Uusi useaan käyttötarkoitukseen soveltuva suosikkini – Dr. Hauschka Silkkipuuteri

Silkkipuuteri on sanana sellainen, että minulle tulee siitä ensimmäisenä mieleen lähinnä vartalopuuteri, ja sellaiseksi Dr. Hauschkan silkkipuuterikin on käsittääkseni alunperin tarkoitettu. Minä olen kuitenkin keksinyt tuotteelle myös muita tarkoituksia.

Olen viime aikoina yrittänyt käyttää normikosmetiikan tuotteitani loppuun ja ostanut tilalle luonnonkosmetiikan vaihtoehtoja. Tämä on aiheuttanut välillä jossain määrin myös päänvaivaa. Olen etsinyt lähes kuumeisesti kuivashampoota luonnonkosmetiikan tarjonnasta ja päätynyt löytämään muutamia vaihtoehtoja, mutta tosiaan vain muutamia. Nämä muutamatkin ovat olleet joko hyvin kalliita tai omituisia, joten olen säästänyt rahani ja jättänyt ne suosiolla hankkimatta. Koinkin hämmentävän oivalluksen tajutessani, että yksi vaihtoehto on ollut koko ajan silmieni edessä jo ennestään kovasti pitämältäni sarjalta. Dr. Hauschkan Silkkipuuteri kun käy tähän tarkoitukseen mainiosti.

*Postaus sisältää mainoslinkin.

Dr. Hauschka Silkkipuuteri sisältää aitoa hienonnettua silkkiä, sekä salviauutetta, tammenkuoriuutetta ja katkerouutetta. Silkkipuuteri toimii kuivashampoona niin, että sitä hierotaan kämmenten kautta hiusten tyveen ja annetaan imeä ylimääräistä rasvaa. Mitään batistetasoista freesausta tuotteelta on turhaa odottaa, mutta en uskaltautunut odottamaankaan sellaista. Puuteria saa laittaa paksuun tukkaani melko paljon, mutta puuteri on onneksi superriittoisaa. Vaikka en saa hiuksiani mahtavan ilmaviksi Silkkipuuterilla, kelpuutan tämän mainioksi luonnonkosmetiikan kuivashampooksi, sillä saan hiukseni näyttämään mattapintaisemmilta ja puhtaammilta.

Silkkipuuterilla on jopa pari ominaisuutta, jotka tekevät sen paremmaksi kuin aiemmin käyttämäni, ponnekaasupulloon pakatut kuivashampoot. Silkkipuuterissa on miellyttävän miedon sitruksinen tuoksu, joka ei hyökkää nenääni, kuten monet vahvasti hajustetut kuivashampoot tekevät. Tässä on myös kevyt, alumiininen pakkaus, joka on helppoa ottaa mukaan matkalle. Listan jatkoksi voisi vielä lisätä riittoisuuden.

Silkkipuuteri on päässyt myös toiseen tehtävään arjessani, nimittäin pitämään kainaloni kuivana. Valitettavasti kaikki luonnonkosmetiikan deodorantit eivät aina toimi minulla aivan toivotulla tavalla, ja saatan tuntea kainaloni kosteiksi deodorantista huolimatta. Deodorantithan eivät varsinaisesti ehkäise hikoilua, sillä ne ovat eri asia kuin antiperspirantit. Pidän kovasti esimerkiksi Dr. Hauschkan Rose-deodorantista, mutta se ei yksinään toimi minulla. Deodorantin kuivuttua taputtelenkin päälle hiukan Silkkipuuteria, ja niin kainaloni pysyvätkin ihastuttavan kuivina koko päivän. Silkkipuuteria voisi kuulemma käyttää myös vauvan talkkina, mutta tähän en uskaltaisi itse lähteä.

Dr. Hauschka Silkkipuuterin voi ostaa esimerkiksi *täältä.

Oletteko te kokeilleet Dr. Hauschkan Silkkipuuteria? Käytättekö ylipäätään tämän tyyppisiä tuotteita?

4 thoughts on “Uusi useaan käyttötarkoitukseen soveltuva suosikkini – Dr. Hauschka Silkkipuuteri

  1. Olen purkillisen tätä käyttänyt aikoinaan. Juurikin deodorantin päälle talkkina. Mutta en koskaan kuivashampoona…täytyypä hankkia uus purkki ja kokeilla siihen tarkoitukseen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s