Minimalistista ihonhoitoa Laponie Of Scandinavian tuotteilla

Minulla on ollut parin kuukauden ajan jopa omalla mittapuullani arvioituna poikkeuksellisen vahva innostus ihonhoitoa kohtaan, joten ei olisi voinut osua parempaan saumaan päästä tutustumaan uudehkoon, kiinnostavaan sarjaan Laponie Of Scandinaviaan.

Laponie Of Scandinavian tuotteet kehitetään Suomessa ja valmistetaan Suomessa ja Ruotsissa. Sarja on luonnonmukainen, eläinkokeeton ja se sopii vegaaneille. Sarjan tuotteet on kehitetty perinteisestä ihotyyppeihin keskittyvästä ajattelusta poiketen painottaen sitä, että jokaisella iholla on erilaisia ihopäiviä ja vaihtuvia tarpeita.

Laponie Of Skandinavia luottaa pakkauksissa ja tuotteiden ulkonäössä minimalistiseen, skandinaaviseen estetiikkaan. Myös tuotteet ovat ainesosiltaan yksinkertaisia ja puhtaita, eikä niiden luvata tekevän yhdessä yössä taikoja tai mullistavan käyttäjänsä elämää, vaan olevan yksinkertaisesti iholle hyvää tekeviä ja toimivia – ”no-nonsense” – tuotteita. Selkeät raaka-ainevalinnat ja yksinkertaisuus tekevät tuotteista helposti lähestyttäviä ja sarja onnistuikin herättämään minussa välittömästi luottamusta.

Sain kokeiltavakseni kolme sarjan tuotetta.

Milk Cleanser* (100ml/18e) on paksuhkoa ja aavistuksen öljyisen tuntuista. Se leviää iholle vaivattomasti ja vaikuttaa heti pureutuvan kiinni meikkiin. Tuote tuntuu jännästi lähes kosteuttavalta naamiolta, vaikka tosiaan onkin puhdistustuote. En yleensä ole voidemaisten puhdistustuotteiden ystävä, mutta tämä on sopivan paksua ja tehokkaan oloista ja koostumuksessa on tarpeeksi öljyisyyttä, jotta sillä saa oikeasti poistettua meikit. Tuotteen INCI onkin ihastuttavan täynnä ravitsevia ja kosteuttavia ainesosia. Vaikka vannon yleensä meikkien puhdistuksessa öljyihin, ihastuin tähän voidemaiseen putsariin kovasti! Sarjaan kuuluu myös ihastuttavan kuuloinen puhdistusgeeli.

All-Around Balm* (15ml/19e) on nimensä mukaisesti monitoimituote, jota voi käyttää kaikkialla, jossa kaivataan hoivaa ja suojaa. Olen käyttänyt All-Around Balmia itselläni enimmäkseen huuliin, mutta flunssassa se oli myös muiden rohtuneiden ihoalueiden pelastus. Uskaltauduin kokeilemaan tätä jopa vauvan iholle, ja viisikuinen tyttäreni onkin ilokseni saanut tästä apua atooppiseen ihottumaansa ja rohtumiin kasvoissa. Kyseessä on todellinen arjen sankari, jossa on astetta ylellisempi sisältö, koostumus ja pakkaus.

Suosikikseni kaikista kolmesta tuotteesta on osoittautunut Face Oil* (3oml/44e). Olen käyttänyt tätä aamuin illoin viimeisenä kasvoille levitettävänä tuotteena, mutta on myös ollut niitä päiviä, kun olen aamulla kerinnyt sipaisemaan kasvoille vain silmänympärysvoiteen ja kasvoöljyn. Ihoni reagoi saman tien kylmentyneisiin ilmoihin, mutta kasvoöljyn kanssa olen välttynyt kiristävältä tunteelta.

En pysty sanomaan johtuuko ihoni parantunut yleiskunto pelkästään Laponie Of Scandinavian öljystä vai yleisesti tehostetusta ihonhoidosta, mutta ihoni näyttää ravitummalta ja kimmoisammalta kuin aloittaessani kolmen viikon testijaksoa. Kasvoöljyn välittömänä vaikutuksena havaitsen ihon kauniin hehkun. Minulle periaattessa riittäisi, että käyttäisin öljyä vain iltaisin, mutta tuon hehkun vuoksi haluan käyttää sitä myös aamuisin, koska kaikki elvyttävä ja hehkua tuova ihonhoito on täällä nyt kovassa huudossa kiitos valvottujen öiden.

Laponie Of Scandinaviasta jäi minulla päällimmäisenä mieleen:

  • ihanan simppelit INCI-listat, joita osaa lukea ilman kemistin koulutustakin
  • kauniit ja toimivat nettisivut, joilla kerrotaan selkeästi tuotteista ja niiden ainesosista ja ainesosien tarkoituksista
  • tuotteiden rauhoittavat raaka-aineiden tuoksut
  • upeat pakkaukset
  • tuotteiden erinomainen hinta-laatusuhde
  • hyvä olo iholla

Sarjan nettisivujen suunnittelija ansaitsee erityisen kiitoksen, sillä sivut ovat selkeät ja helppokäyttöiset, vaikka ovatkin pullollaan tietoa tuotteista. Erityisesti pidän siitä, että jokaisen tuotteen ainesosalistan kohdalla on kerrottu mikä rooli kullakin aineksella tuotteessa on.

Laponie Of Scandinavia julkaisi hiljattain kaksi uutta tuotetta: kasvovoiteen sekä suihkepullossa olevan kasvoveden. Molemmat tuotteet kuulostavat ja näyttävät muiden tuotteiden tavoin erittäin hyvältä. Kasvovoidetta kuvaillaan lauseella, joka kuvastaa mielestäni koko tätä sarjaa: ”There are days when your face needs a drink – and a hug.”

Minuun kolahtaa oikeastaan ihan kaikki tässä sarjassa, mutta ennen kaikkea tuotteiden simppeli ja turvallisen tuntuinen sisältö sekä minimalistisen kaunis design. Voin ehdottomasti sanoa olevani ihastunut.

Laponie Of Scandinaviaa saa toistaiseksi ostettua vain merkin verkkosivuilta, mutta toivon kovasti tähän tulevan jonain päivänä vielä muutosta.

Vaikka Laponie Of Scandinavia oli itselleni tuntematon merkki vielä muutama kuukausi sitten, olen bongaillut sitä viime aikoina kiitettävän tiheästi lehdistä ja blogeista. Oletteko te kokeilleet merkin tuotteita? Onko teillä omia suosikkeja?

*Tuotteet saatu blogiin pr-näytteinä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s