Toukokuun 2015 loppuneet

Toukokuussa oli aika tavanomainen määrä loppuneita tuotteita siitä huolimatta, että tein pitkään määrätietoisesti töitä muutamien purnukoiden tyhjentymiseksi. Muutin siis touko-kesäkuun vaihteessa, mutta aloitin muuttoa silmällä pitäen kosmetiikan laaja-alaisen karsinnan jo viime syksynä. Laajuus sai aivan uuden merkityksen tässä muuton loppumetreillä ja uudessa kodissani, sillä tavaran määrä yllätti muuton yhteydessä. Minua alkoi hiukan jopa ahdistaa kauhea tavaranpaljous, joten laitoin entistä rankemmalla kädellä tavaraa eteenpäin. Nyt olo on puhdistunut ja rauhallisempi ainakin tämän yhden elämän osa-alueen suhteen. 😉

Toukokuussa loppui eniten vartalolle tarkoitettuja juttuja, mutta myös meikkejä. Päätin vihdoin myös luopua projektipaleteistani, koska huomasin niiden kuluttamisen olevan itselleni täysin pakkopullaa. Moni lukija jo vihjailikin, että palettien olisi ehkä aika joutaa roskiin, mutta näköjään minun piti tämäkin asia vatvoa loppuun ihan itse. No, oikeassa te joka tapauksessa olitte, turha niitä oli enää jemmata.

Suihkugeelejä loppui kaksi.

Philosophyn Senorita Margarita on suihkugeelien aatelia. Tuoksu on ihanan kirpakan ja makean sitruksinen, ja koostumuskin on kaikin puolin täydellinen. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä. Ostan tätä varmaankin joskus lisää ihan tuoksun vuoksi. Muita Philosophyn suihkugeelejä minulta löytyykin sitten muistaakseni neljä ja puoli litraa…

Blissin Lemon + Sage -suihkugeelikin loppui viimein. On aika voittajaolo, kun saa samassa kuussa tyhjennettyä kaksi 500ml:n pakkausta! En tykännyt tästä Blissistä. Tuoksu oli ihan hyvä, sitruksinen tämäkin, mutta koostumus oli hyytelömäinen ja heikosti vaahtoava. Kylpyvaahtona tämä ei käyttöehdotuksestaan huolimatta tominut yhtään. Useimmiten geeli oli jo pudonnut sormien välistä siinä vaiheessa, kun sillä aikoi alkaa pesemään nahkaansa.

Garnering Oil Beauty Oil-Infused Nourishing Lotion oli aikoinaan ruokakaupasta hankittu heräteostos. Onneksi ostin tämän, sillä tuotteesta tuli heti suosikki. Voide levittyi ja imeytyi nopeasti, mutta kosteutti silti hyvin ja iho tuntui pitkään pehmeältä. Ostan tätä joskus varmasti lisää.

OPIn Avojuice Violet Orchid Hand & Body Lotion oli ilmeisesti aika vanhaa jo ostohetkellä, joten käytin sen loppuun jalkavoiteena nenääni nyrpistellen. Tuoksu oli tunkkainen ja kamala. Tuntumaltaan tämä olikin sitten todella kiva ja hyvä huijaamaan ihon pehmeäksi, koska silikoni on heti kolmantena INCIssä. Onneksi ostin tämän alennusmyynneistä, muuten olisi harmittanut vielä enemmän maksaa vanhentuneesta tuotteesta.

The Body Shopin Glazed Apple oli joulun 2014 kausituoksu. Olen auttamattoman kyllästynyt tuoksuun, vaikka se ihana onkin, mutta jalkavoiteena tämä vartalovoi oli huippua, eikä jouluinen tuoksu ollut niin häiritsevä. Sain tämän ystävältäni Kahvia ja kosmetiikkaa -blogin Pirjolta.

Olen saanut blogin kautta useita pulloja Born To Bion Elixir Sublimant *-kuivaöljyä. Tykkään tästä kropan ihon ravitsijana, mutta tuoksu on alkanut jo kyllästyttää, enkä pysty ainakaan ihan hetkeen käyttämään tätä lisää. Tästä jää hetkeksi aika klähmäinen fiilis iholle, mutta kestän sen, koska iho tuntuu niin kivalta öljyämisen jälkeen.

Choicen Pure Lily & Sheabutter Hand Therapy -käsivoide tuli MemeBoxin mukana. Tykkäsin tästä silikonisesta käsivoiteesta todella paljon, mutta tätä ei valitettavasti taida Suomeen ihan helposti saada tällä hetkellä.

