Miten hoidan ihoani – suosikkituotteet juuri nyt

Minulta kysytään välillä sähköpostitse miten ja millaisia ihonhoitotuotteita käytän, ja vaikka yksittäisiä tuotteita nähdäänkin blogissa usein, en ole tainnut kirjoittaa teille varsinaisesta ihonhoitorutiinistani kokonaisuudessaan pitkään aikaan. Edellisestä vastaavanlaisesta postauksesta on ainakin pari-kolme vuotta aikaa, joten ajattelin pitkästä aikaa tehdä tällaisen. Saan tässä kätevästi yhdistettyä myös hieman sellaisten tuotteiden esittelyä, joista en ole saanut vuosien saatossa koskaan aikaiseksi kirjoittaa omaa postaustaan, vaikka ne olisivat ehdottomasti sellaisen ansainneet.

Minulla on tällä hetkellä käytössä muutamia hieman uudempia tuotteita, jotka ovat jo vakiintuneet osaksi päivittäisiä puhdistus -ja kosteutusrutiineja, mutta myös monia vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita, joita olen ostanut uudestaan ja uudestaan.

Aloitetaan ihon puhdistuksesta. Tällä nelikolla puhdistan kasvoni niinä iltoina, kun olen meikannut. Purkit eivät ole kuvassa siinä järjestyksessä jossa niitä käytän, eli joudumme hieman hyppelehtimään.

Poistan aina ensin silmämeikit vedenkestävälle meikille tarkoitetulla tuotteella. Vaihdoin Garnierin silmämeikinpoistoaineeni tuttuun ja turvalliseen Lumenen silmämeikinpoistoaineeseen, kun sain pullonjämät ystävältäni Pirjolta. Tämän loputtua aion käytellä loppuun hamstraamani Garnierit, mutta nautin nyt tässä välissä hetken tästä tehokkaasta putsarista, jonka kanssa saan oikeasti viimeisetkin meikinjämät pois ilman että seuraavana aamuna peilistä katsoo panda.

Kasvomeikin poistan Colosén puhdistusemulsiolla*. Olen ihastunut tähän kovasti, vaikka olin taas totutun asennevammainen ja ennakkoluuloinen tätä kohtaan aluksi, kuten olen nykyään aina puhdistusmaitojen kanssa. Tämä ei ole nopein tapa poistaa meikkejä, mutta iho tulee todella puhtaan ja pehmeän sekä kosteutetun tuntuiseksi. Silmien lähellä en halua tätä käyttää, sillä tämä kyllä kirvelee herkemmillä ihoalueilla. Tässä on tosi vahva tuoksu, johon olen myöskin ihastunut. Minusta ja puhdistusemulsiosta on tullut hyvät kaverit, aika yllättävää sanoisin.

Käytän aina kaksoispuhdistusta päivinä, jolloin olen meikannut, joten Colosén putsarin jälkeen surruuttelen ihon Clarisonic-kasvoharjalla (puuttuu kuvasta, mutta ei hätää, olen näpyttelemässä siitä vihdoin omaa postaustaan!) ja Sensain Silky Purifying Milky Soapilla. Tämä on holy grail-putsarini, jota olen käyttänyt monen monta pulloa. Superriittoisa, kermaisesti vaahtoutuva putsari puhdistaa ihon todella tehokkaasti ja tuoksuu mielettömän hyvältä. Iho jää aavistuksen kuivaksi tämän jäljiltä, mutta siihen auttaa tehokas kosteutus.

Olen ottanut taas tavaksi käyttää kasvovettä puhdistuksen päätteeksi laiminlyötyäni tätä tapaa useita vuosia. En edelleenkään pidä kasvoveden käyttöä välttämättömyytenä, mutta onhan se mukava lisä iltarutiineihin. Colosén Ruusukasvovesi* raikastaa ihon ja valmistelee sen hoitotuotteille. Tässä on todella vahva ruusun tuoksu, josta kyllä pidän yllättävän paljon.

