Parasta juuri nyt

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Paluu blogin äärelle oli tällä kertaa jotenkin todella hankala, vaikka en ollut edes suunnitellut pitäväni taukoa päivittämisestä. Päivät ovat soljuneet ohitse tasaiseen tahtiin lasten kanssa touhutessa, enkä ole jaksanut tai kerinnyt avata läppäriä. Halusin nyt kuitenkin katkaista hiljaisuuden ja jakaa hiukan kuulumisia kertomalla mitkä asiat ovat saaneet minut viime aikoina erityisen innostuneeksi tai iloiseksi.

1. Suodatinkahvi. Olen muistaakseni maininnut joskus blogissa, miten siirryin mieheeni tutustumisen myötä juomaan vain ja ainoastaan kapselikeittimellä valmistettua kahvia. Se tuntui sopivan niihin aikoihin herkälle vatsalleni paremmin ja pidin myös sen mausta enemmän. Alettuani alkuvuodesta kiinnittää enemmän huomiota rahankäyttööni, huomasin kapselikahvin pian olevan yksi suurimmista melko turhista menoeristä taloudessamme. Ilmoitin miehelle siirtyväni juomaan jälleen suodatinkahvia ja pitkin hampain sain hänetkin siirtymään ainakin osittain suodatinkahvin pariin. Uusi innostukseni onkin nyt kokeilla mahdollisimman monia erilaisia kahvilaatuja – kunhan saan ne hankittua hävikkihinnoilla. En ole pitänyt tarkkaan kirjaa kertyneestä säästöstä, mutta väitän summan olevan suuri, jopa kymmeniä euroja kuukaudessa. Samalla olen välttänyt kerryttämästä turhaa muovijätettä ja tehnyt käsittääkseni hyvän teon myös kolesteroliarvoilleni.

2. Hävikkiruokaa myyvät verkkokaupat. Ensimmäisestä kohdasta päästiin suoraan seuraavaan innostuksen kohteeseeni, nimittäin hävikkiruokaan ja sitä myyviin verkkokauppoihin. Olen aina kolunnut mielelläni kauppojen punaisten lappujen laareja ja ostanut ruokaa alennuksesta, mutta korona-aikana tämä on vähentynyt huomattavasti. En myöskään voi osallistua kauppojen ilta-alennuksiin, sillä iltaisin olen tiiviisti kiinni lasten nukkumaanmenopuuhissa. Tiedän hävikkiruokakauppojen jakavan mielipiteitä vahvasti, sillä toiset pitävät niitä turhina houkutuksina ostaa sellaisia ruokia, joita ei muuten olisi tullut ostaneeksi. Myönnän itsekin ostaneeni alkuhuumassa paljon turhia herkkuja, mutta nykyisin herkut eivät enää ole mitenkään automaattisesti osa tilauksiani. Ostan hävikkituotteina mieluiten ruokakaapin kuiva-aineita, kahvia ja lastenruokia, ja niitäkin vain silloin, kun alennukset ovat oikeasti tuntuvia. Minulle tutuin verkkokauppa on Fiksuruoka.fi, mutta minulla on parhaillaan tilaus tulilla ensimmäistä kertaa myös *Matsmartille. Uudet asiakkaat saavat *Matsmartilta 18.4. asti yli 45 euron tilauksesta 10% alennusta koodilla SUPERVIIKKO10. Olen huomannut tekeväni ruokaostoksia nykyään jopa mieluummin verkon välityksellä ja kaupassa käyminen on vähentynyt huomattavasti, mikä on tietenkin plussaa näinä aikoina.

3. Tyttöjen lähestyvä syntymäpäivä. Kumpikin tyttäreni täyttää kesällä vuosia. Olen leikitellyt jo kuukauden verran ajatuksella heidän syntymäpäiväjuhlistaan, vaikka tällä hetkellä ei olekaan varmaa voiko sellaisia edes pitää. Olen kehitellyt juhlista mielessäni kaksi vaihtoehtoa, joista toinen on meillä kotona pidettävä tilaisuus ja toinen ulkona maaseudulla pidettävä tilaisuus. Rakastan juhlia, joissa on selkeää ohjelmaa, ja olen jo näihinkin mahdollisesti pidettäviin kekkereihin kerinnyt suunnitella monenlaista. Tuntuu kuin purkaisin koko korona-ajan luoman sosiaalisten tilanteiden kaipuuni juhlajärjestelyihin, vaikka samalla tiedostan, että juhlat voidaan joutua perumaan. Toisaalta huomaan myös jännittäväni jo ennakkoon tilannetta, jossa on paljon ihmisiä paikalla. Osaanko enää edes olla ihmisten kanssa?

4. Tauko uutisista ja somesta. Olin pääsiäisen aikaan kokonaisen viikon katsomatta tai lukematta uutisia, enkä avannut koko aikana ylipäätään lainkaan televisiota. Vietin vähemmän aikaa myös sosiaalisessa mediassa ja netissä ja keskityin vapaa-ajallani lukemaan kirjoja. Erityisesti tauko uutisista teki minulle todella hyvää ja suosittelen tätä muillekin! Hyvin pysyin hengissä, vaikka en kuullut joka päivä uusimpia tartuntalukuja tai spekulointeja päivästä toiseen samoina toistuvista aiheista. Maailma näytti ilman uutisia vietetyn viikon jälkeen hetken hiukan paremmalta paikalta.

