Ripaus kesää kaamokseen Frantsilan ihoa hellivillä tuotteilla

Minulta kysyttiin jokin aika sitten haluaisinko saada testattavaksi muutamia kotimaisen luomusarja Frantsilan tuotteita. Merkki oli ennestään minulle tuttu vain joidenkin blogipostausten perusteella, enkä ollut itse koskaan kokeillut mitään merkiltä.

Olen valitellut taas viime postauksissani väsymystä, joka minulle iskee aina tähän samaan aikaan vuodesta. Siksi tartuin näihin innolla, sillä jo pelkät pakkaukset muistuttavat taas noin puolen vuoden päässä häämöttävästä kesästä, jota todella kaipaan. Näissä on jotakin todella hellyyttävää ja mieltä virkistävää. Pakkaukset ovat persoonallisia ja visuaaliselta ilmeeltään vanhanaikaisia, mutta tällainen romantiikka iskee minuun juuri nyt täysillä. Tunnustan kierrelleeni Frantsilan hyllyjen ympärillä marketeissa useaan otteeseen nämä testituotteet saatuani, sillä haluan ehdottomasti tutustua myös sarjan muihin tuotteisiin. Näitähän saa siis esim. Sokoksen, Stockmannin ja luontaistuotekauppojen lisäksi vaikkapa hyvin varustelluista marketeista, kuten Prismoista. Hinnoiltaan nämä ovat mukavan edullisia, ja väittäisinkin hinta-laatusuhteen olevan erittäin kohdallaan.

Sain testiin Ruusu-kasvoöljyn, Kiinteyttävän Turve & Ruusu-seerumin sekä Nuorekas hehku-tehovoiteen.

Pyysin alunperin testattavaksi vain tämän kiinteyttävän seerumin, sillä seerumi-innostukseni on edelleen akuutissa vaiheessa. Kiinteyttävä Turve & Ruusu Seerumin luvataan kiinteyttävän ja silottavan ihoa sekä tukevan ihon luonnollista kykyä korjata itseään. Tehoaineina tässä on nimensä mukaisesti turvetta, ruusua ja siankärsämöä. Tämän yhdistelmän kerrotaan edistävän ihokudoksen aineenvaihduntaa kiinteyttäen ihoa ja silottaen pieniä ryppyjä. Tuotteen suositushinta on 22,60 euroa.

Pystyn harvoin erottamaan näin nopeasti, eli noin kuukauden käytön perusteella seerumista sen ihoa kiinteyttäviä vaikutuksia, mutta tämä seerumi saa iholle välittömästi napakan tunteen. Tuo tunne ei ole suosikkini, sillä kaikkein mieluiten koen ihoni hyvin ravituksi ja kosteutetuksi ilman minkäänlaista kiristävää tunnetta. Olen kuitenkin löytänyt testijakson jälkeenkin tuotteelle paikan ihonhoitorutiinissani niinä päivinä, kun ihoni näyttää samealta tai tuntuu kaipaavan pientä kohotusta. Tuote on juoksevaa, ja se vaahtoaa jännästi iholle levitettässä. Se imeytyy omaan ihooni hetkessä, jonka jälkeen sen päälle voikin saman tien levittää kosteusvoiteen tai kasvoöljyn. Itselläni tämä on ollut käytössä sekä aamuisin, että iltaisin. Aamulla tämä piristää kasvojen ihoa ihanasti. Tuoksu on luonnonkosmetiikalle ominainen sekoitus ruusua ja kirpeää yrttisyyttä. Pidän tuoksusta! Niin seerumia, kuin kasvoöljyäkin saa helposti annosteltua jämäköistä pumppupulloista.

Kasvoöljyn jälkeen toiseksi eniten minua ihastuttaa Nuorekas Hehku Anti-Age Tehovoide. Tämän pakkaus on jotain käsittämättömän suloista! Tämän kerrotaan kosteuttavan ja ravitsevan ihoa, ennaltaehkäisevän ja madaltavan pintaryppyjä, sekä antavan iholle vitamiineja ja antioksidantteja. Tehoaineina toimivat yrtti- ja kukkaterapeuttiset uutteet, hoitavat erikoiskasviöljyt ja aromaterapeuttisten eteeristen öljyjen bioaktiiviset ainesosat. Voiteen kerrotaan myös estävän ryppyjen muodostumista ja lisäävän ihon luonnollista kosteutta pyökin silmu-uutteen avulla.

