Hieman erilainen ripsiväri

Näin jossakin blogissa jo varmaan pari vuotta sitten tällaisen Avonin merkillisen näköisen Mega Effects-ripsivärin. Minua tämä pakkausmalli ei houkutellut, joten unohdin tuotteen pitkäksi ajaksi, vaikka sen tekemä jälki bloggajan ripsille miellyttikin silmää kovasti. Nyt sain mahdollisuuden kokeilla tätä härpäkettä vedenkestävässä versiossa. Olen sen verran ennakkoluuloinen, että tämä lojui taas melko pitkään meikkipöydällä joskus tulevaisuudessa testattavien tuotteiden kasassa. Onneksi päätin vihdoin uskaltautua kokeilemaan tätä, sillä jälki miellytti silmää myös omissa ripsissäni.

Leveävartinen, omalla suojakannella varustettu harjasosa vedetään ulos pakkauksesta napakalla vetäisyllä. Tässä ei ole vielä mitään hankalaa, vaikka kolmiosainen hylsy näyttääkin monimutkaiselta. Harjaa ei ole myöskään mitenkään hankalaa dipata massaan, vaan sekin onnistuu aivan kätevästi.

Se, mikä minulta vaati opettelua, on maskaran levittäminen ripsiin. Tässäkin ripsivärissä massa on melko märkää, joskaan ei missään nimessä siinä määrin kuin viimeksi arvostelemassani Rimmelin yksilössä. Uskoisin massan kuitenkin kuivuvan käytössä muutamassa viikossa sen verran, että se alkaa olla aika loistavaa. Erittäin tiheä ja leveä harjasosa yhdistettynä ainakin aluksi märkään massaan on kuitenkin aluksi hiukan haastava yhdistelmä. Yläluomen saa helposti sotkettua maskaraan. Pienen harjoittelun jälkeen olen onnistunut käyttämään tuotetta melko nopeasti ja siististi, ja ripset näyttävät ainakin omasta mielestäni todella hyvältä.

Minulla on ns. helpot ripset, eli niissä on jo valmiiksi pituutta ja tuuheutta, taivutukset pysyvät aina hyvin, eivätkä silmäni vuoda tai ripsivärit karise mihinkään. Se kannattaa ottaa huomioon, kun lukee maskara-arvostelujani. Kaipaan ripsiväriltä ennen kaikkea runsasta tuuheuttavuutta, hyvää kerrostettavuutta, sekä helppoa pois pestävyyttä. Tämä ripsiväri täyttää kaikki toiveeni. Vaikka kyseessä on vedenkestävä tuote, lähtee tämä mielestäni pois hyvin helposti jopa lämpimällä vedellä ”sulattamalla” ja puhdistusöljyllä viimeistelemällä. Tämä on minulle ehdottomasti plussaa, mutta voin kuvitella, ettei se miellytä kaikkia heitä, jotka haluavat oikeasti todella vedenkestävän tuotteen. Käytössä ripsiväri toimi moitteettomasti eikä suttaantunut ainakaan pienessä sateessa.

Hui kun silmänalusihoni on kuiva! Kuvassa yhdellä kertaa kerrostettuna suunnilleen kolme kerrosta maskaraa. Tuote erottelee ripset nätisti, ja tuo mukavasti lisää pituutta ja volyymia.

Vasemman silmän ripsiin on lisätty vielä muutama kerros ripsiväriä ja kuten näkyy, ei ripsiin edelleenkään tule paakkuja. Alaripsiin olen käyttänyt toista maskaraa, sillä en uskaltautunut edes kokeilemaan Mega Effectsiä superpitkiin alaräpsyttimiini.

En olisi itse keksinyt ostaa tätä maskaraa, mutta olen tyytyväinen, että päädyin kokeilemaan tätä, sillä onhan tämä omassa sarjassaan mukavan erilainen keksintö, vaikka ei mikään uutuus enää olekaan. Oletteko te kokeilleet tätä? Miten te suhtaudutte uusiin ripsiväri-ideoihin ja erilaisiin pakkausmuotoihin – kiinnostaako, vai pidättäydyttekö mieluummin vanhassa ja hyväksi havaitussa?