5. Kevätsiivous. Olen hiljalleen kevätauringon herättelemänä alkanut tehdä perusteellisempaa karsintaa ja siivousta kodissamme. Armin syntymän jälkeen olemme tehneet taloomme useamman kaatopaikan, eli sellaisen pisteen, jonne vain kasataan kaikki ylimääräinen tavara, jolle ei vielä ole omaa paikkaa. Tällaista tavaraa on muunmuassa lahjoituksina saadut second hand-lastenvaatteet -ja lelut, sesonkivaatteet, ylimääräiset pahvilaatikot jne. Sain eilen raivattua vaatehuoneeni ja tänään yritän viedä ensimmäisen kuorman käyttämättömäksi jäänyttä sisustustavaraa kierrätyskeskukseen.

6. Pienet edistysaskeleet arjessa. Kuopuksen syntymän jälkeen myös esikoisen arkeen palasi monia vauva-elementtejä. Tutista ja ja jopa ennen täysin kelpaamattomasta tuttipullosta tuli isosiskon henki ja elämä. Noin kuukausi sitten vieroittauduimme viimeinkin esikoisen kohdalla tutista ja nyt myös tuttipullo on alkanut jäädä vähemmälle. Pottahommat ovat myös arkipäiväistyneet ja vaipat kuuluvat enää yöunille. Siirsin kuopuksen perhepedistä pinnasänkyyn, mikä sekin tuntuu suurelta asialta. Yöunet ovat tällä hetkellä repaleisia kehittyneiden motoristen taitojen vuoksi, eli 8-kuisen hulinat ovat meillä täyttä totta. Muutokset tuntuvat silti hyvältä pitkän aikaa kummankin lapsen kohdalla jumittuneelta tuntuneen vaiheen jälkeen.

Mitä teille kuuluu?

Mihin käytin rahaa helmikuussa

Helmikuu oli kokonaisuudessaan minulle hyvin erikoinen ja raskas kuukausi, mistä johtuen esimerkiksi kommentteihinne vastaaminen on kestänyt poikkeuksellisen pitkään. En jaksanut tehdä arjen pakollisten perusasioiden lisäksi mitään ylimääräistä, mutta odottelen toiveikkaasti, että saisin ehkä jo tässä kuussa otettua jouluvalot pois piha-aidasta.

Pitkä ja pimeä ajanjakso vaihtui paukkupakkasiin ja unesta herättävään, keväiseen auringonpaisteeseen. Otin pakkasista alkukuusta ilon irti ja ulkoilin innolla. Olin täynnä inspiraatiota ja tarmoa. Lisääntyyvä auringonvalo toi kuitenkin tullessaan myös joka keväisen hetkellisen taantuman nukkumiseen ja univaikeuteni alkoivat kasautua ikävästi univelaksi. Puolessa välissä kuuta alkoi tiedostusvälineissä pyöriä niin karmeat uutiset, että menetin muutamaksi päiväksi kykyni nukkua, eikä ruokakaan maistunut tavalliseen tapaan. Pari viikkoa viime kuusta oli tosiaan todellista rämpimistä, mutta nyt elämä alkaa jälleen voittaa ja alan olla keväästä todella innoissani.

Puidaan jälleen kuukauden menoni, eli paljonko ja mihin käytin rahaa helmikuussa.

ruokakauppaan (ruoka ja taloustarvikkeet, kuten pesuaineet, vaipat jne) 423,54e

apteekkiin 96,36e

sijoituksiin 200e

parkkimaksu 1,7e

”omat menot” 51e (muumiastiat ja ravintolisä)

tankkaaminen 54,65e

lahjoitukset (Unicef ja seurakunta) 52e

yhteisiin lainanhoitomenoihin ja laskuihin 430e

puhelinliittymään 17,90e

lääkärimaksu 20,60

yhteensä 1347,75e

Helmikuun jälkipuinti:

Helmikuusta jäi päällimmäisenä mieleen väsymys ja maailman ahdistavat tapahtumat. Tämä näkyy rahankäytössäni siten, että jätin käyttämättä suurimman osan ”omasta budjetistani”, sillä kuun ikävimpinä päivinä en uhrannut ajatustakaan tavaroille tai ostamiselle, vaikka asioiden ostaminen on yleisesti ollut minulle aiemmin keino käsitellä ikäviä tunteita. Helmikuussa kaikki materia tuntui niin turhalta, että en kokenut pakottavaa tarvetta edes tuhlata rahojani. Ostin omasta budjetistani uudet muumimukit, muumikulhon ja purkillisen magnesiumia. Näihin kului yhteensä 51 euroa. Vaatteisiin, kosmetiikkaan, ulkona syömiseen tai harrastuksiin minulla ei kulunut senttiäkään.

