin myös mieheni kuivalle ja herkälle iholle. Voisin hyvin kuvitella ostavani tätä joskus lisää ja kiinnostukseni heräsi muutenkin tätä merkkiä kohtaan. Bongasin näitä muuten kivaan hintaan Prettyltä (en hyödy millään tavalla klikkauksistanne).
MemeBoxista tullut Bory White Snow Toner oli melko mitäänsanomaton tuote. Se tuoksui tosi hyvältä ja pumppupullo oli kätevä pakkausmuoto kasvovedelle, mutta itse tuotteen hoitotehoista en ollut kovin vakuuttunut. Tämä ei vaikuttanut puhdistavan tai kosteuttavan ihoa juurikaan, lähinnä vain raikastavan. Tätä ei jää ikävä, enkä usko, että tätä enää mistään saakaan Suomeen tällä hetkellä.
Bavar Oriental Lab Max Calming Cream oli myös MemeBoxista peräisin oleva tuote. Tämä oli koostumukseltaan jotain rasvan ja geelin välistä, ja se oli kosteutustehoiltaan tällä hetkellä melko riittämätön omalle iholleni. Ei jatkoon.
Clarins Multi-Active Day Early Wrinkle Correction Cream-Gel* oli loistokamaa, josta kirjoitin enemmän täällä. Jäin kaipaamaan!
Louis Widmerin Intensive Anti-Ageing -silmänympärysvoide on HG-tuotteeni, jota ostan kerta toisensa jälkeen lisää. Se on tarpeeksi paksua ja rasvaista kuivalle sy-iholleni, mutta se imeytyy silti kiitettävän nopeasti. Ajattelin ostaa vaihtelun vuoksi seuraavaksi jotain muuta, mutta katsotaan miten käy.
Kiko Intensive Hand Balm on tuliainen Roomasta, joten käytin tämän hyvin säästellen loppuun ja leikkasin kuvaamisen jälkeen vielä auki saadakseni viimeisetkin pisarat talteen. Kokeilemani Kikon ihonhoitotuotteet ovat olleet järjestään hyviä, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Keskipaksu, silikonisen tuntuinen koostumus imeytyi nopeasti ja tuntui kosteuttavan ja pehmittävän ihoa tehokkaasti. Jään kaipaamaan tätä pikkuisen.
Bencos Body Lotion Pomegranate & Rose* oli todella hyvä luonnonkosmetiikan peruskosteuttaja vartalon iholle. Aion ostaa varmasti Benecosin vartalovoiteita uudelleen ainakin jonkin toisen tuoksuisina. Voide imeytyi nopeasti, eikä jättänyt ihoa klähmäisen tuntuiseksi, vaan pehmeäksi ja kosteutetuksi. Tuoksu alkoi tökkiä loppumetreillä, mutta ei sentään mitenkään mahdottomasti. Jatkoon! Tuotteesta voi lukea enemmän täältä.
Lavera Orange Feeling Revitalising Body Lotion* oli edellisen vartalovoiteen tavoin todella positiivinen kokemus sillä erotuksella, että tässä voiteessa myös makean ja pehmeän appelsiininen tuoksu valloitti. Mieleni tekisi siirtyä vartalonhoidossa hiljalleen kokonaan luonnonkosmetiikkaan… Tästä pienestä näytepussukasta riitti pariin vartalonrasvauskertaan. Voisin ostaa tätä täysikokoisen tuotteen.
Louis Widmer Handcreme* täytti kaikki kriteerit, joita minulla on käsivoiteita kohtaan. Tässä oli kätevä pakkaus, ihana tuoksu ja loistavat kosteutustehot. Tämä imeytyi mukavan nopeasti, joten sopi myös päiväkäyttöön. Olen aina silloin tällöin saanut blogin kautta näitä näytekokoja, mutta minulla on suunnitelmissa ostaa ihan täysikokoinen tuubi tätä. Louis Widmer on merkki, jonka tuotteisiin en ole pettynyt vielä koskaan.
Lush Fairly Traded Honey Shampoo oli lahja ystävältäni Pirjolta. Kokeilin todella mielelläni sampoota Lushilta, koska olen edelleen kovin innostunut merkin tuotteista, mutta tämä sampoo ei ollut omalle hiuslaadulleni se paras. Hiukseni tarvitsevat kosteutta ja siloitusta, eikä tämä luonnonmukaisempi kaveri kyennyt siihen, vaan jätti tukkani melkoisen takkuiseksi. Nautin kuitenkin siitä ajatuksesta, että käytin edes vähän aikaa hiuksiini jotakin luonnollisempaa kosmetiikkaa. Tuoksu tässä oli melko erikoinen, enkä oikein vieläkään osaa sanoa pidinkö siitä vai enkö.
Cutrin Reflection Color Boost Conditioner oli melko keskivertokamaa kaikin puolin, eikä tästä jäänyt kummempia mielikuvia. Näytekoko riitti minulla vain muutamaan hassuun pesukertaan.
Rexona Invisible Black + White Anti-Perspirant lähti aikoinaan kauppareissulta mukaan mukavan yksinkertaisen, mustan pakkauksensa vuoksi. Olen nyt testaillut erilaisia Rexonan antiperspirantteja ihan vain vaihtelunhaluisuuttani. Tämä hoiti hommansa, tuoksui riittävän neutraalilta ja oli edullista, eli voisin ostaa lisää.
Ainoa loppuunkulutettu meikkituote joulukuussa oli MACin Mineralize Skinfinish Natural. Suosikkipuuterini loppuminen harmitti, mutta hillitsin haluni mennä ostamaan heti uutta tilalle, koska minun täytyisi käyttää ensin pois muutamia pitkään vuoroaan odottaneita muita puutereita. MACin MSF on kyllä niin parasta, etten malta pitkään olla ilman sitä.
Crazy Rumorsilta* loppui ensimmäinen huulirasva. Minullahan on näitä kauhea kasa nykyään, koska olen ostanut ja saanut niitä kesästä lähtien useita. Banana Split ei ollut suosikkimakuni kaikista omistamistani, mutta itse rasva oli hyvä peruskosteuttaja huulille.
Tänään onkin vuoden viimeinen päivä. Oletteko tehneet kosmetiikkaan liittyviä uudenvuodenlupauksia?
*Tuote saatu blogin kautta.