Helmikuun 2017 loppuneet

En voi uskoa, että nyt katsellaan jo helmikuun loppuneita ja maaliskuu on täällä! Kevät. ❤

Helmikuussa kulutin loppuun erityisen paljon ihastuttaneita tuotteita. Tällä kertaa mukana on myös miehen loppuneita, joita minä saatoin välillä käyttää salaa.

BullDog Original Face Wash oli minun miehelle antama lahja, josta pidin itsekin ja käytin aina silloin tällöin. Geelimäiseksi putsariksi tämä tuntui melko hellävaraiselta, eikä kuivattanut ihoa liikaa. Annostelumekanismissa olisi ollut parantamisen varaa, sillä tuubista tuli aina liikaa tuotetta kerralla. Voisin käyttää lisääkin! Niin tai siis ostaa miehelle lisää.. 🙂 3/5 Miehen mielipide: 3,5/5 ”Haju oli vähän semmonen… ja vähän kyllä kuivatti, mutta tuntui ihan miellyttävältä ja hyvin pesi.”

Garnier Micellar Cleansing Water Dry & Sensitive Skin oli perushyvä misellivesi, joka ei herättänyt suuria tunteita, mutta joka hoiti hommansa moitteettomasti. En huomannut mitään eroa alkuperäisen ja tämän kuivan ihon version välillä. Misellivesiä kuluu huomaamattomasti varmaa tahtia koko ajan. Poistan näillä meikkejä harvoin, mutta pyyhkäisen näillä aina hiusrajan ja kaulan kasvojen pesun jälkeen. 4/5

Redken All Soft Shampoo oli yksi parhaita koskaan kokeilemiani shampoita. Tämä tuoksui ihanalle ja pesi hiukset hyvin puhtaaksi, mutta jätti ne silti pehmeiksi ja hoidetun tuntuisiksi. Ostan varmasti joskus lisää! Saman sarjan hoitoaine loppui ajat sitten, koska mies oli tykästynyt siihen ja käyttänyt sen vähin äänin lähes kokonaan loppuun. 5/5

BullDog Original Shower Gel  oli myöskin miehelle antamani tuote, jota käytin itsekin silloin tällöin. Tässä oli todella virkistävä mentholinen tuoksu, joten tämä oli erityisen mukava aamuisin käytettynä. Geeli pesi ihon hellävaraisesti ja tuntui lähes hoitavalta iholla. Ostan tätäkin varmasti joskus lisää. Ainoa vikinä tulee pakkauksesta, jonka sulkijamekanismi hajosi ensimmäisestä kosketuksesta maahan. Tuo ongelma on vaivannut kaikkia BullDogin tuotteita, joita meillä on ollut käytössä. 4/5 Miehen mielipide: 4/5 ”Tää oli hyvää tavaraa ja tuoksuikin hyvälle!

Lush Snow Fairy Shower Gel on edelleen ihana suihkugeeli, jota ostan luultavasti ensi jouluna lisää. Söpön vaaleanpunainen geeli ja huumaavan makea karkkinen tuoksu piristävät suihkussa aina. 5/5

Soap & Glory Smoothie Star Deep Moisture Body Milk on uusi holy grail-vartalovoiteeni. Tässä oli ihan kaikki kohdallaan. Paksu ja lähes voimainen koostumus kosteutti todella hyvin, mutta imeytyi silti ihoon kohtuullisessa ajassa. Makea ja kermainen tuoksu muistuttaa minua jostain syystä hotellistamme Las Vegasissa. Muutenkin tämä vei minut muistoissa takaisin Amerikan reissuun, koska aloittelin tämän käyttöä siellä. Ostan tätä ehdottomasti lisää heti kun pääsen taas käsiksi Soap & Gloryyn. 5/5

Freeman Bare Foot Vanilla + Jasmin Butter Cream ei miellyttänyt minua tuoksunsa puolesta yhtä paljon kuin merkin sitruksinen jalkavoide, mutta koostumus oli tässäkin täydellisen paksu ja ravitseva. Freemanin jalkavoiteet ovat tällä hetkellä ykkössuosikkejani omassa tuotekategoriassaan, mikä ei ole ollenkaan huono juttu sarjan hinta-laatusuhteen huomioiden. 5/5

Kicks Lemongrass Body Butter tuli heräteostoksena joulun jälkeisistä alennusmyynneistä ostamani pakkauksen mukana. Sitruunaruohoisesta tuoksusta en ihan hirveästi välitä, mutta koostumus ja kosteutustehot ovat loistavat. Joku vau-efekti tästä jäi kuitenkin puuttumaan. 3/5