Helmikuussa tunsin ensimmäistä kertaa, että mielenterveyteni oli oikeasti koetuksella koronan vuoksi. Tajusin kotimme kaappeihin katsellessani, että olen alkanut hamstrata asioita. Minulle tuo selvästi turvaa, kun tiedän kodistamme löytyvän ruokaa ja muita tarvikkeita pitkäksi ajaksi. Varsinkin lapsille pitää olla hirveästi hamstrattuna kaikkea. Tämä on todellakin aivan uusi, pandemian luoma piirre itsessäni, sillä aiemmin pyrin ennemminkin luopumaan ja kierrättämään kaiken ylimääräisen tavaran talostamme.

Toisin kuin viime kuussa haaveilin, en saanut ruokakauppaan kuluvaa summaa juurikaan pienemmäksi, vaikka ainakin alkukuusta ihan tosissani yritin. Tällä hetkellä lähes ainoa oma aikani ja tapani vaihtaa maisemaa kodin seinien ulkopuolelle on käydä kaksi kertaa viikossa ruokakaupassa, joten minun on tosi vaikeaa saada vähennettyä kauppareissuja. Toisaalta minä olin myös helmikuussa se, joka meillä kävi kaupassa, sillä mies oli lähes koko ajan joko töissä tai opiskelemassa ja päivittäiset ostokset maksettiin siis pääasiassa minun lompakostani. Luultavasti meillä kului kuitenkin kokonaisuudessaan ruokakauppaan vähemmän rahaa kuin tammikuussa, sillä suunnittelin melko tarkkaan etukäteen mitä milloinkin söisimme ja hyödynsin tavallista enemmän sesonkituotteita.

Laitoin pitkästä aikaa rahaa sijoituksiin, ja se kyllä kirpaisi, kun raha tuntui ikään kuin vain häviävän tililtä jonnekin. Tämä on kuitenkin järkevää, sillä tällä hetkellä en kerrytä itselleni lähes yhtään eläkettä tai saa muutenkaan yhtään rahaa säästöön. Tai kyllä rahaa jää tällä hetkellä säästöön, mutta ne tulevat kulumaan hoitovapaani aikana perheen yhteisiin menoihin.

Koko kuukauden aikana kulunut summa näyttää edelleen liian suurelta, vaikka en näe realistisena saada sitä paljoakaan pienemmäksi. Mies maksaa meillä tällä hetkellä enemmän lainakuluja ja yhteisiä laskuja ja minä maksan enemmän päivittäisiä menoja. Systeemi on osoittautunut yllättävän käteväksi, sillä pysyn näin paremmin perillä esimerkiksi siitä paljonko taloudestamme oikeasti valuu rahaa vaikkapa ruokakauppoihin.

Maaliskuun suhteen minulla on melko samankaltaiset toiveet kuin helmikuulle, eli päivittäisten menojen pienentäminen. En kuitenkaan pidä kovinkaan realistisena sitä, että onnistuisin siinä, koska nykyisissä menoissa ei tosiaan ole hirveästi sellaista, josta voisi karsia. Ja vaikka olisin vakaasti päättänyt olla jonakin viikkona käyttämättä lähes yhtään rahaa, ilmestyy aina jostakin jokin rahareikä, kuten helmikuussa lähes sadan euron kustannukset lasten ja omiin lääkkeisiin. Tammikuussa tuntui sentään onneksi helpolta olla ostamatta turhaa tavaraa, kuten kosmetiikkaa tai vaatteita.

Koska tämän postauksen julkaiseminen meni melko pitkälle maaliskuuhun, voin paljastaa sen verran tulevasta, että olen repeillyt budjettini kanssa maaliskuun puolella oikein kunnolla. En osaa harmitella asiaa yhtään, joten se ei ehkä tiedä kovin hyvää loppukuun kannalta, ellen saa nyt itseäni ruotuun. Kosmetiikkaa en edelleenkään ole ostanut yhtään, mutta muita juttuja sitten senkin edestä.

Syy budjettini ylittämiseen oli jälleen suosikkivaatemerkkini Alpa, jonka alennuksiin taas haksahdin. Minulta on toivottu juttuja vaatteista ja olenkin jo kuvannut lähes kaikki suosikkivaatteeni. Aivan toinen asia sitten onkin milloin saan kyhättyä kuvista kokonaisen postauksen.

Miten helmikuu sujui teillä talouden kannalta ja ihan ylipäätään elämässä? Oli tosi hienoa, kun useampi teistä intoutui viime kerralla jakamaan omia kuukausittaisia menojaan kommenttiboksissa!

Takana kuukausi kosmetiikan ostolakkoa – miltä ostolakko on tuntunut ja miten kulutustottumukseni ovat muuttuneet

Kerroin tässä postauksessa aloittaneeni vuodenvaihteessa ostolakon kosmetiikan ja muutaman muun asian suhteen sekä tehneeni muita kuluja varten nykyisiin tuloihini ja elämäntapaani sopivan budjetin. Takana on nyt yksi kokonainen kuukausi kosmetiikan ostolakkoa ja tänään kerron miten lakkoilu on sujunut ja olenko kenties ratkennut ostamaan kosmetiikkaa.

Lakko on sujunut yllättävän helposti ja kivuttomasti. Muutaman kerran mieleeni on päässyt juolahtamaan, että olisipa mukavaa kokeilla jotakin uutta seerumia tai meikkituotetta, mutta olen palauttanut itseni nopeasti maan pinnalle.