*Tuote saatu blogin kautta.*

16 thoughts on “Hieman erilainen ripsiväri

  1. Voitin tuon kyseisen ripsarin jostain arvonnasta pari vuotta sitten, enkä päässyt sen kanssa sinuiksi ollenkaan.
    En vaan koskaan keksinyt tekniikkaa miten sitä olisi kuulunut käyttää. Aikani sen kanssa tuhrattuani lennätin sen roskin mokoman harminkappaleen.
    Sulla on muuten erittäin nätit kulmakarvat, ei mitkään överiylilaitetut 🙂

    Tykkää

    1. Mullakin kesti aikansa oppia oikeanlainen tekniikka, eli vetää suht hitaita, mutta kuitenkin jämäköitä ja erittäin hallittuja vetoja harjalla ripsiin. Ja tuota astetta suurempaa harjasosaa täytyy tietty oppia käsittelemään varoen, eikä se siltikään sovi välttämättä ollenkaan pienempisilmäisille.

      Voi kiitos! 🙂

      Tykkää

    1. Mulla on helppoja ripsiä kompensoimassa itsepäinen ja säkkärälle pienimmästäkin kosteudesta menevä, laittamattomana linnunpesää muistuttava tukka. 😀

      Tykkää

  2. Hmm, mää etein yhestä tämmösesta Avonin ripsarista juttua ja siinä ripsari oli kamalan näköstä ripsillä, mut nyt ku sää teit tän, nii tuo ei vaikuta ollenkaa pahalta. Mutta kyllä mää suosin normi ripsaria, mun ripset on sen verran harvat ja lyhyet, ettei tuolla varmaan saa hyvää ja helppoa jälkeä. 😀

    Tykkää

    1. Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä käyttäytyy sinun ripsiesi kanssa. En pidä täysin mahdottomana, etteikö voisi toimia, mutta en uskalla toisaalta suositella hankkimaankaan. Harmi kun ripsivärejä ei ole niin helppoa kokeilla ja ottaa riskiä kuin vaikka vartalovoiteen kanssa, kun niitä ei ihan samalla tavalla viitsi laittaa kiertoon. 🙂

      Tykkää

    1. Minä odotin pahempaa sotkua tämän kanssa 😀 Tuo harja ei ole niin hankala, kuin voisi kuvitella. Oma opettelemisensa tässä kuitenkin on, mulla ainakin jo ihan käden asennon kanssa.

      Tykkää

  3. Mä olen myöskin tuijotellut tätä pakkausta epäileväisesti pöydälläni jo hyvän tovin, mutta yllätyin ripsarin helppoudesta kun eilen kokeilin sitä. Mullakin on kyllä isot silmät, sillä voi olla vaikutusta asiaan, mutta minusta tuo hassu harja levitti massan oikein kivasti ripsiin ja kahdellakin kerroksella tuli luonteva mutta tuuhea lopputulos. Lähti misellivedellä helposti poiskin. Ei pitäis olla ennakkoluuloinen vaikka toinen näyttääkin vähän erikoiselta tyypiltä 😀

    Tykkää

    1. Tunnistan ennakkoluuloisuuden. Varsinkin kesällä mä olen jotenkin ekstralaiska kokeilemaan mitään vähänkään erikoisempaa. Toisena hyvänä esimerkkinä pöydällä kuutisen viikkoa koskemattomana lojunut kiinteä aurinkovoidepala..

      Suuremmille silmille tämä ripsiväri toimii varmasti paremmin kuin pienille.

      Tykkää

  4. Tää maskara on kiinnostanut minua pitkään, mutta en ole jaksanut tilata. Tuo pakkaus on niin erilainen. Minulla on epäilys, että ei toimi minulle, mutta voihan tämä yllättää. 🙂 Ihanat ripset se sinulle ainakin sai aikaiseksi. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s