Kolme viikkoa ostolakkoa

Siitä on vierähtänyt jo reilu kolme viikkoa, kun aloin pohdiskella perusteellisemmin kulutustottumuksiani. Kirjoittelin tuolloin aiheesta postauksen, joka herätti lukijoissani ilahduttavan paljon ajatuksia ja kirvoitti mahtavasti keskustelua. Tuota postausta kirjoittaessani ajattelin vielä aloittavani ostamisen vähentämiseen tähtäävän projektin, jonka aikana saisin ostaa kosmetiikkaa, mutta vähemmän kuin ennen. Koska olen hyvin mustavalkoinen persoona tavoissani, ei tämä projektikaan mennyt aivan niin kuin alunperin olin suunnitellut. Ostamisen vähentäminen nimittäin vaihtui spontaanisti ja lennossa totaaliseen ostolakkoon. Täyslakko tuntui sopivan minulle paremmin kuin epämääräinen ”saan ostaa, mutta en sitten kuitenkaan”.

Tämä postaus tulee olemaan tajunnanvirtaa, kuulumisiani ja ennenkaikkea tämänhetkisiä tunnelmiani ostolakosta. Kuvituksena toimii sekalaisia kuvia tuotteista, jotka olen aikoinaan intopiukeana ostanut, mutta jotka eivät ole koskaan päätyneet blogiin asti.

Ostolakon alussa olin täynnä intoa aiheesta. Olin riemuissani säästämisajatuksesta ja kaiken jo ennestään omistamani tavaran loppuun kuluttamisesta. Ensimmäisen alkuinnostuksen jälkeen alkoi tuntua jo hiukan haikealta, kun tajusin etten voisi tänä keväänä seurata esimerkiksi meikkitalojen uusia kokoelmia tai MACin uutuuksien lanseerauksia. Oli outoa, kun en voinut lähteä kiertelemään kauppoja vapaapäivinä tai ennen työpäivän alkamista. Pian totuin tähän, eikä jonkin muun puuhan keksiminen ole enää ollut niin vaikeaa. Tunnen itseni ja tiedän, ettei minun kannata mennä ollenkaan kauppoihin tai varsinkaan verkkokauppoihin, koska siellä ne lankeamiset aina tapahtuvat.

Olen motivoinut itseäni ostolakkoon aloittamalla tämän yhden suuremman projektin lisäksi useita pienempiä projekteja. Minulla on esimerkiksi kylpyhuoneessani kori, joka on täynnä projektituotteita, jotka haluan käyttää loppuun ennen muuttoa. Muuttoni todennäköisesti tapahtuu aikavälillä toukokuu-elokuu. Kiusausten hetkillä olen hakenut turvaa blogi-idoliltani Virveltä, jonka Ostolakossa-blogia olen taas alkanut lukea sieltä vanhimmista vuoden 2009 postauksista alkaen. Lähetän Virvelle virtuaalihalauksen, sillä saan hänen alkuaikojen postauksistaan aivan hirveästi motivaatiota!

Sain syntymäpäivälahjaksi mieheltä jo perinteeksi muodostuneen lahjakortin Stockmannille. Lahjakortin kanssa on kehoitettu suuntaamaan MACille (mies ei vieläkään tiedä/muista, että kortti käy muuallekin kuin MAC-pisteelle). Olin lahjasta erittäin ilahtunut, mutta samalla hiukan ihmeissäni ja jopa peloissani. Täytyykö minun oikeasti mennä Stockalle kaikkien ihanuuksien keskelle muistelemaan mistä kaikesta jään nyt paitsi? Ihan hullua ajattelua, tiedän. Toisaalta tunnen itseni niin hyvin, että tiedostan itselleni olevan parempi, etten ihan oikeasti mene nyt ollenkaan kauppojen suunnille edes haaveilemaan tai ostamaan sitä syntymäpäivälahjaa.