Kuvasin hiljattain kaiken kosmetiikkani ja kuvien palauttaminen mieleen toimii tehokkaana muistutuksena siitä, että en ihan oikeasti tarvitse pitkään aikaan mitään uutta. Hyvä jos kerkeän käyttää kaikki nykyisin omistamani tuotteet ennen kuin ne vanhentuvat.

Jännää kyllä olen huomannut jo nyt tiettyjä muutoksia kosmetiikan kulutustottumuksissani. Nyt kun olen alkanut miettiä kosmetiikkaan aiemmin käyttämääni rahasummaa kuukausi -ja vuositasolla, mieleni ei tee enää käyttää tuotteita yhtä tuhlailevasti kuin ennen. Tiedän nyt, että kun jokin tuote loppuu, en aio ostaa uutta tilalle. Se saa minut arvostamaan yksittäistä tuotetta ja nauttimaan myös sen käytöstä enemmän.

Olen alkanut käyttää tuotteitani osittain siinä järjestyksessä, että vältän mahdollisimman tehokkaasti niiden vanhenemisen. Toinen kriteerini tuotteiden valinnassa on ollut se, että tuote sopii mahdollisimman hyvin ihoni tarpeisiin juuri nyt.

Olen esimerkiksi hillonnut kaksi vuotta erästä kallista Clarinsin seerumia, koska en ole raaskinut ottaa sitä käyttöön. Olen nauttinut siitä tiedosta, että minulla on jemmoissani tuota seerumia ja että pääsen käyttämään sitä heti halutessani. Nyt otin sen käyttöön, sillä ei tuo seerumi ainakaan parane maatessaan kolmatta vuotta laatikossa. Se myös sopii erinomaisesti ihoni tarpeisiin juuri nyt, joten nautin tyytyväisenä sen käytöstä.

Käyttäessäni kallista seerumiani mietin samalla, että haluan jatkossa siirtyä käyttämään edullisempaa kosmetiikkaa. Tehokasta ja hyvää kosmetiikkaa saa myös edullisesti, joten en halua enää käyttää rahaa sellaisiin tuotteisiin, jotka eivät oikeasti ole minua varten ja joihin minulla ei olisi varaa. En ole kotiäitinä ollessani hyvätuloinen, joten en voi myöskään valita käyttämääni kosmetiikkaa kuin hyvätuloinen. 

Ennen kuin aloitin ostolakkoni, olin tehnyt useita karsintoja kosmetiikkavarastoihini. Menneen kuukauden aikana olen tullut useampaan kertaan muistelleeksi pois antamiani tuotteita ja tuntenut välillä jopa pientä häpeän sekaista harmitusta ja katumusta. Karsiminen on nykyään äärimmäisen muodikasta, mutta omalla kohdallani tunnistan sen aikaisessa ja jälkeisessä tilassa samanlaisen dopamiiniryöpyn kuin olen saanut uuden kosmetiikan ostamisesta. Tammikuussa aloinkin miettiä, onko tavaran ja erityisesti kosmetiikan karsiminen ollut omalla kohdallani aina aivan järkevää ja tervehenkistä, vai olenko kenties myös karsimisen avulla käsitellyt ikäviä tunteita ja hylännyt joitain tuotteita ihan vain karsimisen itsensä vuoksi. 

Oltuani kuukauden kosmetiikan ostolakossa päätin, etten enää karsi kosmetiikkajemmojani, vaan ne saavat pysyä sellaisina kuin ovat kaikessa laajuudessaan. Koska en saa ostaa uutta kosmetiikkaa, voin tutustua rauhassa kaikkiin jo ennestään omistamiini tuotteisiin. Yksi tärkeä pointti kosmetiikan ostolakossa onkin omalla kohdallani se, että pidän jatkuvassa käytössä olevan ihonhoito -ja meikkausrutiinini mielenkiintoisena ja tarpeeksi vaihtelevana. Minullahan on jo tavallaan oma kosmetiikan valintamyymälä kotona, joten minun pitää vain osata hyödyntää sitä ajatuksella.

Luulen, että vanhojen, karsittujen tuotteiden kaipaaminen on osa prosessia, jossa opettelen olemaan saamatta jatkuvasti uusia kosmetiikkatuotteita hyppysiini. Olen kuitenkin niin monia vuosia tottunut jatkuvasti saamaan uutta kosmetiikkaa, että menee hetki myös totutella tähän uuteen tilaan. Todennäköisesti en olisi edes käyttänyt karsimiani tuotteita, mutta jokin nostalgia niitä kohtaan saa minut kaipaamaan niitä. 

Kosmetiikan ostolakkoni ohella olen pitänyt tammikuussa yllä tiukempaa budjettia kaiken muunkin suhteen. Tammikuun alkupuolella minulla oli ylipäätään levoton olo ja budjetti tuntui kauhean sitovalta ja kurjalta. Siirryttäessä tammikuun toiselle puoliskolle huomasin stressini alkavan vähentyä ja tajusin saaneeni tilalle rauhallisemman olon. 