Herbinan Marja Spa -sarja miellyttää minua minua kovasti, ja sen voisi sanoa olevan ikisuosikkini. Antiperspirantti ei tehonnut aina moitteettomasti, joten käytin sen pois vapaapäivinä, jolloin en kaivannut deodorantilta täysiä tehoja. Tuoksu on kyllä aivan ihana.

Hiustuotteita loppui vain yksi, ja se oli tällä kertaa Aussien Miracle Moist Conditionerin* matkakoko. Tämä teki hiukseni aavistuksen raskaiksi, joten en ehkä ostaisi täysikokoista tuotetta. Tuntui myös, että hiukset tuntuivat nopeammin likaisilta tätä käyttäessä.

Kirjoitin juuri hiljattain Phytomerin Douceur Intemporelle* -kasvovoiteesta. Tämä rauhoitti ihoani mukavasti, mutta kosteutustehot eivät riittäneet edes näin kesällä. Oli kivaa saada jokin kasvovoide loppumaan, koska niitä odottelee iso kasa testaamista.

Clinique All About Eyes -silmänympärysvoide oli loistavaa tavaraa, joten tätä täytyy varmaan ostaa joskus täysikokoinen purkki. Tämä näytekoko tuli muistaakseni LivBoxista. Sy-ihoni on tällä hetkellä oikea murheenkryyni, ja on tosi työlästä yrittää löytää tarpeeksi paksua ja kosteuttavaa tuotetta. Vinkkejä?

YSL Forever Youth Liberator Eye Cremen näytekoko kesti mukavan pitkään. Tykkäsin tästäkin todella paljon, sillä koostumus oli sopivan täyteläistä sy-iholleni. En ole uskaltanut katsoa, mitä täysikokoinen pakkaus maksaa…

Näytekokoinen Diego Dalla Palman 24h Active Cream* tuli jostakin goodie bagista. Tästä tuli jo pienen pakkauksen perusteella ehdokas HG-listalleni. Tämä oli juuri sitä mitä ihoni nyt kaipaa – täyteläistä ja superkosteuttavaa, rauhoittavaa ja pehmentävää. Tätä on pakko ostaa täysikokoinen tuubi jossain vaiheessa. Kuvaamisen jälkeen leikkasin tuubin halki ja kaivoin viimeisenkin pisaran käyttöön.

Sensai Silky Purifying Creamy Soap* tuntuu olevan monen bloggaajan HG-tuote ja onhan se myönnettävä, että kyseessä on huipputuote. Helposti vaahtoava putsari pesee ihon hellästi, eikä tunnu kuivattavan. Näytekokoinen tuubi kesti kauan käytössä, joten tämä on myös riittoisaa.

Näytekokoisista tuotteista kaksi oli sellaisia, joista jäi jotain erityisesti mieleen. Avonin Anew Nutri-Advance Rich Nourishing Cream oli paksua. Siis niin paksua, että minulla oli lähes vaikeuksia saada levitettyä sitä iholleni. Voide tuntui myös tukkivan ihoni ihan kokonaan ja sai naamani hikoilemaan. Joo ällöä, mutta oli pakko mainita, koska se oli niin hämmentävää. Eipä tämä kai ollutkaan suunnattu vielä minun ikäiselleni. Tuon Clarinsin Double Serumin haluaisin vielä ostaa jonain päivänä, se on loistavaa.

Pari ripsiväriäkin loppui. Bobbi Brownin Intensifying Long-Wear Mascara oli jälleen ystävältäni Pirjolta saatu tuote. Tämä oli todella hyvä maskara alaripsiin, sillä harja oli sopivan pieni tarkkaan työskentelyyn. Yläripsiini en kelpuuttanut tätä, koska haluan maskaraltani ennen kaikkea tuuheuttavaa efektiä. Estee Lauderin Sumtuous Extreme Lash Multiplying Volume Mascarassa* oli makuuni liian suuri harja, mutta kun opin käyttämään sitä, pidin kyllä itse tuotteestakin paljon. Tällä sai kunnon megatuuheat ripset.

Roskiin lensi myös projektipalettinani ollut Chanelin Les 4 Ombres sävyssä Vanités. Rakas, mutta aikansa elänyt paletti oli jo lähes loppuun kulutettu. Diorin vanha projektipaletti seuraa Chanelia, kunhan löydän sen ensin jostakin.

Ihan kiva saldo poistuneita purkkeja, vaikka en ole tähän edes dokumentoinut sitä huimaa määrää eteenpäin laitettua tavaraa, joka kätköistäni on siirtynyt eteenpäin.

Oliko jokin tuote tuttu tai erityisen kiinnostava? Oletteko te tehneet lähiaikoina inventaarioita kosmetiikkakätköillänne?

 

*Tuote saatu blogin kautta.