Minulla oli tosiaan syntymäpäivä, mutta en kokenut tarvetta ostaa itselleni mitään sen johdosta. Minulla on kyllä kaikkea riittävästi tämänhetkisiin tarpeisiini. Alunperin olin päättänyt, että saan ostaa kosmetiikkalahjan itselleni synttärien kunniaksi. Samoin olin suunnitellut antaa itselleni luvan shoppailla laivareissulla, jonne lähden ensi kuussa. Nyt kuitenkin mietin onko minun tarpeellista ostaa sieltäkään mitään. Mietityttää toki hiukan, että vedänkö nyt kaiken itselleni liian tiukaksi ja olenko sitten kuukauden päästä jo väsähtänyt ja palannut entisiin kulutustottumuksiini… Täydellinen paluu vanhoihin tapoihin ei toki ole nyt enää mahdollista, koska minun on oikeasti säästettävä rahaa suurempiin hankintoihin.

Mitä hyötyä ostolakosta on ollut tähän asti? Ostolakon parhaita puolia on ollut luonnollisesti rahan säästyminen. Sitä on säästynyt jo jonkin verran, sillä en ole ostanut kuin yhden muutaman euron tarve-esineen, jonka jouduin olosuhteiden (unohdin laittaa aamulla deodoranttia!) pakosta ostamaan. Parasta on lisäksi ollut ehdottomasti se, että olen osannut arvostaa jo ennestään omistamiani tuotteita aivan uudella tavalla. Olen tehnyt mahtavia löytöjä kätköistäni ja oikeasti syventynyt niihin joihinkin jopa ensimmäistä kertaa ikinä. Olen saanut todeta, että minullahan on jo vaikka mitä kaikkea ihanaa!

Ostolakko voi siis hyvin ja jatkuu toivottavasti vielä pitkään! Tulen raportoimaan teille aiheesta aina sopivin väliajoin. Vai mitä mieltä te olette – kiinnostaako teitä kuulla miten ostolakkoni sujuu?

Rentouttavaa ja hauskaa viikonloppua! ❤

30 thoughts on “Kolme viikkoa ostolakkoa

  1. Ostolakko kiinnostaa kovasti, hyvää jatkoa sille 🙂
    Itsekin olen ollut ostolakossa vuoden alusta, koskee kaikkea ei tarpeellista. Kosmetiikkablogeja yms. luen edelleen, se vain auttaa ostolakkoani, kun ajattelen, etten halua itselleni niin paljoa tavaraa 🙂 Nettikaupoissa ei ole ollut suuremmin tarvetta roikkua, blogien vuoksi pysyn ajantasalla kaupoista ja hinnoista, kun tarvetta sitten tulee. Olen osannut arvostaa jemmojani nyt kovasti ja tunnen iloa, kun käytän jonkun tuotteen loppuun. Suunnittelen mielessäni mitä sen jälkeen, kun jemmat loppuvat, mitä hankin ja kuinka paljon, mihin haluan panostaa. Haluan yksinkertaistaa elämääni joka suhteessa. Ei enää ainakaan lohtuostoksia. Harkittu ostos, parempi mieli.

    Tykkää

    1. Hauskaa kuulla, että blogien lukeminen voi auttaa ostolakon pitämisessä. 🙂 Minä en ole sentään päässyt vielä ihan tuohon vaiheeseen, vaan kyllä välillä kirpaisee nähdä toisten ostoksia. Tuo sinun juttuasi kuulostaa tosi hyvältä – juuri sellaiselta johon itsekin haluan pyrkiä!

      Tykkää

  2. täällä kanssa ollaan ostolakkoiltu. Oikeastaan jo viime syksystä alkaen, kun aloin taas opiskella. Tämän vuoden olen jopa pitänyt kirjaa ostoksistani. Ja samalla toista taulukkoa tästä huushollista tavalla tai toisella poistuneista tavaroista. Jemmoista löytyy vaikka mitä ja on syytä käyttää niitä .