Omia keinojani rauhoittumiseen ja ikävien tunteiden käsittelyyn shoppailun tilalla ovat tammikuussa olleet kävely, muistiinpanojen tekeminen ja Raamatun lukeminen. Käyn useita kertoja päivässä vaunukävelyllä ja kuuntelen samalla kuulokkeista jotakuta YouTuben monista sisällöntuottajista, jotka tekevät videoita ostolakko/low buy-teemasta. Tammikuussa suosikkini oli Hannah Louise Poston. Raamattua taas luen iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja palaan seuraavan päivän aikana lähes huomaamattani useita kertoja miettimään lukemaani.

Ostolakko jatkuu helmikuussa hyvillä mielin ja tähän mennessä täysin ilman retkahduksia kosmetiikkaostoksiin. Olen itse asiassa hieman hämmästynyt siitä, miten helpolta ostolakko on tuntunut ja miten hirveän nopeasti tammikuu on mennyt. Ennustan helmikuusta tulevan hieman vaikeamman kuukauden, sillä kevään kosmetiikkalanseeraukset alkavat putkahdella joka puolelta ja alkuhuuma ostolakosta alkaa haihtua. Nyt onkin hyvä aika alkaa valmistautua sitä hetkeä varten.

Aiheeseen liittyvää:

Toiveissa järkevämpää ja vastuullisempaa kuluttamista vuodelle 2021

Kaikki kosmetiikkatuotteeni

Toiveissa järkevämpää ja vastuullisempaa kuluttamista vuodelle 2021

Olen maininnut blogissa aiemminkin, että uusi vuosi ei yleensä merkitse minulle uuden alkua läheskään samalla tavalla kuin alkusyksy. Aloitan usein syksyllä projekteja ja elämäntaparemotteja ja puhkun intoa uusille asioille. En tiedä johtuiko tämän vuoden syksyn täydellinen inspiraation puute pandemiasta vai hektisestä vauva-arjesta, mutta en innostunut mistään uudesta ja tuntuu, että vuoden lähestyessä loppuaan olen vajonnut yhä syvemmälle passiivisuuteen ja huonoihin elämäntapoihin.

Postauksen otsikossa seisoo kaksi hyvin muodikasta sanaa, järkevämpi ja vastuullisempi, joten joku jo varmaan arvasikin, että täältä löytyy tänään ajankohdalle tyypillistä uuden vuoden pohdintaa ja kehittämishaaveita.

Kuvituksena käytin talvella 2018 ottamiani kuvia, sillä tuollainen valkoinen hankimaisema on asia, jota kaipaan juuri nyt.

Viime vuoden puolella aloin poikkeuksellisesti pohtia, että mitäpä jos ryhtyisin toteuttamaan haasteita ja pieniä projekteja vuodenvaihteessa, vaikka vastustankin lähtökohtaisesti uudenvuoden lupauksia ja pidän niitä varsinkin omalla kohdallani turhina. Elämässäni on kuitenkin tällä hetkellä muutama niin kipeästi muutosta kaipaava asia, että tartun hanakasti pienimpäänkin motivaation kipinään.

Olen todennut monta kertaa, että totaalinen lakko esimerkiksi herkuttelussa ei todellakaan sovi minulle. Keskitien löytäminen on itselleni se kaikkein vaikein haaste, mutta jos päätän kieltää itseltäni herkut kokonaan, päädyn taatusti pienen tauon jälkeen ahmimaan niitä kaksin verroin.

Vaikka osa vuodenvaihteen muutostavoitteistani liittyy oikeasti herkuttelun rajoittamiseen, on varsinainen projektini kiinnittää huomiota kuluttamiseen ja rahankäyttööni, sillä olen pian jäämässä vanhempainvapaalta hoitovapaalle. Hoitovapaalla tulot ovat ilman keikkatyötä niin pienet, ettei sillä summalla osteta meille edes kuukauden ruokia. Kirjoitin tähän aluksi, että ei edes kolmen viikon ruokia, mutta tämäkin asia tarvinnee järkeistämistä. Koska viime vuoden loppupuoli veti talouteni kaikkine poikkeuksellisine menoineen ja pandemiashoppailuineen aika huonoon suuntaan, olisi korjausliike tehtävä nyt pikaisesti.

Pohdin asiaa syksyn ajan ja päätin ottaa vuoden alusta käyttöön tiukan budjetin kaikille ns. omille ostoksille, jotka eivät sisälly elämis -ja asumiskuluihin. Summaan sisältyy esimerkiksi ulkona syöminen ja kahvittelu, harrastukset ja vaatteet, mutta tietyin rajoittein nekin. En toivottavasti osta tänä vuonna esimerkiksi yhtään uutta meikkituotetta, sillä haluan käyttää nykyiset meikkini ensin pois. Siihen tulee tosin nykyisellä meikkaustahdilla menemään useita vuosia.