Ostin Kaubamajasta Tallinnasta ensimmäiset kangasnaamioni ja ihastuin ikihyväksi! Mitomo Essence Sheet Maskit Bee Venom + Gold ja Snail + EGF tulivat käyttöön ensimmäisinä, toinen minulle, toinen miehelle. Iho tuntui ja näytti naamion jäljiltä kosteutetulta, pehmeältä ja kimmoisalta vielä seuraavanakin päivänä. Onneksi näitä saa hankittua nykyisin helposti esim. Bearelilta. 🙂 5/5

Dr. Scheller Johannisbeere & Marula-yövoide on lahja ystävältä. Olen käyttänyt tätä ennekin tuubillisen ja kirjoittanut tästä myös oman postauksen. Tämä oli edelleen yhtä mahtavaa kuin muistinkin. Kosteutustehot riittivät talvellakin, tuoksu oli hyvä ja pakkaus kätevä. Voisin hyvin käyttää kolmannenkin tuubillisen. 4,5/5

Clarins Multi-Active Jour-päivävoiteen näytekokoisesta 15ml tuubista jäi päällimmäisenä mieleen hyvät fiilikset, vaikka kosteutustehot eivät olleet ehkä aivan täysin riittävät minulle. Yleensäkin Clarinsin voiteista vain ikääntyneemmälle iholle suunnatut tuotteet vaikuttavat kosteuttavan ihoani riittävästi. Vaaleanpunainen pakkaus oli syötävän suloinen ja tuoksu hyvä. 4/5

L’Occitane Amande Milk Concentrate oli ihanaa kosteusvoidetta kropalle. Pieni 20ml tuubi jätti kaipaamaan lisää. Tuoksu ja kosteutustehot olivat täysi kymppi. Ostan joskus tätä täysikokoisena, jos raaskin! 5/5

Kicks Skin Treat Sensitive Almond Hand Cream oli talvikäytössä vähän turhan kevyttä käsivoidetta, mutta tuoksu oli ihana ja tykkäsin kyllä tästä. 4/5

ThisWorks Balancing Body Lotion oli Tallinnan reissusta hotellihuoneesta napattu pikkuruinen vartalovoide, joka tuoksui hyvältä ja kosteutti kevyesti. Edelleen ThisWorks ilahduttaa joka kerta hotelleissa. 3/5

En ole ottanut joka kerta pussinäytteitä mukaan loppuneiden postauksiin, mutta tästä riitti kahdeksi viikoksi, joten tein poikkeuksen. Derma E Hydrating Eye Cream oli harvinaisen mitäänsanomaton silmänympärysvoide, joka ei kosteuttanut riittävästi sy-ihoani. Ihan kuin olisi levittänyt kevyttä apteekin perusvoidetta iholle. 2/5

L’Occitane Cherry Blossom Bath & Shower Gel tuoksui erittäin hyvältä ja vaahtosi runsaasti. Tykkäsin ja voisin käyttää lisääkin! Minipullo tuli joulukalenterista. 4/5

Herättikö joku tuote ajatuksia? Aurinkoista kevään alkua! ❤

Lokakuun 2016 loppuneet

Blogissa onkin vietetty jo tovi hiljaiseloa. Lokakuu oli minulle tänäkin vuonna aika raskas, enkä ole jaksanut keskittyä kirjoittamiseen enää työpäivien jälkeen. Elämääni liittyy tällä hetkellä pari epävarmuustekijää, joista en ärsyttävästi ainakaan vielä puhu sen enempää, mutta elän toivossa että niihin saisi pian selvyyttä ja saisin ehkä palauduttua normaaleihin kuvioihin. Joka tapauksessa on ihanaa, että lokakuu on ohitse, vaikka joudun taatusti turvautumaan tulevina seuraavinakin kuukausina luvattoman suuriin suklaamääriin pimeyden selättääkseni.

Loppuneet-postaus on tuttu ja turvallinen kuunvaihteeseen liittyvä asia, joka saa tälläkin kertaa katkaista postaustaukoni. Lokakuussa loppuikin ilahduttavan paljon kaikkea.

Marc Anthony Deep Repair-sarjan sampoo ja hoitoaine olivat nimensä mukaisesti hoitavan tuntuisia siihen pisteeseen asti, että minun piti tihentää hiusten pesuväliä näitä käyttäessä. Nämä tuoksuivat hyvältä ja pakkaukset ovat nätit, mutta en tule ostamaan näitä kuitenkaan lisää, koska eivät nämä säväyttäneet mitenkään erityisemmin.

