Urban Decay All Nighter Long-Lasting Makeup Setting Spray

Täällä taas! Pahoittelen pitkähköksi venynyttä blogitaukoa. Internet-yhteyteni päätti pettää minut ja lakata toimimasta juuri, kun minulla oli mitä parhain inspiraatio näpytellä teille postauksia. Tästä lannistuneena en jaksanut kirjoittaa tekstejä edes Word-tiedostoksi odottelemaan Bloggeriin siirtämistä. Toisaalta minulla on ollut viime aikoina myös tavaton kiire, sillä olen arkisen aherruksen lisäksi nauttinut sosiaalisesta elämästä, jota ainakin minulla on hieman tavallista enemmän joulun alla. Kirjoittamisrutiini tuntuu olevan kadoksissa minulle pitkältä tuntuvan, mutta kuitenkin oikeasti suhteellisen lyhyen tauon jälkeen, joten mitään kiivasta postaustahtia en pysty lupaamaan jatkossakaan. Mutta edes vähän useammin – joo.

Olen käynyt useammissa pikkujouluissa viimeisen parin viikon aikana, ja eräs tuote on osoittautunut aivan erinomaiseksi kaveriksi pitkäksi venähtäneisiin iltoihin, kun haluaisi näyttää edustavalta vielä pikkutunneillakin.

Tilasin Urban Decayn öljyttömän ja parabeenittoman All Nighter Long-Lasting Makeup Setting Sprayn rakastamastani nettikaupasta Beauty Baysta. Tuote maksaa kyseisessä nettikaupassa 25,20e. All Nighter Makeup Setting Spray on nimensä mukaisesti meikin kiinnittämiseen tarkoitettu kasvoille suihkutettava tuote. Sen luvataan estävän meikin sulaminen ja kasautuminen juonteisiin, sekä pidentävän kaikin puolin meikin kestävyyttä ja pysymistä kauniin näköisenä. Paketin kyljessä lukee rehvakkaasti, että meikin tulisi näyttää vielä 16 tunninkin jälkeen vastatehdyltä, mutta tämä on toki liikaa luvattu.

Miten suihke sitten toimii minulla? Aluksi en saanut tuotteesta täyttä hyötyä, sillä itseäni kaikkitietävänä pitäen luulin ilman muuta osaavani käyttää sitä ilman selosteiden lukemista. Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Suihkautin tuotetta kerran-pari aivan liian lähellä kasvoja. Näin tuotetta ei tullut iholle tarpeeksi eikä riittävän laajalle alueelle, jolloin vaikutuskaan ei ollut paras mahdollinen. Oikein käytettynä suihke on kuitenkin todella auttanut meikkiäni pysymään kauniimpana pidempään. Tuotetta neuvotaan suihkuttamaan iholle reilun 15 sentin (jos tulkitsin oikein..) etäisyydeltä kahdesta neljään pumppausta X:n ja T:n suuntaisesti. 

Minähän taistelen jatkuvasti näppylöideni ja rasvaisen ihoni kanssa. Joudun käyttämään meikkivoiteen lisäksi peiteainetta useaan kohtaan kasvoillani. Urban Decayn suihke auttaa meikkivoidetta, peineaineita ja puuteria sulautumaan yhteen ja auttaa niitä pysymään paikoillaan. Olen huomannut suihkeen tehoavan hyvin (huom. rasvaisella ihollani) noin 6-8 tuntia ja kelvollisena sen 8-10 tuntia, mutta 16 tuntia on liioittelua. Mattapintaisena iho ei toki pysy näin kauaa, mutta huomattavasti paremman näköisenä kuitenkin. Minun ihoni on tosiaan hyvin rasvoittuva, joten jollakin toisella ihotyypillä tulos saattaisi olla kestävämpi ja mattaisempi huomattavasti pidempään. Suihke on tarkoitettu jokaiselle ihotyypille.


Sisällysluettelon alkupäässä komeilee alkoholi, joten herkkäihoisimpien ei ehkä kannata turvautua tähän. Omistan Kryolanilta hieman vastaavan tuotteen, ja se on tosin huomattavasti ärtsympää tavaraa kuin tämä. Toki sitä ei olekaan tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön, ja uskoakseni harva käyttää sitä perinteisten kauneusmeikkauksien kiinnittämiseen. Sitä suihkutellessa tuntuu kuin iholle pisaroisi puhdasta alkoholia. Plus, että suutin on niin onneton, että pullosta pirskahtelee kirjaimellisesti suuria pisaroita iholle. Minun ihollani Urban Decayn tuote tuntuu miellyttävältä, eikä aiheuta kipristelyn tai kiristävyyden tunteita.

Erehdyin joskus luulemaan MACin Fix+-suihketta meikinkiinnittäjäksi, mutta nykyään miellän sen lähinnä kosteutta tuovaksi meikin ”sulattajaksi”. Se saa esimerkiksi överipuuteroidun ihon näyttämään luonnollisemmalta, mutta varsinaiseksi meikinkiinnittäjäksi siitä ei mielestäni ole. Mitä te ajattelette asiasta, tai mihin ylipäätään käytätte kyseistä tuotetta? 


Eräässä kauneusbloggaajien yhteisössä jotkut kertoivat All Nighter Makeup Setting Sprayn suuttimen tukkeutuneen ja tehneen tuotteen käyttämisen ikäväksi, mutta minun pullolleni ei tällaista ole ollut havaittavissa. Jos näin käy, uskon kuuman vesihuuhtelun silloin tällöin korjaavan asian ainakin joksikin ajaksi. Ja voihan tuotteen aina kaataa toiseen, käyttöominaisuuksiltaan vastaavanlaiseen pulloon. Se tosin olisi sääli, sillä minusta pullo on todella kaunis ja kevyen muovisena myös kätevä reissussa. Suihkeesta on saatavilla myös pienempi koko, jollainen kannattaa hankkia kokeilumielessä, jos ei ole aivan varma tuleeko tällaista tuotetta käytettyä, tai sitten juuri matkailua silmällä pitäen.

