Syksyiset utusilmät

Hehkutin taannoin meikitöntä ja luonnollista olemustani, kun uusi, näpytön iho riemastutti. Ihastelen edelleen aamuin, illoin ihoni muutoksia peilistä, mutta olen taas päässyt kunnolla myös meikkaamisen makuun.

Syksyyni kuuluu aina inspiroituminen vahvoista silmämeikeistä ja uusista, mieluiten tummanpuhuvista luomivärisävyistä. Viime syksynä innostuin valtavasti myös Sleekistä, ja niin pääsi käymään tänä vuonnakin. Olen tilannut uusia Sleekin i-Divine-paletteja, mutta niitä odotellessa käyttänyt innolla ennestään omistamiani kaunokaisia. Tämän meikin utusilmät toteutin Sleekin Au Naturel-paletilla, sekä Make Up For Everin Aqua Creamilla Taupe #15.

idkuva

Sain MUFE:n Aqua Creamin Nonnula-blogin Jonnalta jo keväällä (?), mutta rohkaistuin kokeilemaan sitä vasta nyt. Ensikokeilu sai minut toivomaan, että olisin ottanut sen käyttöön jo aiemmin. Tuote oli yllättävän helppoa levittää ja häivyttää, ja sen pysyvyys oli oletetusti huippuluokkaa. Oli aika hassua, kun illalla meikkejä pestessä Aqua Cream pysyi luomilla vesipesusta huolimatta, muiden meikkien jo levitessä, täysin paikoillaan. Oli pakko testata. Taupea on levitetty koko liikkuvalle luomelle Inglotin pohjustajan päälle. Kiitos, Jonna, tästä aarteesta! ❤

Kaikki meikissä käytetyt tuotteet.

Kasvot:
Guerlain Tenue de Perfection 01 Beige Pale (saatu)
Dior Skinflash Radiance Booster Pen 001
MAC Mineralize Skinfinish Natural light
bareMinerals The Original Mineral Veil
IsaDora Twist-Up Blush & Go 86 N.Y Coffee Shop
MAC Sheertone Shimmer Blush Plum Foolery
MAC Mineralize Skinfinish Adored

Silmät 
Inglot Eye Makeup Base 01
Make Up For Ever Aqua Cream Taupe #15 (saatu Jonnalta)
Sleek i-Divine Eye Shadow Palette Au Naturel 601
MAC Eye Shadow Shroom
Sensai Liquid Eyeliner 01 Black
Rimmel Wonder’Full Mascara With Argan Oil 001 Black (saatu)
Bobbi Brown Intensifying Long-Wear Mascara Black (saatu toiselta Sleek-intoilijalta Eikolta)

Kulmat
MAC Stud
Guerlain Eyebrow Kit 00 Universel

Huulet
IsaDora Perfect Moisture Lipstick Pink Pashmina

Seuraavaksi alan vastailla arvonta-postaukseeni jättämiinne ihaniin kommentteihin, mutta luvassa on myös lisää sykyisiä meikkejä.

Inspiroidutteko te syksystä? Näkyykö se teillä meikkaamisessa?

32 thoughts on “Syksyiset utusilmät

  1. voi herranjee kuinka ihana meikki! nätit silmäs näyttää entistäkin nätimmiltä!! ja joo, mäkin olen suosiolla kaivanut sen mustan mattaluomivärin sieltä naftaliinista, jonne se kesän ajaksi tungettiin. 😀 ihana syksy. ❤

    Tykkää

    1. Kiitos, Jonna 🙂 Mä päästin irti kesästä yhdellä rysäyksellä jo tuolla elokuun puolivälissä. Niin taitaa käydä joka vuosi, vaikka kesää rakastankin. Minulle tulee kyllä sinusta mieleen ennemmin raikkaat meikit, kuin mitkään kauhean ruskansävyiset ja tummat meikit. Mutta sellainenkin olisi kiva sinulla nähdä! 🙂

      Tykkää

  2. Todella, todella kaunis meikki ja oi tuota Pink Pashminaa, juuri tänään klikkailin IsaDoran syyskokoelman tuotteita Bangerheadilta ostoskoriin, enkä malttaisi odottaa niiden saapumista 🙂 Syksy inspiroi kyllä. Kesän väri-ilottelut voi pikkuhiljaa vaihtaa vähän tummempaan tyyliin. Mutta ei ihan vielä! Tänäänkin luomilla vielä tumman violetin ja ruskean kaverina ripaus kesäisen vaaleanpunaista 🙂

    Tykkää

    1. Tilaukseen lähti kokoelman nimikkopaletti, Pink Pashmina-huulipuna, N.Y. Coffee Shop – voidemainen poskipuna/varjostus, Belle Beige-kynsilakka ja lisäksi vielä kesäkokoelman Savannah Sunset-paletti, jonka olin jotenkin epähuomiossa kesällä missannut täysin. Ja nyt sitten kieli pitkällä oottelen pakettia saapuvaksi 😛

      Tykkää

  3. Kaunis meikki 🙂 Syksyllä tulee jätettyä yhä enemmän rauhaan pastellisia luomivärejä ja tartuttua niiden sijaan tummiin sävyihin.

    Tykkää

Jätä kommentti