Herbina Raikastava kuivashampoo* oli huonoin vähään aikaan kokeilemani kuivasampoo. Tätä sai suihkutella tukkaan omaan makuuni liian suuren määrän, jotta klähmäisyys lähti tukasta. Tämä myöskin jätti hiuksiini harmaita läikkiä ja tuoksukin tökki. Ei jatkoon.

SebaMed Face & Body Wash on tuttu tuote vuosien takaa, enkä tajua miksi olin unohtanut pitkäksi ajaksi tämän erinomaisuuden. Meillä kuluu niin paljon kakkosvaiheen kasvoputsaria, että päätin ostaa jotain riittoisampaa pesuainetta ja päädyin tähän SebaMediin. Kasvojen lisäksi käytämme tätä miehen kanssa koko kropalle. Tämä korvaa meillä kolme tuotetta, joten tulen ostamaan tätä ehdottomasti lisää jatkossakin ja uusi jättitonkka on itse asiassa jo korkattu.

Dermosil Suihku -ja kylpyöljy mandariinin (tai minun mielestäni viinikumin) tuoksuisena kului pääasiassa miehen käytössä, koska oma innostukseni siihen loppui lyhyeen. Öljyisyys oli lopulta vain jotenkin liikaa minulle, ja niin paljon mieluisammat suihkugeelit odottivat käyttöä, että luovutin.

Sephora Strawberry Moisturising Body Lotion oli huhtikuisen Gdanskin reissun ostoksia. Rakastan tämän tuoksua sen herättämien muistojen vuoksi, mutta superkevyt koostumus ei riittänyt minulle tällä hetkellä.

Dermosil E-Vitamiini Ihonhoitovoide on ehkä hiukan tylsä tuote, mutta tykkään kovasti sen tuoksusta ja kosteutustehotkin riittivät vielä alkusyksystä. En nyt heti ole hankkimassa uutta puolen litran purkkia, mutta varmaan taas joskus kyllä.

Lushin tuotteista minulta loppui viime vuonna näihin aikoihin hankkimani Christingle Body Conditioner. Hammastahnalta näyttävä ja tuoksuva suihkussa käytettävä vartalovoide jätti iholle vahvasti viilentävän tunteen ja kosteutti tehokkaasti. Tykkäsin! Myös pari hierontapalaa loppui. Sekä Hottieta, että Shades Of Earl Greytä löytyy meiltä edelleen jemmoista ja käytämme ne tyytyväisinä pois. Hyvä että näitä tuli joskus hamstrattua alennusmyynnistä! 😀 Lämmittävä Hottie taitaa olla sekä miehen, että minun suosikki.

Degreen deodorantti tunnetaan Suomessa Rexonana, ja tämä yksilö onkin ostettu Jenkeistä. Kooltaan tämä on suurempi kuin Suomessa myytävät vastaavat. Minulle jäi tästä päällimmäiseksi mieleen se, että tämä tärveli monta mustaa paitaani kainaloiden kohdalta, sillä tämä jätti niihin pysyvät vaaleat läikät. En tule varmaan ihan lähivuosina ostamaan stick-deodorantteja kiitos tämän kokemuksen.

Kicksin oman sarjan Fresh Green Hand Cream oli turhan kevyttä lirua, joten se ei pääse jatkoon.

Freemanin Bare Hands Hand & Cuticle Renewal Scrub kesti käytössäni useita vuosia ja loppui nyt viimein. Tämä on todella tehokas ja kaikin puolin mainio tuote, mutta luovun mielelläni kaikista tällaisista hiukan harvemmin käytettävistä, erityisemmistä tuotteista, sillä haluan edelleen vähentää omistamaani kosmetiikkaa, ja käsikuorinnan voi hyvin tehdä ihan vartalokuorinnoillakin.

Lidlissä myytävät Isereen puhdistusliinat ovat halpoja ja hyviä, joten ostan niitä ehdottomasti jatkossakin.

Dermalogica Daily Microfoliant-kuorintajauhe oli käsittämättömän riittoisaa tavaraa. Tämä oli jo ainakin kolme vuotta vanhaa, joten hyvä että loppui viimein, vaikka jäänkin tätä kaipaamaan. Iho jäi tämän jäljiltä pehmeäksi ja siloiseksi, vaikka itse tuote olikin hellävarainen.