    Tykkää

    1. Ostolakko onnistuu kyllä parhaiten, kun on joku iso syy motivoimassa, kuten sulla tuo opiskelu ja varmasti sen tuoma elämäntilanne. Taulukointi pitäisi aloittaa täälläkin!

      Tykkää

  3. Tsemppiä lakkoon! Mä olen tehnyt niin, että pidän kirjaa ostoksistani ja asetan joka kuukaudelle ostorajan, jossa yritän pysyä. Samoin mietin kaikkien hankintojen kohdalla, että olenko niistä innoissani vielä ensi viikollakin tai tarvitsenko niitä oikeasti tai löytyykö minulta jo jotain vastaavaa. Reissussa taas on kiva olla vähän löysempi itseään kohtaan ja ostaa kivoja juttuja jotka muistuttavat reissusta myöhemminkin. Shoppailu on ihanaa, mutta kun pysyy kohtuudessa niin välttyy rehantuhlausmorkkikselta. Ja niin kuin sinäkin huomasit, osaa myös arvostaa enemmän kaikkea kivaa mitä jo omistaa! 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Sinunkin tapasi kuuulostavat erittäin hyviltä ja juuri sellaiselta, joka olisi itselläkin tavoitteena. Mua jännittää ostolakossa eniten tällä hetkellä se, että miten saan pidettyä tämän hyvän draivin sen ensimmäisen ”luvallisen” ostoksen jälkeen. Jos homma karkaakin ihan käsistä 😮

      Tykkää

  4. Haluan ehdottomasti kuulla jatkossakin, miten lakkosi etenee! Saan siitä varmasti tsemppiä omaankin lakkooni samalla 🙂

    Itse olen ainakin tykännyt siitä, miten paljon säästyy paitsi rahaa myös aikaa, kun ei tarvitse(?) käydä kylillä hiplailemassa puteleita.

    Tykkää

  5. Vau, hyvä sinä! Mua ainakin kiinnostaa tosi paljon lukea näitä postauksia. Sehän on juurikin niin että vaikeinta on tottumuksen muuttaminen. Mulla kosmetiikan ostaminen on pysynyt jonkinlaisissa rajoissa, mutta pääni on jäänyt jumiin kauneusblogeihin niin pahasti, etten nykyään edes lue Hesaria aamuisin, mikä taas on aiemmin aina ollut minulle aivan itsestään selvä tapa :-/

    Tykkää

    1. Kiva kuulla! 🙂 Kyllä, tottumusten muuttaminen on vaikeimpia asioita todellakin, liittyipä muutos sitten syömiseen, liikuntaan, kuluttamiseen tai mihin ikinä. Kauneusblogit ovat kyllä parasta viihdettä. Mulla ei ole ollut esim. tv:tä vuosiin, mutta en kerkeäisikään blogien ohella enää seurata muuta mediaa. 🙂

      Tykkää

  6. Onnittelut, lupaava lähtö on ainakin ollut!
    Rupesin itse miettimään ostokäyttäytymistäni tänä aamuna, kun luin vanhan tutun facebook-profiilia, miten hän on käynyt vuoden sisällä Vietnamissa, Keniassa ja Itävallassa. Saamme suunnilleen samanlaista palkkaa, mutta hänellä ei mene rahaa hiuksiin, kosmetiikkaan eikä vaatteisiin, tuskin kodinsisustukseenkaan kuvista päätelleen. Näihin kaikkiin upotan itse satoja euroja kuukaudessa, niin että kyse on tosiaan valinnoista. Vaikka haluaisin säästää enemmän rahaa matkoihin, en halua kuitenkaan kulkea vanhan huuhkajan näköisenä jatkuvasti. Tässä iässä ei halua olla enää luonnonkaunis:(