Advertisements

27 kommenttia artikkeliin ”Toukokuun 2015 loppuneet

  1. Mua ällistyttää tää kosmetiikkabloggareiden käyttämä suihkugeelien määrä. Ihminen ei juurikaan suihkugeeliä tarvitse, me ei tänä päivänä tehdä likaisia töitä, kuten ryömitä kaivoksissa tai luoda lantaa navetoissa ja talleissa. Ihme juttu. Useimmille meistä riittää ihan vedellä huuhtelu. Geelit ja saippuat kuivattavat ihoa ja liian happamat pesuaineet kiihdyttävät bakteerikasvustoa (harvoissa näistä näkyy olevan edes ph-tietoa saatavilla?). Onkohan tämä vain kosmetiikkabloggareiden juttu vai käyttävätkö ihmiset suihkugeelejä tosiaan näin paljon?

    Tykkää

    1. Minä tykkään käyttää hyväntuoksuisia pesuaineita kroppani pesemiseen. Se tekee peseytymisestä elämyksen, ei pelkkää arkista pakollista hommaa. 🙂 Kosmetiikkabloggaajilla on ihan omat kuviot näiden tavaramäärien kanssa, eivätkä määrät olekaan mitenkään järkeviä – eli kyllä, luulen tämän olevan ihan bloggaajien juttu 😀 Minä käytin esim. tuon Blissin suihkugeelin lopulta käsienpesuun, joten senkin vuoksi loppui niin paljon tätä lajia tässä kuussa.

      Tykkää

      1. No minä en ole bloggaaja mutta kulutan silti huimat määrät suihkutuotteita jatkuvasti.
        Kylppärissä on varmaankin parikymmentä pulloa ja putelia odottamassa käyttöön ottoaan.
        Nämä on niitä elämän pieniä iloja mitä itselleni suon, ja aion suoda jatkossakin.

        Tykkää

      1. No haloo, en sitä kiistäkään. Kyllä vaikka rakennuksilla sen verran likaantuu, että pesuainettakin tarvitsee. Mutta jos on siistien sisätilojen siivooja, niin ei siinä tänä päivänä ihminen niin paljon likaannu, että tarvitsisi muuta kuin vettä. Väitän, että ihmiset käyttävät ihan liikaa pesuaineita. Hikisen työpäivän tai urheilusuorituksen jälkeen vesi riittää. Se on sitten eri asia, jos oikeasti joutuu mönkimään liassa ja niitäkin duuneja on, en sitä kiistä. Mutta oikeasti käsienpesu on ainoa, missä jokainen tarvitsee saippuaa päivittäin. Kaikkea muuta pesuaineen käyttöä voi tarkastella kriittisesti.

        Tykkää

      2. Olen samaa mieltä siitä, että peseytymiseen todellakin tarvitaan ihan pesuaineita. :’D Tarkoitin hellin sitä ylemmässä kommentissani, että suihkugeelejä on ehkä määrällisesti enemmän nimenomaan meillä, ketkä suhtaudumme asiaan vakavasti 😉

        Mutta siis selvennyksen vuoksi tosiaan sari – ei, en ole käyttänyt litraa saippuaa kuukaudessa, vaan mulla on monta purkkia auki samaan aikaan, koska niitä löytyy niin monia vaihtoehtoja. 🙂

        Tykkää

      3. Juu ymmärsin, mun kommentti tuli väärään kohtaan, Sarille tarkoitin omani. Ihme käsitys tuollainen, että kaikki istuisivat vaan toimistoissa nykyään. Sitä paitsi onhan monilla hikisiä harrastuksia, vaikka sitä lannan luontia tallilla!

        Mä ainakin käytän suihkugeeliä ja saippuaa ihan tarpeeseen, samoin mies, enkä erityisesti lotraa niitä. Purkkihulluna niitä tosin löytyy useampi erilainen yhtä aikaa käytössä :).

        Tykkää

  2. Äh, nuo philosophyn suihkarit. Nuuhkin niitä aina, kun menen hyllyn ohi, mutta sitten tyhmä järki astuu estradille, ja jää ostamatta. Eipä siinä, nyt minulla on kolme suihkusaippuaa auki, että ehkä kuluttelen noita pois ensin.. 😀

    Myös minä muutin vastikään, ja aika raakaa peliä piti pelata varastojen kanssa. Heitin aivan tolkuttoman määrän kosmetiikkaa menemään, ja vaikka se kirpaisikin hetken, on olo nyt kevyempi. Tai siis, voi hamstrata uutta tavaraa tilalle! 😉