Ahava Purifying Mud Mask*  oli savinaamioksi yllättävän hellävarainen, eikä kuivattanut viiden minuutin  vaikutusajalla ihoani erityisemmin. En huomannut tämän tekevän iholleni oikein mitään, jos rehellisiä ollaan, mutta miehen t-alueelle tämä sopi hyvin. Kasvonaamion tyhjäksi saaminen on minulle harvinaista ja siksi ah niin riemastuttavaa!

Colosén Puhdistusemulsio* oli positiivinen yllättäjä. En ole ollut vuosiin puhdistusmaitojen ystävä, mutta tästä tykkäsin. Tämä toimi tehokkaana ykkösvaiheen putsarina meikkien poistamisessa. Tuoksu oli melko vahva, mutta pidin siitäkin. Korkkasin tämän jälkeen yllättävää kyllä jälleen puhdistusmaidon käyttööni, joten tämä pehmitti minut näköjään taas pitkästä aikaa emulsiomaisten meikinputsareiden käyttäjäksi.

Sensain näytekokoinen Emulsion (Moist)* oli ihmeellisen riittoisaa. Kosteutustehot eivät riittäneet minulle loppusyksystä enää, mutta kesällä tykkäsin tästä kovasti.

Dermakey Skin  Elixier 3D Perfectioner-seerumi päätyi minulle aikoinaan korealaisen MemeBoxin mukana. Tykkäsin tästä todella paljon, mutta silti se lojui luvattoman kauan laatikon pohjalla ja oli taatusti jo parhaat päivänsä nähnyt. Tämä oli voimakkaasti kosteuttava ja heleyttävä seerumi, joka muistuttaa minua hiukan Guerlainin Meteoriitti-seerumista. Käyttäisin tätä mielelläni lisääkin, mutta saatavuus Suomeen on tällä hetkellä heikko.

Lumene Bright Now Vitamin C Sleeping Creamissa oli kaikki kohdallaan: kosteutustehot, tuoksu ja hinta-laatusuhde. Voisin ehdottomasti ostaa tätä joskus lisää.

Colosé Créme Egalisante* eli suomennettuna 24h-Erikoishoitovoide oli todella tuhtia ja ravitsevaa. Käytin tätä yövoiteena ja ihoni tykkäsi. Purkki hajosi kannestaan, joten aivan tämän näköinen tuote ei ollut alunperin. Colosén tuotteista voi lukea enemmän aiemmin kirjoittamastani postauksesta.

Pari meikkituotetta ja näytettäkin pääsi loppumaan. Clarins Wonder Perfect Mascara on luultavasti päätynyt minulle jonkin lahjapakkauksen kylkiäisenä. Sääli, että tämä kerkesi odotella käyttövuoroaan ja kuivua niin kauan, sillä tämä osoittautui aivan loistavaksi maskaraksi – juuri sellaiseksi, josta pidän tällä hetkellä. Wonder Perfect Mascara pidensi ja tuuheutti ripseni nätisti, ei sotkenut, ja se oli helppoa pestä pois. Kerkesin käyttää tätä vain kuukauden verran kunnes se kuivui liiaksi. Jonain päivänä ostan tällaisen uuden, sillä tämä ansaitsee ehdottomasti uuden mahdollisuuden.

Avonin Luxe-huulipuna* sävyssä Berry Tint oli vakiohuulipunani elokuisella häämatkallamme. En todellakaan saa usein kulutettua huulimeikkejä loppuun, mutta tämän paksu ja hieman vahamainen koostumus oli ripeästi kuluvaa lajia. Kulutin kuvaamishetken jälkeen vielä huulipunan rippeet loppuun, eli en huijannut, kuten kuvasta voisi epäillä. 😉

Käytin pois muitakin kosmetiikkanäytteitä, mutta nämä kaksi tekivät minuun erityisen vaikutuksen ja pääsivät blogiin asti tutkittaviksi. En ihmettele enää yhtään, miksi Sisleyn Black Rose Cream Mask on niin kehuttu tuote. Tämä todellakin teki kaiken mitä lupasi, eli kosteutti, silotti ja teki ihon välittömästi kimmoisan näköiseksi ja tuntuiseksi. Ostaisin tätä heti tuubillisen, ellei hinta ylittäisi kipurajaani. Biothermin Blue Therapy Serum-In-Oil oli myöskin ihastuttavan kosteuttava tuote, joka sai ihon tuntumaan todella hyvältä. Tätä voisin harkita joskus ostavani ihan täysikokoisen pullollisen.

Jopas oli taas loppuneita!

