Mitä meille kuuluu

Lupailin taannoin postausta Helsinki-päivästämme, mutta koska tajusin etten osaa kirjoittaa pelkästään yhdestä päivästä, ajattelin kertoa  hiukan laajemmin mitä meille kuuluu juuri nyt. Kuvituksena on otoksia Helsinki-päivästämme.

Meille on tosiaan muodostunut miehen kanssa perinteeksi viettää joka vuoden lokakuussa rentoa kulttuurin ja shoppailun täyteistä päivää Helsingissä. Nuo reissut ovat osoittaneet, että aina ei tarvitse lähteä ulkomaille asti rentoutuakseen, kun hotelliyö ja hauska tekeminen voivat onnistua ihan Suomessakin. Vajaan parin vuorokauden irtiotto kotimaassa ei maksa läheskään yhtä paljon kuin ulkomaanmatka, mutta on kuitenkin ehdottomasti odottamisen arvoinen asia, joka piristää arjen ja pimeimmän vuodenajan keskellä. Tänä vuonna reissu oli toki hieman erilainen ja sanottakoon nyt ihan kaunistelematta, että ei myöskään aivan yhtä rentouttava, sillä meillä oli kolmas perheenjäsenemme mukana. 😀

Meillähän oli vauvan kanssa tosi helppoa ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta, mutta reilu kuukausi sitten tietyt asiat alkoivat muuttua hiukan haastavammaksi. Samaan aikaan kun vauvasta tuli aktiivisempi ja hän oppi erilaisia taitoja, muuttuivat yöt meillä aika karseiksi. Silja ei malta nykyään keskittyä päivisin syömään, kun ympärillä on niin paljon kaikkea jännää katseltavaa, joten hän tankkaa öisin ja haluaa muutenkin viettää yöllä aikaa rinnalla lähes jatkuvasti. Ja jos hän sattuukin nukkumaan, herää hän kuitenkin ainakin tunnin välein tai vähintäänkin itkee ja huutelee unissaan. Viimeisimpänä levottomuutta öihin aiheuttavana ilmiönä ovat painajaiset, joista Silja ei tunnu pääsevän yli kuin pitkällisen lohduttamisen ja sylissä heijaamisen jälkeen. Meillä nukutaan siis tällä hetkellä erittäin pätkissä ja huonosti.

Tavallaan tämä vaihe on se, jota olen koko ajan jollakin tasolla odottanut alkavaksi, sillä olin vielä itse lapsettomana ajatellutkin vauva-arjen olevan juuri tällaista valvomista ja väsynyttä koomailua. Silloin kun Silja vielä nukkui melkein kellon ympäri heräten siinä välissä vain pari kertaa syömään, ajattelin aina ettei näin mahtava meininki voi jatkua ja muistutin itseäni nauttimaan joka hetkestä. Vaikka nämä ”nelikuisen hulinat” ovat rankkaa aikaa, yritän kuitenkin olla kiitollinen siitä, että sain nukkua ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa, eikä minulla ole taakkana kuukausien aiempia univelkoja. Tavallaan olen myös tyytyväinen siitä, että tiedän nyt mitä elämä vauvan kanssa voi olla vaaleanpunaisen kuplan ulkopuolella. Ja olenhan minä myös toki ylpeä itsestäni ja miehestäni ja siitä, että olemme jaksaneet näinkin hyvin ja pysyneet kasassa muutamien tuntien yöunilla.

Yleisesti voisin todeta Siljasta, että hän on kaikin puolin loistava tyyppi. Jännä sekoitus minun harkitsevan oloista tarkkaavaisuutta sekä miehen vilkkaampaa ja vaihtelunhaluisempaa olemusta. Vaikka väsymys painaa usein, on mahtavaa seurata hänen kehittymistään ja tehdä hänen kanssaan uusia asioita yhdessä. Helsingin reissumme oli ensimmäinen yhteinen minilomamme ja se meni hänen kanssaan muuten aivan moitteettomasti, mutta yö toki pyörittiin hotellin lakanoissa unettomina ja turhautuneina. Kiasmassa käynnin aikana hän nukkui tyytyväisenä ja soi näin vanhemmilleen rauhan taiteen tuijotteluun.