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Tämä tuntuu vielä toistaiseksi ainakin todella hyvältä! Kyse on nimenomaan valinnoista. Itse halusin joskus nuorempana (lue: 20-vuotiaana) panostaa matkustamiseen ja muuhun enemmän, mutta nyt arki ja sen pienet asiat on se, johon mieluiten laittaa roponsa. Mä olen viihtynyt luonnonkauniina viimeksi ala-asteella, silloinkin siksi, että oli kiellettyä käyttää meikkiä 😀

      Tykkää

    1. Todellakin! Jos vähänkään painii kertyneiden kosmetiikkajemmojen kanssa ja tuskailee miten kaikkea on päässyt kertymään, niin suosittelen ostolakkoa! Tuntuu, että tuotteita kuluu ihan silmissä nyt kun uutta tavaraa ei virtaa koko ajan sisään. 🙂

      Tykkää

  7. Sulla on ainakin asenne kohdallaan tässä. Hienoa, että olet löytänyt uuden tavan ajatella ja vielä parempaa mahtavia löytöjä ihan omasta meikkilaatikosta 😀

    Tykkää

    1. Jep, mulla menee yllättävän hyvin tämä 😀 Mutta kyllä me vielä joku päivä mennään yhdessä shoppailemaan niin, että mäkin saan ostaa jotain 😉 Hmm nyt muistin taas sen sun meikkilautasen…

      Tykkää

  8. Kuulostaa hyvältä. Mullakin on nyt ehkä ekaa kertaa koskaan menossa sellainen vaihe, että olen avannut silmäni sille tuotetodellisuudelle, joka mua täällä himassa ympäröi. Jos olisi varaa, kävisin juttelemassa terapeutille. 😀 Mä yritän elää säästeliäästi ainakin siihen saakka, että pääsen toukokuussa sinne Köpikseen. Siellä annan itselleni liekaa, kun työläs projekti päättyy ja pääsen kerrankin kosketteluetäisyydelle MACin Pro-valikoiman kanssa.

    Tykkää

    1. Sä olet mun silmissä ollut aina melko harkitseva shoppailija, vaikka sullakin on ne tietyt ylilyönnit. Köh, Archie’s Girls… Terapiaankin säästyisi yllättävän hyvin rahaa, kun pitäisi meikkiostokset vuoden ympäsi kurissa. 🙂 Olet varmasti ansainnut Köpis-shoppailut.

      Tykkää

  9. Mä en ole tainnut koskaan olla ostolakossa. Mulla tulee aika useinkin sellaisia pienemmän ostamisen kausia ihan itsestään. Esimerkiksi nyt, kun rahaa pitää saada reippaasti säästöön, olen huomaamattani jättänyt lähes kaikki ostokset väliin. Mulle sopii parhaiten tällainen ei-pakotettu ostojen vähentäminen, koska jos tieten tahtoen laitan itselleni rajoja, se tuntuu ahdistavalta ja ajatukset pyörivät kahta kauheammin uusissa jutuissa. Myöskään totaalinen lakko ei ole mun juttu, sopivampi mulle on vain miettiä jokaisen jutun kanssa tarkasti, että tuleeko tätä oikeasti käytettyä. Piti ihan ruveta miettimään, että en ole tainnut kuukauteen ostaa muuta kuin yhden meikkivoiteen, go me ;D

    Tykkää

    1. Tuollainen harkitseva ostaminen ilman varsinaista lakkoa olisi kaikkein paras tapa. Mulle se ei vain sopvi, koska palaan niin helposti sitten siihen holtittomaan ostamiseen. Tuohon sinun tapaasi aion kyllä pyrkiä pikku hiljaa, mutta aika jännittävää se on.. 😀 Ihailtavaa kyllä tuo harkitsevuutesi, todellakin Go Salla! 😀