Miten teidän lokakuunne sujui? Miten te pidätte itsenne toimintakykyisenä näin synkkänä vuodenaikana?

*Tuote saatu blogin kautta.

Tammikuun 2016 loppuneet

Vuoden ekat loppuneet! Nämä ovat suosikkipostauksiani tehdä, koska urakan päätteeksi saan aina laittaa kierrätykseen minua syvästi häiritsevät roskat. Huomaa, että alan olla jo aika kevätfiiliksissä, koska minun tekisi taas mieli käydä koko asunto läpi ja pistää kaikki turha tavara eteenpäin. Löysin taas masentavan paljon vanhaksi mennyttä kosmetiikkaakin…

Tammikuussa loppui kaikkea tosi kivasti, ja muutama purkki tyhjeni jo tuossa helmikuun ihan ekoina päivinä. Ennustan ensi kuullekin hyvää saldoa! Tammikuu meni siis pitkälti ostolakkoillessa, ja sen kyllä aina huomaa näiden loppuneiden kohdalla. Niitä on huomattavasti enemmän. (Tai ainakin minusta tuntuu siltä.)

Matrixin Total Results Moisture Shampoo ja Moisture Conditioner olivat löytö jonkin kampaamotuotteita myyvän liikkeen alekorista. Taisin maksaa näistä kuusi euroa kappaleelta, joten ainakin hintaansa nähden nämä olivat todella hyviä. Tartun hiusasioissa kaikkeen mikä lupaa kosteuttaa hiuksia, ja tämä kaksikko teki sen mitä lupasi. Tukka tuntui näiden käytön jälkeen pehmeämmältä ja jopa oikeasti hiukan kosteutetummalta. Kasvatan tukkaani jälleen ja se alkaa olla aika kamalaa heinää latvoista. Tällä hetkellä en muuten omista enää ainoatakaan täysikokoista hoitoainetta, jes! 😀

Naturaliumin Mango-suihkugeelistä* olen kirjoittanut enemmän täällä. Tästä tulee elämäni paras kesä mieleen, mikä on aika mahtava juttu. Onneksi minulla on tämän tuoksuisena vielä iso pönikällinen vartalovoidetta.

Lushin The Comforter Shower Cream tuoksui ihanalta! Aivan pikkuriikkisen häiritsevää tuotteessa oli sen hetkellisesti ihoa värjäävä pinkki väri ja pullon pohjalle lojumaan jäävä hile, mutta annan ne anteeksi muuten ihanalle tuotteelle. Voisin kyllä ostaa tätä lisää sitten, kun kaikki entiset suihkugeelini noin kahden vuoden kuluttua ovat loppuneet, koska tuoksu on niin herkullinen.

Laveran Smoothing Body Scrubista olen tehnyt postauksen jo aiemmin ja sen voi käydä lukemassa täältä. Minulle on päässyt kasaantumaan kuorivia suihkugeelejä, joten en ole varmaankaan hetkeen ostamassa tällaista lisää, vaikka tykkäsinkin tuotteesta loppua kohden koko ajan enemmän ja enemmän.

Clean Skin Soft Body Lotioniin liittyi vahvasti sekä ihastusta, että pettymystä. Rakastuin voiteen tuoksuun niin, että olin jo laivalla kiikuttamassa kassalle Clean Skin-hajuvettä. Tuoksu on pehmeän naisellinen ja kaikin puolin ihana. Voiteen koostumus oli suuri pettymys, sillä tämä rullautui ihollani, vaikka olisin annostellut tätä kuinka varovaisesti tahansa. En tiedä oliko tuote jo vanhentunut, koska tämä oli ostettu alennusmyynneistä noin vuosi sitten. Sääli. Sen tuoksun aion kyllä vielä joskus hankkia.

Urtekramin Nordic Birch Body Lotionin ostin Juillen suosittelemana ja täytyy todeta, että en joutunut pettymään! Tämä oli todella hyvä ja edullinen luonnonkosmetiikan peruskosteuttaja, jolla rasvasin kroppaa ja käsiäni todella mielelläni. Tuoksu oli sopivan mieto, joten siihenkään ei ihan heti kyllästy. Ostan tätä varmasti lisää taas, kun tarvetta kosteusvoiteille tulee.