Aamuisin sekä meikittöminä päivinä iltaisinkin puhdistan ihon kevyemmillä tuotteilla. Rakastan erilaisia vaahtoputsareita ja tällä hetkellä kierroksessa on Dermosilin Vitamin E-sarjan puhdistusvaahto. Tämä ei ole aavistuksen höttöisen koostumuksensa puolesta suosikkini, mutta Elivon vaahtoputsari pääsi juuri loppumaan. Puhdistusvaahto on kätevä apuri nopeaan ja helppoon kasvojen pesuun. Meikkejä nämä eivät poista, mutta iho puhdistuu hellävaraisesti.

Misellivedet ovat toinen suosikki-asiani aamuisin tai kiireessä. LV:n herkälle iholle suunnattu Kosteuttava misellivesi 3 in 1* on hinta-laatusuhteeltaan hyvä misellivesi. Meikkejä en lähtisi tällä nimenomaisella misellillä poistamaan, mutta kevyeeseen ihon puhdistamiseen ja raikastamiseen se on kelpo kaveri. Meikkejä misellivedellä poistaessa turvaudun Garnierin miselliveteen.

Aamuisin kosteutan ihoni tällä triolla. Lumenen Bright Now 360 Korjaava silmänympärysvoide on marketista löytyvien sy-voiteiden aatelia. Tämä kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Iltakäyttöön kaipaan toki vielä tuhdimpaa tuotetta. Pakkaus on aivan loistava, niin kätevä pumpulla varustettu hygieeninen tuubi! Olen suositellut tätä ainakin viidelle ystävälleni ostettuani tämän itse kokeiluun jokin aika sitten.

Colosén Alppiyrttitiiviste* on astetta hoitavampi tuote, joka ennaltaehkäisee ikääntymisen merkkejä. Tiiviste, tai kutsun tätä mieluummin seerumiksi, sopii hyvin meikin alle, sillä se kosteuttaa ihoa, mutta imeytyy kuitenkin nopeasti. Seerumi tuoksuu mielestäni puhtaalle pyykille, mikä on hämmentävää, mutta samalla aika mahtavaa. Nenäni lisäksi ihoni tykkää tästä kovasti, sillä ihoni on ollut tämän kanssa kirkkaamman ja kimmoisamman näköinen ja tuntuinen. Tätä voi käyttää myös silmänympärysiholle, mikä on plussaa. Saamani pullo on kulunut jo puoleen väliin ja nyt mietinkin, että raaskinko ostaa tätä lisää… Yleensä minulla on käytössä samaan aikaan ainakin kolme seerumia, mutta nyt olen käytellyt tätä yhdessä öljyn kanssa.

Toinen hoitavampi ja selkeästi ikääntymistä ennaltaehkäisevämpi tuote tämänhetkisessä päivittäisessä kosmetiikka-arsenaalissani on Colosén Egalisante 24-h Erikoishoitovoide*. Tämä on tarkoitettu suojaamaan ja ravitsemaan aikuista ihoa, joten kyseessä on koostumukseltaan melko runsas tuote, mutta minä kaipaan meikin allekin tällaisen kunnolla kosteuttavan ja ravitsevan tuotteen. Ihoni on kyllä tykännyt tästäkin tuotteesta ihan hirmuisesti, enkä tiedä pystynkö enää palaamaan kevyempien voiteiden pariin. Miksi toisaalta pitäisikään, täytin mä kuitenkin jo 30 vuotta. 😉 Saatan kirjoitella tästä ja Alppiyrttitiivisteestä vielä oman postauksensa myöhemmin.

Illalla tykkään läträtä kasvoilleni oikein kunnolla kosteutta rasvojen ja öljyn muodossa. Silmänympärysvoiteena käytän nukkumaan mennessä Bobbi Brownin supernättiin purkkiin pakattua myöskin sisällöltään loistavaa Hydrating Eye Creamia. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä.

Yövoiteen alle levitän tällä hetkellä öljyä, sillä ihoni janoaa niin paljon kosteutta, etteivät pelkät seerumit ja voiteet riitä. Frantsilan Ruusu Kasvoöljystä* olen kirjoittanut enemmän täällä. Oikein riemastuin palattuani käyttämään muutaman kuukauden tauon jälkeen öljyjä, sillä iho on aivan eri tuntuinen ja näköinen niiden suoman kosteuden ja ravitsevuuden avulla.

