Kesäkuun 2019 loppuneet

Kesäkuun 2019 loppuneet

*Postaus sisältää pr-näytteenä saatuja tuotteita, jotka on merkitty erikseen tähdellä.

Keskeytän blogihiljaisuuttani sen verran, että esittelen kesäkuun loppuneet tuotteet. Palan halusta saada nämä pois nurkista pyörimästä ja onhan se mukavaa kommunikoida pitkästä aikaa teidänkin kanssanne vaikka näin vähäsenkin. Loma blogista ja liiallisesta koneella istumisesta on tehnyt minulle todella hyvää ja aion edelleen jatkaa samaa rataa määrittelemättömän ajan.

Kirjoittelin The Body Shopin loistavasta Skin Defence Multi-Protection Essence-aurinkosuojasta hiljattain täällä. Tämä oli jo toinen käyttämäni tuubi ja tulen ostamaan tätä jatkossakin lisää.

Kivvi Pigmentation Spot Reducing Facial Serum oli mielenkiintoinen tuttavuus itselleni ennestään vain nimenä etäisesti tutulta merkiltä. En huomannut hauskan kirpeän tuoksuisen seerumin häivyttävän pigmenttiläiskiäni, mutta pidin tämän kosteuttavasta ja mukavan kevyestä koostumuksesta. Koostumus muistutti itse asiassa melko paljon Laveran Hydro Effect-sarjan seerumia.

Matkakokoinen Clarins Hydra-Essentiel-kasvovoide oli yllättävän riittoisa ja miellyttävä kasvovoide. En kuitenkaan osta nykyisin näin silikonisia voiteita.

*Lavera Hydro Effect Day Cream oli itselleni hyvin ristiriitaisia tuntemuksia herättävä tuote, sillä tavallaan pidin siitä kovasti, mutta samaan aikaan toivoin jatkuvasti sen loppuvan. Hydro Effect-linja on ehkä kokonaisuudessaan sarja, joka ei riitä kosteuttamaan ja ravitsemaan ihoani tarpeeksi. Haluaisin pitää linjan tuotteista, mutta ne eivät vain keveydessään ole minulle paras vaihtoehto.

Evolve Multi Peptide 360 Moisture Cream oli suuri pettymys, sillä vaikka sen tuhti koostumus oli valtavasti mieleeni, oli sen haju jotakin niin karseaa, että en näin jälkikäteen ymmärrä miten ikinä sain käytettyä 30-millisen purkin loppuun.

L’Occitanen matkakokoinen Cleansing Water-misellivesi oli todella kätevä reissussa, mutta tästä ei jäänyt kummempia muistikuvia. Tämä taisi tuntua aavistuksen kosteuttavalta.

*Cattier Cleansing Foam oli todella hellävarainen, miedosti ruusulle tuoksuva vaahtoputsari, jota suosin erityisesti aamukäytössä sen hellän pesutehon vuoksi. Tämä oli kaikin puolin mukava, mutta ei mikään suuria tunteita herättävä tuote. Voisin käyttää lisääkin ehdottomasti.

Sunday Riley Ceramic Slip Cleanser on todella hehkutettu putsari, mutta minulle se oli pettymys. Liukkaan geelimäinen koostumus ei ollut mieleeni ja lisäksi tämä tuntui liian pesevältä.

Dabba Chamomile Floral Water tuoksui kammottavan hiivaiselle, mutta tuntui iholla kosteuttavalta ja rauhoittavalta. Voisin ehkä tehdä tuttavuutta Dabban muiden kukkaisvesien kanssa, mutta tämä yksilö ei tule enää pääsemään uusintakierrokselle. Harvinaisen pahan hajuinen kosmetiikkatuote kerrassaan!

Ostin talvella innoissani testiin ison kasan Evolven tuotteita ja suurin osa niistä oli valitettavasti hiukan pettymyksiä. Evolve Tropical Blossom Body Polish ei kuulu pettymyksiin, vaan annan sille täyden kympin. Sen kuorintatehot olivat loistavat, mutta samalla se jätti ihon ravitun ja jopa hiukan öljyisen tuntuiseksi. Trooppinen tuoksukin oli hyvä. Tätä voisin ehdottomasti ostaa lisää.

Evolve Citrus Blend Aromatic Wash oli ihan ok tuote, mutta kuitenkin auttamattoman tylsä. Odotin tuoksulta piristävää kirpeyttä, mutta se olikin lähempänä hapanta. Pesutehoista ei ollut erityisempää mainittavaa, mutta siirsin tämän melko nopeasti suihkusta käsisaippuaksi.

