Edullinen ja yllättävän ihana luonnonkosmetiikan seerumi Dermosililta

Näpyttelin reilu kuukausi sitten pitkästä aikaa tilauksen Dermosilille ja tilaukseen nappasin mukaan kaksi seerumia, koska kaikki seerumini olivat päässeet loppumaan. Toinen seerumi oli minulle ennestään tuttu, mutta Dermosilin ekosertifioidun luonnonkosmetiikkalinjan Kanerva-seerumi oli uusi tuttavuus. Seerumin luvataan suojaavan ihoa ulkoisilta rasituksilta sekä ennenaikaiselta vanhenemiselta. Anti-age-tuotteita tänne, kyllä kiitos! Odotukseni eivät hyvän kuuloisista lupauksista huolimatta olleet järin korkealla, koska tunnustan olevani seerumien suhteen hieman snobi, enkä odota kymmenen euron seerumin täyttävän tuotelupauksiaan samaan tapaan kuin selektiivisten sarjojen tai muuten tyyriimpien tuotteiden. Sain kuitenkin tällä kertaa yllättyä iloisesti. 🙂

Ihastuin muunmuassa kanervauutetta ja kasviöljyjä sisältävään edulliseen Kanerva-seerumiin ensituntumalta. Tuote on maitomaisen juoksevaa ja se levittyy iholle helposti. Pipettipullo on kätevä, vaikkakin olen lukenut sen tuottavan päänvaivaa tuotteen viimeisiä pisaroita tavoitellessa, sillä pipetti ei ilmeisesti ylety aivan pullon pohjalle asti. Pidän joka tapauksessa kovasti tuotteen minimalistisesta pakkauksesta. Parasta seerumissa on tuoksu. Se on aivan uskomattoman ihana, pehmeän makean hattarainen. Tuoksu muistuttaa kovasti Anne Kukkohovin Supermood-sarjan seerumin tuoksua. Seerumi muistuttaa tarkemmin ajatellen myös koostumukseltaan kovasti Supermoodin seerumia! Ainoastaan hinta on aivan eri tasoa.

Seerumi jättää ihon mattapintaiseksi, mutta kuitenkin kosteutetun ja hoidetun tuntuiseksi. Seerumia riittää pieni määrä kerrallaan, ja tätä minun on muistutettava itselleni päivittäin, sillä mielelläni läträisin tämän kanssa turhankin paljon. Käytän seerumia yleensä aamuin illoin, mutta erityisen paljon pidän tästä aamukäytössä, sillä tämä sopii hyvin meikin alle ja yöksi kaipaan välillä näillä pakkasilla jotakin hieman tuhdimpaa.

Olen käyttänyt seerumia kuukauden verran, mutta en osaa sanoa mitään varsinaisten anti-age-tuotelupausten täyttymisestä. Ihoni voi erinomaisesti, mutta luulen sen johtuvan käyttämieni ihonhoitotuotteiden lisäksi pitkälti raskaudesta. Kuulun niihin onnekkaisiin, joille on raskauden myötä kasvanut vahvat kynnet ja hiukset, ja joiden iho ei ole ollut moksiskaan kehon hormonimyllerryksestä. Täytyy nauttia tästä vielä niin kauan kuin tätä kestää! 😀

Oletteko te kokeilleet Dermosilin seerumeja? Oletteko tehneet lähiaikoina edullisia seerumilöytöjä?

10 thoughts on “Edullinen ja yllättävän ihana luonnonkosmetiikan seerumi Dermosililta

  1. Olen kuullut tästä tuotteesta paljon hyvää! Olenkin ajatellut ottaa sitä mukaan seuraavaan Dermosil-tilaukseeni. Kiitos kun laitoit sinäkin tuotteesta juttua, pakkohan noihin kehuihin on vähitellen uskoa ja testata itsekin. Dermosilillä on paljon hyviä tuotteita ja hinnat kivat. 🙂

    Tykkää

    1. Dermosililla on kyllä mahtava hinta-laatusuhde. Aina välillä on kivaa palata merkin tuotteiden pariin, kun edullisuuden vuoksi kerralla pystyy tilaamaan vähän enemmän. 😀 Tätä seerumia suosittelen kyllä lämpimästi. Kerro sitten mitä sä tykkäsit siitä. 🙂

      Tykkää

  2. Tästä olen kuullut paljon kehuja, joten sen on pakko olla todella hyvä<3 Kunhan saan seerumivarastojani vähän hupenemaan, niin voisin tilata Kanerva-seerumin. Vaikuttaa ihan mun jutulta:) Olen itse hurahtanut täysin the Ordinaryn tuotteisiin, joita käytän ihan into piukeena;)

    Tykkää

  3. Ihastuin myös Supermood-seerumiin, mutta hinta on jarrutellut uuden ostoa. Jos tässä on samaa tuoksua ja fiilistä, niin todellakin laitan kokeiluun! Kiitos vinkistä. ❤

    Tykkää

    1. Mulla oli ihan sama juttu, että ihastuin Supermoodin seerumiin ja olisin halunnut ostaa sitä lisää, mutta hinta kirpaisi liikaa. Siksi tämä Kanerva oli mahtava löytö. 🙂 Ei tämä tuoksultaan yllä ihan samalle tasolle eikä varmaan muutenkaan ominaisuuksiltaan, mutta onhan hintakin alle viidesosan.

      Tykkää

Jätä kommentti