Kaikki meikkipohjatuotteeni

Kaikki meikkipohjatuotteeni

Uuden meikkauspöydän ja parempien kosmetiikan säilytysratkaisujen myötä päätin käydä vielä kerran läpi kaiken kosmetiikkani. Minulla on ylitarjontaa monessakin kategoriassa, mutta yksi pahimmista on meikkipohjat. Ei näitä määrällisesti ole mitenkään hirveästi, mutta ehdottomasti kuitenkin liikaa, kun miettii miten vähän yksi ihminen kerkeää kuluttamaan vaikkapa meikkivoiteita. Huomasin myös, että minulla on edelleen pari rasvaisemmalle iholle sopivaa meikkivoidetta, jotka ovat ajalta ennen Roaccutan-kuuria. Nykyäänhän ihoni on ennemminkin kuiva. En käy tässä postauksessa läpi peiteaineita, primereita tai puutereita.

Koska olen pyöritellyt meikkipohjatuotteitani käsissäni jo monen siivousprojektin aikana ilman että olisin kertaakaan eri kertojen välillä edes kokeillut niitä, päätin nyt vihdoin käydä ne rankalla kädellä läpi. Päätin lajitella kaikki meikkipohjani neljään eri kasaan, mutta loppujen lopuksi sainkin jaoteltua ne vain kolmeen eri läjään, koska en edelleenkään löytänyt yhtään suoraan pois lähtevää tuotetta. Yhdessä kasassa ovat ne, jotka ovat aktiivisessa käytössä ja ehdottomasti jäävät minulle. Toiseen kasaan laitoin ne, joita kokeilen vielä kerran-pari ja päätän sitten niiden kohtalosta. Kolmanteen kasaan laitoin ne, jotka haluan käyttää nopeasti loppuun, eli jotka tulevat osaksi uutta pannuprojektiani. Neljänteen kasaan minun piti laittaa ne, jotka lähtevät suoraan eteenpäin, mutta niitä ei sitten lopulta siunaantunutkaan yhtään kappaletta.

Aloitetaan meikkipohjista, joita käytän säännöllisesti tai joista en muuten halua missään nimessä luopua. Näitä on onneksi määrällisesti eniten. NARS Sheer Glow Foundation on Amerikan ostoksia, joita en ole vielä kerinnyt käyttämään juurikaan. Tiedän pitäväni tästä meikkivoiteesta, koska minulla on ollut tätä ennenkin. Sävy Mont Blanc on minulle toistaiseksi liian vaalea, ja minun onkin tarkoitus käyttää tätä enemmän talvella. MAC Studio Waterweight SPF30 Foundation on loistava kevyt ja seerumimainen meikkivoide, josta olen käyttänyt jo yli puolet. YSL Fusion Ink Foundation on myöskin kevyt ja seerumimainen. En tiedä miksi tämä on jäänyt nyt pitkäksi aikaa unholaan, koska tykkään siitä kuitenkin kovasti. Guerlain Tenue De Perfection* on luottomeikkivoiteeni silloin, kun haluan kestävän ja virheettömän pohjan. Tätä minulla oli häämeikissäni heinäkuussa.

Idun Minerals Foundationin* ja IsaDora Nude Cushionin* haluan säilyttää siksi, että ne ovat erittäin toimivia ja hiukan erilaisia meikkipohjatuotteita. Molempia tulee käytettyä harvakseltaan, mutta vaihtelua on aina hyvä olla olemassa.

Laura Mercier Illuminating Tinted Moisturizer (postaus) on edelleen tämän hetken suosikkini. Tuubi tyhjenee kovaa vauhtia, mikä on ikävää, koska en tiedä miten saan tätä jatkossa käsiini. Guerlain Baby Glow on minulle hiukan väärän sävyinen, mutta haluan ehdottomasti säilyttää tämän meteoriiteilta tuoksuvan söpöläisen kokoelmassani. Lumene Touch Of Radiance Seerumi Meikkivoide  on koostumukseltaan juuri sopivan kevyt ja luonnollinen nykyisiin mieltymyksiini. Tätä pitäisi muistaa käyttää useammin! Viimeisenä suoraan jatkoon menevistä meikkipohjatuotteista on niin ikään Amerikasta ostamani NARS Pure Radiant Tinted Moisturizer sävyssä Finland, joka sekin on minulle tällä hetkellä liian vaalea. Tämä on varmasti suosikki talvella. Minulla on tästä ja merkin Sheer Glow Foundationista postaus tekeillä.