En haluaisi käyttää sanaa ostolakko, koska sillä on itselleni jotenkin todella negatiivinen kaiku. Käytän sitä nyt kuitenkin joidenkin asioiden kanssa, koska se on helpointa, tavoitteeni kun on mennä aivan nollalinjalla tiettyjen asioiden suhteen. Ostolakkoon sisältyviin kategorioihin olen valinnut sellaisia asioita, joille minulla ei ole tarvetta, mutta joita hankin mielelläni. Eli koska en ole erityisen kiinnostunut ostamaan esimerkiksi uutta elektroniikkaa tai sisustusesineitä, on minun turhaa mainita erikseen niitä, koska en todennäköisesti hankkisi niitä ilman lakkoakaan. Totaalinen ostolakkoni tuleekin koskemaan seuraavia asioita: meikit ja ihonhoitotuotteet, lasten vaatteet, lisäravinteet, laukut, kengät ja kodin tekstiilit, kuten pyyhkeet ja vuodevaatteet.

Voisin hiukan avata sitä, miksi juuri nämä kategoriat valikoituivat ”kiellettyjen” asioiden listalle. En kerkeä nykyisin käyttää meikkejä kovin usein, eivätkä ne innosta minua läheskään samassa mittakaavassa kuin aiemmin. Koska en myöskään tarvitse varmaakaan loppuelämäni aikana uusia meikkituotteita, olivat ne itsestään selvä valinta. Ihonhoitotuotteita minulla on useiden vuosien tarpeiksi, joten sitäkään tuskin tarvitsee perustella sen enempää.

Olen hamstrannut lasten vaatteita kaapit täyteen koko viime vuoden ajan, eikä kumpikaan lapsi tule todennäköisesti tarvitsemaan uusia vaatteita ennen 3-vuotissyntymäpäiväänsä. Lisäravinteita, teetä ja luontaistuotteita olen myös hamstrannut niin paljon, ettei uusien hankintaa pysty perustelemaan mitenkään. Pyrin myös jatkossa vähentämään kaikenlaisten lisäravinteiden ja maksaa kuormittavien tuotteiden käyttöä.

Laukut ja kengät ovat asioita, joita tykkään ostaa kausittain. Tällä hetkellä olen täydellisen tyytyväinen kaikkiin omistamiini laukkuihin ja jalkineisiin, enkä siis siksi osta uusia. Lisäsin ”kiellettyjen” asioiden listalle vielä kodin tekstiilit, sillä pärjäisimme kahden aikuisen taloudessa hyvin kahdella vuodevaatesetillä, mutta meiltä löytyy niitä lähemmäs 20 settiä. Pyyhkeitä ei ole mitenkään erityisen paljon, mutta eihän niitä tarvitakaan kuin muutama.

Vaatteet ovat yllättävää kyllä nykyisin ehkä suurin intohimoni ja ne kuluvat käytössä, joten niitä saan ostaa rajatusti ja harkitusti. Budjettini tulee olemaan sellainen, että pystyn ostamaan kuussa suunnilleen yhden vaatekappaleen ja jos haluan ostaa (tai siis tarvitsen!) vaikkapa uuden takin, saan säästää siihen useamman kuukauden.

Karsin viime syksyn aikana luultavasti 80% vaatteistani, sillä ne olivat käyneet minulle auttamattomasti liian pieniksi, eivätkä olleet enää muutenkaan nykyiseen mukavuuteen ja yksinkertaisuuteen perustuvaan tyyliini sopivia. Tilalle kokosin joistakin uusista, mutta pääasiassa jo ennestään omistamistani vaatteista 40 vaatekappaleen kapselivaatekaapin, jota työstän edelleen, mutta joka on aivan ihana ja minulle kaikin puolin sopiva.

En kirjoita nyt tässä postauksessa enempää kapselivaatekaapista, sillä siinä on aihetta aivan omaan postaukseensa, mutta se oli tärkeää mainita kokonaisuuden kannalta. Kapselivaatekaappi on nimittäin auttanut minua ymmärtämään millaisia vaatteita oikeasti käytän päivittäin ja millaisia vaatteita haluan jatkossa ostaa. Koska vaatebudjettini on rajallinen ja tulen oikeasti pienellä vaatemäärällä toimeen, pystyn kiinnittämään jatkossa paremmin huomiota vaatteiden laatuun. Jatkossa haluankin ostaa vain sellaisia vaatteita, joiden koko tuotantoketju paljastetaan asiakkaalle ja jotka kestävät käyttöä useita vuosia.

Haaveissani on, että voisin tänä vuonna oppia tunnistamaan itsestäni vielä paremmin niitä käyttäytymismalleja ja syitä, jotka saavat minut kuluttamaan ja käyttämään rahaa enemmän kuin olisi järkevää. Tällä hetkellä saavutus tuntuu kaukaiselta ja minulla on totta puhuen melko hämmentynyt olo. Ehkä tämä tästä helpottuu, sillä onhan muutos aina aluksi pelottava.

Voisin jatkaa näistä aihepiireistä varmaan loputtomiin, mutta yritän palata jo melko pian päivittämään kuulumisia projekteihini liittyen. Yksi tavoitteeni uudelle vuodelle on se, että roikkuisin ylipäätään vähemmän sosiaalisessa mediassa, mutta päivittäisin useammin blogia.

Kiinnostaako tällainen aihepiiri teitä? Inspiroiko uusi vuosi teitä elämäntapamuutoksiin?