Koin tämän erittäin ravitsevan tuntuisena voiteena, joka todella tuo iholle kosteutta ja tekee ihosta hyvinvoivan näköisen. Olen käyttänyt tätä sekä aamuisin, että iltaisin, sillä vaikka koostumus on paksuhkoa, se imeytyy kuitenkin melko nopeasti. Levitysvaiheessa huomaa, että tuotteessa on käytetty luomulaatuisia ainesosia, sillä tätä saa työstää ihoon hiukan enemmän kuin jotakin perus silikonivoidetta. Tykkään kuitenkin tämän antamasta tunteesta varsinkin yhdessä Kasvoöljyn kanssa käytettynä. Tuotteessa on joukon miedoin tuoksu. Tämän suositushinta on 19,90 euroa.

Suurimman vaikutuksen minuun teki ennakko-odotusteni vastaisesti Ruusu Kasvoöljy. Olen käyttänyt kasvoöljyjä viimeksi ehkä vuosi sitten, ja ai että miten kivaa olikaan tarttua sellaiseen pitkästä aikaa! Tämän luvataan säilyttävän ihon kosteuden, sekä tekevän ihosta pehmeän ja joustavan. Tuote sisältää ihoa ravitsevia hivenaineita ja vitamiineja, sekä luomulaatuisia jojoba-, aprikoosinkivi- ja manteliöljyjä, jotka tasapainottavat ihon omaa öljyntuotantoa. Myös Kasvoöljyssä kerrotaan olevan ryppyjä ennaltaehkäiseviä ainesosia.

Kasvoöljystä tuli välittömästi suosikkini kaikista kolmesta tuotteesta, sillä se tuntuisi olevan juuri se ihonhoitorutiinistani puuttunut, ravitseva ja kosteuttava lisä, jota tällä hetkellä kaipaan muiden tuotteiden ohelle. Monet, tehokkaastikin kosteuttavat tuotteet kun jättävät iholleni helposti kiristävän tunteen niin, että voiteita tekisi mieli kerrostaa iholle iltaisin loputtomiin. Tämän kasvoöljyn etuna on nopea imeytyminen, mikä mahdollistaa itselläni sen käytön myös aamuisin. Tällä voi myös lisätä muiden ihovoiteiden tehoa ripauttamalla muutaman tipan kosteustuotteen sekaan. Luulen, että tämä tuote jää minulla vakiokäyttöön ja ostan uuden pullon tämän tyhjennettyä. Öljy tuoksuu pehmeän ruusuiselta, ja vaikka ruusun tuoksu ei kuulu yleisesti ottaen suosikkeihini, olen minä aivan ihastunut tähän pehmeään tuoksuun. Tästä on tykännyt myös mieheni! Kasvoöljyn suositushinta on 22.50 euroa.

Tuotteiden pakkauksista löytyy ihania pieniä yksityiskohtia, jotka ilahduttivat ainakin minua kovasti. En ole jaellut moniakaan joululahjavinkkejä blogissani, ja Lush-postaussarjakin on kesken, mutta tässä olisi mielestäni oiva tuotesarja lahjatarkoitukseen. Kauniisiin pakkauksiin ujutetut tuotteet erottuvat edukseen monista muista tuotesarjoista. Kerkesin jo ostaa omalle äidilleni joululahjan, mutta harkitsen edelleen vakavasti ainakin Kasvoöljyn hankkimista hänelle.

Tuotteiden INCIt löytyvät muuten täältä!

Tulinpas kirjoittaneeksi pitkästä aikaa oikean kilometripostauksen, toivottavasti joku jaksoi lukea! 🙂

Ovatko Frantsilan tuotteet teille tuttuja? Onko teillä omia suosikkeja sarjasta?

*Tuotteet saatu blogin kautta.

