YSL Rouge Volupté Shine Rose Intime

YSL:n kevätkokoelma iski minuun aika kovasti tänä vuonna. En muista milloin olisin innostunut näin jostakin selektiivisen puolen kokoelmasta. Eikun muistanpa – Guerlainin Crazy Terracotta vuonna 2013 sai minut lähes repeämään riemusta. Kun ihastun tarpeeksi rankasti kokoelmaan, on se yleensä menoa. YSL on alkanut ihastuttaa minua jatkuvasti enemmän ja enemmän ja se onkin kirinyt itsensä selektiiviseltä puolelta aika hyvin suosikkimerkikseni Guerlainin ohelle. Paljon sanottu, mutta uskallan nyt jo niin väittää.

ysl_rouge_volupte_shine_28

Tein jo aiemmin ostoksia kokoelmasta, mutta palasin vielä myöhemmin apajille ja nappasin mukaani toisen kokoelman kiiltopunista. Olisin selvinnyt ilmankin tätä, mutta kaunis marjaisan punainen sävy ihastutti ja jäi vaivaamaan mieltä.

ysl_rouge_volupte_shine_rose_intime

YSL:n tuotteista puhuttaessa voisin aina vaahdota parin kappaleen verran pelkistä pakkauksista, mutta todettakoon nyt vain, että upea on tämäkin huulipunahylsy. YSL tekee Guerlainin ohella mielestäni kauneimmat pakkaukset. Näistä huulipunahylsyistä tekee erityisen kivoja se, että hylsyn puolivälissä oleva värillinen osa on saman värinen kuin hylsyn sisässä oleva tuote, joten oikea puna löytyy helposti. Itselläni tosin on vain kaksi YSL:n huulipunaa, joten mitään kauheita etsintäoperaatioita en joudu kuitenkaan tekemään. Tässä hylsyssä punainen ja kulta sointuvat kauniisti toisiinsa.

ysl_rouge_volupte_shine_28_2

Puna on todella miellyttävä käytössä. Kuten kiiltopunat yleensäkin, levittyy tämäkin liukkaasti ja helposti huulille ja tuntuu lähes kosteuttavalta. Pysyvyys ei luonnollisesti ole paras mahdollinen, mutta tämä jättää kiiltävän pinnan pois kuluttua huulille vahvahkon pigmentin. Sävy 28 Rose Intime näyttää haalistuttuaan huulillani hyvin samanlaiselta kuin YSL Tint-In-Oil sävyn Cherry My Chérie jättämä pigmentti. Kuten voitte nähdä, näyttää puna swatchissa ja huulilla huomattavasti viileämmältä kuin pakkauksessa.

Punan kaveriksi käy täydellisesti MACin uuden Pencilled In-kokoelman kynä Chic Trick.

En olisi kyennyt ostamaan tätä normaalihintaan, mutta Stockan Kauneuden juhlaa-päivien 20% alennus kaikista Volupté-huulituotteista (vielä tänään voimassa!) oli liian hyvä tarjous jäädäkseen käyttämättä. Hintaa punalle jäi edelleen vajaa 30e.

Ihastuiko joku muu YSL:n kevätkokoelmaan?

18 thoughts on “YSL Rouge Volupté Shine Rose Intime

  1. Näyttääpä ihanalta! YSL:n punat ovat mulle vielä toistaiseksi vieraita niiden opiskelijabudjettiin vähän kehnosti istuvan hinnan takia. Mutta voipa olla, että viikonlopun Tukholman-reissulla saatan tehdä pienen täsmäiskun laivan Tax Freen YSL-hyllylle.:)

    Tykkää

  2. Ihana ja huokaus! Kävin katsomassa tämän postauksen eilen, ja miten ollakaan tänään askeleeni veivät Sokokselle kysymään Ysl:n uusia kiiltopunia. Voisin vaikka vannoa, etten muistanut tästä jutusta mitään. Kysyin myyjältä keväisen raikasta väriä ja tulin ostaneeksi ihan saman sävyn ja se on ihana!

    Tykkää

  3. Todella kaunis, sekä sävy että hylsy. Mulla on pari YSL:n punaa, ja vaikka toki sisältökin on loistava, niin mulle näissä pakkaus on vielä enemmän se juttu. 🙂

    Tykkää

    1. Joo, kyllähän pakkaus on pitkälti näissä se juttu 🙂 Tämäkään sävy ei ole mitenkään uniikki, mutta kyllä kelpaa sutia väriä huuliin tästä hylsystä. Kerrankin ei tee mieli edes käyttää nopeasti loppuun jotakin tuotetta, kun eihän tätä voi heittää pois 😮

      Tykkää

Jätä kommentti