Yövoiteina vaihtelen Lumenen Bright Now Heleyttävää ja ravitsevaa yövoidetta ja Laveran Re-Energizing Sleeping Creamia*. Lumenen yövoide on tuhdimpaa ja aivan mahtavan kosteuttavaa. Höh, kun en ole tästäkään saanut kirjoiteltua missään vaiheessa enempää. Laveran yövoiteesta kirjoittelin juuri täällä. Tämä vaatii minun ihollani alleen seerumin tai öljyn, mutta mieheni normaalimmalle iholle tämä sopii loistavasti yksinäänkin.

Lopuksi katsellaan hieman tällä hetkellä käytössäni olevia erityisempiä, kerran-pari viikossa käytettäviä ihonhoitotuotteita sekä yhtä päivittäisessä käytössä olevaa ekstratuotetta. Olen suuri yön yli jätettävien kosteuttavien naamioiden ystävä. Samparin So Much To Dew Midnight Mask* oli ensimmäinen lajiaan johon tutustuin, ja se on edelleen suosikkini. Olen tätäkin käyttänyt jo ainakin yhden tuubin aiemminkin ja aion jatkossakin hankkia tätä lisää. Postaus täällä. Tartun tähän useimmiten silloin, kun tiedän ilta-aamuvuoron välisen yön jäävän superlyhyeksi. Aamulla on mukavampaa nousta viiden tunnin unien jälkeen, kun edes iho on hyvin kosteutettu ja näyttää freesiltä, vaikka olo olisi kauhea.

Colosén Savinaamiosta* tuli suosikkini puhdistavien ja kirkastavien naamioiden joukosta ja olen jaksanut käyttää sitä säännöllisesti viikoittain pehmeän ja siloisen ihon toivossa. Kirjoittelin Savinaamiosta hiljattain täällä. Postauksesta löytyy myös heinäkuun loppuun asti voimassa oleva alekoodi Colosén tuotteisiin.

Kun Lushin karkea Cup O’ Coffee-kuorintani loppui, siirryin käyttämään V10 Plus-merkin erittäin hellävaraista Water Based Peeling Facial Maskia*, vesimäistä kuorintaa, joka poistaa hämmentävän tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ja saa ihon näyttämään kirkkaalta ja tuntumaan uskomattoman pehmeältä. Tämä ja Colosén Savinaamio ovat melkoinen tehoyhdistelmä!

Kasvosuihkeista on tullut minulle tärkeä päivittäinen osa ihonhoitoa ja minulla onkin nykyään aina käytössä yksi tai kaksi erilaista vaihtoehtoa. Tällä hetkellä aktiivikäytössä on MACin Prep + Prime Fix+ Cucumber, jota ei käsittääkseni tässä nimenomaisessa tuoksussa tällä hetkellä enää saa. En kiinnitä tällä meikkiä, koska en koe tätä siihen tarkoitukseen mitenkään parhaana mahdollisena tuotteena, mutta suihkauttelen tätä päivän mittaan kosteuttamaan ja raikastamaan ihoa. Olen jäänyt näihin täysin koukkuun, vaikka en voikaan sanoa, että nämä toisivat varsinaisesti mitään suurta hyötyä iholleni.

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän kilometripostauksen. Minulla itselläni oli ainakin hauskaa tätä kirjoittaessa, sillä intouduin taas miettimään miten kivaa ja rentouttavaa ihon hoitaminen on! Olen pohtinut viime aikoina stressin ja työkiireiden keskellä, että minulla ei ole kauheasti sellaisia päivittäisiä päätä nollaavia harrastuksia, mutta onhan minulla ainakin ihonhoito. 😀

Näkyikö minun tämän hetken suosikkieni joukossa teille tuttuja tuttuja? Mitkä ovat teidän tärkeimmät tuotteenne päivittäisessä ihonhoidossa?

Leppoisaa sunnuntaita! ❤

*Tuote satu blogin kautta.