Ps. Rouva Kameleontista ei ole tulossa seuraavaa uutta minimalismi-blogia, vaikka haluankin jatkossa tuoda esille enemmän säästämistä kuin uusien meikkien shoppailua.

Meidän imetystarinamme – kokemuksia imetysvaikeuksista

Tämä on ehkäpä henkilökohtaisin postaus, jonka olen koskaan kirjoittanut. Aihe on minulle edelleen arka ja tunteita herättävä, mutta haluan kirjoittaa tämän, jos tästä joku saisi itselleen jotakin hyötyä.

En olisi koskaan uskonut minulle käyvän niin, että en pystyisi imettää lastani. Minulla oli ennen uutta vauvaa takana esikoisen erittäin hyvin onnistunut 17 kuukautta kestänyt imetys, ja pidin ilman muuta selvänä, että imetys onnistuisi uudenkin vauvan kanssa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Armin imetyksessä ilmeni ongelmia jo synnytyssairaalassa. Armi ei tuntunut saavan rinnasta kunnon otetta, vaan päätyi heiluttamaan holtittomasti päätään edestakaisin hirveän raivoitkun säestämänä.

Imetyshetket alkoivat stressata ja tuntua minusta ahdistavilta oikeastaan alusta lähtien, koska niihin liittyi niin paljon hämmennystä, heilumista, hikeä ja vauvan (ja välillä myös minun) itkua. Jouduin pyytämään sairaalassa ollessa jokaisella imetyskerralla kätilöä auttamaan vauvan rinnalle, mikä herätti toki minussa epävarmuutta kotiin lähtöä ajatellen. Koska sairaalan henkilökunnalla ei kuitenkaan tuntunut olevan huolta imetyksestä, uskalsin lähteä kahden yön ja kolmen päivän jälkeen synnytyksestä kotiin.

Kotona imetyspulmien laajuus iski minulle vasten kasvoja toden teolla, enkä voinut enää laittaa vauvan rintaraivareita kuuman huoneilman tai levottoman sairaalaympäristön piikkiin. Vauva ei saanut edelleenkään otetta rinnasta, mutta kotona minulla ei ollut myöskään ketään ohjaamassa minua ja vauvaa. Aloin paniikissa pumpata maitoa ja syöttää sitä vauvalle pullosta, jotta hän saisi ruokaa edes jostain. En tuolloin vielä tajunnut mikä riski pulloruokinnassa piili. Pullosta vauva sai maidon niin helposti, ettei häntä kiinnostanut sen jälkeen enää yhtään yrittää saada maitoa rinnasta imemällä. Rinnasta tuli vauvalle raivostuttava kummajainen, jota ärsyttävästi yritettiin tuputtaa suuhun, vaikka pullo oli niin paljon nopeampi ja helpompi.

Sain ensiapua imetyspulmiin TYKSin imetyspoliklinikalta ja kotiutuneiden perheiden KOPE-poliklinikalta. Myös neuvolasta tehtiin meille kotikäynti. Kaikesta tuntui olevan hiukan hetkellistä apua, mutta jokin perusongelma pysyi koko ajan ja imetys oli stressaavaa ja ahdistavaa meille molemmille. Armin ollessa 6-viikkoinen aloin antaa hänelle maitoa pelkästään rinnasta ja hän ihme kyllä sopeutui tähän. Hän kuitenkin nukahti rinnalle lähes saman tien ja minua alkoi pelottaa, ettei hän saa tarpeeksi ravintoa. Neuvolasta kerrottiinkin kylmää faktaa: Armi ei ole kasvanut riittävästi, joten on aloitettava lisämaitojen antaminen. Aloin siis taas antaa Armille maitoa rinnan lisäksi pullosta, ja Armi alkoi pian taas suosia pulloa. Tämä oli lopun alkua meidän imetykselle.

En edes muista enää missä kohtaa Armilla alkoivat jäätävät kipuitkukohtaukset, mutta niitä on tämän postauksen julkaisemisen aikoihin kestänyt nyt ehkä pari kuukautta. Olen etsinyt Armin itkuisuuteen ja vatsavaivoihin apua allergialääkäriltä, vyöhyketerapeutilta, osteopaatilta ja kiropraktikolta. Armin kielijänne on leikattu ja olen hakenut uudelleen apua imetysohjauksesta. Olen toki ollut myös imetysdieetillä. Vauvalle apua etsiessä on jotenkin tosi hankalaa erottaa eri pulmia toisistaan, kun kaikki tuntuu vaikuttavan kaikkeen

Siirsin rotavirusrokotteen ottamista Armille viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan ja hän saikin sen vasta päivää vaille kolmikuisena. Olen rokotemyönteinen ihminen, enkä jättäisi ilman hyvää syytä rokotteita ottamatta lapselleni. Armin kohdalla rotavirusrokote tuntui kuitenkin olevan virhe, sillä se pahensi Armin vatsaoireita merkittävästi. Armi oksensi kaaressa ja itki enemmän kuin koskaan. Armi myös lakkasi kokonaan imemästä rintaa. (Jos joku miettii rotavirusrokotteen ottamista tai ottamatta jättämistä, niin lue tämä postaus loppuun!)

