Syyskuun 2015 loppuneet

Syyskuussa tyhjeni melko pieni määrä purkkeja, eikä näistä oikein mikään ollut sellainen tuote, jonka loppumista olisin varsinaisesti odottanut. Elokuun loppuneiden lukemiin ei siis todellakaan päästy, mutta ei se mitään. Ensi kuussa ehkä taas enemmän.

Garnierin Micellar Cleansing Water eli misellivesi on monille tuttu tuote. Itse havahduin misellivesien kätevyyteen melko myöhään, mutta jäin ehdottomasti koukkuun tämän pullon myötä. Misellivesi on nopein ja helpoin tapa poistaa meikki kasvoilta. Käytän toki lisäksi aina toistakin puhdistustuotetta, joka on jokin vaahtoutuva tuote Clarisonicin kaverina. Ostan Garnierin misellivettä luultavasti jossain vaiheessa lisää, sillä vain yksi kokeilemani misellivesi on vaikuttanut yhtä tehokkaalta kuin tämä. Hinta-laatusuhde on tämän tuotteen kohdalla erinomainen.

Laveran Ginko & Organic Grape Purifying Facial Toner* oli jo melko vanhaa, joten käytin sen pois kesällä ennen kuin se kerkesi pilaantua. Tämähän oli ihotyypilleni aivan liian kuivattavaa, mutta en raaskinut laittaa tätä poiskaan. Todella raikas ja puhdistavan tuntuinen kasvovesi, jonka tuoksu on yksi luonnonkosmetiikan parhaita. Käyttäisin tätä ehdottomasti lisää, jos tuote vain sopisi ihoni tämänhetkisiin tarpeisiin. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä.

Sensai Silky Purifying Creamy Soap* on kaikin puolin loistava tuote, joten sen loppuminen harmittaa. Olen käytellyt tyytyväisenä näitä blogin kautta saamiani näytekokoja, mutta nyt niiden loputtua on aika lähteä ostoksille. Tuote on pehmeästi vaahtoutuvaa, tehokkaasti puhdistavaa ja samalla hellävaraista, eikä ollenkaan kuivattavaa. Plussaa riittoisuudesta ja hyvästä tuoksusta. Tämä muuten on Clarisonicin kanssa ihan mahtava pari.

Vichy Aqualia Thermal Rich Cream osoittautui todella mukavaksi kasvovoiteeksi. Mies käytti tämän LivBoxin mukana tulleen näytekokoisen purkin lähes kokonaan yksin, mutta kerkesin osingoille sen verran, että sain muodostettua tästä mielipiteeni. Mies tykkäsi tästä paljon, koska voide imeytyi nopeasti, mutta kosteutti silti tehokkaasti. Voin vain myönnellä olevani täysin samaa mieltä. Tuoksu oli vahva, mutta hyvä ja jotenkin todella perinteinen. Voisin ostaa tätä täysikokoisen purkin.

Naturalium Body Lotion Mango* oli mitä herkullisin vartalovoide, jota tekisi mieli ostaa jossain vaiheessa lisää. Talvella tämä ei riittäisi minulle kosteutustehoiltaan, mutta kesällä ja alkusyksyllä tämä oli oikein toimiva. Kevyt koostumus imeytyi nopeasti, eikä jättänyt ihoa klähmäiseksi. Kirjoittelin tuotteesta juuri enemmän täällä.

Biozell Tuuheuttava suolasuihke on päätynyt minulle jonkin blogitapaamisen vaihtotorilta. Tykkäsin tästä todella paljon! Tämä toi tukkaani vahvaa pitoa ja runsasta tuuheutta, ja lopputulos kesti paremmin kuin yhdenkään muun kokeilemani suolasuihkeen kanssa. Kiinnyin tämän melko voimakkaaseen tuoksuun niin, että minun on pakko ostaa tätä jo ihan pelkästään senkin vuoksi lisää. Eli kyllä, ostan tätä varmasti lisää. Tässäkin tuotteessa on hinta-laatusuhde enemmän kuin hyvä.

Ahava Deadsea Water Mineral Hand Cream* osoittautui todella hyväksi käsivoiteeksi päiväkäyttöön. Silikoninen koostumus pehmitti käsien ihon tehokkaasti ja imeytyi todella nopeasti. Voisin ostaa täysikokoisen tuubin joskus. Näytekoko oli kätevä käsilaukussa.

Nivea Invisible Anti-Perspirant For Black & White oli pakko-ostos, kun olin aamulla unohtanut laittaa deodoranttia. En tykkää stickeistä, koska ne tuntuvat jotenkin raskailta ja ihoa tukkivilta. Käytin tämän loppuun aamuvuoroihin mennessäni, kun herätyskello huutaa klo 5.55, enkä jaksa odotella deodorantin kuivumista.

Rexona Invisible Diamond Black + White Anti-Perspirant oli perushyvä tuote, jota hamstrasin alennusmyynneistä pari pulloa. Tästä ei ole oikein mitään erityistä sanottavaa. Tuote toimi, mutta ei herättänyt kummempia tunteita.

Sensai 38 Volumising Mascara* teki ripsistä aivan älyttömän pitkät, paksut ja tuuheat, eli aivan täydelliset. Minulla meni kuitenkin useana iltana hermot tähän, sillä poistaminen ei ollut minusta niin helppoa kuin väitetään. Tiedän annostelevani ripsiväriä paljon, mutta en silti jaksa käyttää sen poistamiseen kohtuuttoman montaa minuuttia. Ja ne kylpyhuoneeni valkoiseen, mattapintaiseen lavuaariin tarttuvat kuidut… argh. Aion kuitenkin antaa tälle vielä joskus uuden mahdollisuuden, sillä mieleeni ei tule montaakaan yhtä nättiä jälkeä tekevää ripsiväriä.

Rimmel Wake Me Up Wonder’full Mascara* teki ripsistä todella hyvännäköiset, mutta sen massa alkoi muuttua käytettävyydeltään siedettäväksi vasta ripsivärin oltua auki yli kolme kuukautta. Ei siis jatkoon. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä.

EOS Lip Balm Mint* oli pitkään huulirasvalempparini. Munan muotoinen pallukka ei ole missään nimessä käytännöllinen, mutta jotenkin silti tykästyin tähän ja olen harkinnut jopa uuden ostamista. Tämä löytyi aina kätevästi käsilaukun pohjalta. Loppua kohden massa alkoi näyttää ja tuoksua epäilyttävältä, joten en alkanut kaivaa kaikkea rasvaa ulos pallurasta. Tähän jää muuten todella paljon tavaraa sisään, sillä pallo on ontto, ja sen keskellä menee ristikko, jonka läpi massaa valuu sormien ulottumattomiin.

Näin syyskuussa. Olipa paljon hyvää sanottavaa tällä kertaa loppuneista tuotteista! 🙂 Oliko joukossa teidän suosikkejanne?

Hauskaa viikonlopun jatkoa!

*Tuote saatu blogin kautta.

2 thoughts on “Syyskuun 2015 loppuneet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s