Mainokset

Kaksi uutta suosikkia kuivalle silmänympärysiholle

Käytin tosi pitkään Louis Widmerin violettiin purkkiin pakattua silmänympärysvoidetta, mutta jälleen yhden purkillisen tyhjennyttyä päätin ostaa kokeiluun jotakin muuta. Ei sillä, etteikö Widmerin paksu ja täyteläinen, oikeastaan ihan täydellinen tuote olisi miellyttänyt enää, mutta vaihtelu virkistää välillä. Satuin törmäämään blogeissa samaan aikaan kahteen tosi kiinnostavaan yksilöön, joten ostin sekä Virven, että Heidin innostamana silmänympärysvoiteita kaksin kappalein. Olen nyt käyttänyt näitä molempia ristiin ja ollut molempiin hurjan tyytyväinen.

Bobbi Brownin Hydrating Eye Cream-silmänympärysvoide on ehkä ylellisin koskaan omistamani sy-tuote niin hinnaltaan kuin ominaisuuksiltaankin. Tai onhan minulla ollut tätä arvokkaampia sy-seerumeita, mutta voiteista tämä on ehkä hintavin. Koostumukseltaan melko paksun voidemainen tuote levittyy iholle pehmeästi ja aivan kuin sulaa iholle. Vaikka tämä on paksua, imeytyy se omalle kuivalle sy-iholleni niin hyvin, että voin surutta käyttää sitä aamuisin meikin allakin. Nyt ei missään nimessä puhuta mistään kalvosta, mutta tämä tuntuu tekevän iholleni sellaisen sileän pinnan, että sy-iho ei ihan heti näytä kuivalta ja ruttuiselta, kuten minulla usein käy voiteiden imeydyttyä ihoon kunnolla. Pakkaus on todella kaunis, kerrassaan upea jokaista yksityiskohtaa myöten. Purkki maksoi Helsingin Stockmannin Bobbi Brown-pisteellä 45e. Kyllä, pyörin hetken ympyrää tiskillä ja mietin että raaskinko nyt oikeasti sijoittaa tähän tuon summan, mutta kyllä kannatti!

Kiehl’sin hauskan vaaleanvihreä Creamy Eye Treatment With Avocado on hyvin eri tyyppinen kuin Bobbi Brownin voide. Tämä levittyy iholle rasvaisen tuntuisena ja vähän kuin jämähtää minulla hetkeksi ihoon niihin kohtiin, joihin sitä levitän. Voide alkaa kuitenkin sulaa lämmön vaikutuksesta ja levittyy sen jälkeen helposti. Tämä jättää ihon selkeästi rasvaisen ja kiiltävän näköiseksi joksikin aikaa. Tätä voi käyttää myös sy-naamiona, ja olen tehnytkin niin aina välillä iltaisin. Kaikki imeytyy kiltisti ihoon. Siinä missä Bobbi Brownin sy-voide on ylellisen oloinen, on tämä Kiehl’s jotenkin sympaattinen. Tämä maksoi muistaakseni n. 25 euroa.

Bobbi Brownin voiteen INCIn saatte kuvana, mutta Kiehls’issä INCI jatkui hankalasti kahdella pikkuruisella sivulla, joten sitä oli hyvin hankalaa kuvata.

Kiehl’sin INCI:

Water, Butyrospermum Parkii (Shea Butter), Butylene Glycol, Tridecyl Stearate, Isodecyl Salicylate, PEG-30 Dipolyhydroxystearate, Tridecyl Trimellitate, Persea Gratissima (Avocado) Oil, Isocetyl Stearoyl Stearate, Propylene Glycol, Dipentaerythrityl Hexacaprylate/Hexacaprate, Sorbitan Sesquioleate, Magnesium Sulfate, Phenoxyethanol, Hydrogenated Castor Oil, Sodium PCA, Sodium Dehydroacetate, Methylparaben, Ozokerite, Tocopheryl Acetate, Disodium EDTA, Retinyl Palmitate, Copper PCA, Zea Mays (Corn) Oil, Beta-Carotene

Mitään turvotuksia tai tummia silmänalusia en ole huomannut kummankaan häivyttävän, mutta nämä eivät ole myöskään tehneet ihooni tukkeutumia tai muuta epätoivottua, mitä paksummat sy-voiteet voivat joskus tehdä. On kyllä huippua löytää samaan aikaan näin loistavia tuotteita ja vielä kaksin kappalein!