Freeman Bare Foot Lime + Coconut Butter Cream taitaa olla nykyisin suosikkijalkavoiteeni. Sain alunperin tällaisen blogin kautta kokeiluun, mutta ostin aika pian sen loputtua uuden tilalle. Sotken tällä asuntoni lattiat, kun kuljen tahmaisin jaloin nukkumaanmenoajan jälkeen ympäriinsä, mutta omapa on syyni. Jaksan pyyhkiä lattiat, kun tiedän saavani jalkani pehmeiksi ja kosteutetuiksi. 😉 Tämän pehmeän kermainen tuoksu on aivan omaa luokkaansa. Ostan jatkossakin lisää!

Kaivoin pahimpien pakkasten jälkeen esiin pitkään testausta odottaneet Iroha Naturen kosteuttavat hanskat*. Käsineiden sisällä oleva ihanan tuoksuinen seerumi hoiti käteni kuntoon nopeasti ja käyttö oli aika hauskaa. Saipa näistä osansa Mr. Kameleonttikin. Saatan kirjoittaa näistä oman postauksensa myöhemmin.

Neogen Dermalogy Rough Foot & Knee Scrub on peräisin MemeBoxista, jota ei enää nykyisin saa tilattua Suomeen. Tämä oli erittäin tehokas kemiallisesti kuoriva tuote, joka säännöllisellä käytöllä vaikutti hämmästyttävän hyvin jalkojeni ihon kuntoon. Iho oli pehmeä ja sileä. Harmi, että tämä loppui!

Inglotin käsidesistä ei ole kummempaa sanottavaa. Tuoksu oli hyvä, teho tavanomainen ja tuubi epäkäytännöllinen ja ajoittain vuotava.

Taas loppui myös yksi Lumenen vedekestävälle silmämeikille tarkoitettu puhdistusaine. Ostin vaihteeksi tämän tilalle Garnierin silmänmeikinpoistoaineen, mutta palaan kyllä tämän Lumenen pariin. Tällä lähtee kaikki silmämeikki vaivattomasti ja hellävaraisesti. Käytättekö te muuten aina silmänmeikinpoistoainetta? Olin yllättynyt miten monet eivät käytä, kun jostain luin aiheesta.

Cattierin vaahtoputsaria* oli mielenkiintoista kokeilla, sillä minulla ei ole aiempaa kokemusta luonnonkosmetiikan vastaavista tuotteista. En kokenut tätä kovinkaan tehokkaaksi, mutta sitäkin hellävaraisemmaksi kylläkin. Saatoin kokea tuotteen hieman tehottomaksi sen vuoksi, että käytin tätä usein kakkosvaiheen putsarina juuri silloin, kun minulla oli ollut kasvoilla vahva meikki jonkin keikan tai juhlien jälkeen. Puteli kun oli minulla aina reissuissa mukana. Tämä olisi varmasti ollut minulla parempi aamuputsarina, sillä tätä nykyä minulla on huono tapa pestä kasvojani aamuisin liian vahvoilla aineilla.

Frantsilan Nuorekas Hehku Tehovoide* oli loistava voide paukkupakkasten aikaan. Kirjoitin siitä hetki sitten enemmän täällä. Voide oli todella ravitsevaa ja paksua, mistä ihoni todella tykkäsi. Pakkaus on todella suloinen myös. Voisin ostaa lisää!

Sitten kasa loppuneita meikkituotteita ja huulirasvoja.

Max Factorin Masterpiece Transform High Impact Volumising Mascara oli jo toinen tätä lajia käyttämäni ripsiväri. Tämä yksilö oli lahja ystävältäni Pirjolta. Tässä on kaikkea, mitä ripsiväriltäni toivon, eli tämä pidentää, tuuheuttaa massiivisesti, on helppoa kerrostaa ja helppo pestä pois, mutta tämä kuivuu kamalan nopeasti. Kuivuneella maskaralla saan ripsistä aikaan epäsiistit hämähäkinkoivet. En siis luultavasti viitsi ostaa tällaista itse, koska nykyisillä markettiripsivärien hinnoilla tuotteesta mielellään nauttisi pidempään kuin pari kuukautta. Minulla on siis ristiriitainen suhde tähän tuotteeseen.

MACin Eyebrows-kynät ovat parasta mitä tiedän kulmien meikkaamiseen. Uusi on taas ostettava pian.

Myös MACin Prep + Prime Lip on luottotuotteeni, jota ostan aina uudelleen ja uudelleen. Uusi pohjustaja onkin jo korkattu ja käytössä.