L´Occitane Amande Shower Oil on pitkäaikainen suosikkini, jota minulla on oltava aina jemmassa. Yksi parhaita kokeilemiani suihkuöljyjä. Mantelisen tuoksun kanssa minulla on myös huonot hetkeni, mutta suurimman osan vuodesta rakastan sitä. Matkakoko oli erikätevä.

Korresin vartalovoiteissa on aina todella voimakkaat tuoksut, eikä White Blossom Body Milk tehnyt poikkeusta tähän. Voimakkaan tuoksun lisäksi näissä on todella mukavan runsaat ja ravitsevat koostumukset, ja siksi käytän näitä aavistuksen liian vahvasta tuoksuelämyksestä huolimatta. Näitä löytyy vielä jemmoista useissa eri tuoksuissa.

Clarins Roll-On Deodorant on ikisuosikkini, jota olen käyttänyt valehtelematta lähemmäs 20 kappaletta. Paras, ihana, mahtava. Tämä ei petä eikä jätä koskaan pulaan. Ostan lisää aina.

SB Finland Piparminttu Jalkabalsami on pienen kotimaisen luonnonkosmetiikkafirman taidonnäyte loistavasta jalkavoiteesta. Minttuinen voide ravitsi jalkojen ihoa tehokkaasti ja tuoksui ihanalta. Ostan ehdottomasti joskus lisää.

L’Occitanen shampoot ovat olleet kovasti mieleeni ja niin oli tämä matkakokoinen 5 Essential Oils Shampookin. Melko peseviä nämä kyllä ovat, joten herkempi päänahka saattaa äityä kutiamaan.

Evolve Superfood Shine Conditioner tuoksui taivaalliselle, mutta sen hoitotehot eivät riittäneet pitkiin hiuksiini. Kaipaan silottavampaa ja hoitavampaa tuotetta. Tuoksun vuoksi voisin ehkä ostaa tätä silti uudelleenkin.

EkoPharma Tuuheuttava vadelmahoitoaine oli löytö entisten ja nykyisten blogikollegoiden tapaamisen kosmetiikan vaihtokasasta. Tuote oli itselleni aivan loistava löytö, sillä olin alkukesästä valtavan kiinnostunut kotimaisesta luonnonkosmetiikasta. Itse hoitoainekin oli oikein kelvollista, vaikka en kaipaakaan yhtään lisää tuuheutta tukkaani. Tämä oli positiivinen yllättäjä.

Four Reasons Moisture Shampoo oli pesutehoiltaan tehokas ja tuoksultaan aavistuksen liian voimakas perusshampoo. En huomannut tämän tuotelupauksestaan huolimatta kosteuttavan hiuksiani.

Olen pitänyt kaikista muista kokeilemistani Whamisan tuotteista, mutta Whamisa Organic Flowers Hydrogel Mask-kangasnaamiosta en keksi mitään hyvää sanottavaa. Naamio ei istunut kasvoilleni ja seerumi tuntui iholla limaiselta. Näin korkeaan, noin 10 euron hintaan olisin toivonut parempaa käyttökokemusta.

Barrisom Water Bomb Jelly Mask edusti Whamisan karvaan pettymyksen jälkeen onneksi kaikkea mistä kangasnaamioissa pidän. Naamio istui kasvoille hyvin ja tuntui mukavalta iholla. Seerumi oli silkkisen tuntuista ja iho jäi hyvinvoivaksi ja hyvän tuntuiseksi. Näitä minulle lisää, kiitos!

Essien pikakuivattajat ja aluslakat ovat nykyään suosikkejani ja ostan niitä jatkuvasti uudelleen. Olen onnekkaasti lopettanut täydellisten alus -ja päällyslakkojen etsinnän, sillä olen löytänyt parhaat.

Dr. Lipp Original Nipple Balm oli tehokas ja näppärän pienikokoinen tuote käsilaukkuun. Käytin tämän lähinnä huulille.

L’Occitane Immortelle Divine Youth Oil oli aivan ihana kasvoöljy, jota voisin helposti käyttää täysikokoisen pullollisen. Tässä oli aivan ihana tuoksu ja öljy tuntui oikeasti imeytyvän nopeasti tehden ihosta ravitun ja hoidetun.

