Heinäkuun 2017 loppuneet

Kukaan lähipiiristäni ei nykyisin enää ihmettele tapojani raahata mukanani tyhjiä purkkeja tai vaikka sitä, jos kyykistelen kuvaamassa jotakin tuubia parvekkeella tai pihan reunassa. Tällä kertaa tunsin kuitenkin itse itseni hiukan hassuksi kuvatessani näitä purkkeja äitini pihalla tihkusateessa. Kuukauden loppuneet oli toki kuvattava ulkona, kun siihen oli tilaisuus. 🙂

Minulla alkoi vihdoin kesäloma ja jätin saman tien kaupungin taakseni. Siksi purnukatkin seisovat tällä kertaa hiukan vehreämmässä ympäristössä.

L’Erboristica-merkin Acido Jaluronico Vegetale oli yllättävän mukava tuttavuus. Käytin hyaluronihappotiivisteen seerumin tapaan ennen kosteusvoidetta tuomaan lisäkosteutusta iholle. Tätä edullista sarjaa saa ainakin Prismoista. 3/5

Sante Moisturising Night Cream* ei ollut omalle iholleni tarpeeksi ravitsevaa ilman lisäboostausta öljyllä, ja ilman öljyn lisäämistä tuotteessa oleva alkoholi jätti iholle aavistuksen kiristävän tuotetunnun. Yksinään käytettynä annan pisteitä 2,5/5. Postaus.

Lavera Hydro Effect Serum* on ollut esillä useissa blogeissa ja saanut paljon hehkutusta osakseen. Minunkin piti tehdä siitä oma postauksensa, mutta saamattomuuteni vuoksi se jäi tekemättä. Tykkäsin tästä todella paljon ja aion ostaa uuden pullon ensi tilassa! Ehkä saan vielä sen postauksenkin joskus tehtyä.. Kevyt ja nopeasti imeytyvä seerumi on erityisen hyvä kesäaikaan. Tuoksu on hyvä ja pumppupullo kätevä. 4,5/5

Dr. Hauschka Rose Day Cream Light ei yltänyt lähimainkaan suosikkini Rose Day Creamin tasolle, eli tykkään rasvaisemmasta versiosta enemmän. Tämä jätti Santen tapaan alkoholisen tuotetunnun iholleni. Kosteutustehot olivat kelvolliset kesäaikaan. 3/5 Postaus.

Benton Honest TT Mist tuli Bearelin kevään kauneusboksissa (postaus). Tämä oli todella positiivinen yllättäjä ja kipusi suoraan kokeilemieni kasvosuihkeiden kärkeen. Hauskan erilaiseen ja kätevään tuubiin pakattu suihke kosteutti ihoa mm. hyaluronihapon voimin ja jätti iholle siloisen pinnan. Aion ostaa tätä lisää, kunhan saan käyteltyä ensin vanhoja suihkeita pois. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! 5/5

Kasa kangasnaamioita kului minun ja miehen yhteiskäytössä. Eniten näistä miellytti Misshan Shea Butter-naamio. Misshan naamiot ovat mukavan pehmeitä ja hellävaraisia iholle. BioAquan hunajanaamiot olivat perushyviä, mutta saman merkin etananaamiot jäivät muistoihin raapivina ja liian märkinä. Misshan naamion olen ostanut Kaubamajasta ja BioAquat on tilattu AliExpressiltä.

Cien Sensitive Cleansing Mousse toimii hyvin aamuputsarina kasvoille ja kainaloille, sekä iltaisin kakkosvaiheen putsarina kasvoille. Vau-efekti tuotteesta puuttuu, mutta alle kolmen euron hintaan tulen varmasti ostamaan tätä lisää. Postaus. 4/5

Missha Blueberry Tea Cleansing Foam oli superriittoisa ja edullinen kakkosvaiheen putsari, joka oli kuitenkin itselleni liian pesevää. En ostaisi tätä uudelleen. 3/5

V10 Plus Water Based Peeling Facial Mask* alkoi olla jo sen verran vanhaa, että sen käyttöominaisuudet olivat muuttuneet. Muistan kuitenkin pitäneeni tästä todella paljon silloin, kun tämä oli vielä tuoreempaa. Suosittelen tätä hellävaraista kasvokuorintaa kaipaaville, herkkäihoisille tyypeille. Ainoa miinus tulee siitä, että koin ihosolukkoa itseensä keräävien ”ryynien” puhdistamisen kasvoilta hieman työläänä. 4/5

Dermosil Blossom Shower Gel on ihanan tuoksuinen ja koostumukseltaan poikkeuksellisen hyvin vaahtoava suihkugeeli, jota olen käyttänyt jo useampia pulloja. 4/5

Gillette Satin Care Shave Gel on tuote, jota kuluu kesäaikana pullo kuukaudessa. Tämä hoiti hommansa hyvin, mutta ei saanut aikaan suurempia värinöitä. Tykkään edelleen enemmän voidemaisista tuotteista höyläämisessä, mutta tämä on toimiva budjettiratkaisu. 4/5

Nuxe Hand And Nail Cream on tehokkaasti kosteuttava, hyvin imeytyvä ja ihanan tuoksuinen käsivoide, jota hamstrailen alennusmyynneistä. Suosittelen kokeilemaan! 5/5

Lush Snow Fairy Body Conditioner* oli mahtava apu kiireessä, jos aikaa esim. koipien rasvaamiseen suihkun jälkeen ei ollut. Lush tekee mielestäni parhaat, oikeasti kosteuttavat vartalonhoitoaineet. 5/5

Fudge Clean Blonde Violet Toning Conditioner oli pitkään suosikkini keltaisuutta hiuksista taittavien hoitoaineiden joukosta, mutta nyt löysin sen tilalle Klippoteketin huomattavasti edullisemman vastineen. Tässä on erityisen ihana tuoksu, mutta en tule ostamaan tätä enää uudelleen. En ylipäätään koe hopeahoitoaineita kovin tehokkaiksi keltaisuuden poistajiksi, vaan hopeashampoot ovat ne oikeasti tehokkaat kaverit. Minulla keltaisuutta on vain latvoissa, joten pysyn kuitenkin kuivattavista hopeashampoista erossa. Tällä viikolla keltaiset latvani toivottavasti saavat lopullisesti kyytiä, joten hopeatuotteille ei ole enää ylipäätään sitten tarvetta. 🙂 3,5/5

Redken Clear Moisture Shampoo ei tuntunut nimestään huolimatta varsinaisesti kosteuttavalta, vaan ennemminkin melko pesevältä tuotteelta. Tämä oli mielestäni kaikin puolin melko tavanomainen shampoo. Tuoksu ei ollut kauheasti mieleeni. 3/5

MAC Studio Waterweight SPF 30 Foundation on loistava meikkivoide kevyestä meikkipohjasta pitäville. Tämä on mielestäni jäänyt MACin muiden meikkivoiteiden varjoon, eikä ole saanut ansaitsemaansa hehkutusta osakseen. Minunkin postaukseni tästä roikkuu edelleen luonnoksissa. Studio Waterweight on seerumimainen ja kosteuttava meikkivoide, joka sopii erinomaisesti kuivaihoisille. Suosittelen! 5/5

ColourPop Créme Gel Liner sävyssä Over Board oli ahkerassa käytössä alkukesän. Pehmeä ja pysyvä koostumus sekä upea pronssinen sävy tekivät tästä suosikkini. Aion ostaa uuden kappaleen tätä lähitulevaisuudessa. 5/5

Näkyikö joukossa kiinnostavia tuotteita? Onko kenties joku muukin vasta aloittanut kesälomansa?

Elokuun loppuneet-postaus tulee olemaan todennäköisesti hieman tavallisesta poikkeava, sillä vietän yli puolet kuusta matkoilla. Tarkoituksenani on yrittää kuvata loppuneet myös reissussa, mutta te saatte niistä raportin ainakin osittain kollaasityyppisesti.

Ihanaa elokuuta! 🙂

*Tuote saatu pr-näytteenä.

12 thoughts on “Heinäkuun 2017 loppuneet

  1. Joo, ei meilläkään ukkeli enää ihmettele tyhjien purtiloiden säästämistä;)

    Käytin Misshan Pomegranate Cleansing Foamin taannoin ja se oli ihan samanlainen kuin tuo Blueberry-versio eli liian pesevä. Lisäksi jotenkin saippuamainen, vaikka oli olevinaan vaahtoa. En tykännyt;)

    Tykkää

  2. Ollaan kyllä tosi paljon Dr. Hauschkan tuotteista samaa mieltä. Toi Day Cream ei ole munkaan suosikki, se on jees, mutta parempaakin on tarjolla. ^_^

    Tykkää

  3. Tuosta MACin meikkivoiteesta en muista koskeen lukeneenikaan, kuullostaisi itselleni oikein sopivalta 🙂 Ja Colourpopin linereita tarvis kyllä myös joskus testata.

    Tykkää

    1. Tuo Studio Waterweight ei olekaan ollut esillä blogeissa tai YouTubessa mainittavasti. 🙂 ColourPopin rajauskynät ovat ihania, mutta niitä ei kannata hamstrata montaa kerralla, koska kuivuvat kyllä noin puolessa vuodessa mun kokemuksen mukaan. 🙂

      Tykkää

  4. Mul on Misshan putsarista Pomegranate versio kaapissa odottamassa pääsyä käyttöön.. Nyt ei ookaan kiire kokeilla sitä. Ehkä säästänkin sen ens kesään ku silloin iho ei oo niin kuiva..
    Sheivaukseen käytän nykyään ainoastaan vain geeliä sitä kerran kokeiltuani, musta tuntuu et kaikki vaahdot vaan tukkii höylän!
    En oo mitään MAC:ia vielä kokeillu, mut toi meikkivoide alkoi kiehtoa. Vois olla talveks tosi kiva. 🙂
    Niin ja loppuneista on aina kiva lukea.

    Tykkää

    1. Juu tuo putsari on valitettavasti hyvin pesevä. Kesällä se voisi tosiaan toimia paremmin!
      Minuakin ärsyttää voidemaisten sheivaustuotteiden ominaisuus tukkia terät, mutta kärsin sen kyllä, kun iho tykkää voidemaisista enemmän. 🙂
      MACiin pääsee jatkossa tutustumaan hiukan helpommin, kun pisteitä avataan myös Sokoksille. 🙂 Netistä löytyy paljon suosituksia ns. MACin parhaista. MAC on kyllä siitä paha merkki, että siihen tulee helposti himo. Varsinkin jos on perso erilaisille kokoelmille, on merkki suorastaan vaarallinen! 😀
      Kiva kuulla, että tykkäät lukea loppuneista. 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti