Edullista hoitoa ja kosteutusta hiuksille

Tervehdys pitkästä aikaa! Täytyy tunnustaa, että WordPressin avaaminen tuntui tänään jopa hiukan pelottavalta, sillä kuten olette varmaan huomanneet, on nyt mennyt jo yli kuukausi niin, että olen blogannut todella epäsäännöllisesti. Selvitän teille tähän syitä hieman tarkemmin jossakin toisessa postauksessa, mutta vielä eivät rahkeeni siihen riitä. Sen voin jo todeta, että takanani on todella uuvuttava kuukausi, yllättävän työlääksi osoittautunut muutto ja kokonainen viikko tukka putkella juoksemista. Käyn kuitenkin nyt suoraan asiaan, nimittäin Avonin edulliseen ja positiivisesti yllättäneeseen kaksikkoon. Saatan tuupata pehmeän aloituksen maksimoimiseksi vielä loppuneet-postauksen ennen yhteenvetoani viime aikojen tapahtumista. Katsotaan.

Tilasin alkuvuodesta Avonin uuden kaikille hiustyypeille tarkoitetun Advance Techniques Supreme Oils -sarjan sampoon ja hoitoaineen, sillä mustat pakkaukset kiinnittivät huomioni ja ihastuin niihin. Tykästyin myös itse tuotteisiin, joten päätin raportoida niistä teillekin hieman.

Sampoo tekee hiuksiin vaahdotusvaiheessa aavistuksen klähmäisen tuntuman, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole onneksi klähmäinen, vaan sopivan puhdas ja ilmava. Sampoo tuoksuu pehmeälle ja hyvälle. Haistan sekä sampoossa, että hoitoaineessa Avonin tukkatuotteille tyypillisen hieman ikävän, pistävän tuoksun, mutta tuo häivähdys häviää onneksi pois huuhdeltaessa. Hoitoaine selvittää pörröisen tukkani hyvin ja tuntuu kosteuttavankin ihan mukavasti, eli täyttää lupauksensa.

Minä tykkään tästä kaksikosta, ja hinta-laatusuhdekin on kohdallaan. Maksoin näistä muistaakseni yhteensä tarjouksessa noin vitosen. Olen tykännyt muistakin Advance Tehniques-linjan tuotteista, mutta nämä kirivät kyllä ykköseksi kaikista.

Tuotteet on tarkoitettu kaikille hiustyypeille.

Kuvat on muuten otettu uuden asuntoni ikkunalaudalta. Rakastan noita! Kuvankäsittely onkin sitten aivan hakusessa, koska menin lataamaan kelvottoman, uuden käyttöjärjestelmän koneelleni. Hieman on vielä alkukankeutta ennen kuin pääsen minulle tavanomaisempaan bloggaustahtiin..

Onko joku muu muuttanut viime aikoina? Oletteko kokeilleet tätä Avonin kaksikkoa?

6 thoughts on “Edullista hoitoa ja kosteutusta hiuksille

  1. Mää oon käyttänyt kans tämän sarjan shamppoota,hoitoainetta ja öljysuihketta joku kuukaus sitten ja tykkäsin aluksi paljon! Elvytti mun kuivat vaalennetut hiukset,mutta sen kuukauden käytön jälkeen alkoi päänahka reagoida kutiamalla ja niskaan nousi pientä ihottumaa.kun hiukset oli auki. En sitten tiedä miten siiinä niin kävi,mutta hävisivät kun vaihdoin shamppoon ja hoitoaineen ja lopetin öljyn käytön. Harmittaa,kun olivat hiuksille kuitenkin hyvät,mutta ei sitten muuten käynyt…:/

    Tykkää

  2. Mä tykkään noiden pakkauksien ulkonäöstä. Ne on jotenkin miehekkäitä 😀 Kokeillut en kylläkään ole, sillä en ole hetkeen tehnyt tilausta Avonille.

    Tykkää

Jätä kommentti