Aprikoosiherkku Benecosilta

Kerroin taannoin pikaisesta visiitistäni Ekovistan ja Biodellyn pop up-kauppaan. Minut valtasi tuolloin pitkästä aikaa luonnonkosmetiikka-innostus, jota eivät ole ainakaan vähentäneet testailuni uusien, kotiuttamieni tuotteiden kanssa. Vilautin jo hieman vierailultani saaman ihanan lahjapussukan sisältöä, josta minulla riittää jutunjuurta useampaan postaukseen, mutta päätin ensin kirjoitella itse ostamastani vartalokuorinnasta, jota olen kerinnyt käyttää jo vähän pidempään.

Saksalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Benecosin pakkaukset ovat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen. Muistatteko ne vanhat pakkaukset? Ne olivat suorastaan aika kammottavia mielestäni. Uudistunut ilme on raikas ja houkutteleva, ja pakkausten kylkeen painettujen hedelmien kuvat lähes haistaa jo nenässään pelkkää kuvaa katsomalla. Oikein onnistunut muutos mielestäni! Kävin reilu viikko sitten Ekovistan toimistolla tutustumassa hiukan paremmin muunmuassa uudistuneisiin Benecos-tuotteisiin, ja nähtyäni siellä vanhat pakkaukset, pääsin tekemään ihan kunnon vertailua.

Kiikutin kassalle pop up-kaupassa käydessäni tämän todella houkuttelevan näköisen kaverin. Koska tarvitsin vartalonkuorinta-aineen, oli ostos tavallaan myös järkevä. Vai miten tärkeänä tuotteena te pidätte kuorinta-ainetta vartalolle? Taisin itse olla puolisen vuotta ilman varsinaisia kuorinta-aineita käyttäen vain suihkugeeliä kuorintahanskojen kanssa. En pidä erillistä kuorinta-ainetta edelleenkään välttämättömyytenä, mutta onhan sen käyttäminen mukava hemmotteluhetki ja ekstra peseytyessä.

Tuote on koostumukseltaan paksua geeliä, jonka seassa on kuorivina ainesosina aprikoosinsiemeniä ja mantelijauhetta. Tykkään yleisesti ottaen käyttää rouheita kuorintoja ja kuoria ihoni harvoin, mutta Benecosin tuote on sen verran hellävarainen, että sitä uskallan käyttää useammankin kerran viikossa. Miellän tämän siis ehkä ennemmin hellävaraisesti kuorivaksi suihkugeeliksi kuin varsinaiseksi vartalokuorinnaksi, vaikka tämä oikeasti ihan kuorinta-aine onkin. Iho jää joka tapauksessa käytön jäljiltä mukavan pehmeäksi, eikä ihoa kiristä. Herkullisen hedelmäinen aprikoosin tuoksu tuo pesuhetkeen oman ihanan lisänsä.

Benecos on mukavan edullinen merkki, ja tämä puteli irtosi kahdeksalla eurolla. Sarjasta löytyy ihonhoitotuotteiden lisäksi laadukasta värikosmetiikkaa. Muistan ainakin sarjan hohto -ja kivipuuterin herättäneen ihastusta useissa blogeissa vuosi-pari sitten. Benecosia maahantuo Ekovista ja jälleenmyyjiä löytyy täältä.

Onko Benecos teille tuttu sarja? Mitkä tuotteet ovat teidän suosikkejanne?

Levollista sunnuntaita!

7 thoughts on “Aprikoosiherkku Benecosilta

  1. Tuttu on, vaikka tuotteet ovat jäänet harmittavan vähälle. Mulla löytyy nyt kaksi poskipunaa ja olen tykännyt kummastakin tosi paljon. 🙂 Ostin myös kajaalin, mitä en ole vielä päässyt testaamaan ja huultenrajauskynän, joka ei ole vielä edes saapunut, kun tilasin netistä.

    Tuo kuorinta kuulostaa herkulta! Tilasin juuri huulten rajauskynän ohella Flown vartalokuorinnan, mutta tuollainen kevyempi versio voisi olla mukava ottaa rinnalle. 🙂 Ja tosiaan, nuo pakkaukset ovat paljon paremmat kuin vanhat! Ennen katsoin jotain kasvorasvaa, että en haluaisi käyttää tuotetta, joka on noin halvan näköisessä tuubissa. Värit tosin oli kivoja silloinkin, mutta jokin siinä mätti.

    Tykkää

    1. Ne poskipunat on hyviä! Kivan pehmeitä ja pigmenttisiä. 🙂 Kerro sitten mitä tykkäsit niistä muista tilaamistasi tuotteista 🙂

      Tällainen kevyt kuorinta on kiva juuri jonkun vähän rouheamman rinnalla.
      Joo, se kuviointi oli jotenkin tunkkainen ja sekava. 😀

      Tykkää

      1. Juu, varmasti tulen kirjoittamaan blogiini noista tuotteista -kunhan vaan ehdin. ^^’ Sen voin sanoa, että ensituntuma huultenrajauskynään oli tosi miellyttävä. Kajaali vaatii vielä vähän testaamista ennen kuin voin sanoa sanaa suuntaan tai toiseen.

        Tykkää

Jätä kommentti