Maaliskuun 2019 suosikit

Koska keskityin maaliskuussa tiukasti käyttämään loppuun tiettyjä tuotteita, tuntui minusta tätä postausta suunnitellessa hetken siltä, etten osaisi nimetä maaliskuulta lainkaan suosikkeja. Lopulta postaukseen päätyneet tuotteet tuntuivat kuitenkin itsestäänselviltä valinnoilta. Kaikki tuotteet ovat tällä kertaa kasvoilla käytettäviä tuotteita, joko ihonhoitoa tai meikkejä. Tuotteista kaksi on sellaisia, joihin tartun joka kevät ja jotka ovat näkyneet suosikit-postauksissa ennenkin.

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Sensai Smoothing Water Make-Up Base on kuivan ihon must-tuote! Olen joskus blogissa todennutkin, että jos meikkaisin työkseni, niin tämän haluaisin aina löytyvän meikkipakistani. Joskus taannoin kun tein meikkikeikkaa, tuli itselleni vastaan hoitamattomia, rutikuivia ihoja, jotka ilman tätä pohjustajaa olisivat imeneet kaiken meikkivoiteen itseensä. Tämä elvyttää janoisen ihon ja tekee sille ihanan kostean ja hiukan nahkean pinnan. Oma ihoni ei kärsi parhaillaan kuivuudesta, mutta tykkään silti käyttää tätä, koska tavoittelen kuulasta ja raikasta meikkipohjaa. Sensaita myyvät ainakin Kicks, Stockmann ja Sokos.

Maaliskuussa tein aivan uskomattomia löytöjä Turun Stockmannin pikkuruiselta luonnonkosmetiikka-osastolta. Juice Beautya myytiin päiväyssyistä noin 80-90% alennuksin! Minä olin haukkana paikalla ja tyhjensin pöydän kaikista omalle ihotyypilleni sopivista tuotteista ja ostin vielä anopille ja siskollekin. Kaikki ostamani tuotteet ovat olleet huippuja, mutta Green Apple Age Defy Serum on osoittautunut aivan erityisen loistavaksi. Ihoa kirkastava ja ikääntymisen merkkejä vastaan taisteleva seerumi sisältää muunmuassa luomuhedelmähappoja, ubikinonia ja hyaluronihappoa. Tuote napakoittaa ihoa aivan silmissä ja myös kirkastaa ihoa lupaustensa mukaisesti. Tuoksu on herkullisen ja kirpeän hedelmäinen. En suosittelisi tätä aivan kuivalle iholle, sillä tämä jättää jälkeensä aavistuksen kiristävän tunteen, ellen käytä tämän kanssa tuhtia voidetta. Juice Beautya myy Suomessa Stockmannin lisäksi ainakin Naturelle.

Dr. Hauschka Sävyttävä värineste on toinen joka keväinen suosikkituotteeni, jonka kaivan esiin viimeistään maaliskuussa. Ihon sävyni on muuttunut iän myötä tummemmaksi ja myös mieltymykseni meikkipohjasta ovat muuttuneet. Tykkäsin ennen olla kalpea ja meikkasin mielelläni vaaleilla meikkivoidesävyillä ja tein iholleni vahvoja kontrasteja. Nykyään olen mielelläni aavistuksen tummahipiäisempi ja teen myös meikistä pehmeämmän tavoitellen päivettyneempää ilmettä. Minulla on kuitenkin useita hyvin vaaleita meikkivoiteita, joita en ole raaskinut laittaa pois. Dr. Hauschkan Sävyttävällä värinesteellä saan liian vaaleat meikkivoiteet sekoiteltua käden käänteessä juuri sopivan sävyisiksi ja plussana saan meikkipohjaani hetkeksi ihanan hauschkamaisen tuoksun. Nestemäisenä varjostustuotteena en osaa tätä käyttää, vaan tämä vie meikin päälle lisättynä koko meikkipohjani mennessään. Dr. Hauschkaa saa ostettua ainakin Hyvinvoinnin tavaratalosta.

Laponie Of Scandinavian All-Around Balm* sai toimia minulla pitkään pelkkänä ylellisenä huulivoiteena, kunnes se pääsi tositoimiin koko perheemme käytössä. Tuntuu että olen sairastanut vauvan saatuani yli puolet enemmän kuin ennen ja meillä on lähes jatkuvasti joku perheestä hiukan kipeänä. Kerkesin jo tutkia kaikenlaisia apteekin vaihtoehtoja vauvan rohtuneen nenänalusen pelastamiseen, kunnes muistin tämän voiteen ja kokeilin sitä. Rohtumia ja kaikenlaisia ihon pieniä vaivoja hoitava voide suojaa ja pehmittää ihoa tehokkaasti ja on sisällöltään niin luonnollinen ja puhdas, että uskallan hyvin käyttää sitä vauvalleni. Olen myös saanut tällä kuntoon kuivuudesta rohtuneet sormeni ja kynsinauhani ja mies on saanut voiteesta helpotusta stressistä rikki meneviin jalanpohjiinsa. Viimeisin keksimäni käyttökohde on ollut silmänympärysihoni pari sitkeää juonnetta. Loistava monitoimituote, joka hupenee meillä kovaa vauhtia! Laponie Of Scandinaviaa voi tilata heidän omasta verkkokaupastaan (ei mainoslinkki).