Clarins Instant Light Lip Balm Perfector sävyssä 01 on myös lahja Pirjolta. Kiitos! ❤ Minulla oli ennestään jo tällainen punainen, mutta ihastuin tähän hennon pinkkiin sävyyn siinä määrin, että käytin tämän pois ennätysajassa. Voisin jopa kuvitella ostavani uuden joskus, sillä tämän helpompaa ja hoitavampaa huulimeikkituotetta ei tule usein vastaan. Jäin koukkuun myös tuotteen ihanaan toffeen tuoksuun. Myös hylsy miellyttää kovasti.

Sain viime kesänä testiin useampia Crazy Rumorsin huulirasvoja, mutta ainakin Chocolate Strawberry taitaa olla itse ostamani. Mocha, suosikkini, on ehkä saatu. Nämä ovat huippusuloisia ja myös mukavan tehokkaita huulivoiteita, joissa on todella valinnanvaraa tuoksujen suhteen. Ostan näitä varmasti lisää jatkossa, olenhan testannut ehkä vasta seitsemää makua. 😉

Viimeisenä roskien yhteiskuvasta unohtunut Batisten Tropical-kuivasampoo. Tuoksu ei ollut mieleeni, ja tämä jätti tukkani ikävän harmaaksi, joten en tule ostamaan lisää. Tämä taisi olla ensimmäinen Batisten kuivasampoo, johon olin pettynyt.

Näkyikö tuotteiden joukossa omia suosikkejanne tai inhokkejanne? 🙂

*Tuote saatu blogin kautta.

Heinäkuun 2015 loppuneet

Heinäkuu hujahti minulta ohi aivan hetkessä. Vaikka käytin kosmetiikkaa laiskanpuoleisesti ja innostumatta oikeastaan mistään uusista innovaatioista tai uutuustuotteista, tyhjeni noita purkkeja silti ihan mukavasti. Lomalla kosmetiikkaa tulee usein käytettyä vielä rennommin kuin arkena, mutta luulen silti ryhdistäytyväni ainakin ihonhoitopuolella tulevan kolmen viikon lomani aikana. Mennäänpäs heinäkuun loppuneisiin!

Kirjoitin Avonin Supreme Oils-kaksikosta enemmän täällä. Kehuin näitä kavereita postauksessa, mutta loppua kohden nämä alkoivat jo kyllästyttää ja tuntua liian peseviltä ja kuivattavilta. Mielipiteeni muutos ei syntynyt aivan itsestään, vaan tuotteita hetken aikaa lainannut toinen henkilö alkoi valitella ilmiötä, jolloin minäkin havahduin siihen. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että olen kesän aikana joutunut pesemään hiukseni lähes päivittäin, ja päänahkani ja tukkani eivät ole koskaan tykänneet sellaisesta.

Paul Mitchellin Heat Seal-lämpösuojasuihke kesti käytössäni ainakin kaksi vuotta, eli kyseessä oli superriittoisa tuote. Jossain vaiheessa jo toivoin tämän loppuvan, jotta pääsisin kokeilemaan uusia tuotteita. Tämä toimi moitteettomasti, mutta en osaa sanoa oliko tämän jotenkin parempaa tai huonompaa kuin muut vastaavat tuotteet, minulla kun on kovin vähän näistä kokemusta. Tuoksu oli mieto ja raikas, ja suihke tuli pullosta sopivan kevyenä sumuna. Seuraavaksi käytän pois vanhan L´anzan jämän pois ja investoin sitten taas johonkin vähän parempaan kampaamotuotteeseen, ehkäpä Ilonan suosittelemaan KMS:n tuotteeseen.

Clean Warm Cotton Bath & Shower Gel on yksi parhaita koskaan käyttämiäni suihkugeelejä. Koostumus on hyvä ja pesevä ja pakkaus kaunis, mutta se TUOKSU. Tämä tuoksuu taivaallisen raikkaalle ja puhtaalle, ja tuoksu jää leijumaan pitkäksi ajaksi kylpyhuoneeseen ja sen voi aistia myös iholta. 547 millin pakkaus on ostettu edelliskesänä Kicksin alennusmyynneistä loistavaan alehintaan, mutta voisin kuvitella ostavani tätä vielä joku päivä lisää, vaikka joutuisin maksamaan täyden hinnan. Arvelisin Cleanin suihkugeelien maksavan reilu kolmekymppiä? Tämä oli todella riittoisaa.

Nivean Stress Protect antiperspirantti on luottodeodoranttini, ja tämä on todennäköisesti jo kymmenes käyttämäni pullo. Teen välillä syrjähyppyjä tämän luota, mutta palaan aina lopulta käyttämään tätä. Postaus löytyy täältä.

