Suojaa ja hemmottelua iholle Mádaran nokkostuotteilla

Turussa on vielä saatu nauttia leudoista syyskeleistä, mistä olen todella tyytyväinen. Talvi on kuitenkin väistämättä tuloillaan, mikä tarkoittaa ainakin omalle iholleni sen kuivumista ja herkistymistä. Sain kesällä testattavaksi pari Mádaran ihoa suojaavaa ja erilaisia ihoärsytyksiä rauhoittavaa tuotetta. Käytin näitä satunnaisesti jo kesällä, mutta tositoimiin tämä kaksikko pääsi vasta syyskuussa, kun minuun iski viikon ajaksi kunnon syysflunssa. Iho oli sairastamisen johdosta kelmeä ja kuiva, ja nenänpielet aristivat niistämisestä.

Mádara on minulle ennestään suhteellisen vieras merkki, vaikka olen heidän lanseerauksiaan seurannutkin mielenkiinnolla ja leikkinyt ajatuksella, että tutustuisin joskus merkin valikoimaan paremmin. Ennestään olen kuitenkin käyttänyt vain Pihlaja-voidetta ja kasvosaippuaa.

Tutustuin Nokkossuihkeeseen aluksi hieman hitaanpuoleisesti, mutta ihastukseni tähän syveni pikkuhiljaa, ja nyt en enää osaisi olla ilman. Tämä on aivan ihana tuote, jota suihkin iholle raikastukseksi ja lisäkosteutukseksi, kun iho tuntuu ärtyneeltä ja punoittaa. Tämä  tuntuu tuovan iholle heti helpottavan tunteen. Omistan tällä hetkellä neljä muutakin kasvosuihketta, mutta tämä on ehdottomasti niistä kosteuttavimman ja hoitavimman tuntuinen, ja sen vuoksi se onkin päätynyt päivittäiseen käyttöön. Välillä suihkin tätä myös pitkin päivää, jos iho tuntuu kiristävältä. Meikinkiinnittäjäksi tästä ei ole, sillä suihketta tulee melko paljon yhdellä suihkaisulla, ja tämä tuntuu selkeästi märältä kasvoilla hetken aikaa. Oma pulloni on jo puoliksi tyhjä, ja tiedän, että joudun ostamaan tätä uuden tämän ensimmäisen tyhjennyttyä.

Nokkosvoide taas on herkullisen paksua ja riittoisaa voidetta, jota voi käyttää moneen eri tarkoitukseen. Levittelin tätä syysflunssassani nenänpieliin ja muihin rohtuneisiin kohtiin kasvojen ihossa. Käytän tätä myös kynsinauhoille, maltillisesti annosteltuna käsille ja miehen ihon kuiviin kohtiin. Tässä, kuten Nokkossuihkeessakin, on aivan ihanan pehmeä ja raikas tuoksu. Myönnän käyttäväni molempia tuotteita puhtaasti myös ihon hemmotteluun, vaikka minulla ei olisikaan erityistä tarvetta ihon pehmentelyyn tai suojaamiseen. Näissä on jotain koukuttavaa.

Kumpikin tuote näytti maksavan esim. Sokoksella 17,50e.

Postauksen kuvia katsellessa tuli kyllä ikävä kesää! Miten silloin olikaan valoa… Ja nämä pakkaukset tuovat mieleeni kesäisen luonnon.

Ovatko nämä teille tuttuja? Kummasta tykkäätte enemmän, Pihlajasta vai tästä uudemmasta Nokkosesta? Miten teidän ihonne reagoi ilmojen kylmenemiseen?

*Tuotteet saatu blogin kautta.

6 thoughts on “Suojaa ja hemmottelua iholle Mádaran nokkostuotteilla

  1. Mielenkiintoinen tuote! Vähän hassulta kuulostaa äkkiseltään, että nokkosvoide voi auttaa herkkää ihoa ja helpottaa ärsytystä. Jotenkin hieman nurinkurista kun muistelee nokkosen aiheuttamaa pistelyä lapsena pusikossa pyöriessä 🙂

    Tykkää

    1. Minäkin olen tykännyt enemmän tästä Nokkosesta, vaikka Pihjalassakaan ei sinänsä ollut mitään vikaa. Näissä on myös raikkaampi tuoksu minun mielestäni. 🙂 Mä olen tyrkännyt tämän kanssa miehelle välillä kasvovoiteeksi, kun hänellä kuivuu pahasti kasvojen iho kylmällä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s