Käytin kesäkuussa pois suuren kasan näytteitä ja tässä taitaa olla vain pieni osa niistä. Jonkinlainen kosmetiikan vähennysinnostus nostaa jälleen päätään ja se on helppoa aloittaa näistä.

Heinäkuussa loppui iso kasa kaikkea ja elokuussakin on kerinnyt loppua jo monenlaista, sillä vaikka olen blogin puolella ollut hiljaa, olen kyllä käyttänyt kosmetiikkaa tavalliseen tapaan. Heinä -ja elokuu ovat olleet kosmetiikkashoppailun rintamalla vuoden hiljaisimpia kuukausia ja hyvä niin, sillä kaikkina muina kuukausina minulla onkin lähtenyt aivan lapasesta. Välillä oikein hyvä näinkin.

Helmikuun 2018 loppuneet

Muutimme maalis-huhtikuun vaihteessa ja minun ei missään nimessä ollut tarkoitus raahata uuteen asuntoomme vanhoja purkinraatoja. Toisin kuitenkin kävi, ja huomasin kantavani uuteen kotiin kassikaupalla loppuneita. Uudessa kodissa minulla on kokonainen huone pyhitettynä mille ikinä haluankin huoneen pyhittää, ja luonnollisesti sinne ovat kasautuneet kaikki kosmetiikkani ja meikkini suloisessa kaaoksessa. Tarkoitukseni on järjestää huoneesta viihtyisä meikkaus -ja työskentelypiste, sillä sen valaistus on kattoikkunoineen aivan täydellinen kuvaamiseen ja kaikkeen missä tarvitaan paljon valoa.

Postauksen kuvat on otettu harmaan pilvisenä päivänä, mutta silti valoisuus on näinkin hyvä. Oikea onnenpotku tuo uusi huoneeni! Jospa hyvät puitteet vielä alkaisivat näkyä täällä blogissa ennen vauvan syntymää..

Grow Gorgeous-merkin Scalp Detox Exfoliating Pre-Wash Treatmentin näytekoko tuli Look Fantasticin joulukalenterista ja mies omi sen saman tien käyttöönsä. Hän koki saavansa tästä paljon apua kenkkuilevaan, samaan aikaan hilseilevän kuivaan mutta rasvoittuvaan päänahkaansa ja meillä oli puhetta, että olisimme tilanneet tätä lisää. Se on jäänyt puheeksi, mutta saa nähdä muistaako mies kaivata tätä taas ensi talven pakkasilla. Tämä tuoksuu taivaalliselta!

Lushin Dirty Springwash oli oikeastaan miehen suihkugeeli, sillä hän sen alunperin halusi ja melko rauhassa sai myös sen käyttää loppuun, sillä itse alun ihastuksen jälkeen tympäännyin tuotteen tuoksuun. Mies tykkäsi kovasti ja haaveilee saavansa tätä lisää.

Elivon Suihkusaippua on jo vanha tuttu ja olen käyttänyt tätä useita pullollisia. Tällä erää olen taas kyllästynyt hetkeksi omenaiseen tuoksuun, mutta hellävaraista apteekin suihkugeeliä kaivatessani nappaan tätä varmasti taas pullollisen mukaani.

Urtekram Morning Haze Shampoo* oli ihastuttava ja positiivisesti yllättävä tuttavuus. Luonnonkosmetiikan shampoo pesi tukan todella puhtaaksi, mutta jätti sen pehmeäksi ja hyvän tuoksuiseksi. Voisin hyvinkin ostaa tätä itse lisää.

Molton Brown Gingerlily Body Wash tuli myöskin Look Fantasticin joulukalenterista. Tästä näytekokoisesta tuotteesta jäi mieleen hyvä ja vahva tuoksu sekä ehkä makuuni aavistuksen liian pesevä koostumus. Käytin tämän kyllä mielelläni loppuun, mutta en koe pakottavaa tarvetta hankkia lisää.

Rexona Invisible Anti-perspirant teki sen mitä lupasi, eli piti hikoiluni kurissa eikä tahrannut mustia vaatteita pidemmälläkään aikavälillä. Hyvä ja halpa tuote, jonka pariin palaan aina säästeliäämpinä kausina, kun en raaski ostaa Clarinsin luottodödöäni.

Kiehl’s Ultra Facial Cleanser on jo aiemminkin hyväksi havaitsemani hellävarainen ja tuoksultaan neutraali kakkosvaiheen putsari, jota haluan aina mukaani matkalle kätevän kokoisessa 75 millisessä pakkauksessa. Muistakaa säilyttää Kiehls’in tyhjät pakkaukset, sillä näitä viisi (vai kuusi?) palauttamalla saa ilmaisen matkakokoisen tuotteen Kiehl’s-pisteeltä!