      Tykkää

  10. Olenkohan mä vähän niin kuin jatkuvasti ostolakossa 😀 Siltä ainakin tuntuu, kun en ole ostanut kuin ihan niitä himotuimpia juttuja. Tilanne on tämä raha-asioiden vuoksi, mutta se kyllä pakottaa harkitsemaan jokaisen ostoksen tarkasti ja käyttämään hyväksi aiempia varastoja. Uusi kosmetiikka mulle tulee nykyään lähinnä testituotteiden kautta, joka on siitä kiva että pääsen tutustumaan uusiin juttuihin ja niitä kokeiltuani voin laittaa osan kiertoon. Yleensä jos olen omilla rahoilla jotain ostanut, kitkutan sen kiertoon laittamista kun sitten harmittaisi se rahanmeno (kumma ajatusmalli!).

    Tykkää

    1. Kyllähän itse maksetun asian kiertoon laittamista varmasti harkitsee tarkemmin. Mun on ollut helpointa laittaa kiertoon esim. LivBoxista saatuja juttuja, vaikka maksoinkin LivBoxin itse, silloin kun se mulle vielä tuli. Mun mielestä nuo sinun ostotottuksesi kuulostavat hyvältä, olivatpa ne sitten pakon sanelemia tai ei. Tuohon haluan itsekin pyrkiä. 🙂

      Tykkää

  11. Wau, hyvä sinä! ❤ ihana asenne ja tsemppifiilis sulla. Joku tuolla ylempänä kirjoitti että asettas itselleen kuukausittaisen budjetin jonka saa käyttää shoppailuun. Mä olen pohtinut vähän samaa ja tämän postauksen luettuani päätin että ensi kuu tulee olemaan ensimmäinen budjetti kuu. 🙂 Kiitos sinulle ajatuksia herättävistä postauksista ja inspiroivasta asenteesta. ❤ Tänään levitin kaikki meikkini, ihonhoitotuotteeni yms pöydälle ja hipelöin jokaista yksitellen, niistä iloiten ja järjestin kaikki kauniisti paikalleen. Tästä on hyvä aloittaa. 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos ihanasta kommentista! 🙂 Tuo on tosiaan hyvä tapa aloittaa – konkretisoida itselle ensin mitä kaikkea kosmetiikkaa omistaakaan jo ennestään. Budjetti voisi olla mullekin seuraava etappi, mutta mikä ihme voisi olla sopiva summa? 😮 Kivaa, jos sait inspiraatiota ostamisen vähentämiseen! Mä tulen sitten hakemaan sitä vuorostani sun blogista, jos säkin alat kirjoitella aiheesta 😉

      Tykkää

  12. Hienoa Päivi, kuullostaa siltä, että olet viime viikkojen aikana ehtinyt pohtimaan aihetta paljon ja ehkä päässyt alulle uudenlaisten kulutustottumusten suhteen 🙂 Itsellenikin tekisi vastaavanlainen projekti erittäin hyvää. Uskon, että alkuunpääsemiseksi tuollainen totaalilakko voikin olla hyvä, mutta toki tulevaisuutta ajatellen tulee löytää joku balanssi. Voiskohan kosmetiikan ostamista verrata laihduttamiseen – aloittaessa tiukka linja on hyvä, mutta kun uudet tavat ja tottumukset on saanut itselleen selkärankaan asti, voi sääntöjä hieman höllentää, kunhan muistaa jatkossakin kohtuuden 😀

    Tykkää

    1. Jee, hienoa jos sen kuulee tekstistä! 😀 Kovin ollaan alussa vielä, mutta erinomainen alku, vaikka itse sanonkin. Totta tuo, että liian tiukasta ja pitkästä dieetistä seuraa lankeaminen. Keskitien löytäminen ja siinä pysyminen on silti aina kaikkein vaikeinta. 😮