Päivät sujuvat katkonaisista öistä huolimatta nykyään helpommin kuin Siljan ollessa vastasyntynyt, sillä olemme miehen kanssa oppinet uudenlaisen tehokkaamman elämäntyylin, emmekä enää kuluta aikaamme pelkkään haahuilemiseen tai vaikkapa ylenmääräiseen somettamiseen. Silja nukkuu hyvin päiväunia, joten silloin saan nukuttua hiukan itsekin, sekä tehtyä kotitöitä tai vaikka kirjoitettua blogia.

Kaikki makea maistuu minulle tällä hetkellä aivan liian hyvin, sillä herkut ovat helppo ja nopea tapa nostaa hetkeksi energiatasoja ja piristää pitkältä tuntuvaa päivää. Ennen yksi rivi suklaata oli minulle riittävä määrä, mutta nyt riittää hyvällä tuurilla puoli levyä. Makeaa pitää myös saada monta kertaa päivässä ja sitä useammin mitä väsyneempi olen. Olen miettinyt varovasti itsekseni, että kunhan nämä Siljan hulinat ovat ohitse tai edes hiukan helpottuneet, voisin alkaa kiinnittää huomiota syömisiini ja alkaa vähentää päivittäin syömääni herkkujen määrää.

Herkkujen ohella olen piristänyt itseäni pimeänä aikana virtuaalisella shoppailulla. En ole vielä päätynyt ostamaan mitään, mutta kaikki överihintainen ihonhoito kiehtoo juuri nyt kovasti, kun ihmettelen aamuisin peilistä näkyviä tummia silmänalusia ja kelmeää ihonsävyä. En kirjoita toivelistallani olevista tuotteista nyt enempää, sillä tarkoituksenani on tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Helsingistä ostin yhden asian, joka ei ihme kyllä ollut kosmetiikkaa.

Lumin klassikkolaukku Eco Supermarket Bag X-Large maksoi maltaita, mutta ostin sen itselleni palkinnoksi muutamasta suuremmasta saavutuksesta. Tämä on tähän mennessä ensimmäinen ja ainoa design-laukkuni. Kerkesin jo hiukan harmitella miksi menin hankkimaan näin suuren laukun, mutta tila onkin osoittautunut erittäin käteväksi, koska tänne mahtuu myös Siljan tavaroita, joten pystyn tarvittaessa korvaamaan tällä erillisen hoitolaukun raahaamisen. Kerkesin haaveilemaan tästä laukusta ainakin kuusi vuotta, ja nyt se on minun. ❤

Olemme käyneet Siljan kanssa jo ihan alusta asti kerhoissa, joten olen tutustunut uudella kotiseudullani toisiin esikoisten äiteihin. Meille on muodostunut kuuden äidin porukka, joiden kanssa tapaamme kerran viikossa myös ohjattujen kerhojen ulkopuolella. En olisi osannut vuosi sitten kuvitella, että hakeudun joskus vapaaehtoisesti tällaisen uuden harrastuksen pariin tai että etsisin aikuisiällä uusia ystäviä, mutta kyllä vain näistä torstaikahvitteluista on tullut minulle tärkeä osa elämää. Kotiäitiys ylipäätään on tällä hetkellä väsyttävää, mutta edelleen kuitenkin parasta mitä tiedän.

Mitä teille kuuluu? Joko syksy väsyttää, vai onko teillä jakaa hyviä vinkkejä pirteänä pysymiseen?

4 thoughts on “Mitä meille kuuluu

  1. Kiva kuulla ajatuksiasi äitinä olosta ja nähdä tyytyväinen naamasi! Nyt on tämä aika ja näytät osaavan sukeltaa siihen vaivattomasti. Mukavaa joulunodotusta!

    Tykkää

  2. Vauva-aikana aikuiset ihmissuhteet ovat todella kullanarvoisia, kun arki on pitkälti kotona. Silloin kun itse olin äitiyslomalla, tutustuin neuvolan synnytysvalmennusryhmän kautta neljään samaa ikäluokkaa olevaan äitiin, joilla kaikilla oli about saman ikäiset ensimmäiset lapset. Meille syntyi tosi tiivis ja ihana porukka, ja kyläilimme vuoron perään jokaisen luona ja joskus lähdimme jopa viihteelle ilman lapsia. Sääli, että vuosien saatossa ja ihmisten muuttaessa muualle ym. ryhmä hajosi, mutta silloin se oli korvaamaton.

    Kiva postaus, mä tykkään lukea tällaisia juttuja:) Iloa ja valoa teille ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s