Uusi suosikki: IDUN Minerals Mineral Foundation

Lähestyin ensimmäistä kertaa blogihistoriani aikana itse erästä kosmetiikan maahantuojaa, sillä halusin palavasti päästä kokeilemaan tuotetta, josta olin kuullut ja lukenut paljon hyvää. Kyseessä on IDUN Mineralsin puuterimainen, iholla voidemaiseksi muuttuva meikkivoide.

IDUN Minerals on ruotsalainen meikkisarja, jonka tuotteiden kerrotaan olevan valmistettu erityisen puhtaista ja laadukkaista mineraaleista. Tuotteiden luvataan olevan ihoa suojaavia ja hoitavia, sekä sopivan kaikille ihotyypeille. Sarjasta löytyy laaja valikoima värikosmetiikkaa ja meikkisiveltimiä. Meikkisarja on saanut nimensä ikuisen nuoruuden jumalattaren, Idunin, mukaan.

idkuva

Lopetin Roaccutan-kuurini suunnilleen pari kuukautta sitten, ja ihoni on nyt oikein hyvässä kunnossa. Myönnän kuitenkin pelkääväni jatkuvasti ja lähes hysteerisesti, että kauan minua vaivannut akne palaa riesakseni. Kiinnostuin IDUN Mineralsin meikkipohjasta aivan erityisesti kuultuani, että se saattaisi mahdollisesti olla astetta parempi vaihtoehto meikkipohjaksi akneen taipuvaiselle ja nykyisellään myös herkälle iholleni. Sen ainesosat on nimittäin puhdistettu erityisellä huolellisuudella esim. nikkelistä, kromista ja vismutista, ja toisin kuin monien nestemäisten meikkivoiteiden kohdalla, puuttuu siitä kokonaan esimerkiksi silikoni. IDUN Mineralsin pohja ei sisällä myöskään säilöntäaineita, talkkia tai öljyä.

Ajattelin, että olisi suuri helpotus löytää meikkipohjan tekemiseen tuote, jota uskaltaisin käyttää huoletta. Pähkäilin myös, että vaikka en käyttäisi mineraalipohjaa joka päivä, tekisi edes muutama lomapäivä nestemäisistä meikkivoiteista viikossa iholle hyvää.


Pakkaus on ehdottomasti upein, jollaisessa yksikään aiemmin omistamistani meikkipohjista on majaillut. On aina yhtä piristävää kaivaa tämä esiin meikkipussista. Sarjan upeat pakkaukset on suunnitellut italialainen taiteilija Patrizia Gucci. Sain ilokseni myös kabukisiveltimen, jolla puuterimuodossa oleva meikkipohja levitetään iholle.


Olen kabukisivellinten suhteen hyvin nirso, joten täytyy myöntää, että olin hieman jännittynyt kokeillessani IDUN Mineralsin yksilöä ensimmäistä kertaa. Jännitykseni oli onneksi turhaa, sillä tämä toimii oikein hyvin! Sivellin ei ole yhtä jämäkkä kuin esimerkiksi paljon käyttämäni The Body Shopin kabuki, mutta se on kuitenkin sopivan jämäkkä käyttötarkoitukseensa, eli levittämään mineraalipohja tasaisesti ja kauniisti iholle. Suurta plussaa annan siitä, että kabukin saa käytön jälkeen pyöräytettyä takaisin metallihylsyyn ja sujautettua vielä korkin päälle. Kabukien peseminen on inhaa, joten hyvin mielelläni laitan tämän suojaan matkapakkaukseensa ennemmin kuin annan pyöriä itsekseen meikkilaukussa. IDUN Mineralsin siveltimet on valmistettu synteettisestä taklonista.


Itse tuotetta kehoitetaan käyttämään karistamalla sitä pieni määrä pakkauksen kannen sisäpuolelle ja keräämään sitä siitä siveltimeen. Itse tykkään ripotella puuteria pienelle lautaselle, mutta vaikkapa matkalla meikatessa käy kansikin oikein hyvin. Kopautan siveltimestä liian puuterin pois, ja työstän loput ihoon kabukilla pyöritellen (tai buffaten, miten kukin haluaa sanoa). Hyvin pieni määrä tuotetta riittää kerrallaan, mutta itse myönnän olevani vasta harjoitteluvaiheessa annostelun suhteen ja käytän tätä aivan liikaa.