      Tykkää

  13. Kiinnostaa! Minullakin oli lahjakortti Stockalle ja haaveksin MACin tuotteista, mutta lopulta ostin sillä ruokaa 😀
    Olen myös ostolakossa (saan ostaa vain jos jotain tärkeää loppuu), mutta pitäisi rajoittaa blogien ja foorumien lukemista, niin ei tulisi himotuksiakaan. Se on niin helppoa klikata jotain ostoskoriin kehujen perusteella ja tuote tulee kotiin. Kevätahdistuksessa olen ostellut myös kesämekkoja, vaikka mun pitäisi säästää yhtä juttua varten, joka on tärkeintä tällä hetkellä. Pitäisi varmaan peruuttaa kaikki mainosuutiskirjeetkin (houkuttelevine alekoodeineen), joita meiliin tuppaa.

    Tykkää

    1. Huh, sä olit kyllä urhea jos pystyit vaihtaa meikit ruokaan! 😀 Blogien lukeminen vaikeuttaa ehdottomasti ostolakkoa. Itselläni se ei ole vielä koitunut kohtaloksi, sillä olen pystynyt lukemaan toisten postauksia realistisella ajatuksella muistuttaen itseäni, etten todellakaan tarvitse noita juttuja. Suosittelen ainakin kaupoissa haahuilemisen (jos sellaista siis on harrastanut) lopettamista ja kiertämään myös verkkokaupat kaukaa. Erittäin toimivaksi olen kokenut myös pannuprojektin aloittamisen. Eli kuten hellinkin tuossa alempana sanoi: kun näkee konkreettisesti miten hitaasti meikit kuluvat, ei niitä ehkä halua ostaa ihan niin paljon kaappeihin homehtumaan.

      Tykkää

  14. Tsemppiä! Mielenkiintoista lukea sun ajatuksista!
    Samaa mieltä, omasta kokoelmasta voi todellakin shoppailla!
    Viime kuussa mulla ei mennyt niin hyvin, mutta tässä kuussa aion pitää nollalinjan (no, ostin ponnareita, mutta eihän ne periaatteessa ole kosmetiikka). Vaikka on Luonnonkosmetiikkamessut ja Cesar’s Shopin avajaisviikon tarjoukset. En tiedä meenkö tuonne messuille, siellä on kuitenkin toinenkin tapahtuma samaan aikaan. Voishan niitä käydä hiplaamassa ja tilata vaikka sitten myöhemmin netistä. Esim. ZAOa ois kiva hypistellä eka livenä.

    Yks mikä on auttanut tuohon, että olen onnistunut olemaan ostamatta meikkejä, on nuo pannuprojektit. Siinä näkee konkreettisesti, miten hitaasti nuo meikit kuluu, vaikka niitä käyttäisi useamman kuukauden putkeen päivittäin. Toinen on itselläni se, että päätin alkaa suosia Animalian listalta löytyvää kosmetiikkaa – joten monet kausikokoelmia pukkaavat merkit on poissuljettuja. Perus hygieniajuttuja saa tarpeen vaatiessa helposti testaamattomina ihan marketeistakin, mutta värimeikkimerkkejä tuolla listalla on vähemmän, Joe Blasco taitaa olla ainoa laajemmin saatavilla oleva. Tosin kyllä mun kotikaupunginkin hoitoloissa on sitten esim. Jane Iredalea.

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Sulla on todellakin mennyt tämä projekti hyvin ja oot ollut mullekin inspiraationa. Pannuprojekti on ehdoton ostolakkoilijalle! Se nimenomaan auttaa huomaamaan, miten tautisen hitaasti puuteriset meikit kuluvat 😀 Aion huomenna meikata ekaa kertaa paletilla, jolla en ole vielä meikannut koskaan, vaikka olen omistanut sen jo ainakin puoli vuotta… Ei pitöisi olla näin. Mäkin oon muuten nyt innostunut katsomaan YouTubesta niitä pannuvideoita, kun sä joskus niistä vinkkasit. Paljon parempi katsoa niitä, kuin ainaisia haul-videoita!

      Tykkää

Jätä kommentti