Ere Perez Vanilla Highlighter on näkynyt blogissa viime aikoina ainakin tässä meikissä. Tämä on ollut ostopäivästä lähtien suosikkikorostustuotteeni. Pidän tämän jättämästä kuulaan kiiltävästä jäljestä iholla, mutta myös helppokäyttöisyydestä ja koukuttavasta vaniljan tuoksusta. Monet saattavat vierastaa voidemaisia korostustuotteita, mutta tätä on helppoa lisätä puuterimaisenkin meikin päälle, eikä meikkipohja rullaa alta pois, kunhan vain tuotetta malttaa taputella ihoon varovasti. Omistan nykyään kaksi voidemaista korostustuotetta ja muutaman puuterisen tuotteen, mutta tämä on se tuote, johon olen tarttunut lähes päivittäin. Ere Pereziä myy ainakin Naturelle.

Koska olen luopunut useista suuremmista meikkipaleteistani ja muutenkin karsinut meikkiarsenaaliani rankalla kädellä, olen tehnyt aivan uudella tavalla löytöjä jemmoistani. Ihastuin esimerkiksi hirveästi Tarten Tartelette-palettiin, jonka ostin vuosi sitten Dubaista, mutta jonka unohdin useiksi kuukausiksi vaille käyttöä ja huomiota. Tartelettessa on pelkkiä mattasävyjä ja itselleni se on ehdottomasti helppokäyttöinen ja kätevä, mutta ei kuitenkaan tippaakaan tylsä arkipaletti. Käytän eniten paletin vasenta puoliskoa, jossa ovat paletin helpoimmat vaaleat sävyt ja kauniit ruskeat. Tartea on hiukan hankalampaa saada Suomeen, joten se kannattaa pitää mielessä Sephoraan päästessä, mutta käsittääkseni myös Tarten omilta sivuilta saa tilattua meikkejä Suomeen. Olen kyllä niin tyytyväinen siitä, että tajusin pitkästä aikaa tämän upean paletin mahtavuuden!

Varsinaisten tuotteiden lisäksi suosikkiasioitani olivat ehdottomasti yhä kasvava hullaantuminen luonnonkosmetiikkaan sekä jo mainitsemani meikkien karsiminen. En voi kyllin ylistää sitä tunnetta, jonka saan kompaktimmasta meikkikokoelmastani ja pikku hiljaa luonnollisempaan suuntaan muuttuvista meikkien ja ihonhoitotuotteideni jemmoista.

Mitkä asiat ilahduttivat teitä maaliskuussa? 🙂

*Saatu pr-näytteenä.

8 thoughts on “Maaliskuun 2019 suosikit

  1. Maaliskuussa ilahdutti lisääntyvä valo ja kasvien hoitaminen. Kosmetiikkapuolella entistä minimalistisempi mutta toimiva rutiini.

    Tuo Tartelette on kyllä ihanan näköinen paletti. En ole suuri luomiväripaletti-intoilija, mutta Tarteletten sävymaailma vetoaa!

    Tykkää

    1. Valon lisääntyminen on kyllä joka vuosi yhtä sykähdyttävän ihana kokemus! Jotenkin se pääsee aina yllättämään, vaikka onkin jokavuotinen juttu. 🙂

      Tartelette on ihana ja niin on myös lämpimämpi sisarensa Tartelette In Bloom. Näkisin sen ehkä vielä enemmän sun juttuna, mutta en tiedä olenko väärässä. 😀

      Tykkää

  2. Ootko muuten jo kokeillut Sensain Glowing Basea? Luulen, että tykkäisit siitäkin. Mietin, että pitäisi varmaan ostaa uus pullo jemmaan, kun hyvässä kanttisalessa Sokoksella. 😀 Tykkään tosta vesimäisestä kosteuttajasta varsinkin talvella, mutta kesällä Glowing on ehdoton.

    Värineste on ihana! Katselin just, et multa on siitä eka postaus blogissa 2014, sen jälkeen monia muita. Kertoo varmaan hurahduksesta. 😀

    Tykkää

    1. En ole kokeillut, mutta se kuulostaa ihan mun jutulta! Mulla on yhdeltä edullisemmalta brändiltä vähän vastaavanlainen tuote ja siitä tykkään ihan hirveästi. En tiedä Sensailta yhtään huonoa pohjustajaa!

      Olen luultavasti kuullut Värinesteestä ekan kerran sun blogista. Samoin kuin monista muista nykyisistä suosikkituotteista. 🙂

      Tykkää

  3. Tartelette on tullut vastaan monesti Youtubessa ja tykkään itse kanervaisista ja luumuisista sävyistä luomilla. Aivan ihanat sävyt siis!
    Mua ilahduttaa eniten valo ja pitenevät päivät. Olotila alkaa tuntua pikkuhiljaa vireämmältä ja optimistisemmalta (olipas hankala taivutusmuoto…). Kevät on paras vuodenaika. Ihanaa kevättä teidän perheelle<3

    Tykkää

    1. Sinäkin voisit pitää myös Tartelette In Bloom-paletista! Se on tosin hiukan lämpimämpi paletti. Aivan ihania molemmat.
      Valon lisääntyminen on kyllä ihan mielettömän upea juttu! Itsellekin tulee sellainen olo, että inspiraatiota ja virtaa on paljon enemmän kuin talvella. Kiitos, ihanaa kevättä sinullekin ja miehellesi! ❤ 🙂

      Tykkää

  4. Ah, miten nätti tuo Tartelette, se on mun nappaa-kun-joku-myy-pois-halvalla -listalla, mutta suoraan kaupan hyllystä ostamiselle en ole kokenut tarvetta, kun MACissä yltäkylläisyyteen saakka piisaa. 🙂

    Hirmu kauniisti asetellut kukat kuvissa, inspiroiduin!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s