Supermood Egoboost – The Perfect Day Cream

Joskus käy niinkin, että kun sanoo ääneen olevansa väsynyt (tai tässä tapauksessa kirjoittaa sen julkisesti nettiin), saakin jostain yllättävän energialatauksen postauksen kirjoittamiseen. Vuorovaikutuksen voimaa?

Jos rehellisiä ollaan, niin tämä postaus on roikkunut luonnoksissa pitkään. Olen testaillut Supermoodin Egoboost-sarjan The Perfect Day Cream -päivävoidetta jo pari kuukautta, mutta en ole saanut muodostettua tästä aiemmin yksiselitteisempää mielipidettä, joten olen uudelleen ja uudelleen palannut muokkaamaan tekstiä mieleisekseni. Huomaan olevani tällä hetkellä niin ihastunut pariin tuotesarjaan, että yritän väkisin saada tiettyjä tuotteita toimimaan, jotta voisin jatkaa niiden käyttöä. Kuulostaa ehkä hiukan hassulta, mutta minkäs teet.

Koostumukseltaan kevyt ja lähes juokseva The Perfect Day Cream ei ole missään nimessä paras voide minun kuivalle iholleni, mutta pidän siitä muutaman ominaisuuden vuoksi kuitenkin paljon. Ensinnäkin rakastan tuotteen pakkausta. Lasiset pullot ovat ehkä hiukan epäkäytännöllisiä, mutta niissä on jotakin ylellistä, joka viehättää minua. Niihin on kivaa tarttua aamuisin. Pidän myös tuotteen kummallisesta ja ihanan erilaisesta tuoksusta, joka on ilmeisesti peräisin pakurikäävästä. Myös tuotteen idea kiehtoo minua. Vähänkö jännää tietää levittävänsä iholleen voidetta, jossa kerrotaan olevan paljon antioksidantteja sisältävää, ihon pigmenttivirheitä korjaavaa lahottajasientä!

Tuote ei tosiaan ole minulle kosteutustehoiltaan riittävää, mutta olen päätynyt pitkällisen tutkimustyön jälkeen käyttämään tätä aamuisin jonkin öljypitoisen seerumin tai kasvoöljyn kanssa. Voisin kuvitella tämän olevan erinomainen valinta rasvaisuuteen taipuvalle iholle, vaikka tätä kaikille ihotyypeille suositellaankin. Omaa ihoani tämä tuntuu jotenkin kiristävän sellaiseen anti-ageing-tuotteille tyypilliseen tapaan. Voiteessa on mukana myös virkistävää mentholia, joka jättää iholle hetkeksi kivan kirpakan viilentävän tunteen. Tuo tunne jakaa varmasti mielipiteet. En ole huomannut tuotteen korjaavan ihoni pigmenttivirheitä, mutta en ole toisaalta pitänyt asiaa silmällä kovin tarkasti. Suhtaudun lähes poikkeuksetta hyvin skeptisesti tällaisiin lupauksiin.

Öljyn kanssa käytettynä olen todennut tämän toimivan itselläni mukavasti meikin alla. Hankin muutama viikko sitten silmälasit, ja niiden kanssa olen kokenut tarvetta käyttää päivisin hiukan vähemmän rasvaisia ja nopeammin imeytyviä voiteita varsinkin jos laitan meikkiä. Muuten silmälasit ovat koko ajan ihan klähmäiset.

Miinusta annan hiukan siitä, että Supermoodin tuotteet kuluvat mielestäni aika nopeasti, eivätkä ole siis kovin riittoisia.

Supermoodilta on nyt myynnissä kivoja joulupakkauksia, joista ainakin yhdestä näyttäisi löytyvän tämä voide. Kannattaa tutkailla niitä tarkemmin, jos tuotteet kiinnostavat, pakkauksissa nimittäin tuotteiden yksittäishinnat jäävät aika edullisiksi. Itsehän sorruin jo yhteen pakkaukseen, josta tuli muunmuassa Egoboost-linjan silmänympärysserrumi ja miselliputsari.

Jaksatteko te kikkailla sellaisten tuotteiden kanssa, jotka eivät varsinaisesti ole parhaita tuotteita ihotyypillenne tai ihonne tarpeisiin, vai laitatteko ne suosiolla syrjään?