Olen kaikenkaikkiaan ollut tyytyväinen suihkeeseen. Se ei ole tukkinut ihoani silikonista huolimatta, eikä ole muutenkaan ärsyttänyt sitä millään lailla. Myönnän käyttäneeni tätä melko tuhlailevasti myös arkisin. Urban Decay valmistaa myös muita meikinkiinnittämiseen tarkoitettuja kasvosuihkeita, joilla on vaihtelevat ominaisuutensa. Valikoimissa on sekä viilentävä ja kosteuttava, että rasvaisuutta hillitsevä suihke. Kokeilisin mielelläni joskus näitä muitakin, mutta hillitsen itseni tässä vaiheessa ja pitäydyn tässä yhdessä jo hyväksi toteamassani yksilössä. Myös Long-Lasting-versiossa mainitaan olevan ihon lämpötilaa säätelevä ominaisuus. Kuulostaa kivalta, vaikka en totta puhuen ole tällaista merkittävästi havainnut.

Onko tämä monelle ennestään tuttu tai peräti jokapäiväisessä käytössä oleva tuote?

Off topic: Edellisessä postauksessa esittelemäni hurmaava Too Facedin Joy To The Girls-paletti näyttäisi nyt irtoavan Beauty Baysta jo alle neljänkympin hintaan. 

18 thoughts on “Urban Decay All Nighter Long-Lasting Makeup Setting Spray

  1. Mulla ei ole tätä, mutta Kikon versio meikin kiinnittäjästä löytyy. Itse sain sillä kyllä silmämeikkini suttaantumaan, olisi pitänyt ehkä käyttää kasvoille ennen silmämeikin tekoa.

    Tykkää

  2. Eli siis oikeasti toimii tällaisella hyvin rasvoittuvalla iholla? Taitaapa mullakin lähteä tilaukseen. En toki ihmeitä odota, mutta edes pientä parannusta nykyiseen. MACin fixiä olen myöskin pitänyt kiinnittäjänä, niin se minulle myytiinkin, mutta käytössä tuntuu toimivan aivan samanlailla kuin Clarinsin vastaava, tai Body Shopin edullisempi kasvovesisuihke (e-vitamiini vai mikä se nyt on siinä pinkissä pullossa). Toimivat siis nimenomaan sulauttamassa meikkiä, mutta parin tunnin päästä naama kiiltää hulluna.

    Tykkää

  3. Mulla on talla hetkella kaytossa NYXin kiinnityssuihke. Se on lompakolle ystavallisempi, mutta toimii silti hyvin. En tosin ole tota UD:ta kokeillut, olis mielenkiintoista tehda jotain vertailua! Olen aiemmin kokeillut MUA:n suihketta, joka toimi mielestani juuri tuon Mac Fix plussan tavoin.

    Tykkää

  4. Mulla on käytössä Clarinsin fixisuihke ja se on ihan tajuttoman hyvä! 🙂 Tykkäilen kympillä. Suihkutan sitä ihan viimeiseksi, kun meikki on huulia myöten valmis ja se todella sulauttaa puuteriset tuotteet iholle ihanasti. Myös meikin kesto paranee, joskin mulla meikit kestää yleensäkin hyvin :)Voisin harkita tuota kosteuttavaa versiota, se kun olisi kuivaihoiselle varmasti omiaan.

    Tykkää

    1. Olen Clarinsia pidellyt monesti käsissä, mutta jättänyt hyllyyn kuitenkin. Hyvä tietää, että sekin toimii.Jos hankit sen kosteuttavan version, niin kerro ihmeessä miten se toimii!

      Tykkää

  5. Olen kokeillut molempia versiota, tätä All nighteria ja De-slickiä, joka on tarkoitettu rasvaiselle iholle. De-slick sisältää varmaankin enemmän alkoholia, sillä oli jotenkin kuivattavamman tuntuinen iholla. Minua tämä ei haittaa sillä ihoni on tosi rasvainen. Mitä meikin kestävyyteen tulee, molemmilla saa kestoa meikille, myös All Nighter toimi minulla hyvin. Kannattaa kokeilla myös suihkuttaa ensin paljaalle iholle, sitten vielä viimeiseksi meikin päälle, toimii näin parhaiten itselläni!Paras mattapinnan antava primeri on ehdottomasti Urban Decayn De-slick In A Tube Mattifying Gel. Auttaa tosi paljon minua rasvoittuvuuden kanssa, suosittelen lämpimästi 🙂

    Tykkää

  6. Mulla on kans tämä All nighter, tosin siinä vanhemmassa pullossa, kun tilaamisesta on jo aikaa. Mullahan on tosi kuiva iho, eli sanoisin että mulla meikki on kyllä kestänyt ihan pikkutunneille asti todella hyvänä. Joten voi olla sillä ihotyypilläkin vaikutusta. 🙂 Ihan huipputuote jokatapauksessa!

    Tykkää

  7. Äh, just kun pistin tilauksen Lookfantasticiin niin sä esittelet tuotteen, joka mun on nyt pakko saada. Moni on tullut kehumaan tätä munkin blogiin. Uutta tilausta sitten vissiin vaan kehiin ;)Erikanude.costume.fi

    Tykkää

Jätä kommentti