Lomaterveisiä

Moikka ja terveisiä Roomasta!

Kotiuduin eilen viiden päivän reissulta. Matka oli erittäin onnistunut, mahtava, lähes täydellinen. Pyrin käymään joka kesäloma jossakin uudessa maassa, ja tällä kertaa kohteeksi valikoitui Italia. Kerron teille matkasta enemmän oman postauksen muodossa, kuten minulla on ollut tapana aikaisemminkin tehdä lomareissujen jälkeen. Teen oman postauksensa myös ostoksistani, vaikka niitä ei lentokentällä tehtyjen MAC-hurahdusten lisäksi paljon ollutkaan.

En paneudu nyt reissuun tai ostoksiinkaan sen tarkemmin, sillä halusin vain sanoa pikaiset moikat kertoakseni, että hengissä ollaan. Yritän kuitenkin postailla mahdollisimman pian kaikesta, kun Rooman maaginen tunnelma on vielä kirkkaana mielessä.

Pakko vilauttaa vielä meikkiä, jolla lähdin matkaan, vaikka kännykällä lentoaseman vessassa otettu kuva ei teekään oikeutta meikkaajan kädenjäljelle ja upeille sävyille. Sattui niin hienosti, että pääsin MAC-pisteellä upean Mizz Annien taitaviin käsiin. Olin lähtenyt kotoa aamulla viiden aikaan, eikä meikkaamiseen ollut aikaa eikä sen kummemmin intoakaan. Oli mitä ihanin alku lomareissulle, kun joku toinen taikoi hiukan eloa nuutuneeseen ulkomuotooni. Meikki jäi kesken, kuten esim. kulmakarvoista voi huomata, koska minun piti kiitää koneeseen. Sain paikattua nämä pienet puutteet kätevästi itse ja nautin täysin siemauksin muunmuassa silmämeikin täydellisistä häivytyksistä. Osaisinpa itsekin meikata noin! Sääli tosiaan, ettei minulla ole parempaa kuvaa. Ostin muuten meikillä tehdyn paletin…

Oletteko te käyneet tänä kesänä reissussa jossakin? Onko joku onnekas vielä lomalla? Oletteko te käyneet Roomassa?

4 thoughts on “Lomaterveisiä

  1. Ostospostausta odotellen! 🙂
    Tämä ”onnekas lomailija” lukee tenttiin lomansa viimeiset viikot, mutta tässä kuussa on luvassa vielä risteily Tukholmaan! 🙂

    Tykkää

    1. Suakin siis lykästi 🙂 On huippua saada opastusta toiselta MAC-friikiltä, joka on vielä supertaitava meikkaaja!

      Mä en muistanut koko Victoria’s Secretiä, kun juoksin päätä pahkaa MACille 😀

      Tykkää

Jätä kommentti