    Tykkää

    1. Ne ovat ihania, ihan jokainen tuoksu ❤ Hinta ja pullon valtava koko ovat kieltämättä saaneet minutkin aikoinaan himmailemaan niiden hankkimisessa. Kunnes tuli totaalinen repeäminen 😀

      Turhasta tavarasta luopuminen on kyllä vapauttavaa. Ja vielä parempi, jos joku toinen saa siitä itselleen hyvän mielen. 🙂

      Tykkää

  3. Mä katselin eilen jotain Estee Lauderin sy – pakkausta Sokoksella, siinä olisi meinaan sen täysikokoinen (15ml) sy-voide, joka vaikutti hyvälle sekä tuo ripsari ja seeruminäyte. Onko sulla kokemusta siitä EL:n ruskeassa purkissa olevasta sy-voiteesta..? Se vaikutti kämmenselällä tosi silikoniselta tai sitten vain niin hyvän kosteuttavalta 😛 Nyt kiinnostuin, kun kehuit tuota ripsaria.

    Tykkää

    1. Ei ole kokemusta! Kaikki kyllä kiinnostaa. Kohta on aikakin ostaa uusi sy-voide, jee. Tuo ripsari on alkuhankaluuden (käyttämisen opetteleminen) jälkeen kyllä hyvä, jos tykkää massiivisesta tuuheudesta. 🙂

      Tykkää

  4. Ootko koittanut Louis Widmerin sy-voidetta? Sitä saa hajustettuna ja hajusteettomana. Mulla on hyvin hyvin kuiva ja atooppinen iho, ja LW on ainoa sy-voide, jonka kosteustehot riittää. Hintakaan ei oo mun mielestä laatuun nähden hirvittävä.

    Tykkää

    1. Olen kokeillut ja käyttänytkin kokonaisen purkin sekä pienemmän tuubin! Se on ihan huippua, mun HG-kamaa. On ehkä pakko taas hankkia sellainen uusi.. Kiitos, kun muistutitte 🙂

      Tykkää

  5. Oon niin kateellinen tuosta marjaSpa dödöstä, kun ite oon metsästäny sitä 300 km säteellä, mutta mistää ei löydy… 😦 nyt laitoin lähi S-marketin toivelistalle, josko sitä pystyttäs tilaamaan, peukut pystyssä odotellaan päätöstä

    Tykkää

    1. Löysin ennen ihan lähikaupasta ja Sokokselta ja muualta noita Marja Spa -tuotteita, mutta nyt ne näyttää kadonneen jonnekin. Pelkäsin jo, että ton hiussuihkeen valmistus oli lopetettu kun vanhoissa paikoissa ei enää ollut, mutta sitten bongasin Saiturin Pörssistä sitä! Ostin hyllyn tyhjäksi ihan varmuuden vuoksi :’D

      Tykkää

      1. Jotkut Tokmannit ja muut ”halpahallit” saattaa olla kyllä hyviä vaihtoehtoja näiden etsimiseen. Vai ihan hyllyn tyhjäksi, hyvähyvä! :’D

        Tykkää

  6. minäkin olisin ehdottanut tuota widmeriä. sitä on aina oltava kotona vaikka käyttäisin muita tuotteita siinä rinnalla vaihdellen. kuivaihoinen atoopikko olen minäkin ja tuo voide ei ärsytä ja on ihanan täyteläistä. sitähän voi käyttää myös kasvonaamiona tai saunassa suojana kasvoilla. 30 ml purkki on edullinen kokoonsa nähden, muistaakseni kolmisen kymppiä.

    Tykkää

    1. Kyllä minun täytyy ostaa sitä varmaankin uusi purkki. Olen siis tosiaan sitä jo käyttänyt aikaisemminkin. 🙂 Tämä oli hyvä muistutus! Kasvonaamiona en ole raaskinut sitä koskaan käyttää, koska miellän sen kuitenkin ennemmin sy-voiteeksi. 🙂

      Tykkää

  7. Itse pohdin myös ,että annostelenko suihkugeelejä liian vähän kun purtelot kestävät monia kuukausia. Joku bloggari vois tehdä postauksen havainnollisten kuvien kanssa käyttämiensä tuotteiden määrästä 🙂 Kauhistuttaa tuo jätteen määrä! Meneekö muovitörpöt kierrätykseen vai roskiin?

    Tykkää

    1. Olen itsekin kaivannut tuollaista havainnollistavaa postausta, koska minua kiinnostaa esim. paljonko ihmiset käyttävät kosteusvoidetta ja sy-voidetta kerrallaan. 🙂 Mä lajittelen kosmetiikasta kertyvät roskat siinä missä kaiken muunkin – lasi, metalli, polttokelpoinen, ongelmajäte jne.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s