Meikkipohjat, joiden kohtalosta en osannut päättää, olivat Estee Lauder Double Wear Light, Lumene Longwear Blur Foundation, Rimmel Insta Flawless Perfecting Radiant Skin Tint*, Lavera Natural Mousse Make-Up sekä Bare Minerals Original. Estee Lauderin ja Lumenen pohjat ovat molemmat minulle tällä hetkellä liian vaaleita, joten odottelen vielä hetken niiden kokeilemista. Ne ovat kuitenkin koostumukseltaan paremmin rasvaisemmalle iholle soveltuvia, joten voi hyvin olla, etteivät ne jää minulle testailujen jälkeen. Rimmelin kevyt meikkipohja muistuttaa hiukan kovasti hehkuttamaani Laura Mercierin Illuminating Tinted Moisturizeria, mutta ei toki yllä ominaisuuksiltaan samaan kastiin. Tähän täytyy vielä perehtyä tarkemmin. Laveran pohjan sain Pirjolta kokeiluun, ja vaikka luonnonkosmetiikan meikkivoide teoriassa kiinnostaa, en tiedä tuleeko minun käytettyä tällaista moussea. Se jää nähtäväksi. Bare Mineralsin pohjassa tökki aikoinaan sävy, mutta kokeilen sitä nyt vielä pari kertaa ja päätän sitten mitä sille teen.

Tehokäyttöön päätyvistä meikkipohjista Lumene Nude Perfection Fluid Foundation on yksi edottomia suosikkejani. Se on ihanan kevyt ja helppokäyttöinen ja tuntuu lähes kosteuttavalta. Siinä on enää jämät pohjalla, joten haluan käyttää sen nopeasti loppuun. Lumenen CC-voide on myös yksi pitkäaikaisia suosikkejani ja olen omistanut näitä ennenkin aikankin pari tuubillista. Tässäkin on enää jämät jäljellä, joten tämä kuluu loppuun varmaan alle kuukaudessa. Biotherm Skin Best CC Cream oli minulle ihanteellinen, kun ihoni oli vielä rasvaisempi, mutta nyt koen sen liian raskaaksi. Haluan kuitenkin käyttää tämänkin loppuun, koska siinä on monta kivaa ominaisuutta, joista pidän. BareMineralsin Original-mineraalipohjassakin on enää ihan hiukan tuotetta jäljellä, ja tämä vaaleampi sävy on minulle todella hyvä.

Joku saattaisi pitää tätä ”inventaariota” täysin epäonnistuneena, koska en saanut suoralta kädeltä laitettua yhtään meikkipohjaa eteenpäin. Itse olen kuitenkin tähän ihan tyytyväinen, koska ainakin näin nyt missä tällä hetkellä mennään ja mitkä tuotteet minun on syytä käyttää nopeasti loppuun. Oli myös ihan mukavaa nähdä se, etten ollut tehnyt suoranaisia hutiostoksia pitkään aikaan, vaikka nuo NARSin pohjat ovatkin minulle vielä liian vaaleita. En tiedä miten häämatkalla saatu rusketus onkin säilynyt niin hyvin, mutta en todellakaan valita. 😀

Tämän piti tosiaan olla huima inventaariopostaus, mutta saittekin nyt oikeastaan esittelyn tämän hetkisistä meikkipohjatuotteistani. Toivottavasti joku sai kuitenkin vinkkejä tai ideoita. Näkyikö seassa teidän suosikkejanne? 🙂

Ps. Huomasin jättäneeni jostain syystä pari MACin meikkipuuteria postauksen ulkopuolelle, mutta muuten tuossa pitäisi olla kaikki. MACit jäävät ehdottomasti käyttöön.

*Saatu blogin kautta.

Hehkuva iho Laura Mercierillä

Ostin häämatkalta jonkin verran meikkejä keskittyen erityisesti sellaisiin sarjoihin, joita on hankalaa saada Suomeen. Halusin myös tutustua minulle uusiin merkkeihin, joista olin kuullut lähinnä YouTuben ja blogien kautta. Yksi tällainen merkki oli Laura Mercier.

Laura Mercierin sävyttävää kosteusvoidetta hehkutetaan netissä aivan hurjasti. Valitsin itselleni kuitenkin tämän hohtavan version, Illuminating Tinted Moisturizerin, koska olen koukuttunut tällä hetkellä kaikenlaisiin kuultoa tuoviin tuotteisiin. Tämä olikin aivan nappivalinta, sillä ihastuin tähän ensikokeilusta alkaen palavasti, enkä ole käyttänyt mitään muuta meikkipohjaa nyt kuukauteen, ja se on minulle todella pitkä aika näissä asioissa.

Moni voisi mieltää tämän ehkä meikinpohjustustuotteeksi, koska tuotteen kuulto tai ennemmin jopa hohto, on todella voimakasta. Itse en koe sitä häiritsevän vahvana, vaan päinvastoin pidän siitä kovasti. Jos tämän kuitenkin erehtyy puuteroimaan kuultavalla tai vähänkään hohtavalla tuotteella, on lopputuloksena kiiltelevä ja ikävän rasvaisen näköinen iho. Testailin toissapäivänä uutta NARSin puuteriani tämän kanssa ja päädyin näyttämään aika kaamealta. Tuosta ja parista muusta NARSin tuotteesta on tulossa postaus myöhemmin.

Tuote levittyy helposti ja nopeasti ihan sormin ja sulautuu ihoon kuin unelma. Siksi tätä on hyvin nopeaa ja mukavaa käyttää.

Illuminating Tinted Moisturizer peittää melko kevyesti, mutta juuri sen verran kuin minä tällä hetkellä toivonkin meikkipohjan peittävän. Tämä häivyttää ihon sävyeroja, mutta ei kuitenkaan peitä kokonaan esimerkiksi pisamia. Iho näyttää luonnolliselta ja terveen hehkuvalta. Käyttäessäni tätä meikkipohjaa sain eräällä viikolla kuulla neljältä eri ihmiseltä näyttäväni jotenkin poikkeuksellisen hehkeältä. Minun oli ihan pakko vinkata jokaiselle kehujalle tästä tuotteesta!

Sävyltään ostamani Bare Radiance on keltapohjainen ja minulle talvella varmasti liian tumma, mutta nyt käytän tätä vielä varmaankin kuukauden verran tyytyväisenä. Reissussa tämä oli loistava myös SPF20-siojakertoimensa vuoksi. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän, jos joskus saatte mahdollisuuden! 🙂

Laura Mercierin Matte Radiance Baked Powder on melkoisen hypetetty korostustuote YouTubessa ja myös Temptalia antoi tälle täydet pisteet. Siinäpä olivatkin ehkä suurimmat syyt omaan ostopäätökseeni. En todellakaan olisi tarvinnut uutta korostuspuuteria, mutta päätin vain hemmotella itseäni häämatkan kunniaksi ja halusin toki päästä tutkimaan mikä tässä on niin ihmeellistä.

Onhan kyseessä loistava tuote, sitä ei voi kieltää. Tämä on minun mittapuullani hohdoltaan melko maltillinen ja luonnollinen, eikä tällä saa tehtyä helposti korostusövereitä. Tämä ei myöskään korosta yhtään ihohuokosia, mikä on mukava ominaisuus varsinkin hiukan rasvaisemmalla ihotyypillä. Tällä hetkellä minä tykkään käyttää todella voimakkaan hohtavia korostustuotteita, joten tämä ei ole päässyt jokaisena päivänä osaksi meikkiä, mutta varmasti tulen käyttämään tätä tulevaisuudessa paljon.

Alla olevasta kuvasta voi nähdä ihoni tämän hetkisen tilanteen. Näppyjä ei ole, mutta ihonsävy kaipaa tasoitusta. Huomasin tänä kesänä merkittävän eron auringon vaikutuksesta ihooni. En enää rusketu tasaisesti, vaan aurinko tekee ihooni lähinnä läikkiä. 30 vuotta tulikin tuossa jo mittariin keväällä. 😉

Ja iho valmiin meikkipohjan kanssa. Olen käyttänyt molempia Laura Mercierin tuotteita sekä puuteroinut ja varjostanut ihon kevyesti.

Olen niin ihastunut tähän kuultavaan lopputulokseen! 🙂

Onko Laura Mercier teille tuttu merkki? Tykkäättekö te kuultavasta vai mattaisesta ja peittävästä meikkipohjasta?

Lempeää alkanutta viikkoa! ❤