Huhtikuun 2019 suosikit

Huhtikuun suosikit ovat tälläkin kertaa ihonhoitopainotteisia. Käytin myös meikkejä innokkaasti alkukuun ajan, mutta loppukuusta ilmojen lämmettyä, alkoi meikkaaminen jäädä. Ihoni voi tällä hetkellä niin hyvin, että en raaski piilottaa sitä meikin alle. Harvinaisen mukava tilanne, sanoisin!

Arvailin jo maaliskuussa, että huhtikuusta tulee hyvä kuukausi, ja niin myös kävi. Olen fiilistellyt täysillä kevään saapumista ja innostunut tekemään hiukan jopa elämäntaparemonttia. On uskomatonta, miten nopeasti ruokavalion korjaaminen on näkynyt ihosta ja jopa koko olemuksesta! Voin nyt tunnustaa myös yhden epäonnistumisen, nimittäin yritin pitää huhtikuussa kosmetiikan ostolakkoa, mutta se karahti täysin kiville. Alkukuu meni hyvin, mutta sitten tulivat Sokoksen tarjoukset, Mádaran kohtalokas alennuskampanja sekä pari vierailua yhteen ihanaan, turkulaiseen hoitolaan. Olen kuitenkin sen tason sokeriaddikti, että jo viikon herkkulakko kompensoi ostolakon epäonnistumista enemmän kuin riittävästi. En myöskään kärsinyt uniongelmista, kuten olen yleensä joka ikinen vuosi tähän aikaan kärsinyt. Huhtikuu oli hyvä kuukausi!

*Postaus sisältää mainoslinkkejä. En hyödy niiden klikkaamisesta, mutta saan niiden kautta tehdyistä ostoista pienen komission.

**Postaus sisältää pr-näytteenä saadun tuotteen.

Huhtikuun tärkein ihonhoitotuotteeni oli ehdottomasti aurinkosuoja. Voisin vaikka vannoa, että olen kirjoittanut The Body Shop Skin Defence Multi-Protection Essencestä joskus oman postauksensa, mutta enpä löytänyt sellaista mistään. UVA -ja UVB-säteiltä suojaava SPF50-kertoimella varustettu tuote on kevyen maitomaista ja iholle levittäessä se tuntuu lähes häviävän ihoon. Fiilikseen vaikuttaa luultavasti osittain tuotteen sisältämä alkoholi, josta kuitenkaan oma ihoni ei ole hermostunut. Kannattaa silti nuuhkia ja kokeilla tuotetta testeristä, sillä joillekin tuotteen sisältämä alkoholi on tuottanut päänvaivaa. Tuote on täydellinen meikin alle, sillä se ei tee ihosta tippaakaan klähmäistä. Sopii vegaaneille. The Body Shop Skin Defence Multi-Protection Essencen voi ostaa *täältä.

Minulla on jatkuvasti ainakin kaksi Dr. Hauschkan tuotetta käytössä, mutta sen lisäksi sarja aiheuttaa minussa joka vuosi muutamaan otteeseen vahvan ihastumisen. Huhtikuussa hullaannuin jälleen Dr. Hauschkasta aivan erityisesti ja täydensin jemmoja sarjan osalta. Ilmojen lämmettyä on Revitalising Day Cream, eli Kosteusvoide, ollut iholleni aivan täydellinen voide. Emulsiomainen voide on tarkoitettu kuivalle iholle, mutta silti se on kevyttä ja juoksevaa. Voiteen sisältämät kasviöljyt ja öljyuutteet huolehtivat ihon lipiditasapainosta. Voide kosteuttaa ihanasti ihoa ja jättää jälkeensä hauschkamaisen pehmeän tuoksun. Minä rakastan sarjan tuoksuja, lasisia pakkauksia ja vaihtelevia koostumuksia. Voin helposti sanoa Dr. Hauschkan kuuluvan viiden suosikkisarjani joukkoon. Dr. Hauschka Revitalising Day Creamin voi ostaa *täältä.

Toinen päivittäin käytössä ollut tuote Dr. Hauschkalta on Facial Toner, eli Kasvovesi. Olen maininnut tuotteen blogissa ennenkin, sillä tämä on täydellisen koukuttava kasvovesi, jota ostan aina uudelleen ja uudelleen. Ihoa rauhoittava ja kirkastava kasvovesi aktivoi ihon omia toimintoja sekä myös säätelee ihon kosteustasapainoa. Tuotteessa on Dr. Hauschkalle ominainen lempeä tuoksu, jota rakastan. Käytän tätä aamuisin ja iltaisin ihon puhdistuksen jälkeen, mutta toisinaan myös meikin päällä pitkin päivää. Dr. Hauschka Facial Tonerin voi ostaa *täältä.

