Tärppini Mádaran alennuskampanjaan 23.4.2019

Vaikka olen useampaan otteeseen tunnustautunut alehaukaksi, olen harvoin niin perillä erilaisista verkkokauppojen alennuskampanjoista, että olisin kerinnyt vinkata niistä ajoissa teille. Mádaran huominen alepäivä tekee tässä poikkeuksen, sillä tätä kampanjaa olen odotellut innokkaana jo kuukauden. Toki olen jälleen viime tipassa liikkeellä, mutta itse alennuspäiväkin kestää vain vuorokauden, eli huomisen 23.4.2019. *Mádaran valikoima on tällöin 40% alennuksessa ja yli 70 euron ostoihin saa kaupan päälle Deep Moisture-yövoiteen.

Mádaralla on muutama tuote, jota olen pitkään halunnut päästä kokeilemaan, ja lisäksi aurinkosuojatuotevarastoni kaipaavat täydennystä ja tänä vuonna haluan nimenomaan ostaa ne luonnonmukaisina. Kokosin teille listan omista suosikeistani ja tärpeistäni. Kaikkia listani tuotteita en taloudellisista syistä aio ostaa, eli minun pitää vielä psyykata itseni pudottamaan joitain tuotteita listalta pois.

Postauksen kuvat on artikkelikuvaa lukuunottamatta lainattu Madaran sivuilta.

*Postaus sisältää mainoslinkkejä. En hyödy niiden klikkaamisesta, mutta saan niiden kautta tehdyistä ostoista pienen komission.

*City CC Cream SPF15 sisältää aurinkosuojakertoimen SPF 15 sekä kosteuttavaa hyaluronihappoa. Auringon lisäksi tuotteen luvataan suojaavan ihoa ilmansaasteilta. Kaipaan kesäksi tällaista aurinkosuojalla varustettua kevyttä meikkipohjaa, joten tämän tuotteen aion hankkia ehdottomasti. Vertailin kahta sävyä kaupassa ja päädyin valitsemaan itselleni tummemman sävyn, eli Mediumin.

*Plant Stem Cell Age-Defying Face Sunscreen SPF30 on toinen aurinkosuojatuote, jonka kokeilemisesta olen haaveillut pitkään. Tässä on korkeampi aurinkosuoja kuin City CC:ssä, eikä tämä ole yhtä selkeästi meikkituote. Voiteessa on pigmenttiä, mutta se häviää iholle levitettäessä ja jättää jälkeensä vain terveen hehkun ja aivan inasen sävyä. Arvelen tykkääväni tällaisesta tuotteesta kesällä ihan meikkipohjankin ominaisuudessa, sillä suosin nykyisin jatkuvasti kevyempää ja luonnollisempaa ehostusta iholla.

 

*SOS Hydra Repair Serum on kosteusköyhän ja stressaantuneen ihon seerumi, jonka luvataan kosteuttavan ja parantavan ihon kuntoa tehokkaasti. Tämäkin on tuote, jota minun on pitänyt vuosia kokeilla, mutta se on aina päässyt unohtumaan. Hyvästä alesta tekisi mieli ostaa tämäkin kokeiluun, seerumeja minulla ei nimittäin ole kovinkaan montaa jemmoissa.

 

*SOS Hydra Recharge Cream sopisi mainiosti SOS Hydra Repair Serumin kaveriksi. Tämä antioksidanttinen, kosteuttava voide on Karkkipäivä-Sanninkin suosikki.

*SUN20 Weightless Milk SPF20 on käsittääkseni Mádaran uudempia lanseerauksia. Tuotteen luvataan olevan iholla todella kevyt ja huomaamaton, eli melko poikkeuksellinen luonnonkosmetiikan aurinkosuojaksi. Kaikki aurinkosuojatuotteet kiinnostavat minua kovasti, sillä UV-säteilyltä suojautumisesta tulee minulle vuosi vuodelta tärkeämpää.

 

*Plant Stem Cell Antioxidant Body Sunscreen SPF30 kiinnostaa kovasti hyvän aurinkosuojakertoimen ja edullisen hinnan vuoksi. En pistä pahakseni myöskään vapaita radikaaleja vastaan taistelevia antioksidantteja. Tämän sujautan ostoskoriin varmasti, sillä paistattelen ilokseni ensi kuussa Kreikan auringossa.

 

 

*Mádara Bio-Active Deodorant on alumiiniton deodorantti, jonka luvataan kosteuttavan ihoa. Tämän haluan ostaa kokeiluun tuoksun vuoksi, sillä tämä tuoksuu omaan nenääni aivan taivaallisen hyvältä. Mádaran yrttideodorantti pitää kainaloni raikkaina, joten uskallan siksi luottaa tähänkin. Tekisi mieli hamstrata saman tien kaksi!

Lisäksi kiinnostaisi perehtyä Mádaran hiustuotteisiin, mutta saa nähdä pystynkö pudottamaan mitään nykyiseltäkään listaltani pois.

Aiotteko te shoppailla Mádaran alennuspäivänä jotakin? Vinkatkaa ihmeessä omat Mádara-suosikkinne!

2 thoughts on “Tärppini Mádaran alennuskampanjaan 23.4.2019

  1. Tykkään tuosta samasta seerumista ja saman sarjan kasvonaamiosta. Ja pihlaja sarjan body butterista. Se on tuhtia ja silti raikasta. Mulla on atooppinen iho, joten siks hankkisin tota body butteria näin keväälläkin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s