Elivo Puhdistusvaahto on iholle todella hellävarainen ja koostumukseltaan juuri sopivan paksu kakkosvaiheen kasvoputsari, jota ostan tasaisin väliajoin uudelleen. Tässä on todella hyvä tuoksu.

Bull Dog Original Face Wash on miehen suosikkeja, joita lainaan välillä itsekin. Bull Dogin edulliset luonnonkosmetiikkatuotteet ovat minusta kaikessa yksinkertaisuudessaan jotenkin todella sympaattisia.

Origins Modern Friction Nature’s gentle dermabrasion oli alelöytö Kicksiltä. Nappasin sen kokeiluun suurella mielenkiinnolla, mutta jouduin hieman pettymään. Tämä kyllä kuori ihon ja teki siitä pehmeän, mutta koostumus oli omituisen tahnamainen ja siitä sekä tuotteen tuoksusta tuli mieleeni liikaa suurustettu ja vatkattu sitruunakiisseli ylä-asteen kotitaloustunneilta. 😀 Tahmaista tuotetta ja siinä olevia kuorivia jyväsiä oli poikkeuksellisen työlästä saada pestyä pois iholta. En ostaisi tätä uudelleen.

Dr. Hauschka Soothing Cleansing Milk on ihana puhdistusemulsio, jolla en osaa pestä pois meikkejä, mutta jota tykkään käyttää hellävaraisuutensa vuoksi aamuputsarina. Lasisessa pakkauksessa on jotakin todella ylellistä, mutta tämän tuotteen kohdalla pakkausmuoto on myös erittäin epäkäytännöllinen ja tuotetta jääkin väkisin pullon pohjalle ja reunoille.

Minulla ei ole kauhean selkeää muistikuvaa Garnierin Moisture Bomb-kangasnaamiosta, mutta muistan pitäneeni tästä kyllä paljon ja olleeni positiivisesti yllättynyt sen kosteutustehoista. Tämä oli lahja ystävältä, mutta voisin ostaa näitä lisääkin. Plussaa helposta saatavuudesta ja edullisesta parin euron hinnasta.

Caudalíe Vinosource Moisturizing Sorbet oli ensikosketukseni Caudalíehen ja se jätti kyllä kaipaamaan lähemmän tuttavuuden tekemistä merkin kanssa. Look Fantasticin joulukalenterista tullut pieni puteli kasvovoidetta kului aamukäytössä. Pakkasilla voide ei ollut iholleni riittävän tuhtia, mutta käytin sen muiden rasvaisempien voiteiden ohella ihan vain koska sitä oli niin mukavaa käyttää.

Lumene LAB Syväkorjaava Silmänympärysvoide oli kahdeksan euron löytö Citymarketin alelaarista. Nyt harmittaa, että ostin näitä vain kaksi, sillä toinenkin purkki vetelee viimeisiään. Tämä on yksi parhaita koskaan kokeilemiani silmänympärysvoiteita. Tuoksuttomuudessaan ja apteekkimaisessa vähäeleisyydessään tuote on ehkä vähän tylsä, mutta se on pitänyt sy-ihoni hyvässä kunnossa läpi talven. Ihanan tuhti voide kosteuttaa loistavasti, mutta samalla imeytyy nopeasti ja sopii hyvin meikin alle.

Laneige Water Bank Serum oli heräteostos Los Angelesin lentokentältä viime kesänä. Tämä oli melko tyypillinen korealainen seerumi, eli vesimäisen kevyt ja raikas, mutta silti hyvin kosteuttava. Voisin kyllä käyttää tätä lisääkin, mutta en jäänyt kaipaamaan tätä niin erityisesti, että kokisin tarvetta alkaa metsästää tätä.

EkoPharma Tyrni Anti-Age Q10 Kasvoöljy* oli tuliaisia viime vuoden luonnonkosmetiikkamessuilta. Tykkäsin tästä ravitsevasta ja hinta-laatusuhteeltaan erinomaisesta öljystä todella paljon. Voimakas tyrnin tuoksu oli ainoa tekijä, joka hieman häiritsi, mutta siihenkin nenäni tottui. Minun piti itse asiassa ostaa tätä tämän vuotisilta messuilta lisää, mutta unohdin. Postaus.

Crabtree & Evelyn Pomegranate Ultra-Moisturising Hand Therapy oli tehoiltaan loistava käsivoide, mutta en enää kestä tätä tuoksua nenässäni. Julistin tämän kolmisen vuotta sitten blogissa parhaaksi kosmetiikan tuoksuksi ehkä ikinä, mutta nyt en enää siedä sitä, joten en tule luonnollisesti enää ostamaan näitä lisää edes parhaimmasta tarjouksesta.

Crabtree & Evelynilta loppui myös toinen, pienempi käsivoide. Look Fantasticin joulukalenterista peräisin oleva La Source Ultra-Moisturising Hand Therapy oli myös erittäin kosteuttava ja ravitseva, mutta tuoksu oli siinäkin minulle vähän liikaa.

Burt’s Bees Mama Bee Nourishing Body Oil sekä saman sarjan Leg & Foot Cream yhdessä muutaman muun asian kanssa olivat ensimmäisiä ostoksia saatuani tietää olevani raskaana. Olen voidellut ja öljynnyt ihoani tunnollisesti koko raskausajan (tai tarkalleen ottaen tämä on ollut miehen tehtävä), eikä minulle ole ainakaan toistaiseksi siunaantunut yhtään raskausarpea, vaikka paino on noussut 10kg. Ehkä tuotteillakin on ollut jotain vaikutusta, mutta uskon tähän vaikuttavan ennen kaikkea geenien ja meillä raskausarvet eivät perheessä ole olleet riesana. Body Oil oli riittoisaa ja hyvää tavaraa. Ystäväni kertoi saaneensa siitä allergisen reaktion, mutta minulle ei ole tullut siitä harmia. Leg & Foot Cream oli supervahvan hajuista ja tahmaavaa. Vaikka se hoiti jalkojen ihoa superhyvin, jättäisin sen jatkossa kauppaan. Vartaloöljyssä on hieman hapan, sitruunainen tuoksu, jalkavoiteessa taas vahvan minttuisa.

Huulimeikkituotteen loppuminen on aina saavutus! ColourPop Liquid Lipstick sävyssä Aquarius on suosikkini, ja minulla on tätä jo varakappale odottamassa. Satin-laatuisessa punassa on täydellinen koostumus ja kaunis jokaiseen tilanteeseen sopiva sävy.

NARS Radiance Enhancing Light Optimizing Primer oli ihan hyvä kuulautta iholle tuova pohjustaja, mutta siinä ei ollut mitään niin mullistavaa, ettenkö löytäisi marketista lähes yhtä hyvää tuotetta kolmasosalla NARSin hinnasta. SPF15 oli mukava lisä.

Carmex Moisturising Lip Balm on klassikko, jota ostan aina uudelleen ja uudelleen. Erityisesti talven pakkasilla tämä on melko lyömätön kaveri.

Siinäpä ne jälleen kerran. Laittakaa kommenttia, jos haluaisitte kuulla jostakin tuotteesta enemmän tai jokin tuote herätti erityisiä ajatuksia!

*Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta.

Uusi luonnonkosmetiikan tuttavuus: EkoPharma

Uusi luonnonkosmetiikan tuttavuus: EkoPharma

Pääsin tutustumaan huhtikuussa ensimmäistä kertaa elämässäni EkoPharma-nimiseen  sarjaan Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n järjestämillä Luonnonkaunis-messuilla. Messuista sen verran, että ne olivat ihana kokemus ja toivon pääseväni osallistumaan tapahtumaan ensi vuonnakin. Luonnonkosmetiikan ystävälle messusali oli kuin karkkikauppa! Tänään katsellaan hieman tarkemmin kahta testiin saamaani tuotetta.

Täytyy sanoa heti alkuun, että en tiedä osaanko varmuudella kirjoittaa sarjan nimeä oikein, olen nimittäin törmännyt useaan erilaiseen kirjoitusasuun: EKOPHARMA, Ekopharma, EkoPharma, EKOPHARMA Helsinki… EkoPharma on joka tapauksessa suomalaista sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, jossa on käytetty lähituotettuja raaka-aineita. Sarjan aktiiviaineina on kotimaisia marjoja ja marjauutteita. Sarjaa myydään hoitoloissa,  mutta hoitolasarjaksi hintataso on kuitenkin kohtuullinen. Tuotteet maksavat 12-45 euroa. Jälleenmyyjät löytyvät täältä.

