Viimeinen katsaus vuoden 2017 joulukalentereihini

Aika harva varmaan jaksaa enää miettiä viime vuoden joulukalentereita, mutta teen kaiken uhalla vielä tämän viimeisen katsauksen vuoden 2017 kalentereihini. Luukkujen viimeinen viikko vahvisti aiempia ajatuksiani ensi vuoden kalenterihankinnoista ja sai toisaalta miettimään entistä vahvemmin myös sitä, että kuinka monta kalenteria on tarpeeksi.

Vuoden ensimmäisenä päivänä 2018 suuri osa kalentereista tulleista tuotteista lojui edelleen keittiön pöydällä, koska en keksinyt niille muuta paikkaa enkä kerinnyt perata niitä läpi. Tunnustan osan lepäävän samassa paikassa edelleen, mutta suurimmalle osalle olen jo keksinyt paikan. Leijonanosa jää omaan käyttöön, mutta osa menee suoraan eteenpäin.

L’Occitanen kalenterista tuli jälleen pitkälti omaan käyttöön päätyviä asioita, mutta jouluaaton luukusta tullut minituoksu päätyy kiertoon. Minun ei tule käytettyä tämänkaltaisia pikkupulloihin pakattuja tuoksuja, vaikka tuoksu olisi kuinka hyvä. L’Occitanen kalenteri saa jäädä ensi vuonna kauppaan, sillä sisältö on ollut peräkkäisinä vuosina liian samankaltainen.

Kamerallani oli ongelmia tarkentaa Dr. Hauschkan minituotteisiin, joten kuva on hieman epäselvä. Taitaa kamera vedellä viimeisiään… Hauschkan kalenteri jatkoi pikkuruisten miniputeleiden linjaa lukuunottamatta jouluaaton luukkua, josta paljastui täysikokoinen limited edition-käsivoide. Käsivoide oli minusta mukavan varma, joskin hieman tylsä valinta jouluaaton luukuksi. Se tulee varmasti käyttöön kunhan saan entisiä alta pois. Testasin joulunpyhinä joitain kasvotuotteista todetakseni, että pienimmistä näytteistä riitti ainoastaan pariin käyttökertaan, joten ne loppuivat kesken jo viikonloppureissun aikana. Olisivat mokomat saaneet olla ehkä hiukan suurempia. Iso peukku kuitenkin miehelle siitä, että hän keksi tilata tämän kalenterin, sillä en ole törmännyt tähän missään muualla.

Kiehl’sin kalenterista tuli tasaisen hyviä tuotteita loppuun asti ja erityisen iloinen olin jouluaaton reilun kokoisesta käsivoiteesta. Olen Kiehl’sin kanssa vielä hiukan kahden vaiheilla – hankkiako sitä ensi vuonna vai ei. Kallistun ehkä toivomaan enemmän sitä, että jättäisin tämän ensi vuonna hankkimatta, sillä vaikka kalenterista tuli kivoja tuotteita, epäilyttää minua maksaa uudelleen sen hintaa (noin 70 euroa) päästäkseni kokeilemaan uudelleen näytekokoja ja muutamia suurempia tuotekokoja. Mieluummin ehkä ostan tarvitsemani tuotteet suoraan täysikokoisina.

Look Fantasticin 100 euroa maksanut kalenteri oli joulukuun aamujen kiistaton kuningatar. Oli joka aamu yhtä jännittävää kurkata mitä luukuista löytyy ja harvoin jouduin pettymään. Jos kuitenkin mietitään asiaa hieman pidemmälle, niin enhän minä tarvitse suurtakaan osaa kalenterista tulleista tuotteista.

Monelle esimerkiksi jouluaaton (vai joulupäivän?) luukun Pixin meikkipakkaus (arvo noin 30e)  oli todella mieluisa asia. Itsellenikin se kyllä oli, mutta en tiedä aionko ottaa sitä omaan käyttöön. Ruskeasävyinen luomiväripaletti menee myös suoraan kiertoon, samoin monia ilahduttanut Magnitonen meikinpuhdistusliina. Minulle kalenterin parasta antia olivat ihonhoitotuotteet.

Aion hankkia Look Fantasticin kalenterin myös ensi vuonna, vaikka kaikki tuotteet eivät tänä vuonna päätyneetkään omaan käyttöön. Eihän sellaista kalenteria varmaan edes löydy, jossa kaikki tuotteet olisivat täydellisiä osumia, jos luukkujen availijalta löytyy jo ennestään kymmenen ihmisen edestä meikkejä ja kosmetiikkaa. 🙂 Oletteko te jo päättäneet ensi vuoden kalenterihankinnoista vai päätättekö asian vasta loppuvuodesta?

Nyt joulukalenterit ja joulujutut on viimein taputeltu ja voin keskittyä kirjoittamaan vaikkapa loppuneista, joita on kertynyt viime vuodelta rästiin ainakin parin kuukauden ajalta.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! 🙂

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Viimeinen katsaus vuoden 2017 joulukalentereihini

  1. Mä taidan ens vuonna ostaa The Body Shopin kalenterin 🙂 Tykkään TBSn tuotteista, mutta ostan niitä tosi harvoin.. kalenterin pikkukoot vois olla kiva kattaus taas sarjan tuoksuihin ja tuotteisiin 🙂 L’Occitaneakin harkitsen, sitäkään en oo koskaan omistanut ja sieltä tulis kivasti erilaisia tuoksuja ja tuotteita testattavaksi 🙂

    LF mulla oli ekaa kertaa ja tykkäsin siitä tosi paljon! Lisäksi se Lumenen kalenteri näytti tosi kivalta, hyviä vaihtoehtoja ensi vuodeksi siis piisaa 😀

    Tykkää

    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! Blogi on ihan hunningolla nykyään. 😮 Ensi vuonna kalenterivalikoima on luultavasti laajentunut vielä entisestään, joten vaikeiden päätösten edessä tulemme olemaan! 😀

      Tykkää

  2. Ei liity aiheeseen mutta saisinko pyytää… olet niin hyvä meikkaamaan, että haluaisin nähdä sun meikkejäsi! Tuntuu ettei tosi pitkään aikaan ole näkynyt yhtään kuvia tekemistäsi meikeistä tai kasvoistasi ylipäätään! 😮

    Tykkää

    1. Kiitos kommentistasi, se kyllä sai paljon ajatuksia liikkelle! 🙂 Blogi on ollut monestakin syystä hiljaisempi ja varmasti jotenkin sieluttomampi. Yritän hiukan avata asiaa lähipäivinä ja saada myös ehkäpä muutosta aikaan. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s