Hääpäivän meikkini

Häistämme on jo pari kuukautta aikaa, joten alkaa olla aika saada vihdoin julki tämäkin postaus. Lupasin jo huhtikuussa esitteleväni hiukan tarkemmin häämeikkiäni ja nyt saan sen vihdoin tehtyä, kun olemme saaneet valokuvaajan ottamat kuvat. Itse en tullut luonnollisesti kovinkaan paljon hääpäivänä ottaneeksi kuvia, minkä vuoksi häämeikistä ei ole yhtään kunnollista lähikuvaa, mutta saatte näistä postauksen kuvista kuitenkin jonkinlaisen käsityksen ja idean.

kutsukuva

Tein häämeikkini itse, sillä tiesin saavani näin juuri sitä mitä halusin ja mikä parasta säästin pitkän pennin. Meillä on Mr. Kameleontin kanssa oikeastaan kahdet häät, sillä huhtikuussa pidimme pienet hääjuhlat kotona maistraattivihkimisen jälkeen ja heinäkuussa meillä on varsinaiset suuremmat juhlat ja avioliiton siunaustilaisuus kirkossa. Tähän jälkimmäiseen panostan enemmän meikin ja hiusten suhteen, vaikka minulla sama puku ja asusteet onkin. En ole vielä päättänyt teenkö häämeikin heinäkuussakin itse vai turvaudunko lopulta meikkaajaan. Tiedän omat kompastuskiveni meikin suhteen, enkä usko että niille ammattimeikkaajakaan voi mitään.

007

Minulla oli ensin aikomus tehdä häihin dramaattinen ja näyttävä meikki tummine silmineen ja vahvoine huulimeikkeineen. Lopulta halusin kuitenkin meikistä raikkaan, koska mustan asun kanssa kokonaisuus olisi saattanut olla kotona pidettäviin pieniin juhliin hiukan turhan raskas. Halusinkin lopulta kevyen silmämeikin ja piristykseksi ja katseenkiinnittäjäksi pinkit huulet.

Meikkipohjasta halusin tietenkin peittävän ja kestävän. Testailin pari kuukautta läpi erilaisia omistamiani primereita ja meikkipohjia ja niiden yhdistelmiä ja muutin matkan varrella monta kertaa mieleni. Lopulta valitsin tutun ja turvallisen Lumenen CC-voiteen. Olen todennut sen monet kerrat kestäväksi ja peittäväksi, mutta silti tarpeeksi raikkaan näköiseksi. Meikkivoiteen alle laitoin Make Up For Everin tasoittavan primerin. Peiteaineena oli luottotuotteeni MAC Pro Longwear Concealer. Kiinnitin kokonaisuuden RVB Labin irtopuuterilla ja toin joihinkin kohtiin lisäpeittoa Idun Mineralsin mineraalipohjalla. Suihkin meikin päälle vielä Urban Decayn All-Nighter Makeup Setting Sprayta, joka on jo loppunut, eikä löydy näin ollen kuvista. Kaiken hikoilun ja jännittämisen jälkeen ainoa kohta, jossa meikki oli illalla kärsinyt, oli nenänpää (ja tämä on siis se ns. kompastuskivi). Minulla on siinä laserointia odottava pigmenttihäiriö, jota ei saa peitettyä pitkäaikaisesti oikein millään meikillä. Olin siihen päälle sutinut päivän mittaan hermostuksissani meikkipuuteria, joten se näytti illalla melko ikävältä. Muuten meikki kesti tosi hyvin!

Poskipunana minulla oli MACin Cheeky Bugger (LE), joka oli jälkeenpäin ajateltuna hiukan turhan persikkainen valinta. Se tummui päivän mittaan hikoilun myötä ihollani ja näytti lopulta kuvissa aavistuksen suttuiselta ja minulle turhan lämpimältä. Efekti näkyy erityisesti tuolla yllä olevassa kuvassa. Varjostukset tein Make Up Storen Smog-luomivärillä ja korostustuotteena käytin NARSin Albatrossia.

Silmämeikkiin pyysin ideoita bloggaajakollegoilta ja sain tosi kivoja ehdotuksia, joita en olisi itse keksinyt ajatella. Päädyin levittämään koko luomelle MACin Phloofia (paletin ylärivissä toisena oikealta) ja varjostukset tein saman merkin Girliellä. Käytin silmämeikissä myös MACin Ricepaperia (paletin ylärivissä neljäntenä oikealta) ja Shroomia. Skarpit ja ohuehkot rajaukset tein Sensain Liquid Eye Linerilla. Se oli siinä mielessä riski, että pienikin kyynelehtiminen saa sen minulla leviämään, mutta onneksi tällaista ei päivän aikana tapahtunut. Sitä leviämistä siis. Ripsiin levitin Lancomen vedenkestävää Hypnose-maskaraa, ja se olikin ainoa häämeikkiä varten ostamani tuote. Kulmat meikkasin MACin Eyebrows-kynällä ja Lumenen kulmavahalla.

Huulipunavalintani oli MACin Viva Glam Miley Cyrus ja sen alla oli luottopohjustajani MAC Prep+Prime Lip. Pysyin hääpäivän aamuna muuten melko rauhallisena, mutta kampaajalla istuessani aloin tuijottaa meikkiäni ja sain päähäni, että olen valinnut täysin väärän punan. Ryntäsinkin hääkampauksesta vajaan tunnin ennen vihkimistä MACille ja suolsin meikkitaiteilijalle sekavan vuodatuksen siitä, miten olen menossa ihan kohta naimisiin ja huulipuna on väärä ja kääk apua. Onneksi minua kuunnellut henkilö tajusi mistä on kyse ja marssitti minut naimisiin jo aiemmin valitsemassani punassa. Tämä episodi nauratti minua jälkikäteen melko lailla. 😀 Mies oli vastaavasti lähtenyt kotoa viime tipassa ostamaan uutta harsoa ruokapöydän kattausta varten. Kyllä olin ylpeä, koska lopputulos oli hieno!

Hääpukuni on turkulaisesta Fiancée-hääpukuliikkeestä. En voi kyllin ylistää siellä saamaani ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua! Toiveideni puku löytyi saman tien ja siihen tarvittavat korjaukset syntyivät käden käänteessä ainakin näin asiakkaan näkökulmasta. Minulle jäi todella hyvä mieli kyseisestä paikasta ja voin lämpimästi suositella paikkaa muillekin. Bolero löytyi Zalandosta ja se korjattiin Fiancéessa minulle sopivaksi.

Hääkuvamme otti Le Studion Erja Laurén.

Minkälainen on teidän toiveidenne häämeikki? Kannatatteko perinteistä nudemeikkiä vai saako mukana olla särmää? Jos olette jo rouviintuneet, niin minkälainen häämeikki teillä oli? 🙂

14 thoughts on “Hääpäivän meikkini

  1. Olit aivan valtavan kaunis tuossa meikissä ja puvussa. ❤
    En tiedä yhtään, millaisen meikin tekisin itse hääpäiväksi. Jotain vähän räväkämpää. Siitä olen melko varma, että meikki olisi omaa käsialaa.

    Tykkää

  2. Vau, upea pari! 🙂 Tuo Mileyn huulipuna on mun yksi tämän hetken lemppareista, juuri viime viikolla mulla oli sitä yhtenä päivänä töissä ja vaikka itse sanonkin, niin kyllä vaan näytti niin raikkaalta ja ihanalta 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti