Laivatuliaisia

Minut saatiin ylipuhuttua viettämään uuttavuotta ruotsinlaivalla. Tästä myönnytyksestä johtuen annoin itselleni luvan shoppailla tax freessa oikein kunnolla ja olihan Viking Gracelle tullut monia minua kiinnostavia uusia sarjojakin myyntiin. Odotin erityisen innolla Bath & Body Worksin valikoimaan tutustumista. Kävi kuitenkin niin, etten ostanut paljon mitään. Kaikki jutut, jotka hankin, ostin ensimmäisellä pikaisella parfymeriakierroksella laivaantulopäivän iltana, enkä seuraavana päivänä syttynyt enää mistään niin, että olisin tehnyt lisää ostoksia. Tämä on kuitenkin aina vain plussaa, eikös.

Löysin alepöydästä The Body Shopin Hemp Body Butterin, eli hamppuvartalovoin edulliseen kahdeksan euron hintaan. L’Occitanen Amande Shower Oil, eli mahtavan tuoksuinen, kosteuttava suihkuöljy maksoi suunnilleen saman verran. Tämä oli oikea löytö! Kolmas ja viimeinen ostamani asia oli vaihtopää Clarisoniciin. Otin Delicate-harjan, koska valikoimiin ei kuulunut Cashmerea. Vaihtopää maksoi muistaakseni 16,90 euroa, eli oli reilusti edullisempi kuin maissa.

Mies innostui ostamaan kaksi deodorantti stickiä, tuoksuina Guerlain L’Homme Ideal ja Chanel Allure Homme Sport. Molempien tuoksujen eau de toiletet olen antanut miehelle lahjaksi viime vuonna, joten hän halusi niihin sopivat deodorantit.

Erittäin maltilliset tax free-ostokset minusta ja hyvä niin! 🙂

Suunnitteletteko te etukäteen tax free-ostoksenne vai shoppailetteko laivalla fiilispohjalta?

8 thoughts on “Laivatuliaisia

  1. Tax freestä tulee ostettu lähinnä fiilispohjalta. Yleensä, kun eksyn Chanelin kohdalle – kaikki järki häipyy. Onneksi yleensä on mukana mies, joka ei anna meikäläisen itse ostaa koskaan mitään siltä ständiltä. En valita! 🙂 Hajuvedet ostan muuta kautta halvemmalla kuin laivahinnoilla, joten niihin en lankea koskaan laivoilla. Jotain tuotteita saatan ostaa heräteostoksena tuliaisiksi.

    Tykkää

    1. Chanelia näytti kyllä saavan ilahduttavan paljon edullisemmin meriltä. Kävin katsomassa, myönnän. 😉 Hajuvesiä olisi muuten kivaa ostaa laivalta, mutta minua hämää ne suuret pullot. Ottaisin mieluummin normikokoisen pullon halvemmalla. 🙂

      Tykkää

  2. Mä yleensä vähän mietin ennen matkaa mitä saattaisin tarvita ja katson tietty kantistarjoukset läpi. Aina mulla on kyllä joku mielessä, jota lähden hakemaan. Mutta yleensä tax freessä sitten tarttuu paljon enemmän mukaan, kun fiilispohjalla shoppailee. Kivoja ostoksia oot tehnyt! Hamppuvoi ja lokkitanen suihkuöljy on huipputuotteita 🙂

    Tykkää

    1. Viikkarilla oli ihan loistavia kantistarjouksia! Minun piti hairahtua pariin tarjoukseen, mutta niin ei sitten käynytkään, kun ei ollut oikeanlaista fiilistä. 😀 Olisi kyllä järkevää tuo sinun tapasi, eli miettiä vähän etukäteenkin ja ostaa vaikka sitten lisäksi niitä heräteostoksia. 🙂 Nyt jäi ehkä vähän kaivelemaan pari juttua, jotka täytyy ostaa maista normihintaan. 🙂

      Tykkää

  3. On tosi maltilliset. Mulla käy yleensä laivalla niin, että joko löydän hirveästi kaikkea tai en mitään. Usein mulla on jo mennessä pieni lista, mitä tuotteita haluaisin, mitä maista ei välttämättä saa, tai ovat laivalla niin paljon halvempia. 🙂

    Tykkää

  4. Tähän sun blogiin jää koukkuun! 🙂 Mulla olis yksi kysymys. Ostin pari kuukautta sitten Lumenen cc-voiteen ja -puuterin, sekä laitoin isot rahat Clarinsin luomiväripalettiin, ripsiväriin ja rajauskynään. Miten kauan nämä säilyy AVAAMATTOMANA, kun niissä ei ollut missään mitään mainintaa?

    Tykkää

Jätä kommentti Päivi Peruuta vastaus