Kosmetologi valitsi minulle testattavaksi kaksi tuotetta sarjasta. Herkän ihon Herukka-sarja sopii useimmille ihotyypeille, kun taas Tyrni on suunnattu ikääntyvälle iholle. Minut katsottiin armeliaasti vielä lähinnä Herukka-sarjan käyttäjäkuntaan, mutta olin itse ehdottomasti sitä mieltä, että Tyrni alkaa olla minun juttuni.

Molemmissa tuotteissa on kätevät ja yksinkertaiset pakkaukset. Seerumi on pakattu kevyeeseen muoviseen pumppupulloon ja seerumi lasiseen pipettipulloon. Tykkään tosi paljon tuotteiden riisutusta pakkausdesignista. Se viestii käyttäjälle mielestäni hyvin sen, että EkoPharman tuotteet soveltuvat hyvin myös herkälle iholle.

Herukka C-Max Hoitoseerumin luvataan hoitavan, suojaavan, kosteuttavan ja vahvistavan ihoa mm. mustaherukan vitamiinien ja siemenöljyn, prebioottien ja allantoiinin avulla. Tuote on suunnattu erityisesti herkälle, ärtyneelle ja atooppiselle iholle.

Seerumi on koostumukseltaan jotain vesimäisen ja geelimäisen väliltä. Se tuntuu levitettäessä iholla hieman liukkaalta, mutta imeytyy omaan kuivahkoon, normaaliin ihooni hujauksessa. Seerumi jättää iholleni hieman kiristävän tunteen. Iho on seerumin jäljiltä mattapintainen, sileä ja pehmoinen. Seerumi tuntuu ihollani ennen kaikkea hoitavalta ja ravitsevalta, ei niinkään kosteuttavalta.

Seerumin suositushinta on 35e/30ml.

Tyrni Anti-Age Q10 Kasvoöljy on oikea vitamiini -ja antioksidanttipommi. Sen luvataan ravitsevan, kirkastavan ja uudistavan ihoa mm.  vitamiinien, omegarasvahappojen ja prebioottien voimalla. Tyrnin sisältämä A-vitamiini suojaa ihoa ikääntymisen merkeiltä, ja peptidit tehostavat kollageenin muodostusta, sekä kiinteyttävät ja silottavat ihoa. Hyaluronihappo puolestaan kosteuttaa ja ubikinoni suojaa ihoa ympäristön rasitteilta.

Ihoni jää kaipaamaan kosteutta Herukka-seerumin jäljiltä, mutta kun seerumin päälle on levittänyt Kasvoöljyn, on iho aivan ihanan pehmoisen ja ravitun tuntuinen. En välttämättä kaipaisi seerumi-öljykombon päälle enää edes voidetta, mutta käytän sitä silti lukitsemaan seerumin ja öljyn tehoaineet ihoon. Kasvoöljyä voi toki sekoittaa pari tippaa myös kasvovoiteen sekaan, mutta itse olen tykännyt helliä ihoani levittämällä öljyn suoraan iholle seerumin päälle.

Jos joku etsiskelee hinta-laatusuhteeltaan erinomaista ja superriittoisaa luonnonkosmetiikan kasvoöljyä, lähtee EkoPharmalle minulta vahva suositus!

Kasvoöljyn suositushinta on 29,90e/30ml.

Levitättekö muuten aina kasvoöljyn seerumin päälle? Minä en ole aina tehnyt niin, mutta EkoPharman kosmetologi kertoi järjestyksen olevan erittäin tärkeä, sillä seerumin kaikki tehoaineet eivät välttämättä läpäise öljyä. En tiedä miten minulle on voinutkin joskus tulla mieleen tehdä tämä vastakkaisessa järjestyksessä.

Kummankaan tuotteen tuoksu ei ole suosikkini, ja varsinkin öljyssä on melko pistävän hapan tyrnin tuoksu. En kuitenkaan anna tuoksujen häiritä, sillä pidän molemmista tuotteista todella paljon ja samoin ihoni on tykännyt ja voinut erittäin hyvin näitä sännöllisesti käyttäessäni.

Tuotteet vaikuttavat laadukkailta ja niissä on erinomainen hinta-laatusuhde. Annan plussaa tietenkin myös kotimaisuudesta ja siitä, että nämä ovat tosiaan luonnonkosmetiikkaa. 🙂

Onko EkoPharma teille tuttu sarja? Heräsikö kiinnostus jompaankumpaan tuotteeseen? 🙂

*Tuotteet saatu pr-näytteinä.