Armin rintalakkoiltua vajaan viikon, alkoi maitoni ehtyä merkittävästi ja menin täyteen paniikkiin. Vein Armin kiropraktikolle ja tilasin kotiin imetysohjaajan. Kiropraktikko löysi Armin niskasta erittäin pahasti jumittuneen nikaman, jota hän alkoi käsitellä. Jumittunut niskanikama oli todennäköisesti säteillyt kipua korvaan ja muuallekin Armin vartaloon, joten ensimmäistä kertaa sain paljon ymmärrystä Armin rimpuiluihin ja itkuihin rinnalla ja muutenkin. Ensimmäisen käynnin jälkeisenä iltana Armi olikin 10 päivän rintalakon jälkeen kaksi tuntia rinnalla. Olin aivan onnessani tästä ja otin paljon kuvia hetkestä. Vaikka kaikki tuntui olevan paremmin ja Armi tuntui hyötyneen valtavasti kiropraktikon käsittelystä, aavistin ettei meidän imetys hetkellisestä onnistumisesta huolimatta enää ottaisi tuulta alleen.

Lopulliset vastaukset imetysvaikeuksiimme liittyviin kysymyksiin sain imetysohjaajalta. Olimme sopineet ennen tapaamista, että hän puhuisi minulle suoraan, koska olin jo taistellut kolme kuukautta imetyksen kanssa ja käyttänyt asiaan satoja tunteja ja euroja. Olin myös päättänyt, että imetysohjaajan käynti olisi viimeinen oljenkorteni, minkä jälkeen en enää etsisi apua muualta. Ihana imetysohjaaja tarkasteli tilannettamme todella kokonaisvaltaisesti ja totesi, että jos olisin elämäntilanteessa, jossa minulla olisi mahdollisuus keskittyä vain imetykseen ja ehtyneen maidontuotantoni elvyttämiseen, voisi imetys meidän kohdallamme onnistua. Armilla oli kuitenkin niin paljon imetystä vaikeuttavia hankaluuksia kehossaan, että imetyksen onnistuminen tosiaan kävisi kokopäivätyöstä. Tässä kohtaa jouduin nielemään katkeran pettymyksen ja toteamaan, että olin tehnyt kaikkeni, enkä enää pystyisi enempään, olihan minulla toinenkin lapsi huomioitavana.

Armin kohdalla imetyksen epäonnistumiseen vaikuttivat monet seikat. Armilla on kehossaan toispuoleisuutta ja kireyttä, mikä tekee rinnalla olon hänelle epämukavaksi. Armilla on myös vatsavaivoja, jotka jostain syystä aktivoituvat siinä ainoassa imetysasennossa, jonka hän on hyväksynyt. Armi on siis todennäköisesti liittänyt rinnalla olon mielessään kipuun ja muihin epämiellyttäviin tuntemuksiin, mikä saa hänet itkemään jo pelkän rinnan näkemisestä. Armin suussa on poikkeuksellista kireyttä, eikä hän pysty kielijänteen operoinnista huolimatta käyttämään kieltään normaalisti. Imeminen on hänelle niin hankalaa, että hän nukahtaa uupumuksesta rinnalle tai kuten tällä hetkellä, kieltäytyy kokonaan.

Palaan vielä rotavirusrokotteeseen, koska en halua vaikuttaa negatiivisesti kenenkään mielipiteeseen siitä. Kysyin asiasta Armia hoitavalta allergialääkäriltä parin viikon päästä rokotteen saamisesta. Allergologian erikoislääkärin mukaan rokotteen ottaminen Armille oli ikävistä sivuvaikutuksista huolimatta kuitenkin loppujen lopuksi hyvä asia, sillä Armin kaltaiselle herkkävatsaiselle lapselle rotaviruksen saaminen saattaisi johtaa tehohoidon tarpeeseen. Lääkäri puolsi rokotteen antamista myös muiden esimerkkien avulla, mutta ne menivät minulta väsymyssumussa ohitse. Asiassa oli joka tapauksessa useampi puoli, jotka jokaisen kannattaa arvioida oman lääkärin kanssa.

Pumppaan edelleen maitoa Armille, mutta sen loputtua me jatkamme korvikkeella. Olen valtavan pettynyt ja surullinen. En edes osaa sanoa mistä kaikesta tämä suru kumpuaa, mutta annan itselleni siihen luvan. Imetysohjaajan käynnin jälkeen en ole enää herännyt öisin itkemään asiaa, mutta pelkään sitä päivää, kun maito loppuu kokonaan.

Haluan mainita lopuksi Turun seudulta muutaman loistavan ammattilaisen, jota suosittelen lämpimästi imetysongelmissa ja vatsa/koliikki/kehonkireysvaivoissa: imetysohjaaja Leena Kaunisto – Mammae/TYKS Imetyspoliklinikka, vyöhyketerapeutti Mari Sipilä, osteopaatti Eva Sewón, kiropraktikko Terhi Pinomäki, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Sirkku Saura (suun jänteet), allergologian erikoislääkäri Erkka Valovirta.

Vastaan mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin, jos joku painii vähänkin samankaltaisten ongelmien kanssa.