Kepeä tuoksu kesään

Minulla on meneillään vahva tuoksukausi, eli kaikki nuuhkittavat tuotteet kiinnostavat kovasti. Olen kirjoitellut tässä kuussa hankkimistani uusista hajuvesistä, mutta tämä jo alkukeväällä ostamani vartalosuihke on jäänyt mainitsematta.


Helteiset ilmat houkuttelevat ainakin minua tarttumaan kevyempään tuoksuun. The Body Shopin vartalosuihkeet ovat kevyitä ja omaan nenääni hyvin mietoja tuoksuja. Niiden luvataan kosteuttavan ihoa, sekä palauttavan ihon sileyttä ja kimmoisuutta. Tällaiset lupaukset eivät juurikaan hetkauta minua, sillä en kaipaa vartalotuoksulta tällaisia ominaisuuksia. Eivät ne kuitenkaan haitaksikaan ole. Alkoholi komeilee ainesosaluettelossa ykkösenä.

Tuoksuja on valittavana monia erilaisia, mutta minä ihastuin tähän raikkaaseen greipin tuoksuun välittömästi. Tuoksu on ihanan kirpeä, eikä ollenkaan esanssinen tai liian makea. Aivan ihana tuoksu kesään ja lämpimiin päiviin!

Heikko ominaisuus näissä vartalosuihkeissa on pysyvyys.

Suihkeiden normaalihinta näyttäisi olevan 15,80e, mutta kanta-asiakkaille on ollut tarjouksia, jolloin hinta on ollut 10e. Tällaisesta tarjouksesta poimin oman tuoksuni.

Vaikuttaako kesä teidän tuoksuvalintoihinne? Ovatko TBS:n suihkeet teille tuttuja?

12 thoughts on “Kepeä tuoksu kesään

  1. Mulla oli aikoinaan Oseanus-niminen vartalotuoksu TBS:lta. Tykkäsin siitä, mutta aika vähälle käytölle se loppujen lopuksi jäi. Vuosikausia muutosta muuttoon sitä roudasin, kunnes heitin viimein pois n. 4 kk sitten. Greipin tuoksu vois näin kesäaikaan minunkin nenääni kutkutella, vaikka en hedelmästä makuna pidäkään.

    Tykkää

    1. Mullakin on jäänyt pari vartalotuoksua käyttämättä, vaikka aluksi olin niistä innoissani. Toivotaan, ettei tämän kanssa käy niin.. Tässä on kyllä niin kiva tuoksu, että uskon ainakin kesällä käyttäväni tätä paljon. En tykkää muista TBS:n tuoksuista suihkeissa, mutta tämä on kiva!

      Tykkää

  2. Olin ihan intona kun nämä lanseerattiin, koska tykkään greipin tuoksusta. Suurin osa näistä body misteistä kuitenkin häviää iholta lähes saman tien, joten koitin olla järkevä ja säästää rahani. Jenkeistä ostamani Bath&Bodyworksin vartalosuihke on lajinsa priimus ja se tuoksuu iltaan asti. Kirpeän omenan tuoksuisena se onkin ollut vakkarini useamman kesän ajan. Pitääkin kaivaa se taas esiin!

    Tykkää

    1. Se on totta – nämä ovat todella heikkoja pysyvyydeltään. Näitähän voi suihkia myös esim. petivaatteisiin. 🙂 Bath&Bodyworksiin tahtoisin todella päästä käsiksi joskus! Tiedän, että tykkäisin 🙂

      Tykkää

  3. Minä olen aivan rakastunut Mango-versioon tästä! ❤ minulla on myös edt mutta se ei tuoksu yhtä hyvälle kuin vartalosuihke. Myös se persikka tuoksui ihanalle, täytyypä ensi kerralla nuuhkia myös tämä greippi! Minua ei haittaa tuo huono pysyvyys, en ole mikään voimakkaiden tuoksujen ystävä joten ihan hyvä, että tätä voi suihkia enemmänkin kerralla 🙂

    Tykkää

    1. Mietojen tuoksujen ystävälle tämä onkin ihan nappivalinta! 🙂 Mango ja persikka ovat sellaisia tuoksuja, joista minäkin pidän niissä muissa vartalotuotteissa. Tässä suihkeessa miellytti tuoksuna vain greippi. 🙂

      Tykkää

  4. TBS:n vartalosuihkeet ❤ Mango on mun makuun paras, mutta greippiä en ole tuoksutellut 🙂 Avonin vartalosuihkeet on myös ihania! Ja edullisempia. Molemmista kyllä tuoksu haihtuu aika pian iholta, mutta kai sitten niinä päivinä voi käyttää parfyymiä, kun haluaa tuoksun kestävän pidempään 🙂 Syksyllä ja talvella en käytä vartalosuihkeita lainkaan, joten ovat ehdottomasti mulle kevät- ja kesäromansseja.Kävin muuten tänään tuoksuttamassa Guerlainin pikkumustan ja valloittava tuoksuhan se oli 🙂 Ei tullut must have -fiilistä, mutten ihmettele, että pidät siitä paljon!

    Tykkää

    1. Greippi on selvästi viileämpi ja kirpeämpi tuoksu kuin se mango. Minäkin miellän vartalosuihkeet lähinnä kesään. :)Mmm.. Se on ihana tuoksu. Sulta säästyi nyt rahat, mikä on aina plussaa ;D

      Tykkää

  5. Hankin viime kesänä tätä EdT-versiona, kun toivoin sen kestävän iholla vähän paremmin kuin vartalosuihkeen. Greippi-EdT on kuitenkin vielä kevyt tuoksu, mikä sopii mulle hyvin. Omasta mielestäni kirpeän sijaan sitruksisen ”hapan” (mutta hyvällä tavalla :D) ja ei tosiaan liian makea hedelmätuoksuksi. Nami. 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti