Tammikuun 2017 loppuneet

Blogitauko pääsi taas yllättämään. En ole jaksanut istua tietokoneella näpyttelemässä, vaikka postausta odottavia tuotteita, asioita ja ideoita olisi läjäpäin. Aika on hujahtanut eteenpäin. Tuttu ja turvallinen loppuneet-postaus pelastaa taas blogihiljaisuudelta. 🙂

Tammikuu oli loistava kuukausi loppuneiden osalta. Minulta loppui paljon meikkejä, mikä on aika harvinaista herkkua. Olen muutenkin tammikuun aikana aktivoitunut käyttämään meikkejäni tosi monipuolisesti ja tavoitteena on käyttää kaikkia omistamiani tuotteita ainakin kerran alkuvuoden aikana. Tämä alkaa olla oikeasti mahdollista, sillä olen taas myynyt sekä laittanut paljon kiertoon tavaraa, ja minulla alkaa olla oikeasti aika hyvän ja järkevän kokoinen meikkikokoelma, jossa kaikki tuotteet ovat sellaisia, joista pidän. 🙂 Mennäänpä loppuneisiin.

The Body Shop Blueberry Body Butter on ihanan paksua ja kosteuttavaa. Olen käyttänyt tätä varmaan lähemmäs kymmenen purkkia. Hamstraan tätä aina alennusmyynneistä. 4/5

Rituals Yogi Flow Foaming Shower Gelissä oli täydellinen, pehmeän kermainen koostumus ja ihana tuoksu. Ostan näitä sheivausvaahtoja muistuttavia suihkugeelejä ehdottomasti taas joskus lisää. 5/5

Soap & Glory The Scrub Of Your Life vaikutti ihanalta vartalokuorinnalta, kunnes huomasin INCIstä, että siinä on kuorivina partikkeleina muovihelmiä. Iso miinus. Tuoksu ja kuorintateho ovat kohdallaan ja pakkaus on söpö. 2/5

Clarins Double Serum on HG-tuotteeni. Öljyn ja seerumin yhdistelmä tekee ihosta pehmeän ja ravitun. Tätä on onneksi jemmapullo odottelemassa. Melkein 90 euron normaalihinta kirpaisee, mutta alennusmyynneistä ja laivalta tätä saa onneksi edullisemmin. Miten ihmeessä en ole koskaan kirjoittanut tästä omaa postausta? 5/5

Bernard Cassiere Color Control S.O.S-voide* tuoksui mustikalle ja kosteutti hyvin, joskaan ei loppujen lopuksi ehkä aivan riittävästi. Postaus. 3/5

Supermood Egoboost Pure Micellar Foam Toner oli hutiostos, jonka käytin väkisin loppuun. Tämä tuoksui pahalle, eikä tuntunut puhdistavan ihoani. Vikisin tästä enemmän täällä. 1/5

Signe Seebid Mandarin ja Greip-huulivoide oli järjettömän riittoisaa. Tykkäsin tästä yökäytössä, mutta huokaisin helpotuksesta, kun purkki tyhjeni. Tämä hoiti huulten ihoa hyvin, mutta vau-efekti puuttui. Nyt haluan vaihtelua! 3/5

Burt’s Bees Smoothing Eye Cream oli paksua ja hyvin kosteuttavaa, mutta jäi hieman pyörimään iholle ennen imeytymistä. Hitaanlaisen imeytymisen olisin vielä kestänyt, mutta pakkaus osoittautui loppua kohden niin hankalaksi, etten enää ostaisi tätä lisää. Sain kaivaa viimeisen kolmanneksen ulos pumpulipuikolla, sillä annostelija ei enää tavoittanut tuotetta purkin pohjalta. 3/5

Clinique All About Eyes Rich oli loistava silmänympärysvoide, joka ei kuitenkaan voita lemppariani Louis Widmeriä, jota päädyin taas kerran ostamaan Cliniquen loputtua. All About Eyes Rich kosteutti erinomaisesti ja jätti juuri sopivan liukkaan pinnan iholle, jotta meikki levittyi nätisti sy-alueelle. En voi kuitenkaan antaa täysiä pisteitä, kun tiedän vielä paremman tuotteen. 4/5

En yleensä ota loppuneet-postauksiin mukaan käsisaippuoita, mutta method mulled cider foaming hand wash ansaitsee erityismaininnan. Ostin tämän kausituoksun Stockalta joulusaippuaksi. Ihanan kirpakka omenasiiderin tuoksu ja jämäkkä vaahto saavat kaipaamaan tätä. 5/5

Fudge Clean Blonde Violet Toning Conditioner on paras koskaan kokeilemani hopeahoitoaine. Sarjan shampoo on paras hiusten keltaisuuden neutraloimisessa, eivätkä hoitoaineet mielestäni koskaan yllä samalle tasolle hopeashampoiden kanssa, mutta tämä taittoi pois keltaisuutta kiitettävästi. Tuoksu on mahtava ja tuubi kätevä. Ostan lisää Fudgen pesutuotteita, mutta en toivottavasti joudu enää käyttämään kauaa hopeajuttuja, koska hiuksissa alkaa olla jo kohta kokonaan oma kylmän ruskea väri. 5/5

Mirame Kynsilakanpoistoaine oli lempparini, kunnes kokeilin Extraa. En välitä hellävaraisista putsareista, vaan nopeus on valttia kynsilakkoja poistaessa. 4/5

Lumenen CC-voidetta olen käyttänyt jo ainakin pari tuubia aikaisemminkin. Jos pitäisi valita loppuelämäksi yksi meikkipohjatuote, olisi se varmaankin tämä. Loistava hinta-laatusuhde, kätevä tuubi ja hyvä tuoksu. Tämä toimii joka tilanteessa. 5/5.

bareMinerals Mineral Veil toimi loistavana irtopuuterina ihan tavallisen nestemäisen meikkivoiteen päällä. Tämä näytti iholla luonnolliselta ja toi mukavaa kuultoa. 4/5

MAC Pro Longwear Concealer oli ennen suosikkini, mutta nykyään pidän hiukan ohuemmista koostumuksista ja tämä tuntuu turhan tahmaiselta. Olen myös kyllästynyt siihen, että tuotteen jämiä ei saa ulos pullosta, joten toivottavasti en enää hairahdu ostamaan lisää. 3,5/4.

MAC Cremesheen Glass sävyssä Ceremonial oli mukavan helppo arkisävy, mutta koostumus tässäkin turhan tahmainen . En oikein käytä nykyään enää huulikiiltoja, joten yritän olla hankkimatta niitä lisää. 3/5.

Max Factor Velvet Volume False Lash Effect Mascara vaikutti jo korkatessa hiukan kuivuneelta. Luulin pitäväni tästä enemmän, kunnes otin käyttöön uuden ripsivärin Maybellinelta. Vau-efekti jäi uupumaan Max Factorista tällä kertaa ja tämä oli vain ihan ok ripsiväri. 3/5.

Diorin Radiance Booster Pen loppui yllättäen otettuani jo yhteiskuvan loppuneista, joten siksi se lojuu kuvassa orpona. En osaa käyttää valokyniä, joten käytin tämän pois puoliväkisin. Sävy oli itselleni turhan punapohjainen ja koostumus paksu. 2/5.

L’Occitanen joulukalenteriminejä tyhjeni hyvä kasa. Näitä en ala pisteyttämään pienen koon ja sen mukaisesti hyvin lyhyen ”testijakson” vuoksi. Suosikkeina mieleen jäivät Shea Foot Cream ja ihanan tuoksuinen Sherry Blossom Shimmering Lotion. Joskus kauan sitten ostettu Pure Shea Butter toimi monitoimituotteena, mutta en oikein lämmennyt sille, joten senkin kulutin vähän väkisin pois. 2/5. Taustalla lojuvat Kicksin joulukalenterista tullut Miracle Worker Face Mask, josta ihan tykkäsin, sekä Lushin vuoden 2014 joulun kausikylpypommin pussi. Olen ihastunut Lushin kylpypommeihin oikein kunnolla viime aikoina, mutta kovin harvoin niitä pääsee ammeen puuttuessa käyttämään.

Jouduin ottamaan kommenttien hyväksynnän hetkeksi käyttöön, mutta uskallan varmaankin ottaa sen jo pois. Kivaa alkanutta helmikuuta! 🙂

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Tammikuun 2017 loppuneet

  1. Todella hyvä määrä loppuneita. Lumenen CC voide on kyllä huippu, itsellä aina yksi tuubi jemmassa, koska siihen voi luottaa. Pelottaa vähän, että miten sille jatkossa käy, kun Lumene uudistelee niin paljon.

    Tykkää

    1. Voin kyllä lämpimästi suositella näitä. Varsinkin Fudgen hopeashampoo on todella ytyä tavaraa, mutta ei kuitenkaan sotke liikaa kylppäriä. Käytän kyllä hanskoja sen kanssa. Tuubit on ehdottomasti kätevämpiä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s