Vaseline Intensive Care Essential Healing Non-Greasy Lotion* lupasi tehokasta syväkosteutusta iholle, mutta minä en päässyt tarkkailemaan ihossani mahdollisesti tapahtuvia muutoksia säännöllisesti, sillä voiteen tuoksu oli niin vahva, että käytin tätä vain satunnaisesti jaloille. Sääli liian voimakkaasta tuoksusta, koska tässä olisi voinut olla potentiaalia pehmentämään myös koppuraisia käsivarsiani. Ei jatkoon.

Louis Widmerin Vartaloemulsio normaalille ja kuivalle iholle* oli täydellisyyttä hipovaa ja ostaisin sitä heti lisää, ellei normaalikokoisen pullon hinta 25e pakottaisi minua harkitsemaan ostopäätöstä uudelleen. Voiteessa oli kaikki kohdallaan: pehmeä, hyvin levittyvä ja imeytyvä koostumus, raikas ja herkullinen tuoksu, sekä ihoa todella tehokkaasti pehmentävä vaikutus. Ehkä jonain päivänä vielä raaskin ostaa tätä täysikokoisen pullon, jota käytän säästeliäästi vaikka vain ihoni pahimpiin ongelmakohtiin.

Freemanin Bare Foot Lime + Coconut Butter Cream* oli todella mielenkiintoinen uutuustuote, johon tykästyin todella. Tämä on siis jalkavoi, eli ihanan paksua ja lähes lohkeilevan tuhtia tavaraa. Voita sai levitellä koipiin hiukan tavallista hartaammin, jotta voi pehmeni ja levittyi iholle nätisti, mutta tuote kuitenkin imeytyi yllättävän nopeasti. Jalanpohjat pysyivät ihanan pehmeinä. Kermainen kookos ja kirpakka lime toimivat tuoksussa erinomaisesti, joten tuoksukin saa minulta kiitosta. Aion ehdottomasti ostaa tätä lisää ehkäpä jo seuraavalla kauppareissulla!

LV:n Hoitava käsivoide* oli mukava perustuote, joka hoiti hommansa hyvin, mutta ei jättänyt jälkeensä suurempia mielikuvia tai vau-efektejä. Tuoksuton voide kosteutti mukavasti ja imeytyikin kiitettävän nopeasti.

Clinique Clarifying Lotion 2-kasvovesi oli luottotuotteeni pitkään, kun taistelin vielä aknen kanssa. Pullon pohjalla pyöri vuoden verran harmittavat jämät, joten päätin käyttää tuotteen vihdoin pois kaulalla ja satunnaisten näppyjen kohdalla (kyllä, niitä on taas alkanut ilmaantua!). Tämä on minulle liian kuivattavaa, joten en ostaisi lisää tällä hetkellä.

Elizabeth Ardenin All Gone Eye And Lip Makeup Remover oli perushyvä kaksifaasinen putsari. Tämä ei yltänyt suosikkini Lumenen vedenkestävän silmämeikin poistoaineelle, joten tuskin ostan lisää. Kätevän pullon säästän reissuja varten.

Yllättäen loppui myös yksi kynsilakka. L´Oréalin 7 in 1 Saviour-aluslakka toimi minulla niin hyvin, että voisin ostaa sitä joskus lisääkin. Sitä säännöllisesti käyttämällä sain kynsiini vahvuutta ja lisää pituutta. Pullo oli sopivan pieni, joten sain sen käytettyä lähes täysin loppuun ennen jämien paksuuntumista pullon pohjalle. Tämän päällä pysyivät myös värilakat mukavasti, vaikka monet aluslakat eivät minulla toimi niin.

Dermalogican Precleanse Wipesit sain ystävältäni Pirjolta. Halusin kovasti pitää näistä ökyhintaisista puhdistusliinoista, mutta en löytänyt näistä sitä juttua, miksi itse hankkisin näitä. Nämä olivat makuuni hiukan kuivia, eivätkä näin ollen poistaneet meikkejä kovinkaan tehokkaasti. Ihon nämä jättivät kuitenkin mukavan pehmeäksi. Kokeilin näitä joka tapauksessa erittäin mielelläni, joten kiitos Pirjo! 🙂 Näytepussukoiden käyttäminen harmittaa nyt hiukan, koska olen lähdössä kohta reissuun, jossa nämä olisivat olleet enemmän kuin käteviä.

Näkyikö tuttuja tai kiinnostavia tuotteita?

Hyvää alkanuttta viikkoa! 🙂

*Tuote saatu blogin kautta.