Olen aiemmin käyttänyt erään toisen sarjan mineraalipohjaa, ja se muistuikin mieleeni IDUN Mineralsia ensi kertaa käyttäessäni. Niissä on kuitenkin selkeä ero, sillä siinä missä toisen merkin pohja tekee ihostani aavistuksen samean näköisen, tekee IDUN Minerals Foundation siitä todella hehkeän. En saanut talletettua kuviin sitä jännää ilmiötä, että pohja näyttää aluksi iholla suorastaan hohtavalta. Hohde ei kuitenkaan ole missään nimessä häiritsevissä määrin selkeä enää hetken kuluttua, vaan pohja asettuu iholle lämmön vaikutuksesta oikein tasaisesti ja kauniisti. 

Ihossani ei minun mittapuullani ole tällä hetkellä paljon peitettävää, mutta kasvot ovat kauttaaltaan hieman kirjavat, minkä lisäksi ihossa on paikoin hieman enemmän punottavia aknearpia. IDUN Mineralsin pohja peittää punotuksen ja arvet jo yhdellä kerroksella, mutta silmien alle kaipaan lisäksi erillisen peiteaineen.

Vaikka pidän kovasti IDUN Mineralsin pohjan antamasta terveen, luonnollisen ja kuultavan näköisestä jäljestä ihollani, on siinä myös yksi ikävä puoli. Tuote korostaa ihohuokosiani, jotka laajenivat Roaccutanin aikana. Koen tämän kuitenkin pieneksi ongelmaksi, joka ei missään nimessä estä minua käyttämästä tuotetta. Mineraalipohjan käyttöohjeissa tuotetta kehoitetaan levittämään viimeiseksi niihin kohtiin ihoa, joissa on laajenneita ihohuokosia tai näkyvämpiä juonteita.

Mineraalipohjasta löytyy yhdeksän eri sävyvaihtoehtoa, joista omani on neutraali vaalea Saga. Saga on toiseksi vaalein sävy, joten valikoimasta löytyy sävy myös erittäin vaaleahipiäisille, sillä jopa useiden selektiivisten merkkien vaaleimmatkin sävyt ovat minulle liian tummia. Saga on minulle talvella hyvä sävy, mutta voisin nytkin käyttää jopa hieman tummempaa sävyä. Kerrankin hyviä, tarpeeksi vaaleita sävyjä meille pohjoismaalaisille kalpeaihoisille!

Kaikenkaikkiaan IDUN Mineralsin pohja vastasi odotuksiani loistavasti, ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Vaikka olen ollut suurimman osan elämästäni vannoutunut nestemäisten meikkivoiteiden käyttäjä, uskon innostukseni tähän pohjaan olevan kestävä. Mineraalipohjan käyttäminen on helppoa ja nopeaa, mikä tekee siitä minulle erityisen mieluisan valinnan arkeen. Ja jos tämä pohja voi mitenkään edesauttaa ihoni pysymistä näin hyvässä kunnossa, olen enemmän kuin iloinen ja kiitollinen.

IDUN Minerals Foundationin INCI kaikessa lyhykäisyydessään: 
Mica, Zinc Oxide, C.I. 77491, C.I. 77492, C.I. 77891, C.I. 77499.

Postauksen IDUN Minerals Mineral Foundation maksaa noin 40 euroa. Sarjan jälleenmyyjät löytyvät täältä.

Muita IDUN Mineralsiin hurahtaneita? Mitä muita tuotteita suosittelisitte kyseisestä sarjasta?

Tuotteet on saatu maahantuojalta.

30 thoughts on “Uusi suosikki: IDUN Minerals Mineral Foundation

  1. Tuota tekisi niin mieli joskus kokeilla kun on niin paljon kehuttu! Ja onhan tuo pakkaus tosi nätti, joka käy jo eräänlaiseksi taide/koriste-esineeksi meikkipöydällä.

    Tykkää

  2. Vaikuttaa tosi kiinnostavalta! Täällä kirjoittelee nimittäin toinen aknepelkuri, joka tahtoisi helliä ihoaan kiltimmillä tuotteilla. Olen täysin noviisi mineraalimeikkien saralla, mutta innostus kokeilla on suuri. Osaatko sanoa, sopiiko tuote myös talven kuivattamalle iholle?:)

    Tykkää

    1. Väittäisin tämän sopivan myös kuivemmalle iholle, kunhan kosteuttaa ihon kunnolla ennen tuotteen levittämistä. Oma ihoni on nyt vielä aknelääkekuurin jäljiltä aika kuiva, kuivempi kuin koskaan ennen itse asiassa, joten uskallan rohkaista kokeilemaan. Toivon tosin kommentteja, jos joku sattuu olemaan eri mieltä ja näkee keskustelumme? 🙂