Edible Beauty Gold Rush Eye Balm on tuote, johon en ihastunut heti, vaan vasta parin kuukauden käytön jälkeen. Kultahippusia sisältävä voide on todella tuhtia ja ravitsevaa. Sitä saa pyöritellä ihoon huolellisesti, että se varmasti levittyy tasaisesti. Rakastan paksuja ja ravitsevia silmänympärysvoiteita, mutta jokin tässä vain ei saanut minua heti syttymään. Ehkä asiaan vaikuttivat kultahiput, sillä en ymmärrä niiden funktiota, enkä pidä niistä. Gold Rush Eye Balm napakoittaa ja täytelöittää ihoa välittömästi. Se sopii meikin alle, eikä ole tuhtiudestaan huolimatta aiheuttanut minulle minkäänlaisia pulmia. Voide sisältää turvotusta ja tummuutta poistavaa kahviuutetta ja siinä on korkea antioksidanttipitoisuus. Silmänympärysihonsa hoitoon erityistä huomiota kiinnittävien ja siihen panostavien kannattaa tsekata tämä tuote! Edible Beauty Gold Rush Eye balmin voi ostaa *täältä.

Kuukauden suosikeissa on mukana tällä kertaa kaksi monitoimivoidetta. Kynteni, vartalon ihoni ja hiukseni voivat aivan mahtavasti raskausaikana, mutta nyt olen huomannut niissä jälleen selkeää kuivumista. Kynteni ovat muuttuneet entiselleen, eli ikävän kuiviksi ja liuskoittuviksi. Käytän ympäri vuoden paljon käsivoiteita, mutta nyt olen tehostanut käsien hoitoa entisestään. Mádaran ja Weledan voiteet sopivat koko kropan iholle, myös kasvoille. *Pihlaja Daily Defence on ollut minulla käytössä erityisesti käsivoiteena, sillä se tuoksuu taivaalliselle (menkää ja nuuhkikaa!) ja imeytyy nopeasti jättämättä ihoa klähmäiseksi. *Weleda Skin Food taas on todella tuhtia ja ihon erittäin klähmäiseksi jättävää, mutta sen ihoa pehmittävät ja ravitsevat ominaisuudet ovat aivan omaa luokkaansa. Mieheni jalkapohjat menevät rikki stressistä, ja meillä on ollut vuosia jatkuvana haasteena löytää hänelle sopiva jalkavoide. Skin Food on ensimmäinen voide, jota mies on pyytänyt saada uuden tuubillisen. Käytän tätä myös itse jalkavoiteena sekä muihin kuiviin kohtiin vartalon ihossa. Jotkuthan käyttävät tätä myös korostustuotteena meikissä(!), mutta itse en ole vielä kokeillut tätä.

Pitkästä aikaa suosikeissa on mukana myös tuoksu. **Chloé Eau De Toilette (saatu) on pehmeän naisellinen kukkaistuoksu, jossa on sopivasti lämpöä ja aavistus kirpeyttä. Tämä on elämäni tärkeimpien päivien tuoksu, eli alunperin häätuoksuni, jota olen käyttänyt joka ikisellä miehen ja minun yhteisellä ulkomaanmatkalla sekä hääpäivinä. Kaivoin tämän huhtikuussa esiin hääpäivänämme ja aloin käyttää jälleen kuin fiilistelläkseni jo etukäteen ensi kuun ulkomaanmatkaamme. Olen tipahtanut kärryiltä Chloén tuoksuista, sillä markkinoilla näyttää olevan yli kymmenen hyvin samannäköistä tuoksupulloa pienin eroavaisuuksin. Löysin tuoksua myynnissä vain *edp-versiona, enkä äkkiseltään osaa sanoa onko se samanlainen kuin oma edt-tuoksuni. Tämä on todennäköisesti tuoksu, jota tulen ostamaan aina uudelleen.

Mitkä olivat teidän suosikkituotteitanne huhtikuussa? Miten huhtikuu sujui teillä?

4 thoughts on “Huhtikuun 2019 suosikit

  1. Kesällä toi Day Cream on kyllä parasta, tosin talvellakin tykkään käyttää sitä meikin alla vielä enemmän kuin ruusuvoiteita.

    Mun huhtikuun suosikkeja on Inari Cosmeticsin Hydration Cleanser, Sisleyn Hydration Mask nyt ainakin.

    Tykkää

    1. Mäkin olen nyt tykännyt Day Creamista vielä enemmän kuin Ruusuvoiteista. Tämän tuoksu on mielestäni ihan omaa luokkaansa. ❤

      Tuo Inarin putsari kyllä kiinnostaisi, en vain raaski tilata kokeiluun tällä hetkellä, kun kaapit pursuavat jo putsareita. 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s