Lavera Re-Energizing Sleeping Cream

Nyt on taas kulunut hetki siitä, kun olen viimeksi kirjoitellut teille luonnonkosmetiikasta. Viime kesänä innostuin monista uusista luonnonkosmetiikkamerkeistä ja testailin niitä innolla, jolloin sainkin teiltä lukijoilta hyväksyviä kommentteja. Nyt olisi taas aika tutustua yhteen luonnollisempaan uutuustuotteeseen. Selkeästi innostun jostain syystä luonnonkosmetiikasta enemmän aina kesän kynnyksellä.

Minua hämäsi aluksi hiukan tuotteen nimi Sleeping Cream. Monilta merkeiltähän on putkahdellut viime aikoina yön yli jätettäviä naamioita ja myös tällaisia astetta tehokkaampana mainostettuja yövoiteita. Mietin tätä postausta kirjoittaessa, että mitäköhän eroa näillä kahdella tuotteella loppujen lopuksi on, koska tällä hetkellä tehoyövoiteita markkinoidaan hiukan naamioiden tapaan. Erehdyin aluksi luulemaan tätä Laverankin voidetta purkkiin pakatuksi yönylinaamioksi, kunnes sitä käyttäessä ja tarkemmin tuoteinfoon perehtyessä tajusin, että kyseessä on ihan yövoide. Tällä hetkellä trendinä tuntuu olevan kovasti se, että korostetaan ihon uusiutumista yön aikana. Minuun tämä markkinointitapa kyllä tehoaa, koska ihohan tunnetusti käy läpi uusiutumisprosessia nukkumisen aikana ja vähäinen yöuni näkyy ainakin minulla heti ihosta. Minulla on aamuisin nykyään niin kiire, etten aina kerkeä panostaa ihonhoitoon niin paljon kuin haluaisin, joten yötä vasten onkin mukavaa levitellä tehokkaita tuotteita iholle.

Lavera Re-Energizing Sleeping Cream sisältää muunmuassa hyaluronihappoa, luomumanteli -ja oliiviöljyä, luomuviinirypälettä ja E-vitamiinia. Tehoyövoiteen luvataan tukevan ihon luonnollista uusiutumista, kosteuttavan tehokkaasti, elvyttävän ja silottavan ihoa sekä ehkäisevän väsymyksen merkkejä.  Voiteen koostumus on runsas, mutta samalla jotenkin todella kevyt. Tarkoitan tällä sitä, että koostumus on mielestäni mukavan paksua, mutta samalla se levittyy iholle kevyen ja jotenkin ilmavan tuntuisesti.

Koostumuksesta huomaan, että kysessä on luonnonkosmetiikan tuote, sillä tämä ei levity eikä imeydy kasvoilleni aivan samalla tavalla kuin monet synteettisemmät verrokkinsa. Voide tosiaan levittyy iholle hyvin pehmeästi ja helposti, mutta se jättää imeytyessään iholleni hitusen kiristävän tunteen niin, että tunnen levittäneeni iholleni jotakin. Tunne kuitenkin menee ohi kymmenessä minuutissa. Tykkään kerrostaa tuotteita iltaisin melko reilulla kädellä, mutta tämä ei mielestäni ole paras tuote kerrostamiseen. Mielelläni käytänkin tämän alla jotakin melko tuhtia seerumia, sillä yksinään tämä ei tunnu kosteuttavan ihoani tarpeeksi. Arvelinkin tämän olevan parempi tuote iholle, joka ei ole aivan yhtä kuivuuteen taipuvainen kuin omani.

Mies suostui ilokseni toiseksi koekaniiniksi. Hänen hiukkasen rasvaisemmalle, joskin paikoin hyvin kuivalle iholleen Laveran yövoide tuntuikin sopivan paremmin. Miehen iho oli aivan superpehmeä ja myöskin sopivan kosteutettu aamuisin voiteen jäljiltä. Minunkin ihoni tuntui mukavan kosteutetulta heti levittämisen jälkeen, mutta aamulla ihoni näytti kuitenkin siltä, että se olisi tarvinnut vielä jotain lisää. Pehmeä ja siloinen se toki oli.

Tuotteessa on laveramaisen mieto tuoksu, josta pidän paljon. Tuotteen suositushinta on noin 20 euroa. Laveraa myyvät ainakin Sokos, Stockmann ja useat verkkokaupat. Joihinkin marketteihinkin on muistaakseni tullut Laveraa myyntiin, mutta itse en ole vielä siihen ruokaostoksilla törmännyt.

Onko tämä teille jollekin tuttu tuote?

*Tuote saatu blogia varten.

15 thoughts on “Lavera Re-Energizing Sleeping Cream

  1. Mun hyvin rasvainen iho on tykännyt tästä kyllä ihan mielettömästi. Heittämällä paras yövoide, jota on tullut kokeiltua! Ja kerrankin naamalla ei ole aamuisin mähmäkerrosta rasvaa, vaan tuntuu juurikin pehmoiselta ja sileältä!

    Tykkää

  2. No voi hitsi, pitäisköhän kokeilla! Naamaa tuntuu kiristävän kokoajan, mutta sitten, kun erehdyt meikkaamaan, alkaa kiiltely. Yöksi olisi kiva laittaa tällainen kunnon kosteuspommi.

    Tykkää

    1. Kiva, että tykkäsit! Mulle tää oli sitten taas aavistuksen liian kevyttä yövoiteeksi yksinään, mutta miehelleni tosiaan oikein hyvä. Kävin muuten vastavierailulla, sulla on mielenkiintoinen blogi. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s