*Tuote saatu blogin kautta.

Kuivaihoisen lempparivoide Clarinsilta

Päivävoidesuosikkini on ollut jo pitkään normaalille ja sekaiholle tarkoitettu Clarinsin Multi-Active Day Early Wrinkle Correction Cream-gel. Postauksen otsikko on hiukan harhaanjohtava, sillä kyseessä ei tosiaan ole mikään varsinaisesti kuiva-ihoisille suunnattu tuote, mutta minä olen kuitenkin kokenut tämän erittäin kosteuttavaksi. Anti-Age-tuotteet ovat useimmiten vähän täyteläisempiä ja kosteuttavampia, joten se varmastikin tekee minulle tästä niin mieluisan tuotteen. Tämä voide on tarkoitettu nitistämään ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä ihossa, joten olen aika täydellisesti voiteen kohderyhmää noin ikäni ja tarpeideni puolesta. Ensimmäisten harakanvarpaiden hidas, mutta varma hahmottuminen silmäkulmiin ahdistaa välillä, myönnän. Yritän kuitenkin ottaa tämän vain haasteena yrittää kosteuttaa ja ravita ihoani entistä enemmän ja ahkerammin ja etsiä tietenkin siinä sivussa aina vain parempia tuotteita.

Clarins edustaa minulle ennen kaikkea laadukasta kosmetiikkasarjaa, johon olen aina voinut luottaa. Clarinsin tuotteissa ei ole turhaa kikkailua, ja siitä tulee ainakin itselleni sellainen olo, että merkin kosmetiikka halutaan pitää ennen kaikkea oikeasti toimivana ja tuotelupaustensa mukaisena. Olen käyttänyt Clarinsia jo kymmenisen vuotta, enkä ole tainnut pettyä kuin joihinkin meikkituotteisiin. Ja siihen Beauty Flash Balmiin, jonka ihmeellisyyttä en ole koskaan käsittänyt.

Multi-Active Day -voide on koostumukseltaan melko paksua ja runsasta. Se kuitenkin imeytyy iholle todella nopeasti ja tekee ihosta samantien kosteutetun ja kimmoisamman näköisen. Minulla on ollut testissä muitakin voiteita tässä Clarinsin ohella, mutta vähänkin tarkempi silmänympärysihoni tutkiminen saa minut palaamaan tämän voiteen pariin. Tämä on ollut minulle ihanteellinen tuote meikin alle, sillä ihoni näyttää helposti elottomalta ja hauraalta meikattuna, jos olen käyttänyt liian kevyitä voiteita. Ihoni imaisisi kyllä sisäänsä rasvaisemmankin voiteen, mutta ei minulla ole aamuisin aikaa odotella sellaisen imeytymistä ihooni, kun meikki tehdään nykyään aika pitkälti on-the-go.

Ostin muuten Hulluilta päiviltä Clarinsin Double Serumin, jota pääsen vihdoin testailemaan edellisen seerumini loputtua viimein. Siitäkin on siis luvassa tarinointia jossain vaiheessa.

Mitkä ovat teidän suosikkituotteitanne Clarinsilta, vai kiinnostaako sarja teitä ylipäätään?

*Tuote saatu blogin kautta.

Beauty Sleep by Supermood

Minulla kävi niin onnekas tuuri, että voitin Miten niin liikaa? -blogin ihastuttavan Elisan syntymäpäiväjuhlissa järjestetyssä arvonnassa ilmeisesti pääpalkinnon. Tulin paikalle myöhässä, jolloin arvonta oli jo suoritettu, mutta juhlapaikalle vihdoin väsyneenä ja eksyksissä olleena päästyäni, tuupattiin minulle syliin ihana, vaaleanpunainen pahviloota, jossa majailivat nämä kaksi kaunokaista: Supermood-sarjan Beauty Sleep Absolute Bliss Serum ja Youth Restoring Night Cream. Olin todella riemuissani voitostani, sillä Supermood on sarja, johon olen halunnut tutustua jo pitkään.