      Tykkää

    2. Minä väitän yleisesti ottaen mineraalimeikkipuuterin sopivan kuivalle iholle varsin hyvin, itselläni se on luottotuote silloin, kun iho on kuivimmillaan ja jopa sellainen ”riekaleinen”. Tosi hyvä keino saada ihosta vähemmän kuivan näköinen ja mineraalimeikkipuuteri asettumaan on suihkia kasvovettä kasvoille puuterikerrosten välissä ja tietenkin sitten vielä lopuksi. Kuivimpia kohtia voi myös kokeilla painella kevyesti esim. hieman kostealla kasvopaperilla tms. Siveltimen kannattaa olla tosi pehmeä ja normi pyörittelyn sijaan voi kokeilla painelua ja ihan kevyttä pyörittelyä jos painelu ei riitä.En ollut eri mieltä mutta kommentoin silti. 😀

      Tykkää

  3. Mä olen aivan ihastunut Idunin silmämeikkeihin, ja uskallan hyvän kokemuksen perusteella varmasti kokeilla jossain vaiheessa meikkipohjaakin. Ongelmaihoisena aina uusien juttujen kokeileminen vähän hirvittää kyllä.. 😀 Sun iho näyttää muuten todella kauniilta! 🙂

    Tykkää

    1. Ooh, mä haluaisin kokeilla ainakin luomivärejä ja poskipunia jossain vaiheessa. Mahtavaa, kun näitä saa jo aika monista apteekeista, niin pääsee hipelöimään. 🙂 Tiedän tunteen – uusien pohjien kokeileminen on aina jännittävää. Kiitos! Roaccutan teki tehtävänsä 🙂

      Tykkää

    1. En ole kokeillut kovin monia mineraalimeikkejä, mutta tätä meikkipohjaa uskallan silti suositella. Oi, kuulostaa mielenkiintoiselta. Tuo on jotain sellaista, mitä en ole vielä saanut itse aikaiseksi tehdä. 🙂 Monet indiemerkkien luomivärit ovat ainakin ihan supernättejä!

      Tykkää

    1. Jos muistan oikein, niin se nelikko taitaa olla minunkin ostoslistallani. 🙂 Minä haluan ehdottomasti päästä tutkimaan juuri luomivärejä, poskipunia ja ehkä myös maapuutereita. Tai oikeastaan ihan kaikkea 😀

      Tykkää

    1. Niin ovat, aivan upeita! Tällä saa kyllä nätin pohjan. Noista kuvista saattaa tosin saada sellaisen vaikutelman, että minulla ei ollut ollenkaan ihohuokosia ennen meikkipohjaa, mutta niin ei sentään ole, vaan ylempi kuva on ehkä hieman tärähtänyt 😀

      Tykkää

  4. Jos jonkin merkkistä mineraalimeikkipuuteria on tullut kokeiltua mutta Idun on ainakin vielä toistaiseksi vain nimenä tuttu. Olisihan sitäkin kiva joskus kokeilla, näyttää kyllä tosi hyvältä!

    Tykkää

  5. Ihan kuin pohja olisi kuitenkin liian tumma ja oranssi, vai onko se vain meikäläisen ruudun säädöt? Ihosi sävy näyttää ylemmässä kuvassa niin raikkaalta verrattuna alempaan.Käyttelin kanssa pari vuotta indie-firmojen mineraaleja, mutta ihoni ei oikein siedä kabukilla pyörittelyä ja pohjia oli vaikeaa levittää just oikea määrä – vähänkin liikaa ja puolen tunnin päästä (pohjan asetuttua) seurauksena oli kauhea kakkunaama. Meowin keveintä pohjaa käyttelen tosin vieläkin silloin tällöin viimeistelypuuterina, onhan näissä aurinkosuojaakin vähän mikä on aina plussaa.

    Tykkää

    1. Aurinko taisi sen verran liikahdella taivaalla tuossa meikkaamisen lomassa, että ylemmässä kuvassa on kylmempi valo kuin alemmassa. Kuvassa pohja näyttää tosiaan lämpimältä ja myös ehkä todellisuutta tummemmalta. Todellisuudessa sävy on minulle oikein hyvä, tai ehkä jopa hieman vaalea. Nämä ovat tietty myös makukysymyksiä. :)Minunkin on vaikeaa ”annostella” näitä sopivasti ja käytän helposti liikaa tuotetta. Pitäisi vaan käyttää varovaisemmalla kädellä 🙂 Meowin pohjaa on moni kehunut. Sitäkin olisi joskus kivaa kokeilla. Onkohan siinä muuten vismuttia? Se on aiheuttanut käsittääkseni monille iho-oireita.

      Tykkää

Jätä kommentti