Ovatko nämä teille tuttuja? 🙂 Mikä on suosikkisilmänympärysvoiteenne tällä hetkellä?

Helsinki-päivän shoppailusaldo

Mr. Kameleontilla ja minulla on tapana käydä toisinaan viettämässä yhteinen vapaapäivä Helsingissä. Suunnittelemme harvemmin näihin Helsinki-päiviimme tarkkaa ohjelmaa ja sen sijaan teemme paikan päällä sitä, mitä sillä hetkellä juolahtaa mieleen. Minulla oli tällä kertaa kovat poltteet päästä kauppakierrokselle ja aloinkin tehdä ostoslistaa jo hyvissä ajoin ennen reissua. Tajusin muutama päivä sitten, että olen ollut kosmetiikan ostolakossa koko tammikuun! Tämä on tapahtunut osittain huomaamattani, mutta osittain myös tavoitteellisesti. Päätin vuodenvaihteessa pyrkiä pitämään tammikuun rauhallisena kuukautena ostosten suhteen, mutta en ollut ajatellut totaalilakkoa. Mikäs sen mukavampaa kuin huomata näin kuitenkin käyneen?

Tein mielestäni eilen tosi kivoja ostoksia, joten haluan nyt jakaa ne teidänkin kanssanne!

Kiehls’in Creamy Eye Treatment With Avocado -silmänympärysvoiteen ja Lumenen uuden Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence -hoitotiivisteen löytämisestä kiitän Ostolakossa-blogin Virveä. Luettuani Virven arviot tuotteista, tiesin näiden kahden sopivan minulle. Kirjoittelen näistä mahdollisesti myöhemmin enemmän, mutta nyt tyydyn vain toteamaan, että yhden käyttökerran perusteella molemmat vaikuttaisivat aivan loistotuotteilta!

Ainoa ennalta suunnittelematon ostos oli Bobbi Brownin Hydrating Eye Cream-silmänympärysvoide, mutta siitäkin olin haaveillut jo pitkään luettuani tämän Mustaa kajalia -blogin Heidin postauksen. Olin kerinnyt ostaa jo Kiehls’in sy-voiteen, mutta päätin repäistä ja ostaa Browninkin samaan konkurssiin. Olen ollut jokusen viikon ilman varsinaista sy-voidetta ja läträillyt iholle vain seerumeja ja Nivea Cremeä, joten nämä tulivat ainakin tarpeeseen. Bobbi Brownin voidetta en ole vielä korkannut, mutta odotukset ovat korkealla!

Lush-ostokset olin suunnitellut tarkkaan jo viikkoa ennen reissua. Olin päättänyt, että jos alennusmyynnit ovat edelleen meneillään, hamstraan hierontapaloja. Kävimme kolme kertaa Lushilla nuuhkimassa tuotevalikoimaa, mutta pitäydyimme kuitenkin jo alunperin suunnitelemissamme tuotteissa. Nappasimme mukaan viisi puoleen hintaan myytävää hierontapalaa (Hottie, Therapy ja Shades Of Earl Grey), vartalon iholle tarkoitetun kuorivan Salt & Peppermint Bark-palasen sekä Cup O’ Coffee-kuorinnan. Näitä en ole vielä testaillut, mutta odotan innolla pääseväni tutustumaan näihin paremmin! Erityisesti tuota kuorivaa naamiota olen halunnut päästä kokeilemaan jo pitkään. Saimme kaupanpäällisinä myös kaksi säilytysrasiaa hierontapaloille.

Eilen oli muuten ensimmäinen kerta, kun söin ravintolassa FODMAP-ruokavalioon siirtymiseni jälkeen. Valitsin tosi varovaisesti laktoosittoman ja gluteenittoman lohiannoksen vihreällä salaatilla, enkä kärsinyt vatsaoireista ruokailun jälkeen. Melko hankalaa oli löytää sopivaa annosta, mutta onnistuihan se lopulta. 🙂

Herättikö joku ostoksista erityisen paljon mielenkiintoa? Mitä teidän viikonloppuunne kuuluu? 🙂