Supermood on Anne Kukkohovin luoma kotimainen ja luonnonmukainen kosmetiikkasarja, jonka kolme eri tuotelinjaa on kehitetty erilaisten ”moodien” ympärille. Beauty Sleepin ohella kaksi muuta linjaa ovat Egoboost ja Youth Glo. Yhden Egoboost-linjan tuotteen kanssa minulla on kunnon testailut kohta alkamassa.

”Supermood syntyi yksinkertaisesta oivalluksesta – Yksi ihovoide ei ihmeitä tee, vaan tarvitsemme ajattelua, joka ottaa huomioon koko ihmisen kehon ja mielen. Elämässämme on tarpeita, tilanteita ja hetkiä jolloin tarvitsemme eri tyyppisiä kauneustuotteita. On tärkeää myös oivaltaa, että ravitsemus on suorassa linkissa ihon kauneuteen. Siksi yhdistämme kauneuden eri elementit tukemaan toinen toisiaan, jokaisessa moodissa eri tavoin, eri tarpeita täyttäen.”

– Anne Kukkohovi

Otin yövoiteen ja seerumin heti käyttöön ennen kuin kerkesin edes perehtyä yhtään niiden tuotelupauksiin. Ihastuin tuotteisiin päätäpahkaa, enkä yhtään yllättynyt näiden sisällöstä, kun viimein maltoin tutkia mitä näiden oikein luvataan tekevän ja mitä purkkeihin on pakattu.

Sekä seerumin, että yövoiteen kerrotaan sisältävän merifenkolin kantasolu-uutetta, joka uudistaa ja auttaa ihoa palautumaan tehokkaasti. Merifenkolin antioksidanttipitoisuus tukee ihon kollageenituotantoa ja hidastaa kollageenin hajoamista. Tuotteita kehoitetaan käyttämään vain muutama tippa kumpaakin. Minä annostelin näitä aluksi aivan liikaa, sillä koostumus on molemmissa sen verran kevyen oloinen, että ajattelin kuivahkon ihoni imevän näitä itseensä tolkuttomia määriä. Pieni määrä kuitenkin riittää kumpaakin tuotetta, ja hyvä niin, sillä tämä kosmetiikka ei ole sieltä edullisimmasta päästä.

Yövoide maksaa suunnilleen 69 euroa ja seerumi 89 euroa. Jos ihoonsa on valmis satsaamaan, tuotteita malttaa käyttää kevyellä kädellä, ja jokailtaiselta ihonhoitorutiinilta hakee nautintoa, kannattaa näihin ehdottomasti tutustua. Itse myönnän, että en olisi ehkä rohjennut ostaa näitä ensimmäistä kertaa itse, mutta päästyäni kokeilemaan tuotteita voisin kyllä jatkossa ostaa näitä ainakin jonkun alennuslappusen kera.

Tuotteet ovat tosiaan kevyen oloisia, ja varsinkin seerumi humahtaa ihooni hetkessä. Levitän seerumin jälkeen silmänympärysvoiteeni, minkä jälkeen voinkin jo hyvin levittää iholle Beauty Sleep-yövoiteen. Yövoidetta saa pyöritellä ihoon hetken. Imeydyttyään voide jättää iholle lähes mattamaisen pinnan, mutta tuntuu silti kosteuttavan ihoa syvältä. Iho tuntuu samaan aikaan kosteutetulta ja napakalta. Pidemmän aikavälin käytöllä olen huomannut myös silmänympärysihoni (oikea murheenkryynini!) muutaman syvemmän juonteen tasoittuneen hieman. Olen tosin tehokosteuttanut sy-ihoani muutenkin viime aikoina, joten osasyy voi löytyä muistakin tuotteista. Beauty Sleep-tuotteista olen joka tapauksessa saanut iholleni silminnähtävästi kuulautta, tasaisuutta ja napakkuutta. Voin harvoin sanoa näin ylistävästi mistään ihonhoitotuotteesta, joten tuntuu jopa hiukan hassulta suitsuttaa tällä tavalla jotakin. Minä olen kuitenkin aivan ihastunut näihin.

Vielä yksi mahtava asia jäi mainitsematta, nimittäin tuoksu! Tuoksu on näissä kertakaikkisen upea, hempeän ja makean hattarainen.  Pakkauksetkin ovat niin nätit, että ne tekisi mieli jättää lavuaarin reunalle koristeeksi, ellen pelkäisi niiden putoavan…

Yhdestä asiasta minun on kuitenkin kitistävä, ja se on pumppupullojen annostelumekanismi. Yövoiteen kanssa ongelma ei ole vielä suuri, mutta seerumipullo ruiskii kallisarvoisia pisaroita aivan minne sattuu. Sen lisäksi, että on ärsyttävää, kun kallista tuotetta päätyy seinälle tai lavuaariin, on myös hiukan työlästä hinkata seerumia pois hiuksista tai yöpaidalta. Tässä olisi tuotekehittelyn paikka, sillä muuten nämä ovat täyttä kultaa!

Oletteko te kokeilleet näitä? Mitä tuotteita suosittelisitte minulle Supermoodilta? 🙂

Leppoisaa sunnuntaita! Muistakaa nauttia elämästä!

*Tuotteet voitettu arvonnasta.

Luonnonkosmetiikan yövoide kuivaihoisille

Sain keväällä Turussa järjestetetystä kosmetiikkabloggaajien tapaamisesta massiivisen goodiebagin, jonka tuotteista on riittänyt ihmeteltävää ja testattavaa pitkäksi aikaa. Joitain tuotteita, kuten tämän postauksen yövoiteen, olen käyttänyt jo hyvän aikaa sitten loppuun. Tykkäsin tästä Dr. Schellerin voiteesta siinä määrin, että arvelin sen ansaitsevan oman postauksensa, varsinkin kun lupailin taannoin kirjoitella blogissa enemmän luonnonkosmetiikasta.

Dr. Schellerin kosmetiikka on sertifioitua saksalaista luonnonkosmetiikkaa. Dr. Scheller käyttää tuotteissaan erityistä PhytoSolve®-tehoaineyhdistelmää, jonka avulla kasviperäiset ainesosat saadaan vaikuttamaan iholla tehokkaammin. Dr. Schellerin tuotteet eivät sisällä silikoneja, mineraaliöljyjä, synteettisiä väriaineita, parabeeneja tai eläinperäisiä raaka-aineita. Tuotteita ei testata eläinkokeilla. Lisätietoa löytyy mm. täältä (Dr. Schellerin suomenkieliset sivut) ja jälleenmyyjät täältä.

Mustaherukkaa ja marulaa sisältävän yövoiteen luvataan virkistävän, kosteuttavan ja suojaavan ihoa. Voiteen kerrotaan täyttävän ihon kosteusvarastot ja ehkäisevän näin ensimmäisiä ryppyjä. Mustaherukkauutteen luvataan hoitavan ihoa ulkoa sisällepäin ja ihoon kapseloituvan marulaöljyn vaikuttavan sisältä ulospäin. Käsittääkseni kyseessä on juurikin tuo aiemmin mainittu Dr. Schellerin PhytoSolve®-tehoaineyhdistelmä.

En osaa ottaa kantaa siihen, toimiiko hienon kuuloinen tehoaineyhdistelmä tämän tuotteen kohdalla, mutta ihon tämä joka tapauksessa sai tuntumaan todella hyvältä! Voide on koostumukseltaan runsasta ja ihanan kosteuttavaa. Iho näytti ja tuntui aamuisin napakalta, kun se oli saanut yön aikana riittävästi kosteutta. Voide jätti levitettäessä aavistuksen rasvaisen tunnun iholle, mutta itse pidin siitä ja se on juuri se fiilis, jota kaipaan. Täyteläisyydestään huolimatta voide imeytyi hyvin.

Tuoksu on luonnonkosmetiikalle tyypillinen yrttinen ja vihreä tuoksu, mutta jotenkin poikkeuksellisen pehmeällä ja hyvällä tavalla. Minä tykkäsin tuoksusta.

Pakkaus oli mielestäni kauniin yksinkertainen, ja pakkausmuoto erittäin kätevä ja hygieeninen. Jään kaipaamaan tätä voidetta.

Onko Dr. Scheller teille tuttu sarja?

*Tuote saatu blogin kautta.